Antiikin Kypros

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antiikin Kyproksen vanhat kuningaskunnat.

Kypros (m.kreik. Κύπρος, lat. Cyprus) oli antiikin aikana useiden kansojen asuttamaa aluetta: sen asukkaisiin kuului varhaisempien, esihistoriallisten asukkaiden jälkeläisiä, kuten niin kutsuttuja eteokypriootteja; mykeneläisperäisiä ja myöhempiä kreikkalaisia asuttajia; sekä foinikialaisia siirtokuntalaisia.[1][2][3]

Kyproksen vanhat valtakunnat olivat kaupunkikuningaskuntia. Ainakin osa niistä voidaan lukea kreikkalaisiksi poliksiksi eli kaupunkivaltioiksi.[4] Tärkeimpiin kaupunkeihin kuuluivat muun muassa Salamis, Pafos, Kurion ja Amathus. Kyproksen kaupungit tulivat myöhemmin Assyrian, Egyptin ja sitten Persian vallan alle. Aleksanteri Suuri vapautti saaren persialaisvallasta. Diadokkisotien myötä Kypros tuli osaksi Ptolemaiosten kuningaskuntaa. Hellenistisellä kaudella saari kreikkalaistui kauttaaltaan. Rooman valtakunta liitti saaren itseensä vuonna 58 eaa.[1][2][3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin maantieteen termeillä Kypros sijaitsi Kilikian ja Foinikian välisellä merialueella. Saari tunnettiin useilla nimillä, joita olivat Kyproksen lisäksi Akamantis (Ἀκαμαντίς), Amathusia (Ἀμαθουσία), Aspelia (Ἀσπελία), Kerastis (Κερασρτίς), Kolinia (Κωλινία), Kryptos (Κρυπτός), Makaria (Μακαρία), Meionis (Μηϊονίς), Ofiusa (Ὀφιούσα) ja Sfekeia (Σφηκεία).[3] ”Kyproslaista” tarkoittavia etnonyymejä ja adjektiiveja olivat muun muassa Kyprios (Κύπριος), Kypriakos (Κυπριακός), Kyprieus (Κυπριεύς) ja Kypritēs (Κυπρίτης), latinaksi Cyprius ja Cypriacus.[3]

Kyproksen saari muodostuu lounaisosan pääalueesta sekä koillisosan pitkästä kapeasta niemimaasta, jonka nykyinen nimi on Karpasía. Tätä muotoa verrattiin antiikin aikana taljaan ja gallialaiseen kilpeen. Strabonin mukaan saaren ympärysmitta oli 3 420 stadioninmittaa. Sen suurin pituus idästä länteen länsipään Akamas-niemeltä koilliskärjen edustan Kleides-saarille arvioitiin 1 400 stadioninmitaksi.[3][5]

Saaren suurin vuoristo tunnettiin nimellä Olympos (nyk. Tróodos). Vuorilta kaivettiin kuparia, jonka nimi kytkeytyy saaren nimeen, sekä myös kultaa, hopeaa, ja jalokiviä, joista saari antiikin aikana myös tunnettiin. Merkittävimmät kuparikaivokset olivat Tamassoksessa, Amathuksessa, Soloissa ja Kurionissa. Vuorilta saatiin myös puuvaroja, jotka olivat merkittäviä muun muassa laivanrakennuksessa. Kypros tunnettiin myös viinistään, oliiviöljystään ja hunajastaan. Saaren keskiosan tasanko, nykyinen Mesaorían tasanko, oli hyvää viljelyaluetta kuten nykyisinkin.[1][3][6]

Rannikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amathuksen arkeologista aluetta.
Kurionin raunioita.

Kyproksen länsipään niemi tunnettiin nimellä Akamas (Ἄκαμας). Sen pohjoisrannikolla sijaitsi Marionin (Μάριον) kaupunki. Etelämpänä rannikolla sijaitsi Drepanon (Δρέπανον) ja tämän jälkeen Pafoksen (Πάφος) kaupunki. Pafoksenlahden länsipuolinen niemi tunnettiin nimellä Zefyrion (Ζεφύριον eli Ζεφυρία ἄκρα). Etelämpänä sijaitsivat niemet Arsinoe (Ἀρσινόη) ja Frurion (Φρούριον). Tämän jälkeen hieman sisämaassa sijaitsivat Hierokepia (Ἱεροκηπία) ja Palaipafos (Παλαίπαφος). Seuraaviksi tulivat Boosura (Βοόσοῦρα), Treta (Τρήτα) ja Kurion (Κούριον). Kurionin kohdalla ollut niemi eli nykyinen Akrotírin niemen kärki tunnettiin nimellä Kurias (Κουρίας). Alueelle laski Lykos-joki (Λῦκος).[3]

Seuraava kaupunki itään oli Amathus (Ἀμαθοῦς). Sen lähellä sijaitsi pieni Palaian (Πάλαια) kaupunki. Edelleen itään sijaitsi Kitionin (Κίτιον) kaupunki, ja sen länsipuolella sijaitsi Tetios-joki (Τέτιος) ja itäpuolella Dades-niemi (Δᾴδες). Seuraavat niemet itään olivat Thronoi (Θρόνοι) ja saaren kaakkoiskulman Pedalion (Πηδάλιον) eli nykyinen Kávo Gkréko. Itärannikolla niemestä pohjoiseen sijaitsi Leukolla (Λεύκολλα). Edelleen pohjoiseen sijaitsivat Ammokhostos (Ἀμμόχωστος) ja hieman pohjoisempana Salamis (Σαλαμίς). Niiden kohdalla mereen laski Pediaios-joki (Πεδιαῖος). Edelleen pohjoisempana itärannikolla sijaitsivat Elaia (Ἐλαία) ja Urania (Οὐρανίης πέδον ἕδρης). Karpasian kaupunki (Καρπασία) sijaitsi siitä nykyisen nimensä saaneella Karpasían niemellä. Niemen kärki tunnettiin nimellä Deinareton (Δεινάρετον), ja sen kärjessä sijaitsivat Kleides-saaret (αἱ Κλεῖδες).[3]

Kyproksen pohjois- ja koillisrannikko tunnettiin nimellä Akhaijien (Kreikkalaisten) rannikko (Ἀχαιῶν ἀκτή), koska Teukroksen johtamien kreikkalaisten asuttajien uskottiin rantautuneen sinne. Rannikolla sijaitsivat idästä länteen kaupungit Afrodision (Ἀφροδίσιον), Makaria (Μακαρία), Keryneia (Κερύνεια) ja Lapethos (Λάπηθος). Saaren pohjoiskärki tunnettiin Krommyonin niemenä (Κρομμύων ἄκρα). Rannikolla siitä etelään sijaitsivat Melabron (Μελαβρόν), Soloi (Σόλοι) ja Limenia (Λιμενία). Krommyonin ja Akamaksen välinen niemi tunnettiin nimellä Kallinusa (Καλλίνουσα).[3]

Saaren sisäosissa sijaitsivat kaupungit Aipeia (Αἰπεῖα), Tamassos (Ταμασσός), Tremithus (Τρεμιθοῦς), Leukosia (Λευκωσία) ja Khytroi (Χύτροι).[3]

Kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproksen kuningaskunnat eivät olleet aivan samanlaisia kaupunkivaltioita eli poliksia kuin vastineet muualla kreikkalaisilla alueilla. Niitä pidetään usein kaupunkikuningaskuntina, mutta niiden hallussa ollut maa-alue oli suhteellisen suuri verrattuna useimpiin poliksiin, kaikissa tapauksissa yli 500 neliökilometriä. Niiden alaisuuteen hallitsemillaan alueilla kuului kaupunkikeskuksen lisäksi pienempiä kaupunkeja sekä kyliä.[4]

Kaikki Kyproksen kaupunkivaltiot, riippumatta siitä olivatko ne alkuperältään kreikkalaisia tai foinikialaisia, olivat monarkioita joissa oli kruununperimys, aina siihen saakka kun kuningaskunnat lakkautettiin hellenistisen kauden koittaessa 300-luvun lopulla eaa. Myös hallintonsa puolesta kaupungit erosivat näin useimmista poliksista.[4]

Polikset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproksen polikset eli kreikkalaiset kaupunkivaltiot olivat:[4]

Muita kaupunkeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproksen muita kaupunkeja olivat muun muassa:[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiskuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproksen esi- ja varhaishistoria voidaan jakaa aikakausiin seuraavasti (varhaisemmat ajoitukset ovat summittaisia ja pyöristettyjä):

Kausi Ajoitus (noin)
Paleoliittinen kausi vuoteen 7000 eaa.
Neoliittinen kausi Neoliittinen I
(akeraaminen neoliittinen)		 7000–4500 eaa.
Neoliittinen II
(keraaminen neoliittinen)		 4500–3800 eaa.
Kalkoliittinen 3800–2500 eaa.
Pronssikausi Varhaiskyprioottinen (EC) I–III 2500–1900 eaa.
Keskikyprioottinen (MC) I–III 1900–1600 eaa.
Myöhäiskyprioottinen (LC) I–III 1600–1050 eaa.
Geometrinen kausi Kyprogeometrinen (CG) I 1050–950 eaa.
Kyprogeometrinen (CG) II 950–850 eaa.
Kyprogeometrinen (CG) III 850–700 eaa.
Arkaainen kausi Kyproarkaainen (CA) I 700–600 eaa.
Kyproarkaainen (CA) II 600–475 eaa.
Klassinen kausi Kyproklassinen (CC) I 475–400 eaa.
Kyproklassinen (CC) II 400–323 eaa.
Hellenistinen kausi 323–58 eaa.
Roomalainen kausi 58 eaa.–395 jaa.

Tausta: Esihistoria ja mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kyproksen esihistoria

Kypros asutettiin viimeistään neoliittisen kauden alussa 7000-luvulla eaa. Varhaisimpia tunnettuja asutuksia on Choirokoitía (usein Khirokitia), joka edustaa akeraamista eli esikeraamista vaihetta. Kypros on ilmeisesti ollut autiona noin 6000–4500 eaa. Se asutettiin uudelleen myöhemmällä neoliittisella kaudella, jolloin tunnettiin jo sekä maanviljelys että keramiikan valmistus. Saari siirtyi kalkoliittiselle kaudelle 3000-luvun eaa. alkupuolella.[1][2]

Löytöjä Égkomin pronssikautisesta asutuksesta, n. 1900–1625 eaa.

Kyproksen varhaisimmat kuparikaivokset perustettiin noin 3400–2300 eaa., ja saari tuli tunnetuksi kuparin viennistä koko itäisen Välimeren alueella. Varsinaisen pronssikauden alku ajoitetaan noin vuoteen 2500 eaa.[2] Keskisellä pronssikaudella noin 1900–1600 eaa. Kyproksella oli laajat kauppayhteydet itäisen Välimeren alueella, muun muassa Syyriaan ja Egyptiin. Saarelle alkoi syntyä ensimmäisiä kaupunkimaisia asutuksia. Myöhäisellä pronssikaudella noin 1600–1050 eaa. saaren merkittäviä kaupunkeja olivat Kition ja Égkomin (Enkomi) nimellä nykyisen kylän mukaan tunnettu asutus, jonka oletetaan olleen Alasian valtakunnan keskus. Samalla ajalla saarella oli kauppayhteydet myös minolaisen ja mykeneläisen kulttuurin kanssa.[1][2] Kyproksella kehittyi oma kirjoitusjärjestelmä, joka tunnetaan kyproslais-minolaisena kirjoituksena. Se muistutti jossakin määrin lineaari-A- ja lineaari-B-kirjoitusta ja toisaalta myös nuolenpääkirjoitusta. Sitä käyttänyt saaren pronssikautinen alkuperäisväestö tunnetaan eteokypriootteina. Heidän kieltään, niin kutsuttua eteokypriootin kieltä, ei tunneta.

Palaipafoksen Afroditen pyhäkön raunioita. Pyhäkkö on syntynyt mykeneläisellä kaudella, rauniot ovat roomalaiselta kaudelta.

Mykeneläisiä kreikkalaisia tai näiden jälkeläisiä muutti Kyprokselle noin 1200–1000-luvuilla eaa., oletettavasti pakoon niin kutsuttua doorilaisvalloitusta ja muita levottomuuksia Manner-Kreikassa. Muuttajat toivat mukanaan muinaiskreikan arkadokyproslaisen murteen. Kypros siirtyi rautakaudelle muun Välimeren alueen tavoin noin 1000 eaa. Tästä huolimatta myös Kyproksen tuottamalle kuparille oli edelleen suuri kysyntä.[1][2]

Kreikkalaiset perustivat Kyprokselle useita kaupunkivaltiomaisia kuningaskuntia.[1] Alkuperäiset seitsemän kuningaskuntaa olivat Kurion, Lapethos, Marion, Pafos (Palaipafos), Salamis, Soloi ja Tamassos.[2] Ilmeisesti noin 1000-luvulla eaa. Kyproksella kehittyi oma kirjoitusjärjestelmä, niin kutsuttu kyproslainen kirjoitus, jota käytettiin saarella aina klassisen kauden lopulle saakka kreikkalaisen kirjaimiston sijasta. Se perustui saaren varhaisempaan kyproslais-minolaiseen kirjoitukseen, ei kreikkalaisen kirjaimiston tavoin foinikialaiseen kirjaimistoon.

Foinikialaiset saapuivat Kyprokselle 800-luvulla eaa. Nämä ottivat ensimmäiseksi siirtokunnakseen saarella jo aiemmin olemassa olleen Kitionin. Se nousi merkittäväksi Afrodite-Astarten kulttikeskukseksi. Toinen foinikialainen kaupunki Amathus kehittyi 800-luvulla eaa. Antiikin kyproslainen kulttuuri muotoutui näin saaren varhaisimpien kyprioottisten ainesten, (mykeneläisten) kreikkalaisten ainesten ja foinikialaisten ainesten yhteensulautumisen kautta.[1][2]

Kreikkalaisessa mytologiassa Kyprosta pidettiin rakkaudenjumalatar Afroditen synnynpaikkana tai oikeammin paikkana, jossa meressä vaahdosta syntynyt Afrodite nousi maihin. Tämän vuoksi jumalatar tunnettiin myös epiteetillä Kypris.[1] Kyproksen Afroditessa yhdistyi ilmeisesti idästä tullut seemiläinen vaikutus (Astarte/Ishtar) sekä saaren varhaisempi hedelmällisyydenjumalattaren kultti.

Arkaainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproslaista kirjoitusta sisältävä pronssitaulu Idalionista, n. 478–470 eaa.

Arkaaisen kauden alkupuolella noin 708 eaa. Kypros päätyi Assyrian vallan alle. Saaren kuningaskunnat säilyttivät monin tavoin itsenäisyyden ja joutuivat lähinnä maksamaan veroa Assyrialle. Assyrialaisissa lähteissä saari esiintyy nimellä Jadnana. Assyrian valtaa kesti noin vuoteen 663 eaa. saakka. 500-luvulla eaa. faarao Ahmose II:n (Amasis II) aikana Kypros tuli Egyptin vallan alle ja maksoi tämän jälkeen veronsa sille.[7] Herodotos viittaa siihen, että saarelle olisi asutettu etiopialaisia, todennäköisesti egyptiläisvallan aikana.[8] Egyptin jouduttua Persian vallan alle Kambyseen aikana vuonna 526/525 eaa. myös Kypros päätyi persialaisten valtaan. Nyt Kyproksen kuningaskunnat joutuivat maksamaan veroa persialaisille ja osallistumaan laivoillaan Persian laivastoon. Dareioksen aikana Kypros oli osa Persian viidettä satraappikuntaa Foinikian ja Palestiinan ohella.[1][2][3][4][9]

Monet kyproslaiset kaupungit, joissa enemmistö asukkaista oli kreikkalaisia, liittyivät Joonian kapinaan vuosina 499–498 eaa. Persian valtaa vastaan. Ainoastaan Amathus pysyi Persian puolella, samoin alun perin myös Salamis. Salamiissa vallan kaapannut Onesilos kuitenkin ryhtyi kapinan johtajaksi. Persialaiset hyökkäsivät saarelle kukistaakseen kapinan. Ratkaiseva taistelu käytiin Salamiin kaupungin läheisellä tasangolla. Onesilos surmattiin, ja persialaiset valtasivat kapinoineet kaupungit takaisin vuonna 498 eaa., viimeisinä Pafoksen ja Soloin. Näin saari palasi Dareioksen vallan alle, ja otti osaa Kserkseen sotaretkeen Kreikkaa vastaan 150 laivalla persialaissodissa vuonna 480 eaa.[2][3][10]

Klassinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salamiin kuninkaan Euagoras I:n lyöttämä raha, n. 411–374 eaa. Kuvituksessa Herakles ja pukki.

Tämän jälkeen, 400-luvun eaa. alkupuolella, Kyproksella oli yhteensä kymmenen kuningaskuntaa. Aiemmasta seitsemästä Soloi joutui Marionin vallan alle, ja uusiksi kuningaskunniksi nousivat Amathus, Kition, Idalion ja Keryneia.[2] Kreikkalaisten ja persialaisten kamppailu saaren hallinnasta jatkui. Kreikkalaiset lähettivät Kyprokselle laivaston pian vuoden 480 eaa. Salamiin taistelun jälkeen ja saivat suuren osan saaresta valtaansa joksikin aikaa.[3][11] Ateenalaiset lähettivät apua toisen kerran vähän myöhemmin Kimonin johdolla. Tämä yritys kuitenkin epäonnistui piirityksen aikana puhjenneen kulkutaudin vuoksi, ja myös Kimon itse kuoli tautiin Kitionissa. Kreikkalainen kulttuurinen vaikutus saarella kuitenkin lisääntyi koko ajan, mikä näkyy muun muassa taiteessa.[3][12]

Kyproksen kreikkalaistumisessa alkoi uusi vaihe Euagoras I:n myötä. Tämä nousi valtaan Salamiissa vuonna 410 eaa., ja hakeutui hyviin väleihin Ateenan kanssa Persiaa vastaan. Kreikkalainen kulttuuri ja tavat levisivät saarella kasvavassa määrin. Euagorasta seurasi vallassa tämän poika Nikokles. Nikokleen poika ja Euagoraan pojanpoika Euagoras II kääntyi kuitenkin Persian puolelle, ja saari palasi tiukemmin Persian vallan alle.[3][13]

Kypros vapautui Persian vallasta lopulta Aleksanteri Suuren sotaretken ja Issoksen taistelun myötä vuonna 333/332 eaa. Kyproslaiset osallistuivat 120 laivalla Aleksanterin hyökkäyksen Tyrosta vastaan. Foinikian heikentyminen oli Kyprokselle edullista alueen kaupan hallinnan kannalta.[2][3][14]

Hellenistinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen Kypros päätyi tämän seuraajien eli diadokkien kiistakapulaksi niin kutsutuissa diadokkisodissa. Demetrios I yritti vallata saaren suurella armeijalla ja laivastolla, voitti Ptolemaios I:n veljen Menelaoksen ja piiritti Salamista. Ptolemaios lähetti saarelle 140 laivaa ja kohtasi Demetrioksen vuonna 306 eaa. Salamiin taisteluna tunnetussa taistelussa, joka oli kuuluisamman Salamiin taistelun kaima ja yhtä lailla antiikin suuria meritaisteluita. Demetrios voitti sen, ja sai saaren kokonaan valtaansa.[2][3][15]

Pafoksen niin kutsuttuja Kuninkaiden hautoja hellenistiseltä kaudelta.

Ptolemaios sai saaren lopulta valtaansa vuonna 295/294 eaa. Sodissa Ptolemaios tuhosi kokonaan Kitionin, Keryneian, Lapithoksen ja Marionin. Salamiin kuningas Nikokreon teki itsemurhan kieltäydyttyään antautumasta. Kyproksesta tuli merkittävä osa Ptolemaiosten hallitsijasuvun egyptiläistä valtakuntaa. Se oli merkittävä laivastotukikohta, ja sen vuorten puuvaroja käytettiin laivanrakennukseen. Myös metallivarat olivat edelleen merkittävä vaurauden lähde. Ptolemaiosten hallintokeskukseksi saarella tuli 300-luvun eaa. lopulla perustettu Nea Pafos eli Uusi Pafos, johon Ptolemaios siirrätti tuhotun Marionin väestön. Saaren suuren merkityksen vuoksi sen hallitsijaksi nimitettiin aina joku korkea-arvoinen henkilö Aleksandrian hovista, ja tämä oli saarella sekä strategos (sotapäällikkö), nauarkhos (laivaston komentaja) että arkhiereus (ylipappi). On mahdollista, että saari varustettiin eräänlaiseksi Ptolemaioksen hallitsijasuvun turva- ja pakopaikaksi tarpeen varalta. Salamis säilyi suurimpana kaupunkina, ja siellä arvioidaan olleen jopa 200 000 asukasta.[1][2][3]

Seuranneella ajalla Kyproksen kulttuuri hellenisoitui ajan kuluessa yhä enemmän.[2][3] Saaren kuningaskunnat lakkasivat olemasta noin 313–306 eaa., ja alkoivat kehittyä ulkoisesti enemmän kreikkalaisten kaupunkivaltioiden eli polisten suuntaan.[4] Saaren oman kyproslaisen kirjaimiston käyttö korvautui kokonaan kreikkalaisen kirjaimiston käytöllä. Ptolemaios II perusti saaren lukuisat Arsinoe-nimiset kaupungit, jotka nimesi vaimonsa mukaan. Ptolemaiosten valtakunnan kutistuessa Kypros säilyi Kyrenaikan ohella valtakunnan ainoana alueena Egyptin ulkopuolella. Saaren käskynhaltijana toiminut Polykrates Argoslainen sai pidettyä saaren Ptolemaios V:llä Antiokhos III:ta vastaan.[2][3]

Veljekset Ptolemaios Filometor ja Ptolemaios Euergetes kiistelivät Kyproksen hallinnasta. Euergetes pyysi apua Roomalta vuonna 154 eaa. Hän sai roomalaisten tuen, mutta ei roomalaista sotaväkeä, ja joutui turvautumaan palkkasotilaisiin. Filometor valtasi saaren sillä välin. Eurgetes hävisi seuranneen taistelun. Myös Demetrios Soter yritti vallata saaren, mutta epäonnistui.[3]

Ptolemaios Lathyroksen noustua valtaan hänen nuorempi veljensä Ptolemaios Aleksandros sai Kyproksen. Kleopatra III:n nostettua Aleksandroksen Egyptin kuninkaaksi Lathyros siirtyi puolestaan Kyprokselle, ja johti sitä itsenäisenä kuningaskuntana vuosina 107–89 eaa. Lathyroksen saatua puolestaan Egyptin kuninkuuden Aleksandros yritti vallata saaren, mutta kuoli taistelussa.[3]

Roomalainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaisaikainen lattiamosaiikki Eustolioksen talosta Kurionista.
Kalkkikivinen hautareliefi Kyprokselta, 1. vuosisata jaa. British Museum.

Ptolemaios Auleteen hallitessa Egyptiä Kyprosta hallitsi tämän nuorempi veli Ptolemaios 80–58 eaa. Hän oli aluksi hyvissä väleissä Rooman kanssa, mutta tuli myöhemmin Rooman viholliseksi muun muassa siksi, että häntä syytettiin merirosvouden tukemisesta. Clodiuksesta tuli Ptolemaioksen henkilökohtainen vihollinen, ja tämä pyrki valtaamaan ja ryöstämään Kyproksen. Hän sai lähetettyä Cato nuoremman tekemään likaisen työn puolestaan. Ptolemaios teki itsemurhan.[3][16]

Rooma valtasi Kyproksen näin vuonna 58 eaa. Saari liitettiin mantereen puolen Kilikian alueen kanssa Cilicia et Cypruksen provinssiksi, mutta sillä oli oma kvestori ja oikeusistuimet. Julius Caesar antoi saaren vuonna 47 eaa. Kleopatran sisaruksille Ptolemaiokselle ja Arsinoelle. Marcus Antonius antoi sen puolestaan Kleopatran lapsille. Vuonna 27 eaa. tai viimeistään 22 eaa. Kyproksesta tehtiin oma Cypruksen provinssinsa. Augustuksen suorittamassa Rooman provinssien jaossa vuonna 27 eaa. siitä tuli keisarillinen provinssi. Vuonna 22 eaa. se annettiin Rooman senaatille, ja tämän jälkeen sitä hallitsivat propreettorit prokonsulin tittelillä, apunaan legaatti ja kvestori. Myös provinssin hallinnollisena keskuksena toimi Pafos.[3]

Kristinusko saapui Kyprokselle vuonna 45 jaa. apostolien Paavali ja Barnabas suorittaman lähetystyön kautta. Barnabas oli kotoisin saarelta ja myös haudattiin sinne, ja häntä pidetään sen suojeluspyhänä ja Kyproksen kirkon perustajana. Paavalin ja Barnabaan kerrotaan käännyttäneen saaren roomalaisen käskynhaltijan Sergius Pauluksen kristinuskoon.[2][3][17] Kitionin ensimmäisenä piispana pidetään perinteessä Lasarusta, ja kaupungin katsotaan myös olleen tämän viimeinen hautapaikka.[18]

Apostolien tekojen perusteella suuri osa saaren väestä oli ensimmäisellä vuosisadalla jaa. juutalaisia.[17][3] Juutalaisten sanotaan kapinoineen ja suorittaneen saarella 240 000 kreikkalaisen kansanmurhan keisari Hadrianuksen aikana, ja saaneen saaren joksikin aikaa kokonaan hallintaansa.[3]

Myöhäisantiikista keskiajalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diocletianuksen aikana Kypros tuli osaksi Oriensin diokeesia.[1] Saarella tapahtui kaksi suurta maanjäristystä vuosina 332 ja 342. Ne tuhosivat useimmat kaupungit Pafos ja Salamis mukaan lukien. Saaren hallinto siirrettiin uudelleenrakennettuun Salamiihin, joka sai nimen Constantia. Rooman valtakunnan jaossa vuonna 395 eaa. Kyproksesta tuli osa Itä-Roomaa eli Bysantin valtakuntaa. Bysanttilaista Kyprosta hallitsi consularis.[2][3]

Saraseeniarabit hyökkäsivät saarella vuonna 648 ja valtasivat sen. Uudelleen arabit valtasivat saaren 803–806. Nikeforos Fokas valtasi Kyproksen takaisin Bysantille. Bysantti menetti saaren länsivalloille kolmannen ristiretken aikaan, ensin Rikhard Leijonamielelle ja temppeliherrain ritarikunnalle vuonna 1191 ja sitten Guy de Lusignanin Jerusalemin kuningaskunnalle vuonna 1192.[2][3]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Kyproksen aineellista kulttuuria esittelevät muun muassa Kyproksen museo Nikosiassa, Lárnakan arkeologinen museo, Limassolin arkeologinen museo sekä Páfoksen arkeologinen museo. Saaren ulkopuolella muun muassa British Museumissa Lontoossa on suuri kyproslaisten löytöjen kokoelma.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Kypria, Kypros”, Antiikin käsikirja, s. 288–289. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Micuła, Grzegorz & Micuła, Magdalena: Cyprus, s. 27–35, 132. Eyewitness Travel. London, New York, Melbourne, Munich and Delhi: DK. ISBN 987-1-40535-324-3.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad Smith, William: ”Cyprus”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 1223–1232. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  5. ↑ Strabon: Geografia 6; Plinius: Naturalis historia 5.35.
  6. ↑ Plinius: Naturalis historia 11.14, 12.60, 34.20, 37.15–17, 37.22, 37.54.
  7. ↑ Herodotos: Historiateos 2.182.
  8. ↑ Herodotos: Historiateos 7.90.
  9. ↑ Herodotos: Historiateos 3.19, 3.91.
  10. ↑ Herodotos: Historiateos 5.104–116, 7.90.
  11. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 1.94.
  12. ↑ Thukydides: Peloponnesolaissota 1.112.
  13. ↑ Diodoros Sisialialainen: Historian kirjasto 16.42, 16.46.
  14. ↑ Arrianos 2.20, 3.6.
  15. ↑ Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 20.47–53; Plutarkhos: Demetrioksen elämä 15–18; Polyainos 4.7.7.
  16. ↑ Appianos: B. C. 2.23, D. C. 38.30; Plutarkhos: Cato nuoremman elämä 34, 39.
  17. ↑ a b Ap.t. 13:4–12
  18. ↑ Ancient Kition, Larnaca Sacred Destinations. Viitattu 16.4.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Antiikin_Kypros&oldid=20394480”