Aleksanteri Suuren armeija

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Makedonialaista jalkaväkisotilasta esittävä kuva niin sanotusta Aleksanterin sarkofagista.

Aleksanteri Suuren armeija koostui Aleksanterin valtakauden alussa makedonialaisista ja Makedonian liittolaisten joukoista. Aleksanterin valloitettua Persian valtakunnan armeijaan liitettiin persialaisia ja muita ulkomaalaisia joukkoja.

Armeijaan kuului Persian sotaretken aikana yhteensä yli 30 000 jalkaväen sotilasta ja 4 500 ratsumiestä. Jalkaväestä 12 000 oli makedonialaisia, 7 000 oli kreikkalaisia liittolaisia ja 5 000 oli palkkasotilaita. Lisäksi jalkaväkeen kuului traakialaisia ja illyrialaisia. Ratsuväestä 1 800 oli makedonialaisia ja yhtä monta thessalialaisia. Lisäksi ratsuväkeen kuului kreikkalaisia ja traakialaisia ratsumiehiä.[1][2]

Persian valloituksen jälkeen Aleksanteri liitti armeijaansa itämaisia joukkoja ja vapautti palveluksesta suurimman osan liittolaisjoukoistaan. Myös makedonialaisten sotilaiden määrä suhteessa muihin joukkoihin väheni. Intian sotaretken jälkeen armeijaan liittyi myös persialaista jalkaväkeä joka oli koulutettu taistelemaan makedonialaiseen tapaan. [3]Aleksanterin kuoleman jälkeen armeijan joukot taistelivat Aleksanterin seuraajien eli diadokien sodissa.

Makedonian armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Makedonialaisen armeijan taistelujärjestys Aleksanterin ja hänen isänsä Filippos II:n aikana.
Pääartikkeli: Makedonian armeija

Aleksanteri Suuren isä Filippos II oli jättänyt pojalleen perinnöksi hyvin koulutetun armeijan. Se koostui raskaasta ratsuväestä, jonka tärkeimmät yksiköt olivat ns. toveriratsuväkeä (hetairoi), sekä jalkaväestä, josta suurin osa taisteli falangimuodostelmassa ja oli varustettu pitkillä sarissa-keihäillä. Kyseistä jalkaväenyksikköä kutsuttiin nimellä pezhetairoi (”jalkautuneet toverit”). Tärkeä jalkaväkiyksikkö oli myös hypaspistai (”kilvenkantajat”), joka taisteli falangissa ja myös kevyemmin aseistettuna huonokulkuisessa maastossa. Armeijaan kuului myös kevyttä ratsuväkeä (prodromoi, ”edelläjuoksijat”), jonka tehtäviin kuului etupäässä tiedustelu ja armeijan sivustojen suojaaminen taistelussa.

Hetairoi eli toveriratsuväki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuri taistelussa persialaisia vastaan. Aleksanteri taisteli usein itse toveriratsuväen mukana.

Makedonian raskas ratsuväki oli armeijan iskukykyisin joukko, joka taisteli yleensä kiilamuodostelmassa. Melkein jokainen taistelu ratkesi ratsuväen rynnäköllä vihollisen rivistöön murrettuun aukkoon. Nimensä mukaan se koostui kuninkaan ”tovereista”. Ratsuväki oli jaettu kahdeksaan osastoon (ile), joiden vahvuus oli ehkä 200–250 miestä.[4] Osastoa johti ilarkki. Yksi osastoista oli niin sanottu kuninkaallinen osasto ile basilike.[5]

Varusteina heillä oli pronssinen boiotialainen kypärä, kyrassi (thoraks, rintapanssari) sekä peitsi (ksyston).[4]

Ennen Persian sotaretkeä Aleksanteri jätti Makedoniaan 1 500 ratsumiestä Antipatrokselle, joka toimi kuninkaan poissa ollessa Makedonian hallitsijana. Yhteensä ratsuväkeä oli noin 1 800 miestä, mutta tähän lukuun saattaa sisältyä makedonialainen kevyt ratsuväki (prodromoi).[4]

Persian sotaretken alkaessa ratsuväkeä johti Parmenionin poika Filotas. Hänen tittelinsä oli luultavasti hipparkki. Ratsuväen johtoa uudistettiin sen jälkeen kun Filotas tuomittiin osallistumisesta salaliittoon kuningasta vastaan vuonna 330 eaa. Tämän jälkeen Aleksanteri nimitti ratsuväen johtoon kaksi henkilöä, parhaimman ystävänsä Hefaistionin ja ageman päällikön Kleitos Mustan. Kleitos sai kuitenkin surmansa vuonna 328 eaa. Tämän jälkeen ratsuväki jaettiin uudelleen osastoihin, joiden komentajina toimi hipparkki, joka sai käskynsä suoraan Aleksanterilta.[6]

Hipparkkeina toimivat Filotaan, Hefaistionin ja Kleitoksen lisäksi ainakin Koinos, Krateros, Perdikkas, Kleitos Valkoinen, Demetrios Althaimeneen poika ja kreikkalainen Eumenes Kardialainen.[5]

Prodromoi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Makedonialainen kevyt ratsuväki toimi yleensä tiedustelutehtävissä. Kevyet ratsumiehet käyttivät yleensä heittokeihäitä, mutta he saattoivat myös käyttää sarissa-keihään ratsuväkiversiota (ksyston). Joissain lähteissä kevyttä ratsuväkeä kutsutaan myös nimellä sarisa-kantajat (sarisaforoi) ja se taisteli ainakin Granikosjoen taistelussa pitkillä sarisa-keihäillä lyhyemmän ratsuväkikeihään sijaan. Kevyt ratsuväki oli organisoitu raskaan ratsuväen tavoin osastoihin (ile), joita oli ainakin neljä. Armeijaan kuului myös paionialaista ja traakialaista kevyttä ratsuväkeä .[4] Kevyt makedonialainen ratsuväki häviää lähteistä Gaugamelan taistelun jälkeen. Luultavasti se sulautui raskaaseen ratsuväkeen niin että jokaiseen ratsuväen osastoon kuului myös kevyttä ratsuväkeä.[7]

Pezhetairoi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Makedonialainen falangi.

Makedonialaisen jalkaväen pääosa taisteli falangimuodostelmassa. Heidän tärkein aseensa oli 4–5 metriä pitkä sarisa-keihäs. Jalkaväki oli jaettu osastoihin (taksis), jotka koostuivat noin 1500 miehestä. [4]

Osastot olivat yleensä nimetty komentajansa mukaan, joskus jopa sen jälkeenkin kun komentaja oli siirtynyt toisiin tehtäviin, kuten Koinoksen osasto Hydaspesjoen taistelussa.[8] Persian sotaretkelleen Aleksanteri otti mukaan kuusi tällaista osastoa eli noin 9000 sotilasta.[4] Aleksanteri jätti Makedoniaan käskynhaltija Antipatrokselle myös kuusi osastoa.[8] Intian sotaretken alkaessa osastoja oli ainakin seitsemän ja ilmeisesti yksi oli perustettu Makedoniasta lähetetyistä täydennyksistä.[4] On myös mahdollista että osastoja oli Intian sotaretken aikana jopa yhdeksän tai kymmenen. Tätä olettamusta kannatti aikanaan Helmut Berve. Mutta luultavasti armeija ei ollut saanut tarpeeksi vahvennuksia näin monta osastoa varten. Sekaannus osastojen määrästä johtuu siitä että lähteissä mainitaan useita taksiarkkeja. Osastojen komentajat on kuitenkin lueteltu Arrianoksen teoksessa Gaugamelan ja Hydsaspesjone taisteluiden yhteydessä. Kummassakin taistelussa Aleksanteri tarvitsi kaikki joukkonsa. Gaugamelassa Aleksanterilla oli kuusi osastoa, Hydaspeksella taas seitsemän.[8]

Arrianoksen mukaan jalkaväkiosastojen komentajina toimivat Granikosjoen taistelussa Perdikkas, Koinos, Amyntas, Meleagros, Krateros ja Filippos Amyntaan poika. Issoksen taistelussa Filippoksen tilalle oli tullut Ptolemaios Seleukoksen poika. Gaugamelan taistelussa Ptolemaioksen tilalle oli tullut Polyperkhon, ja Amyntaan sijaisena toimi hänen veljensä Simmias. Hydaspesjoen taisteluun osallistui vain viisi jalkaväkiosastoa, joita komensivat Antigenes, Kleitos Valkoinen, Meleagros, Attalos ja Gorgias. Polyperkhonin ja Alketaksen osastot odottivat taistelun ajan joen toisella rannalla. [9][10]

Hypaspistai[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikainen rekonstruktion Aleksanterin aikaisen hypaspistin varusteista.

Hypaspistit eli kilvenkantajat olivat eräänlainen makedonialaisen jalkaväen valiojoukko. Hypaspistit olivat luultavasti kehittyneet aikaisemmasta kuninkaallisesta henkivartiostosta. Tätä kuvasi esimerkiksi se, että yksi heistä kantoi kuninkaan henkilökohtaisia aseita ja pyhää kilpeä, jonka Aleksanteri oli ottanut ilionilaisesta Athenen temppelistä.

Persian sotaretken alkaessa Aleksanterilla oli kolme osastoa hypaspisteja. Yhteen osastoon kuului noin 1000 miestä, ja sitä johti khiliarkhos. Ei tiedetä tarkkaan, miten hypaspistit oli varustettu, mutta suuremmissa taisteluissa he taistelivat osana falangia ja tuolloin heidän varusteensa olivat varmasti samat kun muiden jalkaväkiosastojen.[4] Toisaalta hypaspistit taistelivat yleensä jalkaväkifalangin ja ratsuväen välissä, joten heidän oli pystyttävä liikkumaan nopeasti, jotta he pysyisivät ratsuväen mukana. Heidän varusteensa on siis saattanut olla kevyempää kun falangin sotilailla. Hypaspistit olivat myös aina mukana kun Aleksanteri otti mukaansa osan armeijastaan jotain erikoistehtävää varten.[11] Yksi osasto oli niin sanottu kuninkaallinen henkivartiosto agema. Persian sotaretken alkaessa hypaspisteja johti Parmenionin poika Nikanor, joka kuoli vuonna 330 eaa.[4] Nikanorin jälkeen hypaspistien komentajaksi nimitettiin, ilmeisesti molossien kuningashuoneeseen kuulunut, Neoptolemos.[12] Kuninkaallisen osaston komentajina toimivat Admetos (kaatui Tyroksen piirityksessä), Hefaistion (Gaugamelan taistelussa) ja Seleukos.

Ennen Intian sotaretkeä hypaspistit saivat uudet hopealla koristellut kilvet; tämän jälkeen heitä kutsutaankin nimellä "hopeakilvet" (argyraspides). Heitä täydennettiin varmasti muista jalkaväkijoukoista, koska Aleksanterin kuollessa heitä oli vielä 3000. Monien taistelujen veteraaneina hopeakilvet osallistuivat vielä Aleksanterin seuraajien eli diadokkien sotiin. Vuonna 317 eaa. heidän kaikkien väitettiin olevan jo yli 60-vuotiaita.[7] He taistelivat aluksi Eumeneen puolella, mutta pettivät päällikkönsä Antigonokselle.[13] Argyraspideja johtivat Antigenes ja Teutamos.[14]

Somatofylakes[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Somatofylakes

Kuninkaan henkivartijoita (somatofylaks) oli alkujaan seitsemän. Myöhemmin Aleksanteri nimitti Peukestaan kahdeksanneksi henkivartijaksi, koska tämä oli pelastanut hänen henkensä Intiassa. Henkivartijat toimivat todellisuudessa eräänlaisina adjutantteina, ja he saivat yleensä myös tärkeitä tehtäviä. Aleksanteri Suuren henkivartijoina toimivat ainakin Arybbas, Leonnatos, Hefaistion, Perdikkas, Ptolemaios, Lysimakhos ja Peithon.

Piiritysjoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein vähemmälle huomiolle jäävät Makedonian armeijan piiritysjoukot eli sapöörit. Näiden joukkojen organisaatiosta ei ole mitään tietoa. Makedonialaiset olivat kuitenkin ihailtuja piiritystaidoistaan, ja Filippos II oli varustanut armeijan sen ajan parhailla piirityskoneilla.

Tärkeitä piirityksiä olivat Theban piiritys vuonna 335 eaa. ja Persian sotaretken aikana Halikarnassoksen piiritys (334 eaa.) ja Tyroksen piiritys (332 eaa.).

Liittolaisjoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalainen hopliitti.

Persian hyökkäykseen osallistui myös noin 7 000 sotilasta Korintin liiton jäsenkaupungeista. Kukin liiton jäsenkaupunki lähetti osaston omasta armeijastaan. Osastoilla oli omat upseerit, mutta kaikkien liittolaisjoukkojen johtajana toimi makedonialainen strategos. Kärsittyään murskatappion Filippos II:a vastaan kreikkalaiset yrittivät varustaa armeijansa nykyaikaisemmiksi. Jalkaväen varusteina yleistyi nyt kyrassi ja niin sanottu fryygialainen kypärä.[15]

Persian sotaretkelle lähti myös noin 5 000 kreikkalaista palkkasotilasta, joita käytettiin etupäässä varuskuntina vallatuilla alueilla. Ennen Gaugamelan taistelua armeijaan liittyi myös 4 000 uutta palkkasotilasta, jotka oli rekrytoitu Peloponnesokselta. Myös Persian palveluksessa olleita kreikkalaisia palkattiin armeijaan. Palkkasotilaiden keskuudessa puhkesi myös kapinoita, erityisesti Aleksanterin viimeisinä vuosina. Liittolaissotilaista poiketen palkkasotilaat oli luultavasti vielä varustettu vanhaan tapaan pyöreällä kilvellä ja spartalaistyylisellä kypärällä, mutta ilman haarniskaa.[16]

Thessalialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratsuväkisotilas niin sanotusta Aleksanterin sarkofagista. Kuvan arvellaan esittävän thessalialaista ratsuväkeä.

Armeijaan kuului lisäksi thessalialainen noin 1800 miehen ratsuväkiosasto, jota pidettiin makedonialaisen ratsuväen veroisena. Thessalialaisia oli Persian sotaretkellä mukana kahdeksan osaston verran (ile).

Thessalialaisia johti Persian sotaretken alussa Kalas Harpaloksen poika. Kun Kalas nimitettiin Granikosjoen taistelun jälkeen Troasin satraapiksi thessalialaisten johtoon nimitettiin Aleksandros Aeropoksen poika. Sen jälkeen kun Aleksandros vangittiin syytettynä salajuonesta Aleksanteria vastaan thessalialaisia johti Filippos Menelaoksen poika[17]

Jousimiehet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jousimiehiä johti oma strategos, ja heidät oli jaettu 500 sotilasta käsittäneisiin osastoihin. Ensimmäinen jousimiesten komentaja oli Kleandros, joka kuoli Pisidiassa. Hänen seuraajakseen tuli Antiokhos, joka hänkin kuoli pian ja jonka seuraajaksi tuli kreetalainen Ombrion Egyptissä vuonna 331 eaa. Aleksanterin armeijaan kuului osasto kreetalaisia jousimiehiä jo ennen Persian sotaretkeä. Ilmeisesti kreetalaiset olivat liittolaisjoukkoja. Heitä ei mainita enää sen jälkeen kun Aleksanteri lähetti kotiin liittolaisjoukot Ekbatanassa. Kreetalaisia johti kreetalainen Eurybotas, joka kuoli Thebassa vuonna 335 eaa. Tämän jälkeen kreetalaisia johti sama Ombrion, joka nousi myöhemmin kaikkien jousimiesten johtajaksi. Lisäksi jousimiehiin kuului toinen osasto, joka liittyi armeijaan sotaretken aikana. Heitä johti Halikarnassoksessa kuollut Klearkhos. Häntä seurasi ilmeisesti Antiokhos, joka myös toimi jousimiesten strategoksena. Kolmas osasto jousimiehiä, joiden johtajana toimi Brison, liittyi armeijaan ennen Gaugamelaa. Heitä kutsutaan lähteissä makedonialaisiksi. [18]

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijaan kuului myös muita kevyesti aseistettuja (psiloi) joukkoja, joista traakialaiset agrianit olivat kuuluisimpia. Agrianien kuningas Langaros lähetti luultavasti komppanian verran joukkoja Aleksanterin sotaretkeä varten. Ennen Issoksen taistelua toinen komppania agrianeja liittyi armeijaan.[19]

Muita kevytaseisia kutsutaan lähteissä yleensä vain ”traakialaisiksi”. Mukana sotaretkellä heitä oli noin 7 000. Heihin kuului keihäänheittäjiä (akontistai) Traakiasta odrysien ja triballien heimoista sekä Illyriasta. Odrysejä johti heidän kuninkaansa poika Sitalkes, ja luultavasti muitakin kevytaseisia johtivat heidän omat komentajansa.[19]

Sotanorsut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intian sotaretken jälkeen armeijaan kuului myös sotaelefantteja, joita Aleksanteri oli saanut lahjaksi ja joita oli vallattu vihollisilta. Elefantteja Aleksanteri ei kuitenkaan tiettävästi käyttänyt missään taisteluissaan. Hänen seuraajansa käyttivät kuitenkin elefantteja ahkerasti sodissaan. Myöhemmin Intiasta tuotuja elefantteja päätyi aina Epeiroksen kuningas Pyrrhoksen käsiin. Hän taas käytti niitä roomalaisia vastaan.

Armeijan uudelleenorganisoiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukistettuaan Dareioksen Aleksanteri aloitti armeijansa uudelleenorganisoimisen. Itämaisten joukkojen määrä kasvoi vuosi vuodelta makedonialaisten kustannuksella. Aleksanterin kuollessa makedonialaiset käsittivät vain pienen osan koko armeijasta.

Vuoden 330 eaa. keväällä Ekbatanassa Aleksanteri lähetti Korintin liiton liittolaisjoukot kotiin Kreikkaan. Thessalialainen ratsuväki sai sekin käskyn palata kotiin seuraavana vuonna Baktriassa. Armeijaa laajennettiin itämaisilla joukoilla ehkä jo vuonna 330 eaa., mutta varmasti vasta vuonna 328 eaa. Tulloin Sogdianasta kotoisin olevaa ratsuväkeä taisteli makedonialaisten joukkojen rinnalla. Hydaspeksella Aleksanterin palveluksessa oli ratsuväkeä ainakin Baktriasta, Sogdianasta ja saka-heimosta. Myös paikalliset intialaiset ruhtinaat lähettivät Aleksanterille joukkoja. Arrianoksen mukaan joukkoja oli yhteensä jopa 120 000. Itämaiset joukot taistelivat kuitenkin omissa yksiköissään.

Makedonialaiset eivät pitäneet siitä, että Aleksanteri oli antanut eräiden persialaisten liittyä arvostettuun toveriratsuväkeen Opiksessa vuonna 324 eaa. Neljä uutta hipparkkia perustettiin yksinomaan persialaisista ja viides osasto tuli koostumaan makedonialaisista ja persialaisista. Myös kuninkaalliseen osastoon kuului pieni määrä persialaisia. Jalkaväki koki samanlaisen muutoksen. Ennen Baktrian sotaretkeä Aleksanteri oli antanut käskyn kouluttaa 30 000 persialaista nuorukaista sotimaan makedonialaiseen tapaan. Vuonna 324 eaa. nämä uudet joukot esiintyivät ensimmäisen kerran kuninkaansa edessä Susassa. Uusien joukkojen nimikin oli pahaa enteilevä "seuraajat" (epigonoi). Aleksanteri oli näin luonut makedonialaisten rinnalle persialaisista koostuvia joukkoja. Makedonialaisten erikoisasema armeijan ytimenä oli hävinnyt.[3]

Taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksanteri Suuren taistelut
KhaironeiaPelionThebaGranikosHalikarnassosIssosTyrosGazaGaugamelaPersian portitKyropolisIaksartesAornosHydaspesSangalaMallosHarmatelia

Armeija kävi Aleksanteri Suuren lyhyen valtakauden (336 eaa. – 323 eaa.) aikana useita suuria taisteluja. Näiden lisäksi se suoritti monia piirityksiä ja osallistui useampiin pienempiin taisteluihin.

Jo Filippoksen aikana makedonian armeija kunnostautui monissa taisteluissa. Herakleia Lynkestiksen taistelussa (358 eaa.) makedonialaiset kukistivat illyrialaiset ja niin sanotussa Krookuskentän taistelussa (353 eaa.) makedonialaiset kukistivat vuorostaan Fokiksen ja Ferain joukot. Lopullinen voitto kreikkalaisista kaupunkivaltioista saavutettiin vuonna 338 eaa. käydyssä Khaironeian taistelussa. Filippos kuoli kuitenkin jo vuonna 336 eaa. ja Aleksanteri nousi tämän jälkeen valtaistuimelle.

Theban piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Theban piiritys

Filippoksen kuoltua thebalaiset nousivat kapinaan makedonialaisia vastaan. Kuultuaan Theban kapinasta Aleksanteri marssi pikavauhtia sitä vastaan.[20] Aleksanteri alkoi piirittää Thebaa, mutta ei halunnut ryhtyä taisteluun vaan toivoi että asia saataisiin selvitettyä rauhallisesti. Lopulta Perdikkaan jalkaväkiosasto hyökkäsi kaupunkia vastaan ilman että hän olisi saanut siihen käskyä Aleksanterilta. Kun Aleksanteri näki Perdikkaan osaston hyökkäävän antoi hän määräyksen että muutkin osastot hyökkäisivät. Kaupungin valtauksen jälkeen Aleksanteri antoi liittolaistensa päättää Theban kohtalon. Kaupunki päätettiin tuhota maan tasalle. Theban naapurit jotka tukivat Makedoniaa saivat jakaa kaupungin alueet. Naiset, lapset ja ne miehet jotka olivat selvinneet taistelusta hengissä myytiin orjina.[21]

Granikosjoen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Granikoksen taistelun kulku. Aleksanterin johtama ratsuväki ratkaisi taistelun oikealla siivellä.
Pääartikkeli: Granikosjoen taistelu

Aleksanteri Suuren isä Filippos II oli suunnitellut hyökkäystä Persian valtakuntaa vastaan. Vuonna 336 eaa. Filippos oli lähettänyt Hellespontoksen yli Parmenionin johtaman armeijan. Vuoden 334 eaa. keväällä Aleksanteri johti armeijansa Hellespontokselle. Aleksanteria vastassa oli paikallisten persialaisten satraappien johtama armeija. Toukokuussa tai kesäkuussa vuonna 334 eaa. käydyssä taistelussa Aleksanterin armeija kukisti lukumäärältään pienemmän persialaisen armeijan ja sai tämän jälkeen helposti vallattua Vähän-Aasian länsiosat.[22]

Suunnitelmat ennen Aleksanterin kuolemaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kuolemaansa Aleksanteri oli suunnitellut uutta jalkaväkiyksikköä, joka yhdistäisi makedonialaisen falangin ja persialaisten jousimiehet. Hänen seuraajansa lakkauttivat kuitenkin nämä uudet yksiköt Aleksanterin kuoleman jälkeen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A.B. Bosworth: Conquest and Empire: The Reign of Alexander the Great. Cambridge University Press, 1993. ISBN 0-521-40679-X.
  • N.G.L. Hammond: Alexander the Great: King, Commander and Statesman. Bristol Classical Press, 1994. ISBN 1-85399-068-X.
  • Waldemar Heckel: The Marshals of Alexander's Empire. Routledge, 1992. ISBN 9780415050531.
  • Nick Sekunda: The Army of Alexander the Great. Osprey Publishing, 1984. ISBN 0-85045-539-1.
  • W. W. Tarn: Alexander the Great. Cambridge University Press, 2003. ISBN 9780521531375.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Alexander's army
  2. Diodoros 17.17.3-4
  3. a b Bosworth s. 271-273, The use of oriental troops
  4. a b c d e f g h i Bosworth s. 259-266, The invasion of 334 B.C.
  5. a b Heckel s. 314
  6. Wiki Classical Dictionary - Companion Cavalry
  7. a b Bosworth s. 266-271, Evolution and reorganisation: 333-323 B.C.
  8. a b c Tarn s.142
  9. Wiki Classical Dictionary - Pezhetairoi
  10. Heckel s.292
  11. The Army of Alexander the Great, s.30
  12. Heckel s.275
  13. Wiki Classical Dictionary - Hypaspists
  14. Heckel s.308
  15. The Army of Alexander the Great, s.32
  16. The Army of Alexander the Great, s.34
  17. Heckel s.324
  18. The Army of Alexander the Great, s.35-36
  19. a b The Army of Alexander the Great, s.36
  20. Arrianos 1.7
  21. Arrianos 1.8
  22. Arrianos 1.13