Kreikan arkaainen kausi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kreikan historia
Smuseum 011hellenistic greek tomb door.jpg
Kreikan esi- ja varhaishistoria
Helladinen kulttuuri
Kykladinen kulttuuri
Minolainen kulttuuri
Mykeneläinen kulttuuri
Kreikan pimeät vuosisadat
Antiikin Kreikka
Arkaainen kausi
Klassinen kausi
Hellenistinen kausi
Roomalainen kausi
Kreikka keskiajalla
Bysantin valtakunta
Osmanien Kreikka
Moderni Kreikka
Kreikan vapaussota
Kreikan kuningaskunta
Toinen maailmansota
Kreikan sisällissota
Kreikan sotilasjuntta
Sotilasjuntan jälkeen
Historiaa aihepiireittäin
Kreikan uskonnon historia
Kreikan taloushistoria
Kreikan sotahistoria
n  k  m

Kreikan arkaainen kausi käsittää antiikin Kreikan historiassa ajan kreikkalaisten kaupunkivaltioiden synnystä persialaissotien alkuun eli noin 700 eaa.–500 eaa.[1] Arkaaista kautta edelsivät niin sanotut Kreikan pimeät vuosisadat (noin 1200/1100-700 eaa.) ja sitä seurasi Kreikan klassinen kausi (480 eaa.–330 eaa.)

Tällä ajalla kreikkalainen kulttuuri ja kieli levisivät siirtokuntien perustamisen myötä ympäri Välimeren ja Mustanmeren alueita. Myös kaupankäynti, taide ja kirjallisuus kukoistivat tällä aikakaudella. Kaupunkivaltioissa kehittyi tällä ajalla demokratia. Arkaaisella ajalla oli myös varjopuolensa. Sotia käytiin enemmän kuin aikaisemmin ja kaupunkivaltioiden sisäiset kiistat kasvoivat.[2]

Antiikin lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkaainen kausi on ensimmäinen ajanjakso Kreikan historiassa, josta on säilynyt nykypäivään riittävästi tietoa, jotta voidaan puhua todellisista tapahtumista, henkilöistä ja ajankohdista. Arkaaisen ajan kirjoituksia on säilynyt nykypäivään myöhempien kirjailijoiden ansiosta. Kirjallisten lähteiden lisäksi nykypäivään on säilynyt piirtokirjoituksia ja numismaattista lähdeaineistoa. Arkeologista lähdeaineistoa on myös enemmän kuin aikaisemmilta kausilta.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupunkivaltioiden synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisen käsityksen mukaan kaupunkivaltiot kehittyivät 700-luvun eaa. alussa. Tämä on kuitenkin kiisteltyä ja muiden mielipiteiden mukaan kaupunkivaltiot saivat alkunsa jo minolaisella kaudella (noin 1700 eaa.) tai vasta kun demokraattinen valtiomuoto otettiin käyttöön (500-luvun eaa. lopulla). Yleisen käsityksen mukaan kaupunkivaltiot, polikset, saivat alkunsa jonkinlaisen yleisen auktoriteetin, kuten kansankokouksen, perustamisen yhteydessä.[4]

600-luvulle eaa. tultaessa monet kreikkalaiset yhteisöt kreikkalaisessa maailmassa Sisiliasta Joonian rannikolle saakka olivat järjestäytyneet kaupunkivaltioiksi. Suurin osa kaupunkivaltioista olivat olleet tärkeitä keskuksia jo mykeneläisellä kaudella. Useimmat arkaaisella kaudella perustetuista kaupunkivaltioista olivat pieniä ja käsittivät kaupungin lisäksi vain pienen alueen sen ympärillä. Useissa paikoissa kaupunkivaltiot muodostuivat rauhanomaisesti, kuten Megarassa ja Korintissa. Mutta esimerkiksi Spartassa neljä Spartan kaupungin alun perin muodostanutta kylää pakottivat läheisen Amyklain kylän liittymään heihin. Myös ympäröivä Lakonia alistettiin Spartan valtaan. Läheinen Argos ei koskaan pystynyt ympäröivää Argoliksen aluetta, vaan alueelle jäi pieniä itsenäisiä kaupunkivaltioita. Monet alueet eivät koskaan yhtyneet yhdeksi kaupunkivaltioksi. Esimerkiksi Theba oli pitkään ollut Boiotian tärkein kaupunki, mutta se ei koskaan saanut läheisiä alueita valtaansa. Noin vuoteen 700 eaa. mennessä kaupunkivaltiot olivat saavuttaneet ne rajat jotka niillä tuli olemaan koko arkaaisen kauden läpi ja sen jälkeenkin.[5]

Kreikassa oli lisäksi oli useita alueita joissa ei muodostunut kaupunkivaltioita. Näitä alueita ja niillä asuvia ihmisiä kreikkalaiset kutsuivat nimellä ethnos ("heimo" tai "kansa"). Tällaisia alueita oli etupäässä Pohjois-Kreikassa (Makedonia, Thessalia jne.) ja Peloponnesoksella (Arkadia, Akhaia). Näillä alueilla ei ollut vahvaa keskusvaltaa tai kaupunkeja, eivätkä ne näytelleet kovin suurta roolia arkaaisella kaudella. Kaupunkivaltioiden asukkaat pitivät näiden alueiden ihmisiä takapajuisina. Ihmisiä yhdisti kuitenkin samojen jumalien palvominen ja ne pystyivät toimimaan yhteistyössä ulkoisen vaaran uhatessa. Alueiden välillä oli kuitenkin suuria eroja. Esimerkiksi Boiotia oli yhtenäinen ethnos, mutta samalla alueella sijaitsi useita kaupunkivaltioita ja sen asukkaat identifioivat itsensä kotikaupunkinsa mukaan. Attikassa taas kaikki asukkaat pitivät itseään ateenalaisina. Ateenasta tuli tärkeä kaupunki, koska se pystyi käyttämään koko Attikan resursseja. Theballa oli käytettävänään vain kaupunki ja sen lähiympäristö. Myöskään Peloponnesoksen ethnokset Elis, Akhaia ja Arkadia eivät Boiotian lailla muodostaneet yhteistä polista.[6][7]

Kaupunkivaltioiden synnyn taustalla oli 700-luvulla syntynyt maanomistajien yläluokka. Kaupunkivaltioiden muodostuminen vaihteli eri alueiden välillä. Pääpiirteiltään muodostuminen tapahtui niin, että alueita aikaisemmin hallinneiden basileusten eli kuninkaiden virka lakkautettiin tai hänen valtaansa vähennettiin rajusti. Kuninkaan virkaan aikaisemmin kuuluneet tehtävät jaettiin useamman virkamiehen kesken. Samalla vanhemmista aristokraateista koostuneiden neuvostojen tärkeys kasvoi kansankokousten kustannuksella. Perustettiin useita eri virkoja, joiden tehtävät olivat hallinnollisia, sotilaallisia, uskonnollisia ja juridisia. Virat eivät kuitenkaan olleet perinnöllisiä ja virkakaudet olivat rajoitettuja. Suurissa poliksissa, kuten Ateenassa virkoja oli paljon enemmän kuin pienemmissä. 400-luvun alussa Ateenassa virkoja oli jo 700. Myöhemmin tästä hallintomuodosta käytettiin nimeä oligarkia. Arkaaisella kaudella tätä nimeä ei tosin käytetty. Johtavan yläluokan jäsenet kutsuivat itseään nimellä aristoi ("parhaat miehet"), josta sana aristokratia on juonnettu. Yleensä korkeimmat virat eivät muodostaneet minkäänlaista hierarkiaa, mutta joissain kaupunkivaltioissa yhtä virkaa pidettiin korkeimpana. Esimerkiksi Ateenassa ja monessa muussa kaupungissa tätä korkeinta virkamiestä kutsuttiin arkontiksi. Korintissa ja Jooniassa korkein virkamies oli prytanis.[8]

Yleensä basileus-arvonimi säilyi korkeimman uskonnollisen johtajan tittelinä. Joissain paikoissa, kuten Argoksessa basileus säilytti perinteisen valtansa vielä 600-luvulle. Feidon onnistui käyttämään basileuksen asemaa tekemällä itsensä tyranniksi eli yksinvaltiaaksi. Myös Spartassa kuninkaanvalta säilyi pitkään. Spartan kuninkaita oli aina kaksi ja he hallitsivat yhdessä. Spartan kuninkaiden valta ei kuitenkaan ollut täydellinen ja suurin valta heillä oli sotatoimien komentajina. Spartan kuninkaiden valtaa säätelivät muun muassa eforeina tunnetut virkamiehet.[9]

Siirtokuntien perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalaisia siirtokuntia 700-500 -luvuilla eaa.

Tänä aikana alkoi myös kreikkalaisten ympäri Välimerta ja Mustaamerta ulottunut asutustoiminta. Siirtokuntien perustaminen alkoi 700-luvun eaa. puolivälissä ja sitä kesti aina noin vuoteen 500 eaa. asti. Sen tuloksena kreikkalainen maailma ulottui lännessä Espanjasta itään Kolkhikseen asti. Syitä olivat muun muassa kreikkalaisten tarve hankkia metalleja ja maata uusille poliksille. Siirtokunnan perustaminen oli yksi kaupunkivaltioiden ensimmäisistä ja vaikeimmista päätöksistä. Perustajakaupungin (metropolis) koko väestön oli oltava siirtokunnan perustamisen takana. Uudelle kaupungille valittiin paikka ja perustaja (oikistes). Perustajaksi valitun henkilön tuli johtaa siirtokunnan perustajat uudelle kaupungin paikalle ja huolehtia kaupungin puolustuksesta ja organisoinnista. Metropoliista muutti siirtokuntaan myös perustajakaupungin kulttien pappeja. Siirtokunta oli kytköksissä emokaupunkiin sukulaissuhteiden ja yhteisen uskonnon kautta. Muilta osin siirtokunta oli itsenäinen.[10]

Arkeologiset tutkimukset ovat osoittaneet että siirtokuntien perustaminen tapahtui kahtena aaltona. Ensimmäinen aalto aloin noin 750 eaa. ja suuntautui Italiaan ja läntiselle Välimerelle. Toinen aalto alkoi vuosisataa myöhemmin ja suuntautui Aigeianmeren pohjoispuolelle ja Mustallemerelle. Ensimmäisiä Italiaan siirtokuntia perustaneita olivat Euboian Khalkiin ja Eretrian asukkaat. 700-luvun alussa he perustivat siirtokunnan Napolinlahdessa sijaitsevalle Pithekoussain saarelle. Saarelta käsin pystyttiin hyödyntämään läheisellä saarella olleita rautalöytöjä sekä käymään kauppaa mantereen asukkaiden kanssa. Euboialaiset perustivat pian muitakin siirtokuntia. Kyme perustettiin vuonna 757 eaa. mantereelle ja Sisiliaan perustettiin Naksos (734 eaa.), Leontini (729 eaa.), Katana (729 eaa.) ja Rhegion (712 eaa.) Peloponnesokselta käsin perustettiin myös siirtokuntia Italiaan. Akhaialaiset perustivat 700-luvun lopulla Sybariksen ja Krotonin. Sparta perusti ainoan siirtokuntansa Taraksen vuonna 712 eaa. Korinttista käsin perustettiin Korkyra (noin 734 eaa.) ja Syrakusa (733 eaa.) Syrakusasta tuli ajan myötä Sisilian mahtavimpia kaupunkeja. Italian ulkopuolelle perustettiin myös siirtokuntia. Kyrene perustettiin Pohjois-Afrikan rannikolle noin 630 eaa. ja Massilia (nykyinen Marseille) noin vuonna 600 eaa.[11]

500-luvun alkupuolella kreikkalaisten mahdollisuudet perustaa siirtokuntia läntisen Välimeren alueelle vähenivät, kun Karthago alkoi perustaa omia siirtokuntiaan alueelle. Kreikkalaiset suuntasivat tämän vuoksi katseensa Hellespontokselle ja sen takaiselle Mustallemerelle. Alueilla oli hyvät mahdollisuudet maanviljelykseen ja kalastukseen. Aktiivisin siirtokuntien perustaja oli Miletos, joka perusti useita merkittäviä siirtokuntia, muun muassa Kyzikoksen (675 eaa.). Megara puolestaan perusti Byzantionin, Khalkedonin ja Herakleia Pontiken.[12]

Siirtokuntiin lähdettiin yleensä viljeltävän maa-alueen toivossa. Kaikki eivät kuitenkaan voineet muuttaa ja maanomistajien osuus kaupunkivaltioiden asukkaiden keskuudessa laski ajan myötä. Monet köyhät maanviljelijät joutuivat vuokraamaan maata rikkailta maanomistajilta.[13]

Tyrannit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monessa kaupunkivaltiossa nousi vuosien 670–500 eaa. välillä valtaan niin sanottuja tyranneja (tyrannos). Tällä tarkoitettiin yksinvaltiasta, joka laittomasti anasti vallan itselleen. Alkujaan sanalla ”tyranni” ei ollut sen nykyistä negatiivista merkitystä. Aristokraatit vastustivat tietysti tyranneja, mutta muut kansalaiset eivät välttämättä pitäneet tyrannien valtaa pahana. Tyranniat olivat yleensä lyhytikäisiä ja kestivät parhaimmillaan vain muutaman sukupolven ajan. Tyrannit kuuluivat yleensä itse aristokratiaan ja heillä oli yleensä ollut jokin tärkeä virka kaupungissa ennen vallan anastamista. Tyrannien nousu valtaan perustui yleensä eri aristokraattiryhmien väliseen valtataisteluun. Kreikkalaiset kutsuivat tällaisia poliksen sisäisiä konflikteja sanalla stasis. Tyranni, joka pystyi estämään tällaiset konfliktit, olivat yleensä suosittuja muun kansan keskuudessa. Tyrannit saivat myös tukea aristokraateilta, jotka oli jostain syystä suljettu pois korkeimmista viroista. Myös palkkasotilaita saatettiin käyttää ja joskus tällaista apua saattoi tulla muilta tyranneilta, tai kuten Jooniassa kävi, Persialta.[14]

Tyrannien valtaannousu johti yleensä väkivaltaan rikkaita aristokraatteja kohtaan. Heitä ajettiin maanpakoon ja heidän maansa takavarikoitiin. Tyrannit säätivät myös lakeja jotka rajoittivat aristokraattien valtaa. Monet kaupunkivaltiot kukoistivat tyrannien hallinnan aikana. Tyrannien jälkeläiset eivät kuitenkaan yleensä onnistuneet yhtä hyvin. Yleensä tyrannien seuraajat syrjäytettiin ja heidän perheensä ajettiin maanpakoon. Oligarkit palasivat yleensä valtaan. Erona tyrannioita edeltäneisiin oligarkioihin oli kuitenkin että vähäosaisemmat kansalaiset halusivat ottaa osaa päätöksiin. Tyrannien säätämiä lakeja jotka suosivat köyhempiä kansalaisia oli myös hyvin vaikea kumota.[15]

Ateena ja demokratian synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateena muodosti kaupunkivaltion joka kattoi koko Attikan tasangon. 700-luvun eaa. loppuun mennessä kaikki Attikan asukkaat pitivät itseään ateenalaisina. Ateenassa ei myöskään ollut kakkosluokan kansalaisia (kuten Spartan perioikit), vaan kaikki maaseudun asukkaat olivat tasavertaisia kaupungin asukkaiden kanssa. Ateenan hallinnon alkuajat ovat hämärän peitossa, mutta luultavasti 700-luvun lopulla aristokraatit loivat järjestelmän jossa oli kolme korkeinta virkaa, uskonnollinen johtaja basileus, sotapäällikkö polemarkki ja korkein virkamies arkontti, joka johti Areiopagin eli neuvoston ja Ekklesia eli kansankokouksen istuntoja. Tämä virka tunnettiin nimellä eponyymi arkontti (arkhon eponymos), koska vuodet nimettiin arkonttien mukaan. Eponyymi arkontti toimi myös tuomarina.[16]

Ateenan varhaisesta historiasta tunnetaan vain muutama tapahtuma. Noin vuonna 632 eaa. eräs Kylon yritti kaapata vallan Megaran tyrannin Theageneen avustuksella. Kylon joutui kuitenkin pian piiritetyksi Akropoliille. Arkontti Megakles tappoi Kylonin vaikka tämän henki oli luvattu säästää jos hän antautuisi. Tästä syystä Megakleen suku Alkmaionoidit ajettiin maanpakoon.[17]

Noin vuonna 630 eaa. arkonttina toiminut Drakon sääti useita lakeja jotka käsittelivät etupäässä henkirikoksia. Aikaisemmin uhrin perhe oli saanut itse kostaa murhaajalle tai hakea rahallista kompensaatiota murhaajalta. Drakonin laeissa valtio otti tämän roolin. Suurin osa Ateenan tuomioistuimissa käsitellyistä tapauksista eivät kuitenkaan olleet murhia. Drakonin laeissa kuolemantuomio oli kuitenkin yleinen rangaistus pikkurikoksistakin. Drakonin lait rajoittivat perheiden ja klaanien valtaa, mutta ne estivät myös virkamiehien korruptiota.[18]

Solon, Ateenan lainsäätäjä.

Seuraava tunnettu ateenalainen lainsäätäjä oli Solon. Hän kumosi kaikki Drakonin lait, murhia käsitteleviä lakeja lukuun ottamatta. Solon vaikutti tradition mukaan vuonna 594, mutta ehkä jopa 20 vuotta tätä myöhemmin. Solon valittiin ratkaisemaan kriisi, johon Ateena oli joutunut. Kriisillä oli sosiaalisia, ekonomisia ja poliittisia ulottuvuuksia. Kriisin taustalla oli Ateenan kasvava väestö, jonka seurauksena Attikan tuottama ruoka ei riittänyt koko väestölle. Monet pientilalliset menettivät lisäksi maansa suurille maanomistajille. Solon kuvaili ja puolusti lainsäädäntöään runoissa, jota myöhemmät kirjailijat ovat siteeranneet. Tärkein Solonin laista oli itsensä käyttäminen lainan takeena. Aikaisemmin velkoja pystyi myymään velallisen orjuuteen, jos tämä ei pystynyt maksamaan velkojaan ajoissa. Solon vapautti kaikki tällä tavalla orjuuteen joutuneet, jotka olivat Attikassa ja hän osti takaisin monet jotka oli myyty orjuuteen Attikan ulkopuolelle. Solon kielsi myös kaiken muun paitsi oliiviöljyn viennin. Tällä tavoin hän yritti estää viljan myynnin Attikan ulkopuolelle. Solon teki myös poliittisia uudistuksia. Hän perusti uuden neuvoston, Bulen, Areiopagin rinnalle. Kummankaan neuvoston tarkkaa tehtävää ei tiedetä, mutta sillä oli ehkä jonkinlainen veto-oikeus kansankokouksen päätöksiin. Myös Ateenan väestön jakaminen neljään ryhmään varallisuuden mukaan on laitettu Solonin nimiin. Korkeimmat virat olivat avoimia vain kahdelle ylimmälle luokalle.[19]

Solonin uudistukset eivät kuitenkaan saaneet Ateenassa vallinneita ristiriitoja loppumaan. Tämä johti Peisistratoksen nousuun tyranniksi. Peisistratos oli tyrannina kolmesti, viimeisen kerran vuosina 546-527 eaa. Häntä seurasivat hänen poikansa Hippias ja Hipparkhos. Peisistratos oli suosittu kansan keskuudessa ja hänen aikanaan Solonin luoma järjestelmä toimi ongelmitta. Peisistratos panosti kaupankäyntiin ja 600-luvun lopulla ateenalaista keramiikkaa myytiin ympäri Välimerta. Tämä oli ainakin osittain Solonin ja Peisistratoksen ansiota. Peisistratos hankki myös liittolaisia Aigeianmeren alueella ja auttoi esimerkiksi tyrannin nousun valtaan Naksoksella. Peisistratoksen ja hänen poikiensa aikana Ateenassa lyötiin ensimmäisen kerran hopeisia kolikkoja joissa oli Ateenaa symboloiva pöllön kuva. Ateenalaisista rahoista tuli pian hyvin suosittuja. Peisistratoksen ja hänen poikiensa aikana Ateenaan rakennettiin useita temppeleitä ja muun muassa ensimmäiset julkiset kaivot. Rakennusohjelmat toivat kaupunkiin myös työpaikkoja. Peisistratoksen aikana korkeisiin virkoihin valittiin kuitenkin vain henkilöitä jotka eivät vastustaneet häntä. Tyrannian aikainen poliittinen vakaus sai kuitenkin kansan luottamaan poliittisen järjestelmän toimivuuteen. Yksinvallan aikana kaikki kansalaiset, rikkaat kun köyhät, olivat jokseenkin samassa asemassa. Peisistratosta seurasi hänen poikansa Hippias, jonka hallinto muuttui kuitenkin ajan myötä raaemmaksi. Lopulta Hippias karkotettiin spartalaisten avustuksella vuonna 510 eaa.[20][21]

Tyrannien valtakauden jälkeen kansa ei halunnut aristokraattien välisen stasiksen palaavan. Ateenalaiset eivät myöskään pitäneet siitä että spartalaiset olivat sekaantuneet heidän sisäisiin kiistoihinsa. Uutta järjestelmää lähti kehittämään Kleisthenes. Kleisthenes jakoi Ateenan kansalaiset kymmeneen heimoon (fyle). Aikaisemmin kansa oli jaettu neljään heimoon, joille nyt jäi vain uskonnollisia tehtäviä. Uudet heimot koostuivat pienemmistä alueista, demoksista, jotka sijaitsivat eri puolilta Attikaa. Tämä esti esimerkiksi joitain aristokraattisukuja saamaan valta-asemaa jossain heimossa.[22]

Kleisthenes järjesti uudelleen Solonin aikaisen Bulen. Nyt kaikki heimot valitsivat 50 henkilöä näihin tehtäviin. Luultavasti Buleen sekä korkeimpien virkoihin pääsivät vieläkin vain ehdokkaat kahdesta korkeimmasta luokasta. He eivät kuitenkaan voineet enää luottaa saavansa automaattisesti tukea heimoltaan. Syntyperällä ei enää ollut yhtä suurta merkitystä politiikassa.[23]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runoilijat Alkaios ja Sapfo kuvattuna maljakkoon.

Aakkosten käyttöönotto 700-luvun puolivälissä mahdollisti kirjoitustaidon kehityksen. Pian alettiin myös kirjoittaa ylös lakeja. Lakitekstit kirjoitettiin steeloihin, jotka laitettiin yleisille paikoille kaikkien nähtäväksi. Myös yksityishenkilöt käyttivät kirjoitusta, erityisesti kaupankäynnissä.[24]

Runous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyyrinen runous kehittyi arkaaisella kaudella ja se käsitteli senaikaisen yhteiskunnan teemoja, esimerkiksi politiikkaa, rakkautta tai juhlimista. Lyyrinen runous erosi selvästi aikaisemmasta eeppisestä runoudesta. Nämä runot ovat kuitenkin säilyneet nykypäivään vain katkelmina.[25]

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Esisokraatikot

Jooniassa, ja myöhemmin Etelä-Italiassa, alettiin 600-luvun lopulla tutkia tapoja selittää maailmankaikkeus.[26] Arkaaisen ajan huomattavimpiin filosofeihin kuuluvat muun muassa miletoslaiset filosofit Thales, Anaksimandros ja Anaksimenes, sekä Pythagoras.

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologian mukaan ensimmäiset kivestä rakennetut temppelit ilmestyivät 700-luvun eaa. lopulla. Esimerkiksi ensimmäinen Artemiin temppeli Efesoksessa on tältä ajalta. Aikaisemmat temppelit oli rakennettu savesta ja puusta. 600-luvulla kehittyivät kaksi temppelirakennuksen tyylisuuntaa doorilainen ja joonialainen tyyli. Tuona aikana temppelien rakentaminen kukoisti koko kreikkalaisessa maailmassa.[27]

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kouros Anavyssos, noin 530 eaa. Ateenan arkeologisessa museossa.
Pääartikkeli: Antiikin Kreikan taide

600-lukua pidetään orientalisoivan tyylin aikakautena. Tuolloin kreikkalainen taide sai voimakkaita vaikutteita idästä.[28]

Taiteessa arkaainen kausi tarkoittaa Kreikan taiteen varhaiskautta, joka sijoittui orientaalisen ja klassisen kauden väliin vuosina 600-480 eaa.[29]

Kuvanveisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnusomaista tämän ajan veistoksissa oli jäykkä asento ja yksinkertaisuus. Kädet kuvattiin suorina kylkiä vasten. Usein veistosten henkilöillä on arkaainen hymy. Myöhemmin patsaiden asennot ja niiden kasvojen ilmeet ja piirteet saivat lisää ilmeikkyyttä. Tunnettuja arkaaisen kauden veistoksia ovat neitopatsaat koreet ja miehet kourokset.

Keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodankäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korinttilainen kypärä. Noin 500 eaa. Staatliche Antikensammlungen, München.

Arkaaisen kauden sodankäyntiä on kuvailtu aikana jolloin Kreikka koki eräänlaisen vallankumouksen sodankäynnin saralla. Tämän näkökulman mukaan tällä ajalla syntyi falangi-taktiikka ja hopliitteina tunnetun raskaan jalkaväen käyttämä varustus ja aseistus. Taistelussa hopliitit seisoivat rivistöissä lähellä toisiaan, niin että sotilaan kilpi peitti osittain vasemmalla seisoneen vierustoverin. Falangin uskotaan kehittyneen niin sanotusta protofalangista, jossa sotilaat seisoivat kauempana toisistaan. Falangin uskotaan kehittyneen noin vuoteen 650 eaa. mennessä. Samalla kehittyi myös varustus. Arkaaisella kaudella kehittyi hoplon-kilpi, josta hopliitti on saanut nimensä, joka oli metrin levyinen. Hopliitin pääase oli keihäs. Samalla kehittyi niin sanottu korinttilainen kypärä. Rintapanssareja ja säärisuojia, joita oli käytetty jo aikaisemminkin, alettiin valmistaa pronssista.[13]

Arkaaisen kauden sodankäyntiä on yleensä kuvailtu "kamppailuna" (agon). Tämän käsityksen mukaan sotia käytiin enemmän statuksen, kuin selviytymisen takia. Maanviljelijät, jotka muodostivat armeijan pääosan, halusivat välttää tappioita ja tämän takia sodankäynti sai rituaalisia piirteitä. Sodankäynnille muodostui kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan sotaa ei saanut aloittaa ilman sodanjulistusta, taistelupaikaksi valittiin avoin tasanko, siviilien kimppuun ei hyökätty ja sotavangit luovutettiin takaisin korvausta vastaan. Lähdeaineisto on kuitenkin peräisin 400-luvun loppupuolelta. Sodat eivät myöskään loppuneet yhteen ratkaisevaan taisteluun. Spartalaiset ja Messenialaiset sotivat kahdesti 700-luvulla. Kumpikin sota kesti parikymmentä vuotta. Lelantoksen sota kesti ainakin kaksikymmentä vuotta. 500-luvulla käyty Ensimmäinen pyhä sota kesti lähes kymmenen vuotta.[30]

Tärkeitä sotia arkaaisella kaudella:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Boardman, John; et. al.: The Cambridge Ancient History, second edition, Volume III.3, The expansion of the Greek World, Eight to Sixth Centuries B.C.. Cambridge University Press, 1982. ISBN 0521234476. (englanniksi)
  • Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  • Orrieux, Claude & Pantel, Pauline Schmitt: A history of Ancient Greece. Blackwell Publishing, 1999. ISBN 0631203087. (englanniksi)
  • Pomeroy, Sarah B. & Burstein, Stanley M. & Donlan, Walter: Ancient Greece. Oxford University Press, 1999. ISBN 9780195097429. (englanniksi)
  • Shapiro, Harvey Alan: The Cambridge companion to archaic Greece. Cambridge University Press, 2007. ISBN 9780521822008. (englanniksi)
  • Raaflaub, Kurt A. & Van Wees, Hans: A Companion to Archaic Greece. John Wiley and Sons, 2009. ISBN 9780631230458. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pomeroy s. 82
  2. Pomeroy s. 82-83
  3. Pomeroy s. 83-84
  4. Orrieux s. 37
  5. Pomeroy s. 84-86
  6. Pomeroy s. 86
  7. rrieux s. 36
  8. Pomeroy s. 87-89
  9. Pomeroy s. 89-90
  10. Pomeroy s. 90-93
  11. Pomeroy s. 93-94
  12. Pomeroy s. 94-95
  13. a b Pomeroy s. 96-97
  14. Pomeroy s. 106-108
  15. Pomeroy s. 108-109
  16. Pomeroy s. 161-162
  17. Pomeroy s. 163
  18. Pomeroy s. 164
  19. Shapiro s. 24-27
  20. Raaflaub s. 149-150
  21. Pomeroy s. 170-172
  22. Boardman s. 310-319
  23. Boardman s. 319-323
  24. Orrieux s. 107
  25. Orrieux s. 108-109
  26. Orrieux s. 109-110
  27. Orrieux s. 111
  28. Antiikin käsikirja, "orientalisoiva tyyli"
  29. Antiikin käsikirja, "arkaainen"
  30. Shapiro