Täydelliset naiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Täydelliset naiset
Desperate Housewives
Ohjelman aloituskuva
Ohjelman aloituskuva
Tyyli saippuasarja-draama-komedia
Kestoaika 42 minuuttia (ilman mainoksia)
Tekijä Marc Cherry
Pääosissa Teri Hatcher
Felicity Huffman
Marcia Cross
Eva Longoria
Nicollette Sheridan
Dana Delany
Vanessa L. Williams
Alkuperämaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Verkko Yhdysvaltain lippu ABC
Suomen lippu Nelonen
Suomen lippu Liv
Esitetty 3. lokakuuta 2004 – 13. toukokuuta 2012
Tuotantokausia 8
Jaksoja 180
Aiheesta muualla
IMDb

Täydelliset naiset (Desperate Housewives, suoraan suomennettuna ”epätoivoiset kotirouvat”) on Golden Globeilla[1] ja Emmyillä palkittu yhdysvaltalainen televisiosarja, jonka on luonut aiemmin Tyttökultia käsikirjoittanut Marc Cherry. Sarja yhdistelee useita tyylejä – draamaa, komediaa, rikosdraamaa, farssia, saippuasarjaa ja satiiria – mutta palkintonsa se on voittanut komedia-kategorioissa. Ensimmäinen jakso esitettiin ABC:lla 3. lokakuuta 2004, ja 10. lokakuuta 2005 sarjaa alettiin esittää myös Nelosella. Täydelliset naiset on ollut yksi kaikkien aikojen suosituimmista sarjoista Yhdysvalloissa, ja voittokulku on toistunut myös Britanniassa, Australiassa, Ruotsissa ja Saksassa. Yhteensä sitä näytetään ainakin 150 alueella maailmassa.[2]

Sarja kertoo viidestä naisesta, jotka asuvat kuvitteellisen Eaglen osavaltion Fairview'n kaupungin lähiössä Wisteria Lane -kadulla. Juonenkäänteet liittyvät päähenkilöiden ihmissuhdeongelmiin, jotka taas kietoutuvat taustalla olevaan mysteeriin. Kauden viimeisessä jaksossa tämä mysteeri ratkeaa ja samalla luodaan pohjaa seuraavan kauden tapahtumille.[3] Sarjan kahdeksas tuotantokausi on sarjan viimeinen tuotantokausi.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan luoja, Marc Cherry

Marc Cherry sanoo saaneensa idean sarjaan katseltuaan äitinsä luona televisiosta uutisointia Andrea Yatesista, texasilaisesta äidistä, joka tappoi viisi lastaan. Hän hämmästeli tapahtumaa ääneen ja sanoi ihmettelevänsä, miten kukaan nainen voisi olla niin epätoivoinen, että tekisi niin omille lapsilleen. Hänen äitinsä kuitenkin sanoi ymmärtävänsä naista, sillä hänkin oli ollut omien sanojensa mukaan epätoivoinen hoitaessaan yksin kolmea lasta, kun hänen miehensä opiskeli muualla. Cherry sanoo yllättyneensä siitä, että hänen äitinsä, joka oli järkevä ja saanut kaiken haluamansa, voisi välillä kokea epätoivoa. Siitä hän päätteli, että kaikilla muillakin naisilla olisi samanlaisia epätoivon hetkiä ja päätti käyttää tätä ideaa modernilla tavalla: 2000-luvulla nainen voi päättää, mitä hän haluaa tehdä, mutta hänen täytyy itse vastata seurauksista eikä hän siten voi myöskään syyttää niistä muita.[4] Hän sanoo saaneensa inspiraatiota muun muassa Sopranosista, sillä se on hänen mukaansa saippuasarja, joka sekoittaa huumoria ja synkkiä tapahtumia.[5] Käsikirjoituksen laatimista varten hän kuitenkin luki Woody Allenin ja American Beautyn sekä Mullan alla -sarjan käsikirjoittaja Alan Ballin tekstejä. Alussa hän saattoi viettää koko päivän työstämällä vain muutamaa vuorosanaa.[6]

Cherry tarjosi käsikirjoitusta lähes jokaiselle kanavalle, mutta ne kieltäytyivät ottamassa sarjaa, sillä heille tarjottu pilottijakso oli hyvin komediapainotteinen. HBO sanoi kirjoituksen olevan hyvää, muttei tarpeeksi "särmikästä".[4] ABC päätti lopulta ottaa riskin, sillä kanavan katsojaluvut olivat olleet laskussa jo pitkään.[4] Kanavan ilmaistua kiinnostusta sarja kirjoitettiin uudella tyylillä nykyiseen muotoonsa osittain mustaksi komediaksi ja draamaksi.[7] Nimestä Cherry oli kuitenkin niin varma, että oli valmis lopettamaan yhteistyön erään televisiopäällikön kanssa tämän ehdottaessa sarjan nimen muuttamista muotoon The Secret Lives of Housewives (suom. Kotirouvien salaiset elämät).[8]

Tuotantoryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisellä kaudella tuottajina toimivat Cherryn lisäksi Tom Spezialy ja Michael Edelstein. Spezialy jätti silloisen tehtävänsä tuottajana ja käsikirjoittajana liittyäkseen Täydellisten naisten tuotantoryhmään. Hän oli työskennellyt aiemmin myös sarjojen Ed ja Jack & Jill parissa. Edelstein oli taas tuottanut sarjoja Threat Matrix ja Hope & Faith.

Toisella kaudella oli ristiriitoja tuottajien kesken, mikä johti siihen, että Edelstein jätti sarjan kauden puolivälissä. Spezialy lähti kauden lopulla.[9] Kolmannelle kaudelle palkattiin tuottajiksi palkittu käsikirjoittaja ja tuottaja Joe Keenan, joka oli työskennellyt Frasierin parissa, sekä George W. Perkins, joka oli ollut mukana jo sarjan alusta lähtien.

Keanan sai ylistystä työstään kirjoitettuaan jakson "Bang", joka sai yhdet kauden parhaimmista arvosteluista. Hän päätti kuitenkin lähteä kolmannen kauden päätyttyä, sillä hän halusi mieluummin työskennellä täysin alkuperäisen materiaalin parissa.[10] Käsikirjoittaja Bob Daily ylennettiin hänen tilalleen. Neljännelle kaudelle otettiin myös John Pardee ja Joey Murphy.[11] He olivat molemmat työskennelleet jo aiemmin Cherryn kanssa sarjoissa The Crew ja Cybill.

Pääasiallisia ohjaajia ovat olleet Larry Shaw ja David Grossman, jotka ovat ohjanneet yli puolet jaksoista ensimmäisten kolmen kauden aikana.

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhden jakson kuvaamiseen kuluu tavallisesti viisitoista päivää, joista kolme kuvataan Universalin studioiden ulkopuolella ja loput viisi studioilla.[7] Wisteria Lane on pääkatu, joka sijaitsee studioiden takana, ja siellä on kuvattu muitakin sarjoja vuosien mittaan. Kaikki ovat sekä sisä- että ulkopuolelta samanlaisia kuin sarjassa. Jotakin taloa saatetaan käyttää vain ulkopuolelta kuvattaessa ja jonkin toisen sisälavastus sijoittuu itse sarjassa toiseen taloon.[2] Youngin perheen talon sisusta on kuvattu vain äänistudiossa. Breen talossa ei ole varsinaisia lavasteita vaan siellä on pelkästään tuotantoryhmän taukotilat. Pilottijakson lopussa näytetään Susanin menevän Edien takapihalle, mutta myöhemmin paikkaa käytettiin vain Breen takapihana, sillä kuvausryhmällä ei ollut tuolloin varaa toiseen lavasteeseen.[12] Lavasteet muuttuivat pilottijakson jälkeen myös muilla tavoin: Susanin kodin portaat nousevat siinä toiseen suuntaan kuin myöhemmissä jaksoissa. Budjetin kasvettua Breen koti laajeni usean huoneen yhdistelmäksi, jossa pystyi kuvaamaan hahmoa liikkumassa huoneesta toiseen, kun ensimmäisessä jaksossa kuvattiin vain yhtä huonetta kerrallaan. Toisella kaudella Gabriellen talon lavasteita laajennettiin ja sinne ilmestyi keittiö.

Cherrylla oli välillä erimielisyyksiä tuotantoyhtiön kanssa koskien päähenkilöiden käyttäytymistä. Gabriellen tupakoimista pilottijaksossa vastustettiin kovasti, mutta hän sai lopulta säilyttää kohtauksen.[12] Myöhemmin asia ei kuitenkaan toistunut. Jaksossa 107 Cherry joutui kuitenkin taipumaan, sillä yhtiö ei hyväksynyt kohtausta, jossa Lynette uneksii ajavansa lapsensa järveen autossaan. Sen tilalle kuvattiin kohtaus, jossa hän näkee häiriintyneen unen Mary Alicesta.[13] Kolmannella kaudella tuottajat kokivat ongelmia juonenkäänteiden kanssa, kun raskaana ollut Marcia Cross määrättiin odotettua aiemmin vuodelepoon. Tuotantoryhmä joutui viemään lavasteet näyttelijän kotiin voidakseen kuvata hänen osuutensa loppuun.[14]

Intro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jan van Eyckin maalaus Makarna Arnolfinin kihlaus nähdään kolmantena introssa.

Intro koostuu seitsemästä maalauksesta, joita on elävöitetty animaation avulla. Niiden tarkoitus on esittää erilaisten naisten kokemaa ahdistusta ajanlaskun alusta.[15] Ensimmäinen on Lucas Cranachin näkemys Aatamista ja Eevasta,[16] jonka voi nähdä Uffizissa. Toinen maalaus on kolmen egyptiläisen naisia ja lapsia kuvaavan seinäkohokuvan yhdistelmä. Jan van Eyckin Makarna Arnolfinin kihlaus on muutettu siten, että mies heittää banaaninkuoren lattialle ja nainen ilmestyy kuvaan lakaisemaan sen nurkkaan. Hän koskettaa vatsaansa vihjaten olevansa raskaana. Neljäntenä on Grant Woodin American Gothic, jossa on vanha pariskunta. Kuvaan ilmestyy nuori nainen, joka nostattaa pienen hymyn miehen huulille. Silloin vaimo joutuu säilykepurkin sisään, jonka päällä lukee "aged" (suom. vanhentunut). Sen jälkeen näytetään tuntemattoman maalaajan teosta I am Proud, jossa nainen yrittää pidellä useita elintarvikkeita käsissään. Yksi näistä on Campbellin keittopurkki, jota Andy Warhol on kuvannut yhdessä maalauksessaan. Lopussa nähdään Robert Dalen maalaukset onnellisesta ja riitelevästä parista, jossa nainen lopulta lyö miestä. Siitä päästään takaisin alkuun, kun sarjan päähenkilöt näytetään pitelemässä omenia eli kiellettyjä hedelmiä.

Idean introon sai Marc Cherry ja sen tuotti yritys yU. He aloittivat projektin ideoinnin kokoamalla yhteen kuuluisien naisten nimiä kuten Katariina Suuri ja Joan Crawford, ja valitsivat maalaukset vasta myöhemmin.[15] Työtä vaikeutti se, että he eivät saaneet oikeuksia kaikkiin haluamiinsa taideteoksiin, ja valittuja maalauksia täytyi muutella laajentamalla ja leikkaamalla, jotta toivotut efektit saataisiin aikaan ja jotta ne täyttäisivät kuvaruudun.[15]

Teemat ja lavastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otos pilottijakson lopusta, jossa nähdään sarjalle tunnusomainen maisema vihreine nurmineen ja valkoisine aitoineen

Sarjalle on ominaista värikylläisyys ja musta huumori. Sitä on sanottu teräväksi lähiösatiiriksi, jota verhoavat perinteiset saippuaoopperoiden juonenkäänteet.[17] Jokaisessa jaksossa on tietty teema, joka vaihtelee kevyestä dramaattiseen ja jonka ympärille Mary Alicen kerronta on rakennettu. Teema esitellään jakson alussa, ja lopussa tehdään kuvauksen ja kerronnan avulla yhteenveto siitä, miten se näkyi jakson tapahtumissa.

Pilottijakso alkaa kuvaamalla Wisteria Lanea, rauhallisen ja väreiltään täydellisen oloista katua, jonka varrella kaikki päähenkilöt asuvat. Erityistä huomiota kiinnitetään valkoisiin puuaitoihin, jotka ympäröivät taloja ja niitä näytetään välillä välähdyksittäin siirryttäessä talosta toiseen. Dokumentissa Dressing Wisteria Lane Cherry sanoo ideaalisen lavastuksen mahdollistavan sen, että sarjaa seuraavat hyväksyvät helpommin synkät juonenkäänteet. Kadun tulee olla sen näköinen, että katsojat haluaisivat asua siellä. Lisäksi jokaisen päähenkilön talossa on myös yksilöllinen teema, joka kuvastaa hahmon luonnetta. Susanin talossa on kiinnitetty huomiota yksityiskohtiin ja siihen, että hän on yksinhuoltaja laittamalla seinille valokuvia hänestä tyttärensä kanssa. Gabriellella on kalliimman näköinen sisustus, ja ympäri taloa on muistoja hänen malliajoiltaan. Muista poiketen heillä on myös kodinhoitaja ja puutarhuri. Breen koti on periamerikkalainen ja hyvin siisti kaiken aikaa. Siinä on haluttu korostaa hänen tarvettaan pitää kaikki järjestyksessä. Lynetten kotona taas näkyy lasten läsnäolo: leluja on sekä sisällä että pihalla.

Kolminaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan kerronnassa käytetään usein asioita, jotka tapahtuvat kolmen sarjoissa. Jaksossa 114 "Mahdotonta" kuvataan Breen arvomaailmaa näyttämällä kolme kuvaa hänen talonsa seinillä samalla, kun hän kävelee huoneesta toiseen. Maalaus Jeesuksesta kertoo hänen kristillisyydestään, valokuva perheestä kuvaa hänen perhearvojaan ja kuva Ronald Reaganista kertoo hänen rakkaudestaan isänmaata kohtaan.[18] Taustalla on aina Mary Alicen ääni, joka kertoo hahmoista tai heidän maailmastaan jotain yleistä, mutta ei kuitenkaan mitään suoranaisesti juoneen liittyvää. Kerronta ajoittuu yleensä jakson alkuun tai loppuun, jossa jakson teemaan tehdään yhteenveto.

Tuotantokaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdessä tuotantokaudessa on yleensä 23 jaksoa ja lisäksi yksi tai useampi erikoisjakso. Toisen kauden päätösjakso oli kaksiosainen. Yhdysvalloissa kauden ensimmäiset kymmenen jaksoa esitetään syksyllä melkein viikoittain. Joulun aikaan on kuitenkin kuukauden tauko ja loput jaksot esitetään hajanaisemmin, minkä vuoksi kauden päätösjakso nähdään vasta toukokuun lopulla. Suomessa jaksot esitetään nopeampaa tahtia ja kausi loppuu jo alkukeväästä. 4. tuotantokaudessa alun perin piti olla 23 jaksoa, mutta käsikirjoittajien lakosta johtuen kaudessa oli 17 jaksoa.

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Ensimmäinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: 1. tuotantokausi
Ystävät löytävät Mary-Alicen tavaroiden joukosta salaperäisen viestin, joka kannattelee kauden mysteeriä.

Mary Alice Young tekee itsemurhan saatuaan nimettömän kirjeen, jossa uhataan paljastaa hänen salaisuutensa. Mary Alicen ystävät ja naapurit Susan, Bree, Gabrielle, Lynette ja Edie alkavat selvittää asiaa. Mary Alicen mies Paul Young (Mark Moses) käyttäytyy epäilyttävästi ja poika Zach Young (Cody Kasch) sulkeutuu omiin oloihinsa. Wisteria Lanen uusi asukas Mike Delfino (James Denton) on putkimies, jolla on salainen tehtävä: vuosia sitten kuolleen tyttöystävän Deirdren murhan selvittäminen. Kauden loppujaksossa paljastuu, että Deirdre oli huumeaddikti, joka myi lapsensa Youngeille mutta palasi kolme vuotta myöhemmin vaatimaan häntä takaisin. Kun Youngit eivät suostuneet luovuttamaan Zachia hyökkäsi Deirdre Paulin kimppuun. Mary Alice puolusti miestään iskemällä Deirdren veitsellä kuoliaaksi. Youngit hautasivat Deirdren uima-altaansa alle. Kun Mike saa selville Deirdren kohtalon, hän uhkaa tappaa Paulin, mutta muuttaa mielensä tajutessaan olevansa Zackin isä.

Susan rakastuu salaperäiseen putkimieheen Mikeen, mutta katkaisee välit kuultuaan tämän hämärästä menneisyydestä. Välirikko osoittautuu lyhytaikaiseksi: Susan vakuuttuu miehen hyvyydestä ja palaa tämän luokse. Lynetten keskittymishäiriöstä kärsivät lapset tuottavat äidilleen paljon huolta, ja tämä sortuu jopa lääkkeiden väärinkäyttöön jaksaakseen juosta heidän perässään. Lynette joutuu myös epäilemään miehensä uskollisuutta ja sotkeutuu tämän työasioihin kohtalokkain seurauksin. Breen mies Rex (Steven Culp) hakee avioeroa, mutta suostuu Breen toiveesta avioliittonevontaan. Rex ei ole tyytyväinen parin seksielämään ja pian käy ilmi, että hän on pettänyt Breeta kotirouva-prostituoidun kanssa. Pariskunta lähenee Rexin alkaessa kärsiä vakavista sydänvaivoista. Breehin ihastunut apteekkari George Williams (Roger Bart) kuitenkin antaa Rexille vääriä lääkkeitä, jotka aiheuttavat Rexille sydänkohtauksen. Lääkärit valmistelevat Rexille ohitusleikkausta ja kaiken piti kääntyä hyväksi, kunnes lääkärit ilmoittavat Breelle Rexin menehtyneen. Gabrielle pettää miestään Carlosia teini-ikäisen puutarhurin kanssa. Kun Carlos pidätetään orjatyövoiman käytöstä epäiltynä osoittaa itsekäs Gabrielle luonteenlujuutta pysyttelemällä miehensä rinnalla ja käyttämällä neuvokkuuttaan pariskunnan talouden pelastamiseksi.

Toinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: 2. tuotantokausi

Applewhitet ovat juuri muuttaneet Wisteria Lanelle ja pitävät alusta asti etäisyyttä muihin asukkaisiin. Edie Britt tulee kuitenkin epäluuloiseksi, kun äiti Betty (Alfre Woodard) ei halua päästää häntä sisälle esittelemään juuri ostettua taloa. Poika Matthew (Mehcad Brooks) alkaa seurustella Breen tyttären Danielle Van De Kampin kanssa, mikä mutkistaa Bettyn suunnitelmia. Lopulta Bree saa selville, että he piilottelevat poliisin jahtaamaa Calebia talossaan. Betty kuitenkin kiristää Breeta tämän oman salaisuuden avulla. Lopussa Betty saa selville Matthew'n osuuden Melanie Fosterin murhassa, mutta Danielle ja Matthew pakenevat yhdessä. He kuitenkin palaavat Breen talolle hakemaan rahaa, missä he kohtaavat Breen. Matthew uhkaa häntä aseella, mutta Bettyn hälyttämät poliisit ehtivät ampua pojan. Kauden lopussa Betty ja Caleb muuttavat pois. Kauden aikana Susanin välit Miken kanssa katkeavat, mutta pari lähentyy kauden lopulla. He eivät kuitenkaan ehdi kihloihin saakka, sillä Orson Hodge ajaa tahallisesti Miken yli. Lynette palaa työelämään ja hänen miehestään Tomista tulee koti-isä. Lynette saa tietää, että Tomilla on 11-vuotias tytär lyhyestä suhteesta ennen avioliittoa ja tytön äiti Nora (Kiersten Warren) tulee kuvioihin. Gabrielle ja Carlos yrittävät päästä erimielisyyksistään ja perustaa perheen, mutta lopulta avioliitto kariutuu Carlosin pettämiseen.

Tuottajat joutuivat keksimään useita erilaisia keinoja peitelläkseen Marcia Crossin raskautta kolmannella kaudella.

Bree seurustelee Georgen kanssa kunnes saa selville tämän murhanneen Rexin. Pian sen jälkeen George kuolee tehtyään tahattoman itsemurhan. Andrew yrittää kostaa vanhoista kaunoista, minkä seurauksena Breesta tulee alkoholisti.

Kolmas kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: 3. tuotantokausi

Tapahtumat jatkuvat kuusi kuukautta myöhemmin, kun Bree menee naimisiin hammaslääkäri Orson Hodgen (Kyle MacLachlan) kanssa. Miehellä on kuitenkin hämärä menneisyys, mikä alkaa epäilyttää Breeta. Poliisi tutkii ranskalaisen Moniquen murhaa, mihin on kytkeytynyt Orsonin lisäksi myös muutama muu sarjan henkilö. Myös Breen poika, Andrew, palaa kotiin Orsonin toimista. Carlos ja Edie alkavat seurustella. Mike on vaipunut koomaan ja Susan tutustuu sairaalavierailuillaan Ian Hainsworthiin, joka käy tapaamassa koomassa makaavaa vaimoaan ja rakkauden humaltumana rakastuu häneen. Mike kuitenkin herää koomastaan ja miesten taistelu Susanista alkaa. Lopulta kuitenkin Susan ja Mike päätyvät naimisiin kauden lopussa. Kauden ensimmäisellä puoliskolla jouduttiin peittelemään Marcia Crossin raskautta, sillä roolihahmo Bree ei ollut raskaana. Crossin jouduttua vuodelepoon Bree lähti myöhästyneelle häämatkalle jaksossa 15 ja palasi takaisin kauden päätösjaksossa. Lynette on kärttyinen, kun Norasta ei tunnu pääsevän eroon. Kuitenkin jakson 7 panttivankivälikohtauksessa Nora saa surmansa ja Lynettestä tulee Kaylan äitipuoli. Myös perheen oma pitseriayritys aiheuttaa ongelmia. Gabrielle tapaa kaudella uuden miehen, Fairviewin pormestariehdokkaan, Victor Langin (John Slattery). Lyhyen seurustelun jälkeen järjestetään massiiviset häät kauden päätösjaksossa. Gabrielle saa kuitenkin tietää Victorista jotain epämiellyttävää. Carlos jättää Edien ja päätyy suutelemaan Gabriellea tämän häissä. Viimeisessä jaksossa vaikuttaa siltä, että Edie tekee itsemurhan Carlosin jätettyä hänet.

Neljäs kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edien lavastama itsemurhayritys onnistuu ja Carlos jatkaa heidän suhdettaan. Tällä on kuitenkin suhde Gabriellen kanssa. Vuosikymmen aikaisemmin Wisteria Lanella asunut Mayfairin perhe muuttaa takaisin. Julie on kuitenkin vakuuttunut, että perheen tytär Dylan ei ole sama henkilö, joka oli aikoinaan hänen paras ystävänsä. Perheen äiti Katherine (Dana Delany) on vaitonainen syistä, miksi perhe palasi takaisin, eikä siedä tyttärensä uteluja isästään. Dylan ei muista mitään elämästään Wisteria Lanella, ja hänen äitinsä outo käytös saa hänet miettimään missä hänen isänsä on. Dylan kuitenkin löytää isänsä, joka ihmmettelee, miten Dylanin arvet ovat kadonneet. Susan saa tietää olevansa raskaana. Mikestä tulee lääkeriippuvainen ja hän menee katkaisuhoitoon. Gabrielle ei tiedä, mitä tekisi avioliittonsa ja Carlosin suhteen. Lynette sairastuu syöpään, josta hän lopulta taistellen paranee. Bree esittää olevansa raskaana, jotta voisi salata tyttärensä raskauden ja kasvattaa lapsen omanaan. Juoni onnistuu ja vauva nimetään Benjaminiksi. Edie ja Victor saavat tietää rakkaidensa välisestä suhteesta. Myöhemmin Wisteria Lanelle iskee tornado, joka aiheuttaa suuret tuhot. Ida Greenberg sekä Victor saavat surmansa ja Carlos sokeutuu. Myöhemmin Susan synnyttää pojan, MJ:n. Lynetten tytärpuolesta Kaylasta paljastuu pelottavia puolia hänen yrittäessään päästä Lynettestä eroon, joten Kayla lähetetään isovanhemmilleen asumaan. Edie saa tietää Benjaminin olevan oikeasti Breen tyttären lapsi, ja alkaa kiristää häntä, minkä seurauksena Edie häädetään Wisteria Lanelta. Kauden lopussa paljastuu, että Dylan oli kuollut onnettomuudessa, joten Katherine oli "korvannut" hänet luostarista hakemallaan tytöllä välttyäkseen väkivaltaisen ex-miehensä vihoilta. Kausi loppuu, kun siirrytään viisi vuotta eteenpäin, jolloin asukkaiden elämät ovat kokeneet paljon muutoksia.

Viides kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisi vuotta myöhemmin Edie palaa Wisteria Lanelle ja hänellä on mukanaan uusi aviomies Dave (Neal McDonough), jolla on salaisuus. Naisten elämät ovat muuttuneet vuosien varrella ja avaintapahtumat selviävät katsojille vähitellen kauden kuluessa. Lynetten pojat ovat tulleet teini-ikään ja aiheuttavat vanhemmilleen päänvaivaa. Scavoja painaa myös kasvavat taloudelliset ongelmat. Lopulta Tomin täytyy luopua unelmastaan ja sulkea ravintolansa. Susan on eronnut Mikestä, mutta heillä on yhteishuoltajuus pojastaan MJ:stä. Susanilla on myös uusi poikaystävä, jonka kanssa hän etenee hitaasti. Bree ja Katherine ovat perustaneet pitopalveluyrityksen ja Bree on myös julkaissut keittokirjan, mikä tuo hänelle lisäjulkisuutta. Katherine alkaa seurustella Miken kanssa ja he muuttavat yhteen. Gabrielle tuli vastoin odotuksia raskaaksi ja on nyt kahden pienen tytön äiti. Carlos elättää pienituloista perhettä työskentelemällä hierojana, mutta saa myöhemmin näkönsä takaisin ja siirtyy jälleen bisnestöihin. Lynette alkaa työskennellä Carlosin alaisena. Myös Susan saa työpaikan koulusta kuvataiteen opettajan avustajana. Myöhemmin paljastuu, että Mike ja Susan olivat viisi vuotta aikaisemmin ajaneet auto-onnettomuuden, jonka seurauksena Daven vaimo ja tytär saivat surmansa. Mieleltään järkkynyt Dave suunnittelee kostoa. Edie saa tietää tämän ja riitelee Daven kanssa, mutta ennen kuin kerkeää tiedottaa ketään asiasta, hän ajaa sähköpylvääseen ja menehtyy sähköiskuun. Kauden lopulla Dave kuitenkin joutuu mielisairaalaan. Bree alkaa työstää avioeroa Orsonista ja ajautuu suhteeseen Susanin ex-miehen Karlin kanssa. Gabrielle ja Carlos ottavat Carlosin sukulaistytön Anan asumaan kotiinsa. Lynette saa tietää odottavansa kaksosia. Kausi päättyy Miken häihin, mutta morsiamen henkilöllisyys jää avoimeksi.

Kuudes kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miken morsiameksi paljastuu Susan, mikä tuottaa kitkaa heidän ja Katherinen välille. Bolenin perhe muuttaa Wisteria Lanelle ja he ovat vaitonaisia menneisyydestään. Lynette yrittää salailla raskauttaan ystäviltään. Mahan kasvaminen tuottaa ongelmia, ja myöhemmin Carlos ja Gabrielle saavat tietää totuuden. Lynette erotetaan töistä ja hänen ystävyytensä Gabriellen kanssa rikkoutuu vähäksi aikaa. Gabrielle yrittää tulla toimeen Anan kanssa. Hän joutuu myös kotiopettajaksi, koska Juanita erotettiin koulusta hänen takiaan. Bree jatkaa suhdettaan Karlin kanssa, mistä syntyy romanttisia suunnitelmia tulevaisuudelle. Myöhemmin he jäävät kiinni sekä Angie Bolenille (Drea de Matteo) että Susanille, jotka Breen yllätykseksi suhtautuvat asiaan hyvin. Julie tulee vierailemaan, mutta jouduttuaan murhayrityksen kohteeksi, epäilyt kohdistuvat Bolenin perheen poikaan. Läheisen kahvilan työntekijä kuristetaan, mikä saa asukkaat pelokkaiksi. Sillä välin Katherinen mieli järkkyy, kun hän yrittää epätoivoisesti saada Miken itselleen. Hän jopa puukottaa itseään syyttäen sekä Mikeä että Susania tästä, ja saa lopulta hermoromahduksen.

Pieni lentokone tekee pakkolaskun kadulle kesken joulujuhlan. Rytäkässä Karl saa surmansa, Orson halvaantuu vyötäröstä alaspäin ja Lynette menettää toisen syntymättömistä lapsistaan. Tämän seurauksena Bree päättää jäädä pyörätuolissa istuvan Orsonin avuksi ja Lynette ja Tom menevät terapiaan. Susan perii Karlin omistaman strippiklubin, missä hän tapaa Robin Gallagher -nimisen naisen, jonka hän ottaa asumaan kotiinsa. Katherine pääsee mielisairaalasta saaden anteeksiannon ystäviltään, ja myöhemmin kiinnostuu Robinista. Hämmentyneenä tunteistaan naiset aloittavat suhteen ja lähtevät Pariisiin. Angie paljastaa Dannyn oikean isän olevan Patrick Logan, mies, jonka kanssa hän oli joskus vahingossa tappanut jonkun. Mikellä ja Susanilla on rahaongelmia. Bree palkkaa Sam-nimisen miehen, joka paljastaa olevansa Rexin poika. Sam manipuloi Breen luovuttamaan yrityksensä hänelle kiristämällä häntä Juanita Solisin murhan paljastamisella. Bree antaa yrityksen Samille, minkä seurauksena Orson jättää Breen, koska ei enää arvosta naisen arvostelukykyjä. Preston palaa Euroopasta mukanaan tyttöystävä, joka manipuloi hänet menemään kanssaan naimisiin, mutta Lynette estää naisen aikeet. Fairview'n kuristaja paljastuu Dannyn, Anan ja muiden nuorten ystäväksi Eddie Orlofskyksi. Patrick Logan jäljittää Angien. Kauden lopulla Eddie ottaa Lynetten panttivangiksi, jolloin Lynetten synnytys käynnistyy. Eddie auttaa Lynetteä synnyttymään, minkä jälkeen hän antautuu poliisille. Patrick vaatii Angieta Dannyn hengellä rakentamaan pommin, jolla hän murhaisi seuraavan kohteensa. Angie kuitenkin huijaa Patrickia asettamalla pommin laukaisimeen, mikä räjäyttää Patrickin. Angie, Nick ja Danny jättävät Wisteria Lanen. Susanin ja Miken taloudelliset ongelmat ajavat heidät muuttamaan Wisteria Lanelta ja vuokraamaan kotinsa uudelle asukkaalle, joka lopussa paljastuu Paul Youngiksi.

Seitsemäs kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menetettyään yrityksensä ja aviomiehensä, Bree paljastaa Gabriellelle totuuden tämän anopin tapaturmasta. Sen sijaan Solisit saavat tietää, että heidän tyttärensä Juanita ei ole oikeasti heidän, vaan sairaalassa tapahtuneen virheen takia lapset olivat menneet sekaisin. Gabrielle jäljittää oikean tyttärensä puhdistaakseen omatuntonsa. Lynette ja Tom toivottavat viidennen lapsen tervetulleeksi. Lynetten varakas koulututtava Renee Perry muuttaa Wisteria Lanelle ja alkaa luoda ystävyyssiteitä asukkaisiin. Bree aloittaa suhteen nuoren sisustajansa Keithin kanssa. Susan ja Mike vuokraavat halvan rivitaloasunnon, jonka omistajalta Maxinelta Susan saa tuottoisan työtarkoituksen nettisivullaan, jolla vähäpukeiset naiset "näyttelevät" asiakkailleen. Susan alkaa salaa tehdä esityksiään, jotka menestyksellään auttavat hänen rahaongelmiin. Paul on mennyt uusiin naimisiin ja on päättänyt kostaa naapurustolle. Paljastuu, että Paulin vaimo Beth on oikeasti Felicia Tilmanin tytär. Felicia janoaa kostoa sisarensa Marthan kuolemasta ja on värvännyt tyttärensä kostosuunnitelmaansa Paulia vastaan.

Gabrielle tapaa biologisen tyttärensä Gracen ja tämän perheen, mutta joutuu pian hyvästelemään tämän heidän ollessa laittomia maahanmuuttajia. Kun Keith saa kuulla olevansa isä, päättävät hän ja Bree erota, jotta Keith voisi muuttaa lähemmäksi poikaansa. Susanin työ viihdesivustolla päättyy, kun Mike saa tietää siitä. Paulin suunnitelma ostaa suuri määrä Wisteria Lanen asunnoista pahamaineisille vankilatuttavilleen epäonnistuu ja johtaa valtavaan ja väkivaltaiseen katumellakkaan, jossa Susan haavoittuu ja menettää munuaisensa. Hänen terveytensä vaarantuu ja hän joutuu käymään hoidoissa sairaalassa odottaessaan munuaissiirtoa. Paul saa tietää totuuden Bethistä, minkä seurauksena niin hän kuin Feliciakin hylkäävät naisen. Saatuaan kuulla olevansa sopiva luovuttaja Susanille, murtunut Beth ampuu itsensä ja kiitollinen Susan saa munuaisen. Tom ottaa vastaan tuottoisan työtarjouksen, mikä raastaa hänen ja Lynetten välejä. Felicia vapautuu vankilasta ja muuttaa naapurustoon aikeinaan kostaa Paulille.

Carlos saa tietää totuuden äitinsä kuolemasta, minkä seurauksena hän pakottaa Gabriellen katkaisemaan välinsä Breen kanssa. Susan vierailee masentuneen Paulin luona ja vie tälle Felician myrkyttämää ruokaa. Lopulta Felician peli paljastuu ja paetessaan hän ajaa autokolarin, missä hän ilmeisesti menehtyy. Paul tunnustaa Martha Huberin murhan poliisille ja Susan pääsee muuttamaan takaisin Wisteria Lanelle. Bree alkaa tapailla etsivä Chuck Vancea, kun taas Scavojen ongelmat ajavat heidät päätökseen asumuserosta. Gabriellen lapsena raiskannut isäpuoli palaa kostamaan ja Carlos vahingossa surmaa hänet. Bree, Lynette ja Susan auttavat Soliseja salaamaan surman ja Carlos antaa Breelle anteeksi.

Kahdeksas tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden pääjuoni on murha jonka Carlos teki, mutta kauden aikana tapahtuu paljon muutakin, esim. naiset lupautuvat saattohoitajiksi, kun Karenille jolle diagnosoidaan parantumaton syöpä. Gabriellen isäpuolen tullessa ahdistelemaan Gabriellea, Carlos vahingossa surmaa hänet juuri ennen illallisjuhlien alkua Gabriellen talossa. Ruumiin he kätkevät arkkuun. Juhlien jälkeen naiset hautaavat Gabriellen isäpuolen metsään. Breellä on suhde etsivä Chuck Vanceen. Tom ja Lynette aikovat erota, ja jo kauden alussa Tom nukkuu olohuoneen sohvalla. Lynette ja Tom kuitenkin salailevat eroaan naapureiltaan. Salaisuus Gabriellen isäpuolen kohtalosta vaivaa Susania kaikista eniten, ja hän alkaakin maalata tauluja surmayön tapahtumista ahdistusta poistaakseen. Gabrielle ja Bree huomaavat, että Gabyn isäpuolella oli auto, josta pitäisi päästä eroon. He eivät kuitenkaan osaa ajaa autoa, ja poliisi pysäyttää heidät. Poliisi on kuitenkin Breen miesystävä Chuck ja naiset valehtelevat auton olevan Gabriellen tädin joka oli liian juovuksissa ajaakseen itse. Vance tarjoutuu ajamaan autoa, koska naiset eivät osaa. Kun Gaby ja Vance nousevat autosta pois autovaras tulee ja uhkaa varastaa auton. Bree varoittaa poliisista ja luovuttaa auton varkaalle päästäkseen autosta eroon. Bree saa uhkausviestin joka on samanlainen, kuin Mary Alice Youngin saama viesti ennen hänen itsemurhaa. Renee on ihastunut uuteen naapuriin Beniin, ja hän onkin päättänyt saada hänet itselleen. Susan päättä kertoa Mikelle Gabriellen isäpuolen murhasta. Kun Bree jättää Chuckin, Chuck suuttuu ja aikoo selvittää mitä illallisiltana tapahtui ja sitä kauttaa saattaa Bree vankilaan. Orson Hodge tietää tapahtumista ja ajaa Chuckin yli suojellakseen Breetä, mutta naiset eivät tiedä sitä. Myöhemmin hän myös palaa Breen elämään ja haluaisi saada Breen taas itselleen, mutta Breen tajutessa, että Orson oli lähettänyt uhkauskirjeitä Breelle hän jättää tämän. Vihaisena Orson uhkaa tehdä itsemurhan ja lähettää todisteita murhasta poliisille. Ben sotkeutuu isojen pomojen piireihin pyytäessään lainaa pahoihin velkoihinsa. Mike yrittää auttaa Beniä, joten hänkin sotkeutuu velkaongelmiin samalla. Yhtenä päivänä mies, jolle Ben on velkaa, ajaa Miken ja Susanin talon ohi ampuen Miken autosta käsin. Mike kuolee. Bree joutuu oikeuteen ja ihastuu asianajajaansa. Julie on raskaana ja mietii antaako hän lapsen adoptoitavaksi, mutta päättä pitää tämän. Susan lupaa muuttaa Julien kanssa pois Lanelta ja auttaa lapsen kanssa. Toiseksi viimeisessä jaksossa Breen oikeuden käynti loppuu, kun Karen "tunnustaa" tuomarille tehneensä murhan pelastaakseen Breen. Tom ja Lynette palaavat yhteen, kun he ymmärtävät rakastavansa toisiaan. Viimeisessä jaksossa Renee menee naimisiin, Julie synnyttää ja Karen kuolee. Lopussa kerrotaan kuinka Lynette muuttaa Tomin kanssa New Yorkiin, kun Lynette saa sieltä töitä. Seuraavana vuonna Gabrielle ja Carlos lähtevät, kun Gabriellen sivusto Gabrielle's Closet saa oman show'n. He ostavan asunnon Kaliforniasta, jossa he riitelivät onnellisina loppu elämänsä. Kaksi vuotta myöhemmin Bree ja asianajaja aviomiehensä Tripp muuttavat ja Bree liittyy konservatiivisten naisten yhteisöön. Trip kannustaa Breetä paikallispolitiikan pariin. Susan muutti kuitenkin ensimmäisenä pois Wisteria Lanelta esitellen itsensä uudelle asukkaalle Jenniferille ja toivottaen, että Jennifer tulee olemaan onnellinen Lanella. Kun Susan ajaa vielä kerran korttelin ympäri näytetään jo sarjassa kuolleita Wisteria Lanen asukkaita kuinka he katsovat Susanin lähtöä.

Näyttelijäkokoonpano ja hahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luettelo hahmoista

Täydelliset naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijä Roolihahmo Esiintyy
1 2 3 4 5 6 7 8
Brenda Strong Mary Alice Young
Teri Hatcher Susan Mayer
Felicity Huffman Lynette Scavo
Marcia Cross Bree Hodge
Eva Longoria Gabrielle Solis
Nicollette Sheridan Edie Britt [19]
Alfre Woodard Betty Applewhite 2
Dana Delany Katherine Mayfair
Drea de Matteo Angie Bolen
Vanessa L. Williams Renee Perry

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijä Roolihahmo Esiintyy
1 2 3 4 5 6 7
Ricardo Antonio Chavira Carlos Solis
James Denton Mike Delfino
Doug Savant Tom Scavo 18
Kyle MacLachlan Orson Hodge 3
Kathryn Joosten Karen McCluskey 2 8 14 11 15 14
Andrea Bowen Julie Mayer 1
Shawn Pyfrom Andrew Van de Kamp 10 6
Joy Lauren Danielle Van de Kamp 10 1 1
Steven Culp Rex Van de Kamp 1 1
Mark Moses Paul Young 3
Cody Kasch Zach Young 4
Richard Burgi Karl Mayer 4 1 1
Jesse Metcalfe John Rowland 3 1 1 2
Brent Kinsman Preston Scavo 21
Max Carver Preston Scavo 17 5
Shane Kinsman Porter Scavo 21
Charles Carver Porter Scavo 13 13
Zane Huett Parker Scavo 16
Joshua Logan Moore Parker Scavo 8 13
Rachel G. Fox Kayla Scavo 2 11
Roger Bart George Williams 6
Mehcad Brooks Matthew Applewhite 2
Page Kennedy/NaShawn Kearse Caleb Applewhite
Josh Henderson Austin McCann
Lyndsy Fonseca Dylan Mayfair 2
Kevin Rahm Lee McDermott 7 9 10
Tuc Watkins Bob Hunter 7 7 11
Neal McDonough Dave Williams
Madison De La Garza Juanita Solis 18 18
Daniella Baltodano Celia Solis 15 13
Mason Vale Cotton M.J. Delfino 13 23
Maiara Walsh Ana Solis 1 11
Jeffrey Nordling Nick Bolen
Beau Mirchoff Danny Bolen

Näyttelijöiden valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dana Delany tuli sarjaan lopulta neljännellä kaudella.

Cherry vaati, että jokaisen hakijan olisi koe-esiinnyttävä roolia varten. Susanin rooliin harkitut Mary-Louise Parker, Calista Flockhart ja Julia Louis-Dreyfus kuitenkin kieltäytyivät tästä,[7] joten osan sai lopulta Teri Hatcher. Myös Felicity Huffman kieltäytyi koe-esiintymisestä, mutta hänen agenttinsa saivat hänet muuttamaan mieltään, ja Cherry antoi hänelle osan heti esiintymisen jälkeen.[7] Gabriellen rooliin pyrkivät viimeisissä esiintymisissä Roselyn Sanchez ja Eva Longoria. Breen rooli annettiin alun perin Dana Delanylle, mutta hän muutti mieltään viime hetkellä ja jättäytyi sarjasta. Delany sanoi myöhemmin syyksi sen, että hän pelkäsi roolin muistuttavan liikaa hänen osuuttaan Pasadenassa.[7] Cherry sanoi Delanyn kieltäytyneen tarjouksesta kolmesti, minkä jälkeen hän valitsi Marcia Crossin, koska piti häntä parhaimpana näyttelijänä. Hän ei kuitenkaan pitänyt Crossin tavasta näytellä Breeta, sillä hänestä tuntui ettei näyttelijä ymmärtänyt roolin huumoripuolta. Kuudennen jakson tienoilla hän kuitenkin päätyi siihen tulokseen, että Crossin tulkinta teki hahmosta pidettävämmän ja muutti kirjoitustyyliään samaan suuntaan. [20] Nicolette Sheridan koe-esiintyi myös Breen rooliin, mutta Cherry ei vakuuttunut. Heidän ohjaajansa Charles McDougal kuitenkin pyysi häntä lukemaan Edien osuuden, minkä jälkeen he päättivät hänen olevan täydellinen valinta rooliin.[7][2]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menestystä, ylistystä ja kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan ensimmäinen tuotantokausi sai hyvän vastaanoton sekä katsojilta että kriitikoilta. Pilottijaksoa seurasi Yhdysvalloissa 21,3 miljoonaa katsojaa. Se oli myös ABC:n katsotuin aloitusjakso sitten Spin Cityn vuonna 1996 sekä kaikkien kanavien katsotuin ensiesitys syksyllä 2004.[21] USA Todayn Robert Bianco ylisti näyttelijävalintoja, sarjan visuaalista puolta ja hyvin huomioituja yksityiskohtia keskellä "elämää suurempia" lavasteita.[22] Sarjan suosio jatkui pitkin syksyä ja katsojaluvut kasvoivat tasaisesti. Kuudes jakso 7. marraskuuta keräsi 24,9 miljoonaa katsojaa television ääreen. ABC arvioi, että 18–49-vuotiaista TV-katsojista 30 prosenttia olisi katsonut sarjaa ainakin kerran.[23]

Kauden menestyksen vuoksi seuraavalle tuotantokaudelle asetettiin suuria odotuksia. Ensimmäiset jaksot eivät kuitenkaan nousseet kriitikoiden suosioon. Entertainment Weeklyn Michael Slezak kehui Lynetten osuuksia, mutta sanoi menettäneensä mielenkiintonsa Susanin hahmoa kohtaan heikentyneen käsikirjoituksen vuoksi.[24] Henry Goldblatt kehui näyttelijäsuorituksia mutta kritisoi käsikirjoitusta kokonaisuudessaan ja erityisesti sitä, että naisten tarinat eivät kietoutuneet loogisesti yhteen kuten ensimmäisellä kaudella. Neljänteen jaksoon mennessä päähenkilöt olivat hänen mukaansa viettäneet yhteensä 135 sekuntia yhdessä televisioruudulla.[25] USA Todayn Robert Bianco ei pitänyt Alfre Woodardin hahmoa onnistuneena lisäyksenä sarjaan, sillä tämä oli hänen mielestään liian eristäytynyt muista naisista. Hän arveli, että syy heikkoon tasoon johtuisi Marc Cherryn poissaolosta.[26] Cherryn vastaus kritiikkiin oli, että sarja ei voi olla loistava koko aikaa ja että kirjoittajat yrittävät uusia juttuja, joista jotkut toimivat ja jotkut eivät. Hän sanoi myös olevansa edelleen aktiivisesti mukana kirjoitusprosessissa.[27] Heikoista arvosteluista huolimatta katsojat eivät jättäneet sarjaa ja se olikin katsojatilastoissa sijalla neljä kauden päätyttyä.[28]

Kauden päättymistä seuranneena kesänä ABC ilmoitti antaneensa Cherrylle suuremman roolin kolmannen kauden tuottamisessa ja kirjoittamisessa sekä lupasi sen palaavan takaisin alkuperäiseen tyyliin. Cherry myönsi, ettei ollut täysin mukana toisen kauden tuotannossa, sillä hän oli väsynyt ensimmäisen kauden jälkeen ja koki vaikeuksia tuottaa ABC:n pyytämä määrä jaksoja. Hän sanoi, että yhteisiä kohtauksia päähenkilöiden välillä oli vähän, koska ei ollut aikaa ehostaa useaa naista samaa kohtausta varten.[28][29] Ensimmäinen puolisko kaudesta sai hyviä arvosteluja. Entertainment Weekly sanoi sarjan tason nousseen niin kirjoituksen, jatkuvuuden kuin mysteerinkin osalta.[30] Katsojaluvut taas laskivat, kun NBC näytti samaan aikaan sunnuntaisin NFL:ää.[31] Sija kuitenkin parantui katsojatilastoissa, sillä sarjan kaksi suurinta kilpailijaa, CBS:n CSI ja ABC:n Greyn anatomia saivat saman lähetysajan torstaisin, mikä söi kummankin ohjelman katsojalukuja.[31]

Joulutauon jälkeen kolmannen kauden katsojaluvut lähtivät laskuun. 8. huhtikuuta 2007 sarja keräsi 15,9 miljoonaa katsojaa, mikä oli vähemmän kuin koskaan aiemmin. Laskua edellisestä kaudesta oli 22 prosenttia.[32] Laskusta huolimatta sarja toi ABC:lle voiton huhtikuun lopun sunnuntaina.[33] Kauden päätösjakso oli myös päivänsä katsotuin, vaikka katsojaluvut eivät merkittävästi nousseetkaan.[34]

Entertainment Weeklyn Tim Stack kirjoitti neljännen kauden aloitusjakson arvostelussaan olleensa tyytyväinen Breen osuuksien käsikirjoitukseen, sekä yhteen Lynetten kohtauksista. Hän myös toivoi kauden olevan tasaisen laadukas, toisin kuin edelliset kaksi kautta.[35]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Felicity Huffman voitti Emmyn sarjasta vuonna 2005.

Täydelliset naiset voitti parhaan komediasarjan Golden Globen vuosina 2005 ja 2006. Screen Actors Guild taas palkitsi näyttelijät yhteisestä suorituksesta kyseisinä vuosina. Sarja oli ensimmäinen, joka sai kyseisen palkinnon ennen kuin sen ensimmäinen tuotantokausi oli valmistunut.[7] SAG palkitsi myös Teri Hatcherin erikseen parhaana naispääosana komediasarjassa vuonna 2005 ja Felicity Huffmanin samassa sarjassa seuraavana vuonna. Syksyllä 2005 sarja sai yhteensä kuusi Primetime Emmya, mutta jäi vaille palkintoja seuraavana vuonna. Kaikki viisi päänäyttelijää ovat olleet ehdolla Golden Globen saajaksi, mutta vain Teri Hatcher on voittanut sen kerran vuonna 2005.

Yhdysvaltojen ulkopuolella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täydellisten naisten noustua suosioon Yhdysvalloissa sitä alettiin ostaa joka puolelle maailmaa. 11. huhtikuuta 2005 Buena Vista ilmoitti, että sarjaan oli esitysoikeudet yli 130 alueella ympäri maailmaa.[36] Myöhemmin syksyllä DVD:llä julkaistu dokumentti Desperate Housewives: Around the World ilmoitti lukumääräksi yli 150. Isossa-Britanniassa pilottijakso esitettiin kanavalla Channel 4 tammikuussa 2005, jolloin se keräsi suuremman katsojamäärän kuin mikään aikaisempi yhdysvaltalainen sarja kyseisellä kanavalla.[36] Sarjan aloitusjakso menestyi myös Saksan ProSiebenillä kilpailusta huolimatta: Se keräsi yhteensä 3,6 miljoonaa katsojaa, mikä vastasi 10,9 prosentin markkinaosuutta.[37] Australian kanavalla Seven Network pilotti oli katsotuin draamasarjan aloitusjakso ikinä.[36] Täydelliset naiset aiheutti kovaa kilpailua kanavien kesken myös Norjassa, Ruotsissa, Singaporessa, Alankomaissa, Irlannissa ja Latinalaisessa Amerikassa.[36] 10. lokakuuta 2005 sarjan aloitusjaksoa seurasi Suomessa 578 000 katsojaa, mikä oli silloin Nelosen korkein katsojamäärä ulkomaiselle sarjalle.[38] Syksyllä 2006 sarja oli joka viikko kuuden katsotuimman ohjelman joukossa ja katsojaluvut vaihtelivat välillä 340 000–420 000.[39]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteiskunnallinen vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oprah Winfrey teki sarjasta osuuden ohjelmaansa. Osio julkaistiin myös ensimmäisen kauden DVD:llä.

Täydelliset naiset sai paljon huomiota mediassa ensimmäisellä kaudellaan. Oprah Winfrey sanoi pitävänsä sarjasta ja sai siten kutsun itse paikalle. Hän teki ohjelmaansa varten lyhyen ohjelmaosuuden sarjan lavasteissa, missä hän vierailee hahmojen luona ja saa selville heidän salaisuuksiaan.[7] Dr. Phil käytti myös sarjan nimeä tehdessään omaan ohjelmaansa uuden osuuden nimeltä The Real Lives of Desperate Housewives (suom. Epätoivoisten naisten todelliset elämät). Osuudessa hän haastatteli seitsemää naista, joilla kaikilla oli salaisuus, joka voisi tuhota heidän avioliittonsa, viedä heidät vankilaan tai koitua kuolemaksi.[40] Joulukuussa 2006 huutokaupattiin lyhyt sivurooli 23 000 eurolla lasten hyväksi järjestetyssä huutokaupassa. Summa oli illan korkein ja ohitti tarjoukset Casino Royalessa käytetystä smokista ja vierailusta Lostin kuvauspaikalla.[41][42] Melbournen lähiöön Caroline Springs rakennettiin Wisteria Lanen kaltainen asuinympäristö, jonka 11 taloa menivät niin hyvin kaupaksi, että suunnittelijat ilmoittivat luovansa mahdollisesti kaksi katua lisää.[43] Sarja sai huomiota myös korkeammalta taholta, kun Laura Bush viittasi siihen Valkoisen talon palkittujen journalistien kunniaksi järjestetyillä päivälliskutsuilla. Hän vitsaili presidentin menevän nukkumaan sunnuntai-iltaisin yhdeksältä, jolloin hän katselee Täydellisiä naisia Lynne Cheneyn kanssa. Lopuksi hän totesi olevansa "epätoivoinen kotirouva".[44]

Oheistuotteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2005 julkaistiin ensimmäisen kauden DVD-kokoelma, lautapeli, seinäkalenteri ja teema-albumi Music From and Inspired By Desperate Housewives. Levyllä on sekä alkuperäisiä kappaleita että cover-versioita ja niiden välissä näyttelijöiden dialogia. Vierailevia artisteja ovat muun muassa Shania Twain, Joss Stone ja LeAnn Rimes. Syksyllä 2006 julkaistiin tietokonepeli Desperate Housewives: The Game. Pelin tapahtumat sijoittuvat Wisteria Lanelle, jossa sarjan hahmot voivat kommunikoida keskenään 12 jakson verran. Arvostelut olivat kohtalaisia ja niissä huomautettiin useasti yhtenäisyyksistä The Simsiin. Samoihin aikoihin julkaistiin myös toisen kauden DVD-kokoelma. Alkuvuodesta 2007 ilmoitettiin, että viidestä päähahmosta julkaistaan myös Barbien kokoiset muovinuket. Nuket loi Madame Alexander, joka on aiemmin tehnyt nukkeja myös Disneyn sankarittarista.[45]

DVD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Julkaisu
(alue 2)
Jaksoja Lisämateriaali
1 30. marraskuuta 2005 23
  • Marc Cherryn kommenttiraita viiteen eri jaksoon
  • Viiden päänäyttelijän kommenttiraidat kahteen suosikkikohtaukseen
  • Desperate Housewives: Around the World
  • Eri kielillä jälkiäänitetty kohtaus jaksosta "Kaunis kulissi"
  • "Oprah Winfrey Is the New Neighbor" -kohtaus ohjelmasta The Oprah Winfrey Show.
  • Dressing Wisteria Lane: asusteet ja lavastus
  • Gabriellen muotinäytös
  • Wisteria Lanen salaisuudet - keskustelua Marc Cherryn, Meredith Vieiran ja sarjan käsikirjoittajien kesken
  • A Stroll Down Wisteria Lane, Meredith Vieiran tekemä haastattelu Marc Cherryn kanssa
  • Täydelliset naiset -lavasteiden takana
  • Epäonnistuneita otoksia, poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia
2 8. marraskuuta 2006 24
  • Marc & Mom: haastattelu sarjan tekijän Mrc Cherryn ja tämän äidin kanssa
  • Täydellisiä naisia ohjaamassa
  • Epätoivoiset roolimallit
  • Cherry-Picked: Marc Cherryn suosikkikohtaukset
  • Esittämättömät juonenkäänteet
  • Poistettuja kohtauksia
  • Fashion & Couture
  • Juicy Bites
  • "The Whole Story", televisiomainos
  • Täydellisten naisten pokeria
3 7. maaliskuuta 2008[46] 23
  • Here Comes the Bride: dokumentti kauden päätösjakson kuvauksista
  • Amas de Casa Desesperadas
  • On The Set With Eva - Kuvauksissa Evan kanssa
  • Cherry Picked: sarjan tekijän suosikkikohtaukset
  • Esittämättömät juonenkäänteet
  • Poistettuja kohtauksia
  • Epäonnistuneita otoksia ja pidennettyjä kohtauksia
4 14. marraskuuta 2008[47] 17
  • Getting Desperate: From Beginning To End
  • Spare Time: Hanging With The Men Of Wisteria Lane
  • Cherry-Picked: sarjan tekijän suosikkikohtaukset
  • Vaihtoehtoinen loppu
  • Poistettuja kohtauksia
  • Epäonnistuneita otoksia
  • Kommenttiraitoja
5 9. marraskuuta2009[48] 24
  • Pieleenmenneitä kohtauksia
  • Audio-kommenttiraitoja
  • "What more do I need?" - A Very Good Read
  • Poistettuja kohtauksia
  • "Cherry Picked"- Marc Cherryn lempiotokset
  • Featurette: Teri & Cherry
  • Featurette: Täydelliset naiset: Evolution of a Modern Classic

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Desperate Housewives -sarjan ehdokkuudet ja voittamat Golden Globe -palkinnot HFPA:n sivustolla
  2. a b c 1. kauden DVD:n dokumentti Dressing Wisteria Lane
  3. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä Playbill ei löytynyt
  4. a b c Inspired by a horrendous murder 30.9.2004. MSNBC.com. Viitattu 8.1.2007. (englanniksi)
  5. Maressa Brown: Hitmakers compare notes 29.11.2005. Reed Business Information. Viitattu 12.1.2007. (englanniksi)
  6. Ellen Gray: Cherry: TV Failures Are Important Experience 7.3.2005. Philadelphia Daily News. Viitattu 12.1.2007. (englanniksi)
  7. a b c d e f g h Imdb trivia
  8. Kate O'Hare: 'Desperate Housewives' Has a Cherry on Top 19.3.2005. Tribune Media Services. Viitattu 16.1.2007. (englanniksi)
  9. William Keck: Wisteria Lane's new landscape 19.5.2006. USA TODAY. Viitattu 20.9.2007. (englanniksi)
  10. Michael Schneider, Josef Adalian: Keenan not 'Desperate' any more 29.3.2007. Reed Business Information. Viitattu 21.9.2007. (englanniksi)
  11. Futon Critic henkilöstö: Development update: Desperate Housewives 15.6.2007. The Futon Critic. Viitattu 21.9.2007. (englanniksi)
  12. a b Pilottijakson kommenttiraita
  13. Jakson 107 kommenttiraita
  14. Marcia Cross' bed rest order 11.1.2007. Monsters and Critics.com. Viitattu 13.1.2007. (englanniksi)
  15. a b c yU + co Opens ABC’s “Desperate Housewives” 11.12.2004. Digital Media Online. Viitattu 26.1.2007. (englanniksi)
  16. Joseph Phelan: Missing the Picture: Desperate Housewives Do Art History Artcyclopedia. Viitattu 26.1.2007. (englanniksi)
  17. Mark Peyser, David J. Jefferson: Sex and the Suburbs 29.11.2004. MSNBC.com. Viitattu 13.1.2007. (englanniksi)
  18. Jakson "Mahdotonta" kommenttiraita
  19. "Housewife" to Make "Desperate" Exit, MSNBC.com, February 11, 2009
  20. Ed Martin: Exclusive Interview! Desperate Housewives Creator Marc Cherry - Part Two 26.1.2007. MediaVillage, LLC. Viitattu 1.3.2007. (englanniksi)
  21. Wives' Tale 5.10.2004. Entertainment Weekly. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  22. Robert Bianco: 'Housewives' has the recipe for a bubbly evening soap 30.9.2004. USA TODAY. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  23. Soapy 'Housewives' cleans up with viewers 8.11.2004. USA TODAY. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  24. Michael Slezak: Tool Time 7.10.2005. Entertainment Weekly. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  25. Henry Goldblatt: Desperate Housewives 21.10.2005. Entertainment Weekly. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  26. Robert Bianco: 'Housewives' is dragging desperately 9.10.2005. USA TODAY. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  27. Cherry Counters 'Housewives' Criticism 18.10.2005. Manteca Bulletin Daily Newspaper. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  28. a b Network exec promises better 'Housewives' season 18.7.2006. CtvGlobeMedia. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  29. Marc Cherry puts 'Desperate Housewives' in order 4.10.2006. CtvGlobeMedia. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  30. Henry Goldblatt: Desperate Housewives 3.11.2007. Entertainment Weekly. Viitattu 10.1.2007. (englanniksi)
  31. a b Ratings for 'Housewives' Soar 15.11.2006. Imdb. Viitattu 12.1.2007. (englanniksi)
  32. Joal Ryan: Housewives' Most Desperate Hour 10.4.2007. E! Entertainment Television. Viitattu 25.7.2007. (englanniksi)
  33. 'Desperate Housewives' is the night's top program 30.4.2007. Tribune Media Services. Viitattu 25.7.2007. (englanniksi)
  34. 'Housewives' Bring Home Bacon Sunday 21.5.2007. Tribune Media Services. Viitattu 25.7.2007. (englanniksi)
  35. Tim Stack: The Menopause Button 1.10.2007. Entertainment Weekly. Viitattu 2.10.2007. (englanniksi)
  36. a b c d Desperate Housewives Reaches 130+ Markets 11.4.2005. WSN Inc. Viitattu 15.1.2007. (englanniksi)
  37. Die «Desperate Housewives» waren erfolgreich 13.4.2005. Quotenmeter GmbH i. Gr. Viitattu 15.1.2007. (saksaksi)
  38. Nelosen Täydelliset naiset -sarjan avausjakso räjäytti potin - avausjaksolla 578 000 katsojaa 11.10.2005. Nelonen. Viitattu 30.1.2007. (suomeksi)
  39. Tutkimustuloksia Finnpanel Oy. Viitattu 15.1.2007. (suomeksi)
  40. The Real Lives of Desperate Housewives Peteski Productions. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
  41. James Bond, 'Desperate Housewives' Raise Money for UK Charity 11.12.2006. World Entertainment News Network. Viitattu 1.3.2007. (englanniksi)
  42. James Bond tuxedo raises £12,000 11.12.2006. BBC. Viitattu 1.3.2007. (englanniksi)
  43. Brick by brick, up goes Wisteria Lane 7.2.2007. Herald Sun. Viitattu 10.2.2007. (englanniksi)
  44. First lady steals show at journalists' gala 30.4.2005. USA TODAY. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
  45. Desperate Housewives dolls 3.1.2007. FemaleFirst.co.uk. Viitattu 25.1.2007. (englanniksi)
  46. Gord Lacey: Desperate Housewives: The Complete Third Season 1.6.2007. Viitattu 14. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
  47. Gord Lacey: Desperate Housewives: The Complete Fourth Season 1.6.2007. Viitattu 14. heinäkuuta 2007. (englanniksi)
  48. http://www.amazon.co.uk/dp/B0022NH9IE

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]