Dana Delany
| Dana Delany | |
|---|---|
Dana Delany vuonna 2009 |
|
| Syntymäaika | 13. maaliskuuta 1956 (ikä 57) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 1979– |
| Oikea nimi | Dana Welles Delany |
| Merkittävät roolit | Colleen McMurphy (China Beach) Lois Lane (Teräsmies) Sarah McClure (True Women) |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Palkinnot | |
|
|
| Ehdokkuudet | |
|
|
Dana Welles Delany (s. 13. maaliskuuta 1956 New York) on yhdysvaltalainen elokuva-, lava- ja televisionäyttelijä. Hän on näytellyt aktiivisesti 1970-luvun lopulta asti ja voittanut kaksi Emmy-palkintoa roolistaan Colleen McMurphyna ABC:n sarjassa China Beach vuosina 1988–1991.
Ura [muokkaa]
Delany varttui Connecticutissa ja opiskeli Phillips Academyssa sekä Wesleyan yliopistossa. Hänen ensimmäisiä roolejaan olivat televisiorooli sarjassa Love of Life vuonna 1979, osa Broadway-näytelmässä A Life vuonna 1980 ja televisiorooli sarjassa As the World Turns vuonna 1981. Kiistanalaisen näytelmän Bloodmoon myötä Delany pääsi Hollywoodiin 1980-luvun alkupuoliskolla, ja sai useita pieniä elokuva- ja televisiorooleja. Hän vieraili sarjassa Konnankoukkuja kahdelle ja oli kolmen jakson ajan sarjassa Magnum, P.I.
Vuonna 1988 hän sai roolin Colleen McMurphyna sarjassa China Beach, jota esitettiin vuoteen 1991 asti. Hän sai mediahuomiota ja kaksi Emmy-palkintoa, joiden lisäksi hän oli ehdolla kahden muun Emmyn sekä kahden Golden Globen saajaksi. Menestyksen myötä Delany sai rooleja elokuvista kuten Light Sleeper, Housesitter, Tombstone ja Tyttö ja villihanhet sekä televisioelokuvista Promise to Keep ja Vaaran vanki. Vuosikymmenen toisella puoliskolla hän esiintyi kiistanalaisemmissa rooleissa kuten Margaret Sangerina televisioelokuvassa Choices of the Heart, Lisana elokuvassa Kyttäkaksikko paratiisisaarella ja yhdessä jaksossa sarjassa Family Law, josta hän sai Emmy-ehdokkuuden. 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2005 hän oli Lois Lanen ääninäyttelijä animaatiosarjassa Teräsmies.
Vuosituhannen vaihteessa Delany näytteli televisiosarjoissa, kuten lyhytikäiseksi jääneessä Pasadenassa ja Presidio Medissa; televisioelokuvissa Villin lännen naisia, Elämän ja kuoleman rajamailla, A Time to Remember ja Baby for Sale sekä itsenäisissä elokuvissa The Outfitters, Mother Ghost ja Spin. Niihin aikoihin hän myös jatkoi lavauraansa, muun muassa näytelmässä Paljon melua tyhjästä.
Vuosina 2004–2006 Delanylla oli useita vierailurooleja sarjoissa Kova laki: Special Victims Unit, Boston Legal, Kojak, Related, L-koodi ja Taisteluplaneetta Galactica (2003). Hänellä oli myös päärooli lyhytikäisessä sarjassa Kidnapped vuonna 2006.
Vuodesta 2007 vuoteen 2010 hän näytteli Katherine Mayfairia televisiosarjassa Täydelliset naiset.
Nykään hänellä on pääosa tv-sarjassa Totuuden Anatomia (The Body Of Proof), jossa hän näyttelee tri Megan Huntia.
Huhujen mukaan Dana on kieltäytynyt sekä Sinkkuelämää Carrien roolista, että Täydelliset naiset Breen roolista.
Filmografia [muokkaa]
| Vuosi | Nimi | Rooli |
|---|---|---|
| 1981 | The Fan | Saleswoman |
| 1984 | Almost You | Susan McCall |
| 1984 | Threesome | Laura Shaper |
| 1986 | A Winner Never Quits | Nora |
| 1986 | Where the River Runs Black | Sister Ana |
| 1988 | Patty Hearst | Gelina |
| 1988 | Masquerade | Anne Briscoe |
| 1988 | Moon over Parador | Jenny |
| 1990 | A Promise to Keep | Jane Goodrich |
| 1992 | Light Sleeper | Marianne |
| 1992 | Housesitter | Becky Metcalf |
| 1993 | Wild Palms | Grace Wyckoff |
| 1993 | Donato and Daughter | Luutnantti Dena Donato |
| 1993 | Tombstone | Josephine Marcus |
| 1993 | Batman – Mustan kostajan paluu | Andrea Beaumont (ääni) |
| 1994 | The Enemy Within | Betsy Corcoran |
| 1994 | Exit to Eden | Lisa Emerson |
| 1995 | Choices of the Heart: The Margaret Sanger Story | Margaret Sanger |
| 1995 | Tyttöjen ilta | Jill |
| 1996 | Teräsmies | Lois Lane (ääni) |
| 1996 | Tyttö ja villihanhet | Susan Barnes |
| 1996 | The Adventures of Mowgli | Bagheera (ääni) |
| 1996 | For Hope | Hope Altman |
| 1997 | True Women | Sarah Ashby McClure |
| 1998 | Wide Awake | Mrs. Beal |
| 1998 | The Curve | Dr. Ashley |
| 1998 | Rescuers: Stories of Courage - Two Couples | Johtje Vos |
| 1998 | The Patron Saint of Liars | Rose Cleardon Abbott |
| 1999 | Outfitters | Cat Bonfaim |
| 1999 | Sirens | Sally Rawlings |
| 2000 | The Right Temptation | Anthea Farrow-Smith |
| 2001 | Final Jeopardy | Alexandra Cooper |
| 2002 | Conviction | Martha |
| 2003 | Intimate Portrait: Dana Delany | Itsenään |
| 2003 | Justice League: Hereafter, osa 1 | Lois Lane (ääni) |
| 2003 | Justice League: Only a Dream, osa 2 | Lois Lane (ääni) |
| 2003 | Justice League: A Better World, osa 1 | Lois Lane (ääni) |
| 2004 | Baby for Sale | Natalie Johnson |
| 2004 | Justice League Unlimited: For the Man Who Has Everything | Loana (ääni) |
| 2004 | Spin | Margaret Swift-Bejarano |
| 2006 | "Sacrifice" (Taisteluplaneetta Galactica) | Sesha Abinell |
| 2006 | Superman: Brainiac Attacks | Lois Lane (ääni) |
| 2006 | The Woman with the Hungry Eyes | Theda Bara (ääni) |
| 2006 | Kidnapped | Ellie Cain |
| 2007 | Batman | Lois Lane (ääni) |
| 2007–2010 | Täydelliset naiset | Katherine Mayfair |
| 2011 | Castle | agent Jordan Shaw |
| 2012 | Totuuden anatomia | Tri. Megan Hunt |
Sivulta puuttuu