Issoksen taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee taistelua. Mosaiikista katso Aleksanteri-mosaiikki.
Issoksen taistelu
Osa Aleksanteri Suuren sotaretkiä
Pompejilainen Aleksanteri-mosaiikki, joka mahdollisesti esittää Issoksen taistelua
Pompejilainen Aleksanteri-mosaiikki, joka mahdollisesti esittää Issoksen taistelua
Päivämäärä:

marraskuu, 333 eaa.

Paikka:

Kilikia, lähellä nykyistä Iskenderunia.

Lopputulos:

Makedonialaiset voittivat

Osapuolet

Makedonia

Persia

Komentajat

Aleksanteri Suuri

Dareios III

Vahvuudet

Mahdollisesti noin 5 000 ratsumiestä ja
26 000 sotilasta.

30 000 kreikkalaista palkkasoturia,
60 000 persialaista sotilasta,
30 000 persialaista ratsumiestä ja
suuri määrä1 kevyesti aseistettuja sotilaita.

Tappiot

satoja kuolleita.2

Mahdollisesti noin 100 000 kuollutta ja
40 000 vankia.

1Antiikin lähteiden mukaan Dareioksen armeijaan kuului yhteensä 600 000 – 250 000 sotilasta.
2Antiikin lähteissä mainitaan 120–450 kuollutta.

Aleksanteri Suuren taistelut
KhaironeiaPelionThebaGranikosHalikarnassosIssosTyrosGazaGaugamelaPersian portitKyropolisIaksartesAornosHydaspesSangalaMallosHarmatelia

Issoksen taistelu käytiin vuonna 333 eaa. Makedonian kuninkaan Aleksanteri Suuren johtama makedonialaisista ja kreikkalaisista koostunut armeija kukisti Dareios III:n johtaman persialaisen armeijan. Taistelu käytiin marraskuussa Issoksen kaupungin eteläpuolella Pindaros-joen varrella. Vähälukuisempi makedonialainen armeija kukisti monta kertaa suuremman vastustajansa suotuisan maaston ja hyvän kurinsa ansiosta.

Aleksanteri Suuren joukot olivat vuonna 334 eaa. hyökänneet Vähään-Aasiaan ja kukistaneet persialaiset satraapit Granikosjoen taistelussa. Tämän jälkeen makedonialaiset olivat vallanneet miltei koko Vähän-Aasian. Persian kuningas Dareios III oli koonnut valtavan armeijan jolla hän aikoi kukistaa hyökkääjät. Taistelussa Aleksanterin johtamat joukot mursivat persialaisten rivistön, mikä sai Dareioksen pakenemaan taistelukentältä.

Taistelun jälkeen Aleksanterin joukot valtasivat Foinikian ja myöhemmin myös Egyptin. Tämän jälkeen persialaiset laivastot eivät enää pystyneet toimimaan Välimerellä ja ne eivät enää olleet uhka Kreikkaa vastaan. Vuonna 331 eaa. Aleksanteri hyökkäsi suoraan Persian valtakunnan sydämeen ja kukisti Dareioksen toistamiseen Gaugamelan taistelussa, jonka jälkeen hän valtasi koko Persian valtakunnan.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuren isä Filippos II oli suunnitellut hyökkäystä Persian valtakuntaa vastaan. Filippos oli vuonna 338 eaa. koonnut kaikki Kreikan kaupunkivaltiot Spartaa lukuun ottamatta niin sanottuun Korintin liittoon, jonka avulla hän aikoi kukistaa Persian valtakunnan. Vuonna 336 eaa. Filippos lähetti Hellespontoksen yli Parmenionin johtaman armeijan. Parmenion valtasi Vähän-Aasian luoteisrannikon, mutta kärsi tappioita persialaisten etevää sotapäällikköä Memnonia vastaan. Kun Filippos murhattiin vuoden 336 eaa. lokakuussa, tuli vain 20-vuotiaasta Aleksanterista uusi kuningas. Saatuaan kreikkalaiset ja Makedonian lähialueiden kansat valtansa alle Aleksanteri päätti toteuttaa isänsä suunnitteleman hyökkäyksen Persiaan.

Aleksanterin joukot kukistivat Vähän-Aasian satraapit Granikosjoen taistelussa vuonna 334 eaa. ja jatkoivat valtaamalla Vähän-Aasian länsirannikon. Vuoden 333 eaa. aikana vallattiin koko Vähän-Aasian sisämaa. Persian kuningas Dareios III nimitti Memnonin Vähässä-Aasiassa olleiden persialaisten joukkojen ylipäälliköksi ja antoi tälle tehtäväksi viivytellä Aleksanteria sillä aikaa kun kuningas itse kokosi armeijan. Memnonia avusti Välimerellä toimiva suuri persialainen laivasto, joka pystyi uhkaamaan makedonialaisten selustaa ja heidän huoltoyhteyksiään Hellespontoksen yli. Aleksanterin sotaretken onnistumisen kannalta oli tärkeää, että laivaston tukikohdat Välimeren rannalla vallattiin.

Armeijoiden liikkeet ennen taistelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanterin ja Dareioksen armeijoiden liikkeet ennen Issoksen taistelua. Taistelu käytiin Pinaros-joen varrella, joka vastaa luultavasti nykyaikaista Payas-jokea.

Makedonialaiset saapuivat Kilikiaan vuoden 333 eaa. elokuussa. Kilikian pääkaupungissa Tarsoksessa he saivat kuulla, että Dareios III oli saapunut Damaskokseen suuren armeijan kanssa. Aleksanteri lähetti Parmenionin valtaamaan Issoksen lahden rannikon ja "Assyrian porttina" tunnetun solan, joka johti Issoksesta etelään. Dareios päätti hyökätä Kilikiaan pohjoisempana olevan solan kautta ja johti armeijansa Damaskoksesta Sokhoin kaupunkiin. Kuullessaan Dareioksen olevan Sokhoissa Aleksanteri päätti koota armeijansa ja marssia etelään, kohti Assyrian porttia.

Dareios johti kuitenkin armeijansa Kilikiaan pohjoisempaa reittiä pitkin ja sai vallattua ilman taistelua Issoksen kaupungin, jonka Aleksanteri oli aikaisemmin jättänyt. Kaupunkiin jätetyt sairaat ja haavoittuneet makedonialaiset ja kreikkalaiset tapettiin. Dareios pääsi näin kiertämään Aleksanterin armeijan selustaan ja katkaisi sen tärkeät huoltoyhteydet. Dareios marssi armeijoineen etelää kohti ja asettui puolustusasemiin Pinarosjoen rannalle Issoksen lahden ja läheisten vuorten väliselle tasangolle. Kun Aleksanteri sai kuulla, että Dareios oli päässyt kiertämään hänen selustaansa, määräsi hän joukon toveriratsuväen sotilaita hankkimaan vahvistuksen uutiselle. Aleksanterin lähettämät sotilaat soutivat Issosta kohti ja näkivät Darioksen armeijan. Varmistettuaan, että Dareios tosiaan oli päässyt kiertämään heidän selustaansa, Aleksanteri marssi armeijansa kanssa tätä vastaan.[1]

Aleksanterin puhe joukoilleen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri puhuttelee upseerejaan ennen taistelua (Andre Castaigne 1898-1899).

Ennen taistelua Aleksanteri puhutteli sotapäällikköjään ja liittolaistensa päällikköjä. Hän painotti erityisesti sitä, että he saivat taistella heille itselleen edullisessa maastossa. Makedonialaiseen propagandaan kuului myös haukkua persialaisia naismaisiksi ja ylellisyyksiin tottuneiksi laiskureiksi. Aleksanterin armeijaan kuului taas traakialaisia ja illyrialaisia, joita pidettiin Euroopan sotaisimpina kansoina. Aleksanteri muistutti myös joukkojaan siitä, että tulevassa taistelussa vapaat miehet tulivat taistelemaan suurkuninkaan orjia vastaan. Oli myös mahdollista, että kreikkalaiset tulivat taistelemaan toisia kreikkalaisia vastaan, sillä Darioksen armeijassa palveli suuri määrä kreikkalaisia palkkasotilaita. Aleksanteri muistutti tämän takia miehiään siitä, että he taistelivat omasta tahdostaan, kun taas toiset taistelivat palkasta. Aleksanteri mainitsi myös Ksenofonin kymmenentuhatta kreikkalaista palkkasotilasta ja heidän sotaretkensä Persiaa vastaan.[1]

Aleksanteri antoi tämän jälkeen sotilaidensa syödä päivällistä, samalla kun hän lähetti ratsumiehiä ja jousimiehiä tiedustelemaan edessä olevaa reittiä. Armeija lähti marssimaan persialaisia vastaan yötä myöten. Keskiyön aikaan armeija pääsi Assyrian porteille, jossa se lepäsi yön yli. Aamun koittaessa Aleksanteri johti armeijansa alas solasta. Heti, kun maasto salli, hän antoi armeijan levittäytyä rintamaksi.[2]

Taistelukenttä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»...maasto oli sen halki virtaavan Pinaroksen joen sekä meren ja vuorien takia monin paikoin voimakkaasti kumpuilevaa, ratsuväen käyttöön soveltumatonta ja vähälukuiselle viholliselle kaikin puolin edullista.»
(Plutarkhos Kuuluisien miesten elämäkertoja, Aleksanteri Suuri 20.3, suomentanut Kalle Suuronen)

Taistelu käytiin pienen Pinaros-joen rannalla, Issoksen kaupungin eteläpuolella, nykyisen İskenderunin lähistöllä. Vuoriston ja Issoksen lahden välinen maakaistale on vain 2,5 km leveä, joten Dareios ei pystynyt käyttämään hyväkseen suurta ylivoimaansa. Pinaroksen tarkka sijainti on ollut pitkään kiistanalainen. Aikaisemmin luultiin että Pinaros oli nykyinen Deli Tchai -joki, mutta historioitsijat N.G.L. Hammond ja A.M. Devine ovat esittäneet että Pinaros itse asiassa on nykyinen Payas. Heidän väitteensä perustuvat taistelukentän maastoon ja etäisyyksiin, jotka mainitaan eri lähteissä.[3]

Joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dareioksen armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Issoksen taistelun alkuasetelmat. Persialaisten asemat olivat hyvät, mutta he eivät pystyneet hyödyntämään ylivoimaansa sillä kapealla kaistaleella, joka jäi Issoksen lahden ja ympäröivän vuoriston väliin.

Arrianos ja Plutarkhos kertovat Dareioksen armeijan käsittäneen 600 000 sotilasta. Tämä luku on varmastikin liian suuri. Diodoros kertoo persialaisia olleen yhteensä 500 000 ja Justinus ilmoittaa Dareioksella olleen 400 000 jalkaväkeä ja 100 000 ratsumiestä ja Quintus Curtius Rufus mainitsee sotilaiden määrän olleen 250 000. Arrianos kertoo Dareioksen armeijaan kuuluneen 30 000 kreikkalaista palkkasotilasta ja 60 000 raskaasti aseistettua sotilasta, joita kutsuttiin nimellä kardakes. Nämä parhaat jalkaväkijoukkonsa Dareios asetti rintaman keskelle. Vasemmalla siivellään oleville vuorille Dareios lähetti pienen joukon uhkaamaan makedonialaisten oikeaa siipeä. Persialaisen ratsuväkensä Dareios määräsi oikealle siivelleen ja falanginsa meren väliselle alueelle. Dareios itse taisteli persialaisen tavan mukaan armeijansa keskellä. Kreikkalaisten hopliittien ja persialaisen raskaan jalkaväen taakse Dareios määräsi loput armeijansa sotilaista. Arrianoksen mukaan nämä olivat ryhmittyneet kansoittain syviin muodostelmiin, joista ei taistelussa ollut mitään hyötyä. Kun Dareios sai kuulla, että Aleksanteri valmistautui hyökkäykseen, lähetti hän 30 000 ratsumiestä ja 20 000 kevyesti aseistettua Pinaroksen yli suojaamaan hänen oman armeijansa valmistelut. Kun Dareios oli saanut armeijansa järjestykseen, veti hän takaisin joen yli lähettämänsä ratsuväen sekä kevytaseiset ja lähetti heidät armeijansa oikealle siivelle.[2]

Aleksanteri Suuren armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuren armeija iskukykyisin joukko Issoksen taistelussa olivat niin kutsuttu toveriratsuväki (hetairoi), joita taisteluun otti osaa noin 3 000. Toveriratsuväen komentajana toimi Filotas, mutta Issoksen taistelussa Aleksanteri johti ratsuväkeään itse. Toveriratsuväki hyökkäsi makedonialaisten oikealla siivellä niin sanottujen kilvenkantajien (hypaspistai) kanssa, joita johti Parmenionin poika Nikanor. Toinen iskukykyinen joukko oli noin 1 500 ratsumiestä käsittänyt thessalialainen ratsuväki, jota pidettiin makedonialaisen ratsuväen veroisena. Makedonialainen jalkaväki koostui falangissa taistelevasta raskaasta jalkaväestä (pezhetairoi), jonka tärkein aseistus oli 4–5 metriä pitkä sarisa-keihäs. Jalkaväki oli jaettu 1 500 miestä käsittäneisiin osastoihin (taksis). Arrianoksen mukaan Issoksen taisteluun osallistuneita osastoja johtivat oikealla siivellä Koinos ja Perdikkas. Vasemmalla siivellä taistelivat Meleagroksen, Ptolemaioksen ja Amyntaan osastot. Krateros johti kaikkea vasemman siiven jalkaväkeä. Parmenion johti liittolaisten ratsuväkeä ja koko armeijan vasenta siipeä. Vasemmalla siivellä taistelivat myös Korintin liiton lähettämät kreikkalaiset sotilaat.[4]

Taistelun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Battle issus decisive-(fi).png
Makedonialainen jalkaväkisotilas taistelussa persialaista vastaan. Niin sanotusta Aleksanterin sarkofagista.

Juuri ennen taistelun alkua Aleksanteri lähetti thessalialaisen ratsuväkensä vasemmalle siivelle avustamaan Parmenionia. Aleksanteria huolestutti se, että Dareios oli koonnut suurimman osan ratsuväestään Parmenionin ratsuväkeä vastapäätä. Oikealla siivellä olevan ratsuväen edelle hän määräsi makedonialaisen kevyen ratsuväen ja paionialaisen ratsuväen sekä jousimiehet ja kevyesti aseistetut agrianit. Hän lähetti myös ratsuväkeä ja jousimiehiä niitä persialaisia vastaan, jotka olivat kiivenneet makedonialaisten oikealla puolella oleville vuorille. Vasemman siiven etupuolelle Aleksanteri lähetti kreetalaiset ja traakialaiset kevytaseiset.[5]

Makedonialaisten oikean siiven sivulla olleet persialaiset joukot pakenivat, kun Aleksanteri lähetti agrianit ja jousimiehiä heitä vastaan. Persialaiset pakenivat kukkuloilta korkeammalle vuorille, ja Aleksanteri jätti vain 300 ratsumiestä vahtimaan heitä. Tämän jälkeen Aleksanteri johti hitaasti joukkonsa persialaisia vastaan. Dareios ei antanut omien joukkojensa hyökätä, vaan odotti maltillisesti Pinaroksen toisella rannalla. Joen ranta oli paikoin jyrkkä ja Dareios oli antanut rakentaa valleja niille kohdille, joista joki oli helposti ylitettävä. Armeijan päästessä nuolenkantaman päähän vihollisesta antoi Aleksanteri hyökkäyskäskyn. Aleksanteri johti itse falangin oikean siiven hyökkäystä Pinaroksen yli. Oikealla siivellä makedonialaiset pääsivät joen yli ja löivät persialaiset pakosalle. Falagin keskiosa ei kuitenkaan päässyt joen yli. Dareioksen kreikkalaiset palkkasotilaat kävivät vastahyökkäyksen vihollisten ollessa vielä joen rannalla. Vaikka vain osa makedonialaisten falangista oli päässyt joen yli, saivat he kuitenkin kreikkalaiset lyötyä takaisin. Pinaroksen rannalla kaatui Arrianoksen mukaan 120 makedonialaista.[6]

Kreikkalainen historioitsija Diodoros Sisilialainen kertoo, että Aleksanteri hyökkäsi ratsuväkensä kanssa suoraan Dareiosta kohti heti, kun hän huomasi tämän.[7] Dareioksen veli Oksathres yritti puolustaa veljeään makedonialaisten hyökkäystä vastaan. Aleksanterin ratsuväki oli kuitenkin persialaisia parempi, ja pian Darioksen vaunun ympärillä oli kasoittain ruumiita. Oletettavasti juuri tämä kohtaus on kuvattu niin sanotussa Aleksanteri-mosaiikissa, joka on löydetty Pompejista. Dareioksen vaunua vetäneet hevoset vauhkoontuivat saamistaan haavoista, ja taistelun sekasorron keskellä hänen oli siirryttävä toiseen sotavaunuun. Diodoroksen mukaan muut persialaiset lähtivät pakoon sen jälkeen, kun he näkivät kuninkaan olevan kauhuissaan.[8] Diodoroksen versio taistelusta poikkeaa kuitenkin esimerkiksi Arrianoksen kuvauksesta. Diodoros ei mainitse, että Dareios pääsi kiertämään Aleksanterin selustaan, eikä hän mainitse että taistelu käytiin Pinaroksen varrella.

Plutarkhos mainitsee myös, että historioitsija Khares Mytileneläinen kertoo Aleksanteri Suuren käyneen kaksintaistelun Dareioksen kanssa ja saaneen haavan reiteen Dareioksen miekasta.[9]

Arrianoksen versiossa Dareioksen vasemmalla siivellä olleet persialaiset joukot antoivat periksi makedonialaisten hyökkäyksille ja pian koko vasen siipi oli sekasorron vallassa. Ainoastaan kreikkalaiset palkkasotilaat pysyivät paikoillaan. Persialaisten paettua makedonialaiset pääsivät kiertämään kreikkalaisten palkkasotilaiden selustaan. Dareios lähti pakoon nähtyään hajalle lyödyn vasemman siipensä. Aleksanterin falangin ylittäessä Pinaroksen hyökkäsi Dareioksen oikealla siivellä ollut ratsuväki joen yli Parmenionin thessalialaista ratsuväkeä vastaan. Syntyi kiivas ratsuväkitaistelu, joka ei ratkennut ennen kuin persialaiset näkivät Dareioksen pakenevan taistelukentältä.[10]

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Plutarkhoksen mukaan taistelussa kaatui yli 120 000 persialaista. Arrianoksen mukaan taistelussa kuolivat Arsames, Rheomithres ja Atizyes, jotka olivat johtaneet ratsuväkeä Granikoksen taistelussa. Taistelussa kaatui myös Egyptin satraappi Sauakes. Arrianos kertoo myös, että taistelussa kaatui 100 000 persialaista sotilasta, joista 10 000 oli ratsuväkeä. Diodoroksen mukaan kaatuneita oli 100 000 jalkaväkisotilasta ja 10 000 ratsuväkeä. Arrianos siteeraa Ptolemaiosta, jonka mukaan ruumiita oli niin paljon, että makedonialaiset pystyivät ylittämään rotkon täyttämällä sen kuolleilla. Justinuksen mukaan persialaiset menettivät 61 000 jalkaväkisotilasta ja 10 000 ratsumiestä. Vangiksi jäi 40 000 sotilasta.[11]

Makedonialaisia Diodoroksen mukaan kaatui 300 jalkaväestä ja 150 ratsuväestä. Junianus Justinus kertoo taistelussa kaatuneen jalkaväkeä 130 henkeä ja ratsuväkeä 150. Arrianoksen kertoman mukaan Aleksanteri Suuren henkivartija Ptolemaios Seleukoksen poika kaatui taistelussa ja makedonialaisia kuolleita oli yhteensä 120. Curtiuksen mukaan makedonialaisten tappiot olivat 150 kuollutta ja 4 500 haavoittunutta.[12]

Taistelun jälkeiset tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri ja Hefaistion tapaavat Dareios III:n perheen taistelun jälkeen. 1600-luvulta.

Taistelun jälkeen makedonialaiset valtasivat persialaisten leirin, josta he löysivät suunnattomia määriä kultaa ja muita rikkauksia. Arrianoksen mukaan leiristä löytyi 3 000 talentin verran kultaa. Taistelun jälkeen otettiin vangiksi myös Dareioksen äiti Sisygambis, hänen vaimonsa Statira ja kaksi hänen tytärtään. Aluksi Dareioksen perhe luuli että tämä oli kuollut taistelussa, mutta Aleksanteri lähetti heille viestin että Dareios oli elossa ja että heidän ei tulisi olla peloissaan.[13] Erään kertomuksen mukaan Aleksanteri meni Hefaistionin kanssa tapaamaan Dareioksen perhettä taistelua seuranneena päivänä. Darioksen äiti heittäytyi maahan Hefaistionin edessä, koska tämä oli Aleksanteria pidempi. Palvelijat kertoivat Sisygambikselle kumpi vierailijoista oli kuningas, mutta Aleksanteri lepytteli häntä sanomalla, että Hefaisition myös oli Aleksanteri. Aleksanteri osoitti näin myötätuntoa Darioksen äidille ja arvostusta ystävälleen.[14]

Taistelun jälkeen Dareios pakeni aluksi Eufratille. Matkan varrella hän keräsi mukaansa 4 000 taistelusta paennutta sotilasta. Aleksanterin puolestaan jatkoi matkaa Foinikiaan ja myöhemmin Egyptiin. Tämän jälkeen persialaiset laivastot eivät enää pystyneet toimimaan Välimerellä ja ne eivät enää olleet uhka Kreikkaa vastaan. Vuonna 331 eaa. Aleksanteri hyökkäsi suoraan Persian valtakunnan sydämeen ja kukisti Dareioksen toistamiseen Gaugamelan taistelussa, minkä jälkeen hän valtasi koko Persian valtakunnan.

Issoksen taistelu taiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Plinius vanhempi kertoo, että tunnettu kreikkalainen taiteilija Filoksenos Eretrialainen maalasi Issoksen taistelusta kuuluisan taulun 300-luvun lopulla. Filoksenos maalasi taulun Kassandrokselle, joka tuolloin oli Makedonian kuningas. Tämä maalaus ei ole säilynyt nykyaikaan, mutta Pompejista on löydetty niin sanottu Aleksanteri-mosaiikki, joka on ehkä tehty aikaisemman maalauksen mukaan. Mosaiikki saattaa myös esittää Gaugamelan taistelua, jossa Aleksanteri Suuri lopullisesti kukisti Dareioksen. Mosaiikki löydettiin niin sanotusta Faunin talosta, ja se kuvaa Aleksanteri Suurta ja Dareios III:a keskellä taistelua. Mosaiikki on 100-luvulta eaa. ja se löydettiin vuonna 1831. Se on nykyään esillä Napolin kansallismuseossa.

Toinen antiikin aikainen taideteos, joka luultavasti kuvaa Issoksen taistelua on niin sanottu "Aleksanteri-sarkofagi". Hellenistiseen tyyliin tehty sarkofagi kuului Sidonin viimeiselle kuninkaalle Abdalonymokselle. Sarkofagin kyljissä olevat kohokuvat kuvaavat Aleksanteri Suurta taistelussa persialaisten kanssa. Sarkofagi on nykyään nähtävänä Istanbulin arkeologisessa museossa.

Issoksen taistelua kuvaa myös renessanssimaalari Albrecht Altdorferin taulu "Issoksen taistelu" (Die Schlacht bei Issus) tai "Aleksanterin taistelu" (Alexanderschlacht). Maalauksen kuvaamalla taistelulla ei kuitenkaan ole paljon mitään yhteistä todellisen Issoksen taistelun kanssa. Taulu on nykyään nähtävillä Münchenin Alte Pinakothekissa.[15] Toinen renessanssiaikainen kuvaus taistelusta on Jan Brueghel vanhemman "Issoksen taistelu" (La bataille d'Issus) vuodelta 1602. Tämä maalaus on nähtävillä Pariisin Louvressa.[16]

Antiikin lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkein lähde Issoksen taistelusta on roomalainen historioitsija Arrianos, joka eli 100-luvulla jaa. Arrianos käytti lähteenään Ptolemaiosta, joka oli yksi Aleksanterin jalkaväen komentajista taistelun aikana. Ptolemaioksesta tuli myöhemmin Egyptin hallitsija, mutta hänen kirjoittamansa Aleksanteri Suuren elämäkerta ei ole säilynyt nykypäivään. Myös Plutarkhos, Diodoros Sisilialainen, Junianus Justinus ja Quintus Curtius Rufus ovat jättäneet taistelusta kuvauksen. Diodoroksen ja Curtiuksen kuvaus taistelusta poikkeaa kuitenkin suurilta osin Arrianoksesta. Plutarkhos ja Justinus taas eivät kuvaa taistelua läheskään yhtä tarkasti kuin Arrianos ja Diodoros.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Arrianos, Anabasis 2.7
  2. a b Arrianos, Anabasis 2.8
  3. N.G.L. HammondAlexander the Great: King, Commander and Statesman. Bristol Classical Press, 1994. ISBN 1-85399-068-X.
  4. Arrianos, Anabasis 2.8
  5. Arrianos, Anabasis 2.9
  6. Arrianos, Anabasis 2.10
  7. Diodorus Siculus, Library 17.33
  8. Diodorus Siculus, Library 17.34
  9. Plutarch, Alexander 20.4
  10. Arrianos, Anabasis 2.11
  11. Marcus Junianus Justinus Epitome of the Philippic History of Pompeius Trogus. 11.9
  12. Diodorus Siculus, Library 17.36
  13. Plutarch, Alexander 21.1-3
  14. Arrianos, Anabasis 2.12
  15. Albrecht Altdorfer (1480 - 1538) Die Schlacht bei Issus ("Alexanderschlacht") - Alte Pinakothek
  16. La bataille d'Issus - Louvre