Ruotsin maantiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Korkeus merenpinnasta ja Ruotsin suurimmat kaupungit.
Kartta Ruotsin kallioperästä.

Ruotsi rajoittuu idässä ja etelässä Itämereen ja lounaassa Pohjanmereen. Maa sijaitsee lähes kokonaisuudessaan Skandinavian niemimaalla. Gotlannin ja Öölannin suuret saaret Itämeressä kuuluvat Ruotsiin. Ruotsin korkein kohta on 2 111 metriä korkea Kebnekaise Lapissa. Norjan halki pohjois–eteläsuunnassa kulkevat Skandit (vanhalta nimeltään Kölivuoristo) ulottuvat paikoin myös Ruotsiin, mutta niiden korkeimmat huiput jäävät Ruotsin puolella 1 500 metriin. Ruotsin kolme suurinta jokea ovat Uumajanjoki, Tornionjoki ja Ångermanjoki, jotka laskevat Pohjanlahteen. Ruotsin suurin järvi Vänern on koko Pohjois-Euroopan suurin järvi.[1]

Saaret, järvet ja joet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin merialueilla ja sisävesissä on 221 800 saarta. Suurimmat saaret ovat Gotlanti, Öölanti, Orust, Hisingen ja Värmdö. Suurimmat järvet ovat Vänern, jonka vesipinta-ala on 5 585 km2, Vättern 1 912 km2, Mälaren 1 140 km2 ja Hjälmaren 484 km2. Pisimpiin jokiin kuuluvat KlarjokiGötajoki 720km (joista 520 km Ruotsin puolella), Muonionjoki-Tornionjoki 570 km, Daljoki 520 km, Uumajanjoki 460 km, Luulajanjoki 450 km ja Ångermanjoki 450 km.[2]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin ilmastoon vaikuttavat sen pohjoinen sijainti ja Skandien antama suoja Atlantin lämpimiltä, kosteilta tuulilta. Tukholman Pohjoispuolella ilmasto on melko mantereinen js kuivempi kuin Suomessa, Föhn-tuulet ovat tyypillisiä. Kesät ovat melko lämpimiä ja talvet kylmiä ja lumisia. Tukholman eteläpuolella sisämaassa vallitsee väli-ilmasto, jossa Atlantilta tulevat matalapaineet vallitsevat. Seudun kesät ovat lämpimiä, mutta talvet vaihtelevat lumisista lauhkeisiin. Göteborgin seudun länsirannikolla ja Skoonessa pimeät ja lumettomat talvet ovat enempi sääntö kuin poikkeus. Göteborgin seudun merellisessä Pohjois-Euroopan ilmastossa kesät ovat useammin mantereisempia seutuja koleampia, Skoone on kesäisin altis myös Keski-Euroopasta tuleville lämmönpurkauksille, joten siellä on kuitenkin kesäisin Länsirannikkoa lämpimämpää.[3]

Köppenin ilmastoluokituksen mukaan Ruotsin eteläosissa ja rannikoilla vallitsee lämminkesäinen mannerilmasto, pohjoisosissa ja sisämaassa subarktinen mannerilmasto. Tuntureilla on paikoin myös tundraa.[4]

Ruotsi voidaan jakaa myös neljään vyöhykkeeseen: Skandit, Tukholman pohjois- ja eteläpuoli sekä Skåne ja lounaisrannikko.

Skandit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skandeilla on vuoristoilmaston olosuhteita. Alueen ominaispiirre on föhntuuli, joka tuo mukanaan Skandien yli mereltä lämmintä ja kuivaa ilmaa. Kasvillisuus on Skandien pohjoisosassa tunturipaljakoilla pääosin alpiinista vuoristokasvillisuutta.

Tukholman pohjoispuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukholman pohjoispuolinen Ruotsi muistuttaa ilmastoltaan Suomea, mutta on kuivempi ja aurinkoisempi. Alueella talvet ovat kylmiä ja lumipeite pysyy maassa 3–6 kuukautta vuodesta. Varsinkin pohjoisessa on talvisin hyvin kylmää. Kesäisin helteitä esiintyy epäsäännöllisesti kesä–elokuussa. Alueella sataa eniten loppukesästä ja syksyllä; keväät ja alkukesät ovat kuivia ja aurinkoisia ja myös talvisin on kuivia. Sademäärä vähenee pohjoiseen mentäessä, jossa sää on yleensä sateeton ja leuto föhntuulen vuoksi. Vuotuinen sademäärä on tyypillisesti etelässä noin 700 mm, mutta vähenee pohjoiseen mentäessä nopeasti noin 500 milliin. Aivan pohjoisessa ja Skandien kupeessa sademäärä on enää noin 350-400 mm.

Tukholman eteläpuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tukholman eteläpuolisessa Ruotsissa vallitsee leutotalvinen ja lämminkesäinen ilmasto lounaisrannikkoa ja Skånea lukuun ottamatta. Alue on lumen peitossa puolesta kahteen kuukautta vuosittain, mutta toisinaan talvet ovat lounaistuulten vallitessa hyvinkin lumettomia. Talvella säät ovat leutoja, sillä Itämeri lämmittää aluetta idässä ja Atlantin lauhkeat tuulet lännessä. Myöskään Siperian ja Venäjän kylmät ilmamassat eivät Itämeren takia pääse helposti leviämään alueelle idästä käsin. Erityisesti Gotlannin ja Öölannin saarilla talvet ovat hyvin leutoja, mutta toisaalta kesäisin ne ovat hieman manner-Ruotsia viileämpiä. Helteitä esiintyy kesäisin säännöllisesti toukokuulta syyskuulle. Sateet painottuvat loppukesään, syksyyn ja alkutalveen. Keväät ja alkukesät ovat kuivia ja aurinkoisia. Sademäärä vaihtelee noin 700–900 mm välillä.

Lounaisrannikko ja Skåne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläisimmässä Ruotsissa ja lounaisrannikolla ilmasto on Ruotsin lauhkein. Pysyvä lumipeite on maassa vain joitakin päiviä tammi–helmikuussa, joten talvet ovat selvästi lyhyempiä kuin pohjoisempana. Lunta ei toisinaan sada koko talvena, joten talvet ovat pimeämpiä kuin pohjoisempana. Atlantin ja Itämeren leudontava vaikutus näkyy alueella voimakkaasti myös kesäisin: päivälämpötilat ovat keski- ja loppukesällä usein matalampia kuin pohjoisempana sisämaassa, mutta syksyllä alue pysyy lämpimämpänä pohjoista pidempään. Etenkin loppukesät, syksyt ja talvet ovat sateisia, keväät ja alkukesät taas kuivia. Talvisin myrskyt ja voimakkaat tuulet ovat yleisiä. Talvella runsaimmat sateet saadaan aivan alueen eteläisimmissä osissa. Vuoden sademäärä on noin 500–1000 mm.[5]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin kasvillisuus vaihtelee Lapin karuista tunturialueista Etelä-Ruotsin vehmaisiin lauhkeisiin lehtimetsiin.

Alpiinista tundramaista kasvillisuutta ja tunturikoivikoita kasvaa Skandeilla heti tunturipaljakoiden alapuolella. Muutoin koko Pohjois-Ruotsi on havumetsävyöhykettä. Tukholman pohjoiseen sijaitsevassa Ruotsissa aivan pohjoiseen saakka alavilla mailla valtapuulajeja ovat kuusi, koivut ja mänty. Puulajisuhteet vaihtelevat pohjoisuuden, pienilmaston ja maaperän mukaan. Aivan Pohjoisimmassa Ruotsissa havumetsät ovat matalia mäntyä, kuusta ja koivua kasvavia sekametsiä. Etelämpänä Pohjois-Ruotsissa metsät jakaantuvat voimakkaammin kuusi ja mäntyvaltaisiin kangasmetsiin. Tukholman seudulla sen sijaan on nähtävissä selvästi jo kolme eri päämetsätyyppiä: tuore kangasmetsä (kuusia ja koivuja), kuiva kangasmetsä (mäntyä) ja lehto (kuusta ja/tai jaloja lehtipuita). Eteläisimmässä Ruotsissa päämetsätyypit ovat kosteat lehdot (saarnea, tervaleppää), tuoreet lehdot (pyökkiä, vähemmistönä seassa myös kuusta), sekä kuivat lehdot (tammea, jalavaa, pähkinäpensasta, ja koivua,). Länsirannikolla, Skoonesta Göteborgiin talvitammi on tyypillinen pensaikkoisia metsiä muodostava puu rantakallioiden läheisyydessä.

Aivan Tukholman pohjoispuolella kulkee Hemiboreaalisten sekametsien ja tammen levinneisyysraja. Ruotsalaiset sekametsät ovat sekoitus keskieurooppalaista lehtimetsää ja Skandinaavista havusekametsää. Vallitsevia ne ovat Tukholman eteläpuolisessa osassa Ruotsia. Varsinaisen lehtimetsävyöhykkeen pohjoisrajan ja kuusen levinneisyysalueen eteläraja kulkevat eteläisimmässä ruotsissa.

Metsäkuusi kasvaa luonnostaan koko Ruotsissa, mutta Etelä-Ruotsissa se on pohjoisia alueita vähälukuisempi. Euroopanpyökki kasvaa luonnonvaraisena pohjoisimmillaan hieman Tukholman eteläpuolella, mutta taas vastaavilla leveyksillä Virossa ja Latviassa sitä ei ole ollenkaan. Pyökki yleistyy Vallitsevaksi puulajiksi saakka Etelä-Ruotsin seudulle tultaessa.

Alvareiksi kutsutaan kuivia kanervaa ja ketokasvillisuutta kasvavia kalkkikiviylänköjä, joita on Öölannissa. Kasvillisuus alvareilla on samantyyppistä kuin Englannin nummilla. Alun perin alvareita peittivät sankat seka- ja lehtimetsät, mutta ahkera laidunnus on aikojen kuluessa ehkäissyt puuston uusiutumisen. Vain ne kasvit, joita laiduntavat eläimet ovat karttaneet, ovat selvinneet. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi kanerva ja kataja.

Maisemakuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestömaantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ruotsin väestö

Valtaosa Ruotsin väestöstä asuu maan keski- ja eteläosissa. Ruotsin taajama-aste on 85 prosenttia,[6] mikä on suunnilleen sama kuin Suomessakin.[7] Ruotsin suurimmat taajamat ovat Tukholma, Göteborg ja Malmö.[6] Useimmat Ruotsin 50 suurimmasta taajamasta sijaitsevat rannikoilla tai Tukholman ja Göteborgin välisellä alueella. Kolme suurinta kuntaa ovat puolestaan Tukholman kunta, Göteborgin kunta ja Malmön kunta.[8] Muinaisjäännösten tiheys kertoo väentiheydestä menneinä aikoina. Tiheimmässä muinaisjäännökset ovat Mälarinlaaksossa ja Bohuslänissä.

Asutuksen leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat kartat kuvaavat pysyvän asutuksen leviämistä vanhemmalta kivikaudelta nykyaikaan asti.

Poliittinen maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallinnolliset jaotukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Ruotsin läänit
Pääartikkeli: Ruotsin maakunnat

Ruotsi jakautuu nykyään 21 lääniin, mutta maassa on myös 25 historiallista maakuntaa ja kolme historiallista pääaluetta (Götanmaa, Sveanmaa ja Norlanti). Jokaisessa läänissä Gotlannin lääniä lukuunottamatta toimii maakäräjäkunta. Kuntia Ruotsissa on 290 kappaletta. Valtiopäivävaaleissa Ruotsi on jaettu 29 vaalipiiriin. Ruotsin kirkolla puolestaan on 13 hiippakuntaa.

Vaalimaantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat kartat kuvaavat Ruotsin valtiopäivävaalien tuloksia vuodesta 1973 vuoteen 2006. Kartat eivät kerro kunnan suurinta puoluetta, vaan eniten ääniä saaneen puolueen oikeisto- tai vasemmistoblokin sisällä riippuen siitä kumpi näistä blokeista on saanut suhteellisesti enemmän ääniä kunnassa. Sinisellä on Maltillinen kokoomus, vihreällä Keskustapuolue, vaaleansinisellä Kansanpuolue liberaalit tummansinisellä Kristillisdemokraatit ja punaisella Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue.

Vasemmistoblokki on yleensä saanut enemmistön etenkin useissa Norlannin kunnissa Pohjois-Ruotsissa, mutta myös monissa Keski-Ruotsin kunnissa. 1970-luvulla oikeistoblokki sai Etelä-Ruotsissa enemmistön äänistä useissa kunnissa, mutta sittemmin vasemmistoblokki on saanut enemmistön monessa Etelä-Ruotsin kunnassakin. Karttojen perusteella Ruotsin sosialidemokraattinen työväenpuolue on kaikissa vuosien 1973–2006 välisissä vaaleissa ollut vasemmistoblokin suurin puolue kyseisen blokin voittamissa kunnissa. Keskustapuolue oli 1970-luvulla oikeistoblokin suurin puolue tämän blokin voittamissa kunnissa, mutta nykyään oikeistoblokin voittamissa kunnissa Maltillinen kokoomus on blokin suurin puolue.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The World Factbook: Sweden CIA. (englanniksi)
  2. Geografiska uppgifter Statistiska Centrabyrån (ruotsiksi) (englanniksi)
  3. Sweden Country guides. BBC News
  4. Sveriges klimat SMHI
  5. Skånes klimat SMHI (ruotsiksi)
  6. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  7. Taajamissa asuu 84 prosenttia väestöstä 14.1.2008. Tilastokeskus. Viitattu 27.1.2008.
  8. Folkmängden efter kommun, civilstånd och kön. År 1968-2011 Statistiska centralbyrån. Viitattu 14.7.2012. (ruotsiksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • toimituskunta: Ahlman, Hans W:son ym.: Sverige: Land och folk 1, Allmän geografi. Stockholm: Natur och kultur, 1966.
  • toimituskunta: Ahlman, Hans W:son ym.: Sverige: Land och folk 2, Landskap och kommunblock. Stockholm: Natur och kultur, 1966.
  • toimituskunta: Ahlman, Hans W:son; Arpi, Gunnar; Hoppe, Gunnar ym.: Sverige: Land och folk 3, Atlas med register. Stockholm: Natur och kultur, 1966.
  • Motormännen: Sverige Vägatlas. 20. painos. Stockholm: Norstedt, 2011. ISBN 978-91-1-303611-3.

Sveriges nationalatlas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24-osainen kirjasarja:

  1. Castensson, Reinhold ja Wastenson, Leif: Sveriges nationalatlas. Förvaltning, kommunikationer, energi / Infrastrukturen. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1992. ISBN 91-87760-14-2.
  2. Wastenson, Leif; Clason, Åke ja Granström, Birger: Sveriges nationalatlas. Jordbruket. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1992. ISBN 91-87760-11-8.
  3. Wastenson, Leif ja Aldskogius, Hans: Sveriges nationalatlas. Kulturliv, rekreation och turism. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1993. ISBN 91-87760-17-7.
  4. Wastenson, Leif ja Abrahamsson, Kurt Viking: Sveriges nationalatlas. Arbete och fritid. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1993. ISBN 91-87760-21-5.
  5. Wastenson, Leif ja Selinge, Klas-Göran: Sveriges nationalatlas. Kulturminnen och kulturmiljövård. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1994. ISBN 91-87760-00-2.
  6. Wastenson, Leif ja Fredén, Curt: Sveriges nationalatlas. Berg och jord. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1994. ISBN 91-87760-00-2.
  7. Wastenson, Leif ja Helmfrid, Staffan: Sveriges nationalatlas. Kulturlandskapet och bebyggelsen. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1994. ISBN 91-87760-29-0.
  8. Wastenson, Leif; Raab, Birgitta ja Vedin, Haldo: Sveriges nationalatlas. Klimat, sjöar och vattendrag. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1995. ISBN 91-87760-31-2.
  9. Wastenson, Leif ja Alvstam, Claes Göran: Sveriges nationalatlas. Industri och service. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1995. ISBN 91-87760-33-9.
  10. Wastenson, Leif ja Gustafsson, Lena: Sveriges nationalatlas. Växter och djur. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1996. ISBN 91-87760-35-5.
  11. Wastenson, Leif ja Helmfrid, Staffan: Sveriges nationalatlas. Sveriges geografi. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1996. ISBN 91-87760-38-X.
  12. Wastenson, Leif ja Nilsson, Nils-Erik: Sveriges nationalatlas. Skogen. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1996. ISBN 91-87760-00-2.
  13. Wastenson, Leif ja Sjöberg, Björn: Sveriges nationalatlas. Hav och kust. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1996. ISBN 91-87760-13-4.
  14. Wastenson, Leif; Öberg, Sture ja Springfeldt, Peter: Sveriges nationaltlas. Befolkningen. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1997. ISBN 91-87760-41-X.
  15. Wastenson, Leif; Bernes, Claes ja Grundsten, Claes: Sveriges nationalatlas. Miljön. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1997. ISBN 91-87760-42-8.
  16. Wastenson, Leif ja Törnqvist, Gunnar: Sveriges nationalatlas. Sverige i världen. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1997. ISBN 91-87760-43-6.
  17. Wastenson, Leif ja Sporrong, Ulf: Sveriges nationalatlas. Sveriges kartor. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1998. ISBN 91-87760-45-2.
  18. Germundsson, Tomas ja Schlyter, Peter: Atlas över Skåne. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 1999. ISBN 91-87760-46-0.
  19. Lindberg, Gudrun ja Rosén, Måns: Folkhälsa och sjukvård. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 2000. ISBN 91-87760-47-9.
  20. Frizell, Bengt ja Werner, Margit: Västra Götaland. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 2003. ISBN 91-87760-51-7.
  21. Wastenson, Leif ja Sporrong, Ulf: Sveriges nationalatlas. Stockholm - Mälarregionen. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 2008. ISBN 91-87760-51-7.
  22. Dahl, Östen ja Edlund, Lars-Erik: Språken i Sverige. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 2010. ISBN 91-87760-57-6.
  23. Antonson, Hans ja Jansson, Ulf: Jordbruk & Skogsbruk i Sverige sen 1900. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 2011. ISBN 91-86573-10-1.
  24. af Geijerstam, Jan ja Nisser, Marie: Bergsbruk: gruvor och metallframställning. Stockholm: Sveriges nationalatlas, 2011. ISBN 91-87760-58-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ruotsin maantiede.