Sopranos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sopranos (The Sopranos) on David Chasen luoma ja HBO:n tuottama televisiosarja 2000-luvun mafiaperheen elämästä. Sarjan esittäminen Yhdysvalloissa alkoi vuonna 1999. Sopranosin tekeminen lopetettiin kuudenteen tuotantokauteen. Viimeinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 10. kesäkuuta 2007. Suomessa sarja on esittänyt kokonaan Nelonen, ja vuonna 2010 sitä esitettiin TV2:ssa[1]. Sarja on voittanut mm. 21 Emmy -palkintoa, viisi Golden Globe -palkintoa sekä saanut yhteensä 168 eri ehdokkuutta.

Sarjan päähenkilö on newjerseyläinen mafioso Anthony "Tony" Soprano. Sarja alkaa, kun Tony menettää tajuntansa ilman selvää syytä ja hakeutuu psykiatrille. Yksi koko sarjan läpi kantavista aiheista on Tonyn käynnit psykiatrin, tohtori Jennifer Melfin, vastaanotolla. Tonyn on myös samalla johdettava mafiaperhettä ja ratkottava oman perheensä ongelmia.

[muokkaa] Päähenkilöt

[muokkaa] Lähteet

  1. [1]

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä