Antiikin Akhaia

Akhaia ja muut antiikin ajan Peloponnesoksen maakunnat kartalla.

Akhaia (m.kreik. Ἀχαία, myös Ἀχαιΐη, Akhaiïē, lat. Achaia, Achaea) oli antiikin Kreikan maakunta, joka sijaitsi Peloponnesoksen niemimaan pohjoisosissa ja käsitti suurin piirtein nykyisen Akhaian alueyksikön alueen.

Akhaian polikset eli kaupunkivaltiot muodostivat Akhaian liiton, joka oli olemassa löyhänä uskonnollisena liittoumana jo klassisella kaudella viimeistään 400-luvulla eaa. Siihen kuului kaksitoista kaupunkia. Uusi Akhaian liitto perustettiin hellenistisellä kaudella vuonna 280 eaa. Se kasvoi ajan kuluessa erilleen alkuperäisestä Akhaian kaupunkien liitosta, kun siihen liitettiin uusia jäseniä, ja laajimmillaan se käsitti koko Peloponnesoksen. Roomalaiset kukistivat ja hajottivat liiton vuonna 146 eaa.

Roomalaisella kaudella Akhaian mukaan nimetty Achaea oli yksi Rooman provinsseista. Siihen kuuluivat paitsi alkuperäinen Akhaia ja muu Peloponnesos, myös Keski-Kreikka. Näin se käsitti koko varsinaisen Hellaan.

Maantiede

Luonnonmaantiede

Akhaia sijaitsi Peloponnesoksen niemimaan pohjoisosassa Korintinlahden etelärannalla. Lännessä Akhaia ulottui Larisos-joelle, hiemen etelään Araksoksen niemestä, joka erotti sen Eliistä. Idässä se ulottui Sythas-joelle, joka erotti sen Sikyoniasta eli Sikyonin poliksen alueesta. Akhaian eteläpuolella sijaitsi Arkadia ja lounaispuolella Elis. Akhaian rannikon pituus oli noin 105 kilometriä, ja Akhaian alueen leveys sisämaahan pohjois-eteläsuunnassa noin 20–32 kilometriä. Sen pinta-ala oli arviolta noin 1 680 neliökilometriä.

Aigeiran teatterin rauniot.

Näin Akhaia muodostui suhteellisen kapeasta rannikkoalueesta, joka sijaitsi Arkadian pohjoisrajan muodostaneiden vuorten ja Korintinlahden rannan välissä. Vuorissa oli lukuisia syviä ja kapeita rotkoja, joiden kautta Akhaiaan voitiin hyökätä etelästä. Vuorijonoista laskeutui rannikon suuntaan lukuisia harjanteita, joista osa laski mereen asti, kun taas joidenkin harjanteiden ja rannan väliin jäi kapea rannikkotasanko.

Akhaian tasangot ja vuorten väliset laaksot olivat yleisesti varsin hedelmällisiä. Tasangoilla virtasi useita jokia. Niiden alkulähteenä toimineiden vuorten läheisyydestä johtuen ne olivat kuitenkin lyhyitä, ja suuri osa niistä oli kuivia kesäisin. Alueen rannikkotasangot olivat muodostuneet ajan kuluessa näiden jokien tuodessa maa-ainesta vuorilta, ja tämän vuoksi tasangot olivat suurimpia juuri suurimpien jokien kohdalla, ja työntyivät suistonieminä kohti merta. Rannikko oli matalaa ja siellä oli vain vähän hyviä satamapaikkoja.

Vuoret

Akhaian suurin vuori oli Panakhaikon, joka sijaitsi lähellä Patraita. Se on mahdollisesti sama vuori, jonka Plinius vanhempi mainitsee nimellä Skioessa (lat. Scioessa). Eliin sekä Dymen ja Tritaian erotti toisistaan Skollis-vuori. Akhaian etelärajalla sen erottivat Arkadiasta Erymanthos-, Aroania- ja Kyllene-vuoret.

Niemet

Rannikon huomattavimmat niemet olivat:

• Drepanon (Δρέπανον) oli Peloponnesoksen pohjoisin kohta, joka sijaitsi noin seitsemän kilometriä itään Rhionista, ja muodosti matalan hiekkaisen niemen. Strabon sekoitti Drepanonin Rhioniin. Pausanias yhdisti niemen nimen Kronoksen sirppiin, mutta sama nimi esiintyy antiikissa monien muidenkin matalien, hiekkaisten sirpinmuotoisten niemien nimenä.
• Rhion (Ῥίον) sijaitsi Drepanonista länteen ja vastapäätä Antirrhionia (Ἀντίρριον) Korintinlahden pohjoisrannalla Aitolian ja Ozolian Lokriin rajalla. Antirrhion tunnettiin sekin joskus nimellä Rhion. Tällöin paikat erotettiin toisistaan kutsumalla toista Akhaian Rhioniksi (τὸ Ἀχαϊκόν, to Akhaikon) ja toista Molykreionin Rhioniksi (τὸ Μολυκρικόν, to Molykrikon), sillä se sijaitsi lähellä Molykreionin kaupunkia. Nämä kaksi niemeä muodostivat Korintinlahden suun. Salmen leveys on vajaa kaksi kilometriä, mutta antiikin kirjailijat kuvaavat sen kapeammaksi: Thukydideen mukaan sen leveys olisi ollut seitsemän stadioninmittaa, Strabonin mukaan viisi stadionia ja Plinius vanhemman mukaan vajaa roomalainen maili. Rhionin niemellä oli Poseidonille omistettu temppeli.
• Araksos (Ἄραξος) sijaitsi Dymen länsipuolella ja toimi alun perin Akhaian ja Eliin rajana, mutta myöhemmin raja siirtyi Larisos-joelle.

Joet

Akhaian joet idästä länteen olivat:

• Sythas (Σύθας) eli Sys (Σῦς), joka muodosti Akhaian ja Sikyonian välisen rajan. Sen voidaan päätellä sijainneen lähellä Sikyonia, sillä Pausanias sanoo, että paikallisiin Apollonin juhliin kuului lasten kulkue Sikyonista Sythakselle ja takaisin.
• Krios (Κριός), joka sai alkunsa Pellenen yläpuolisilta vuorilta ja laski mereen hieman länteen Aigeirasta.
• Krathis (Κρᾶθις, nyk. Kráthis), joka sai alkunsa samannimiseltä vuorelta Arkadiasta ja laski mereen lähellä Aigaita. Sitä kuvattiin sanalla ”ainavirtaava” (ἀένναος, aennaos), erotuksena seudun muista joista, jotka olivat yleensä kuivia kesäaikaan. Styks (Στύξ), joka sai alkunsa Aroania-vuorelta Arkadiasta, oli Krathiksen sivujoki.
• Buraikos (Βουραϊκός, nyk. Vouraïkós), joka sai alkunsa Arkadiasta ja laski mereen Buran itäpuolella. Strabonin perusteella joki tunnettiin myös nimellä Erasinos.
• Kerynites (Κερυνίτης, nyk. Kerynítis/Boufoúskia), joka sai alkunsa Keryneia-vuorelta Arkadiasta ja laski mereen todennäköisesti Heliken itäpuolella.
• Selinus (Σελινοῦς, nyk. Selinoúntas), joka laski mereen Heliken ja Aigionin välillä. Strabon kuvasi virheellisesti sen virranneen läpi Aigionin.
• Meganitas (Μεγανίτας) ja Foiniks (Φοῖνιξ), jotka kummatkin laskivat mereen Aigionin länsipuolella.
• Bolinaios (Βολιναῖος), joka laski mereen hieman Drepanon niemestä itään. Se sai nimensä Bolinen kaupungista, joka oli lakannut olemasta Pausaniaan aikaan tultaessa.
• Selemnos (Σέλεμνος), joka laski mereen Drepanonin ja Rhionin niemien välillä, hieman itään Argyrasta.
• Kharadros (Χάραδρος) ja Meilikhos (Μείλιχος), jotka kummatkin laskivat mereen Rhionin nieman ja Patrain välillä.
• Glaukos (Γλαῦκος, nyk. Gláfkos), joka laski mereen hieman etelään Patraista.
• Peiros (Πεῖρος, nyk. Peíros/Kamenítsa) eli Akheloos (Ἀχελῷος), joka laski mereen lähellä Olenosta. Peirokseen laski Teutheas (Τευθέας, nyk. Parapeíros) -joki, joka puolestaan sai vettä Kaukon-joesta. Peiros virtasi ohi Farain, jossa sitä kutsuttiin nimellä Pieros (Πίερος). Strabon kutsuu jokea eräässä kohdassa nimellä Melas (Μέλας), mutta lukutapa on todennäköisesti virheellinen. Dionysios Periegetes mainitsee Melaksen samoin kuin Krathiksen jokina, jotka saivat alkunsa Erymanthos-vuorelta.
• Larisos (Λάρισος, nyk. Láris(s)os), joka muodosti Akhaian ja Eliin välisen rajan. Se sai alkunsa Skollis-vuorelta ja laski mereen 30 stadionin päässä Dymestä.

Näistä joista ainoastaan Krathis ja Peiros olivat merkittävämpiä.

Tasangot

Akhaia ei muodostanut maantieteellisesti tai kulttuurisesti täysin yhtenäistä aluetta, vaan jakaantui neljään erilliseen alueeseen; nämä olivat Aigeiran ja Erineoksen välinen rannikkoalue, Patrain rannikkotasanko, Dymen rannikkotasanko Peiros-joen länsipuolella sekä Farain tasanko Panakhaikon-vuoren lounaispuolella.

Kaupungit

Polikset

Akhaian polikset eli kaupunkivaltiot olivat:

 

• Aigai
• Aigeira
• Aigion
• Askheion
• Bura
• Dyme
• Farai eli Fara
• Felloe
• Helike
• Keryneia
• Leontion
• Olenos
• Patrai
• Pellene
• Rhypes eli Rhypai
• Tritaia eli Tritaieis

 

Muut kaupungit

Akhaian muita kaupunkeja (tai kyliä) olivat:

 

• Akarra
• Akheion
• Alos
• Anake
• Antheia
• Arba
• Argyra, Patrain alainen
• Aristonautai, Pellenen satama
• Azotos
• Boline, Patrain alainen
• Erineos
• Euryteiai, Olenoksen alainen
• Faistos
• Felloe, Aigeiran linnoitus
• Gonussa tai Gonoessa tai Donussa, Pellenen linnoitus
• Heketombaion, Dymen alainen
• Langon, Dymen alainen
• Leuktron, Aigionin alainen
• Mesatis
• Oluros, Pellenen linnoitus
• Panormos
• Peirai, Olenoksen alainen
• Pella
• Politeia
• Psofis
• Skolis
• Tarne
• Teikhos, Dymen alainen
• Teneion
• Thrius
• Tromileia

 

Historia

Esihistoria ja mytologia

Akhaia tunnettiin alun perin nimellä Aigialos (m.kreik. Αἰγιαλός, lat. Aegialus) tai Aigialeia (m.kreik. Αἰγιάλεια, lat. Aegialeia), ”Rannikko”. Sen alkuperäisten asukkaiden sanottiin olleen pelasgeja, joita kutsuttiin nimellä Aegialeis (Αἰγιαλεῖς), ”Rannikkolaiset”. Jotkut kuitenkin pyrkivät selittämään nimen mytologisesti, niin että se olisi tullut Sikyonin kuninkaasta Aigialoksesta. Nimet Aigialos ja Aigialeia kertovat mahdollisesti siitä, että Akhaian alkuperäistä ydinaluetta oli Aigain, Aigeiran ja Aigionin seutu Korintinlahden rannikolla, ja läntisemmät alueet tulivat nimen alle vasta myöhemmin.

Antiikin aikaisen käsityksen mukaan Akhaian asuttivat pelasgien jälkeen joonialaiset. Myytin mukaan Ksuthoksen ja Kreusan poika Ion siirtyi Attikasta Aigialokseen armeijan johdossa. Hän teki kuitenkin sopimuksen Aigialoksen kuninkaan Selinuksen kanssa, nai hänen tyttärensä Heliken, ja seurasi häntä valtaistuimelle. Tämän jälkeen maata kutsuttiin Jooniaksi ja sen asukkaita joonialaisiksi tai Aigialeian joonialaisiksi.

Joonialaisten katsottiin pitäneen maan hallussaan Peloponnesoksen doorilaisvalloitukseen saakka. Antiikin aikaisen käsityksen mukaan doorilaiset ajoivat tuolloin akhaialaiset eli akhaijit, jotka asuttivat alun perin Argosta ja Lakoniaa, pois kotiseuduiltaan. Niin nämä siirtyivät uutta asuinpaikkaa etsiessään Peloponnesoksen pohjoisrannikolle joonialaisten maille, johtajanaan Teisamenos, Oresteen poika. Akhaijit voittivat joonialaiset taistelussa. Joonialaiset vetäytyivät viimeisenä Helikeen, jossa he kestivät piiritystä vielä jonkin aikaa, mutta lopulta heidän täytyi luovuttaa sekin akhaijeille. Näin akhaijit saivat maan haltuunsa, ja se sai heistä nimen Akhaia. Joonialaiset hakivat turvapaikkaa Attikasta.

Edellä kuvattu oli yleisin versio asioiden kulusta. Homeros ei kuitenkaan anna mitään viitteitä siitä, että joonialaisia olisi asunut Peloponnesoksen pohjoisrannikolla. Sen sijaan Iliaan laivaluettelossa alue esiintyy yksiselitteisesti Agamemnonin hallussa olleena alueena. Näin jo antiikin lähteiden valossa voidaan kyseenalaistaa se, että joonialaiset olisivat koskaan asuttaneet kyseistä aluetta, tai että akhaijit olisivat valloittaneet sen heiltä. Voi olla todennäköisempää, että Peloponnesoksen pohjoisosaa historiallisella ajalla asuttaneet akhaialaiset olivat pieni jäljelle jäänyt osa niistä akhaijeista, jotka aiemmin olivat asuttaneet koko Peloponnesosta. Mytologiassa joonialaiset ja akhaialaiset kytkettiin yhteen niin, että akhailaisten kantaisä Akhaios oli hänkin Ksuthoksen ja Kreusan poika eli Ionin veli. Tämä kuvastaa käsitystä joonialaisten ja akhaialaisten lähisukulaisuudesta.

Nykyisin arvellaan, että nimi Akhaia viittasi mykeneläisellä kaudella, jota myytit jossakin määrin kuvaavat, lähes koko Peloponnesokseen. Myöhemmät joonialaiset, aiolialaiset ja arkadokyproslaiset olivat sen asukkaiden eli akhaijien jälkeläisiä, jotka levittäytyivät pronssi- ja rautakauden vaihteen muuttoaalloissa osittain uusille asuinsijoille. Osa akhaijeista jäi Peloponnesokselle, jossa ainakin osa heistä jäi doorilaisten valtaan.

Heettiläisissä lähteissä noin ajalta 1400–1220 eaa. mainitaan Ahhijawa, minkä on ehdotettu tarkoittaneen Manner-Kreikan ja Kreetan mykeneläisiä eli akhaijeja. Tulkinta on kiistanalainen, ja nimitys saattaa viitata myös johonkin alueeseen Anatoliassa. Toisaalta nimen alkuperä voi olla siinä, että mykeneläiset vaikuttivat myös Anatolian länsirannikolla.

Mitä Akhaian asutuksiin tulee, antiikin lähteissä Akhaian joonialaisten kerrotaan asuneen kylissä. Alueen kaupungit olisivat olleet vasta akhaijien rakentamia. Osa kaupungeista syntyi yhdistämällä useita kyliä yhdeksi. Näin Patrai muodostettiin yhdistämällä seitsemän, Dyme kahdeksan ja Aigion myös joko seitsemän tai kahdeksan kylää. Akhaiassa oli kaksitoista kaupunkia, joista jokaisen alue oli jaettu seitsemään tai kahdeksaan demokseen. Nämä kaksitoista kaupunkia muodostivat dodekapoliin nimeltä Akhaian liitto. Luvun kaksitoista katsottiin tulleen joonialaisilta, jotka olisivat samaa aluetta asuttaessaan olleet jaettu kahteentoista osaan (μέρεα, merea), ja jotka siksi hyväksyivät liittoonsa vain kaksitoista kaupunkia. Nykyisin katsotaan, että Akhaiassa oli enemmän kuin kaksitoista polista. Antiikin lähteissä mainitaan kuitenkin aina vain kaksitoista, sillä tätä pidettiin liiton kaupunkien vakiintuneena lukuna.

Teisamenoksen jälkeläisten kerrotaan hallinneen Akhaian kaupunkeja aina Ogygokseen saakka. Hänen kuolemansa jälkeen kuninkuudet lakkautettiin ja kaupungit siirtyivät demokratiaan.

Arkaainen ja klassinen kausi

Akhaialaiset mainitaan vain harvoin Kreikan kukoistuskaudella. Koska alue oli hieman erillään Kreikan vaiheita hallinneiden joonialaisten ja doorilaisten alueista, se jäi suurimmaksi osaksi myös syrjään suurista sodista. Näin Akhaian kaupungit kukoistivat suhteellisessa rauhassa aina 300-luvun eaa. puoliväliin saakka. Akhaialaiset eivät osallistuneet 400-luvun eaa. alun persialaissotiin.

Heliken kaivauksia.

Vanha Akhaian liitto oli hyvin löyhä ja luonteeltaan lähinnä uskonnollinen. Kukin kaupunki oli itsenäinen, mutta niillä oli yhteiset kulttitoimitukset ja juhlat, joissa sovittiin yhteisistä asioista sekä soviteltiin kiistat. Herodotoksen aikana Akhaian kaksitoista kaupunkia olivat Pellene, Aigeira, Aigai, Bura, Helike, Aigion, Rhypes eli Rhypai, Patrai, Farai, Olenos, Dyme ja Tritaia. Sama luettelo esiintyy myöhemmin Strabonilla. Polybioksen luettelosta käy kuitenkin ilmi, että Leontion ja Keryneia korvasivat myöhemmin Rhypesin ja Aigain, jotka olivat autioituneet. Pausaniaalla esiintyvät sekä Rhypes että Aigai, ja Patrain tilalla on Keryneia. Polybios on tässä kuitenkin uskottavampi lähde.

Koska Akhaian kaupunkien yhteistyö oli enemmän uskonnollista kuin poliittista, niiden voidaan nähdä toimineen historiassa usein toisistaan varsin riippumatta. Pellene oli ainoa, joka liittyi Spartan puolelle peloponnesolaissodan alussa, kun taas muut kaupungit pysyivät puolueettomina. Sodan myöhemmässä vaiheessa Patrai oli ainoa, joka oli Ateenan puolella. Liiton alkuperäinen kokoontumispaikka oli Helike, jossa suoritettiin yhteiset uhrit sen suojelusjumalalle Poseidonille. Sen jälkeen kun Helike oli tuhoutunut vuoden 373 eaa. maanjäristyksessä, kokoukset siirrettiin Aigioniin, jossa uhrattiin Zeus Homagyriokselle tai Homariokselle sekä panakhaialaiselle Demeterille.

Vuonna 454 eaa. akhaialaiset tekivät liiton Ateenan kanssa. Ateenalaiset joutuivat kuitenkin Spartan ja sen liittolaisten kanssa vuonna 445 eaa. tekemässään rauhassa luovuttamaan alueen kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Peloponnesolaissodassa akhaialaiset olivat Spartan puolella, vaikkakin todennäköisesti varsin vastahakoisesti. He säilyttivät kuitenkin hyvän maineen muiden kreikkalaisten parissa. Tämä näkyi muun muassa siinä, että monet Suur-Kreikan kreikkalaissiirtokunnista pyysivät heitä välittäjiksi kiistoissaan ja omaksuivat heidän yhteiskuntamallinsa. Myöhemmin spartalaiset ja thebalaiset valitsivat heidät välittäjiksi vuoden 371 eaa. Leuktran taistelun jälkeen.

Ensimmäinen suurempi isku Akhaialle oli Khaironeian taistelu vuonna 338 eaa. Siinä akhaialaiset taistelivat ateenalaisten ja boiotialaisten puolella Filippos II:n Makedoniaa vastaan, ja kärsivät merkittäviä tappioita. Vuonna 331 eaa. Akhaian kaupungit Pelleneä lukuun ottamatta liittoutuivat Spartan kanssa tavoittelemaan Kreikalle vapautta makedonialaisvallasta, ja kärsivät Spartan kanssa tappion Megalopoliin taistelussa, jossa Spartan kuningas Agis III kaatui. Tämä nujersi akhaialaiset niin, etteivät he voineet tarjota kreikkalaisten liittokunnalle apua vuosien 323–322 eaa. Lamian sodassa Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen.

Hellenistinen kausi

Akhaian liiton uudelleenperustaminen

Akhaian kaupunkien itsenäisyysmielinen henki sai Makedonian hallitsijat Demetrioksen, Kassandroksen ja Antigonos Gonataksen sijoittamaan niihin varuskuntia tai pitämään ne hallussaan paikallisten tyrannien avulla. Lysimakhoksen kuolema vuonna 281 eaa. tarjosi Akhaian kaupungeille tilaisuuden ottaa vapautensa jälleen takaisin. Hieman tämän jälkeen tapahtunut gallien hyökkäys esti makedonialaisia puuttumasta tapahtumiin Peloponnesoksella. Patrai ja Dyme olivat ensimmäiset kaupungit, jotka karkottivat makedonialaiset. Niiden esimerkkiä seurasivat pian Tritaia ja Farai. Tämän jälkeen nämä neljä kaupunkia herättivät vanhan Akhaian liiton uudelleen henkiin, mikä ajoittuu vuoteen 280 eaa.

Vuonna 275 eaa. liittoon liittyivät myös Aigion ja Bura. Varsinkin Aigionin liittyminen mukaan oli tärkeää, sillä se oli ollut aiemman liiton kokoontumispaikka Heliken tuhon jälkeen. Liitolle hahmoteltiin valtiomuoto. Lisäksi pystytettiin pylväs, johon oli kirjoitettu kaikkien liittolaiskaupunkien nimet. Pian tämän jälkeen myös Keryneia liittyi mukaan. Hieman myöhemmin mukaan liittyivät myös Leontion, Aigeira ja Pellene, jonka jälkeen kaikki jäljellä olleet vanhan Akhaian liiton kaupungit olivat mukana, sillä Helike oli tuhoutunut ja Olenos oli tuossa vaiheessa jo jäänyt asumattomaksi. Näin uuteen liittoon kuului kymmenen kaupunkia.

Henkiin herätetystä Akhaian liitosta tuli Kreikan voimakkain poliittinen toimija. Näin eräänlaisen yhteensattuman kautta akhaijeista, jotka olivat nauttineet suurta mainetta herooisella kaudella mutta jotka olivat lähes kadonneet historiasta useiden satojen vuosien ajoiksi, tuli jälleen kaikkein merkittävimpiä itsenäisten kreikkalaisten valtioiden viimeisinä aikoina. Uuden liiton päämääränä oli läheisempi poliittinen liitto kuin vanhassa Akhaian liitossa. Mikään jäsenkaupunki ei saanut yksinään sopia sodasta tai rauhasta tai tehdä muita sopimuksia ulkovaltojen kanssa, vaan nämä asiat piti sopia liiton tasolla. Jokaisella jäsenkaupungilla oli kuitenkin yksinoikeus omiin sisäisiin asioihinsa. Liiton tasolla päätäntävalta oli liittokokouksella (σύνοδος, synodos; ἐκκλησία, ekklēsia; συνέδριον, synedrion), joka kokoontui alun perin Aigionissa ja myöhemmin Korintissa sen jälkeen kun liitto oli laajentunut Akhaian ulkopuolelle. Asioista ei päätetty kokouksen osanottajien äänten enemmistöllä vaan jäsenkaupunkien määräenemmistöllä.

Liittokokouksen lisäksi liitolla oli neuvosto (βουλή, būlē), joka teki ennakkopäätökset niistä asioista, jotka oli tarkoitus laittaa liittokokouksen käsiteltäviksi. Liitolla oli useita virkamiehiä. Tärkein oli strategos (στρατηγός) eli kenraali, joka toimi liiton päämiehenä. Liiton alkuaikoina strategoksia oli kaksi, mutta loppuajalla vuodesta 255 eaa. nimitettiin vain yksi strategos. Ensimmäisenä tehtävässä toimi yksin Markos Keryneialainen kyseisestä vuodesta lähtien. Todennäköisesti samasta ajankohdasta lähtien alettiin nimittää hipparkki (ἵππαρχος, hipparkhos) eli ratsuväenkomentaja, jonka virka korvasi lakkautetun toisen strategoksen viran.

Liitolla oli myös sihteeri (γραμματεύς, grammateus) sekä kymmenen demiurgia (δημιουργοί, dēmiūrgoi), jotka muodostivat eräänlaisen pysyvän komitean, ja joiden lukumäärä oli todennäköisesti alun perin tarkoitettu vastaamaan liiton jäsenkaupunkien määrää. Demiurgien lukumäärää ei kuitenkaan kasvatettu, kun liittoon otettiin uusia jäseniä.

Aratoksen aika

Plutarkhos kuvaa Akhaian liiton olleen heti alussa perustamisensa jälkeen vielä niin merkityksetön, että sen yhteenlaskettu väkiluku vastasi hädin tuskin yhden kunnollisen kaupungin väkilukua. Se nousi suureksi Aratoksen aikana. Tätä ennen liitto oli pelkästään Akhaian kaupunkien liitto, eikä ajatuksena ollut ottaa mukaan muita kaupunkeja. Sen jälkeen kun Aratos oli vapauttanut kotikaupunkinsa Sikyonin sen tyrannista ja oli saanut taivuteltua kaupunkinsa asukkaat liittymään Akhaian liittoon vuonna 251 eaa., liitto sai uutta voimaa. Aratos nousi liiton henkiseksi johtajaksi, vaikka olikin tuolloin vasta 20-vuotias. Hänen päämääränään oli vapauttaa Peloponnesoksen kaupungit niitä hallinneista tyranneista, jotka olivat enemmän tai vähemmän riippuvaisia Makedonian tuesta, ja saattaa kaupungit osaksi Akhaian liittoa. Hänen kykyjensä ansiosta liittokunta sai jatkuvasti uusia jäseniä.

Akhaian liiton lyömä hopeinen tetroboli, n. 175–168 eaa.

Makedonian Antigonos Gonatas ja hänen seuraajansa Demetrios II tekivät kaikkensa murskatakseen liittokunnan, ja saivat tähän tukea Aitolian liitolta, jonka kaupungit pelkäsivät Akhaian liittoa yhtä paljon. Aratos kuitenkin voitti nämä, ja liitto menestyi pitkän aikaa. Vuonna 243 eaa. Aratos valtasi Korintin yllätyksellä, karkotti sen tyrannin ja liitti tämän merkittävän kaupungin Akhaian liittokuntaan. Esimerkkiä seurasivat läheiset Megara, Troizen ja Epidauros, jotka liittyivät liittoon jo samana vuonna. Joitakin vuosia myöhemmin, todennäköisesti vuonna 239 eaa., myös Megalopolis liittyi Akhaian liittoon. Vuonna 236 eaa. siihen liittyi Argos.

Näin oli koittanut aika, jolloin Aratos saattoi haaveilla koko Peloponnesoksen yhdistämisestä samaan liittoon. Hän kuitenkin kohtasi suurempaa vastustusta Spartan taholta kuin oli odottanut. Spartan kuninkaaksi oli hieman aiemmin noussut Kleomenes III, joka osoittautui sotilaallisilta kyvyiltään Aratosta suuremmaksi, ja näin Spartaa ei saatu taipumaan liittoon. Kun Aratos yritti saada haltuunsa Orkhomenoksen, Tegean ja Mantineian, jotka olivat liittyneet Aitolian liittoon ja jotka tämä liitto oli luovuttanut Spartalle, Spartan ja Akhaian liiton välille syttyi sota vuonna 227 eaa. Tässä sodassa, jota Polybios kutsuu Kleomeneen sodaksi, akhaialaiset kokivat useita tappioita ja menettivät eräitä tärkeitä paikkoja. Lopulta akhaialaiset taipuivat liittoon Spartan kanssa ja tunnustivat Kleomeneen johtajakseen. Aratos ei voinut sietää tätä nöyryytystä, vaan pyysi apua Makedonian Antigonos III:lta, ja saattoi Akhaian kaupungit jälleen Makedonian alaisiksi, näin kumoten aiemmat suurtekonsa. Sota päättyi siihen, että Antigonos voitti Kleomeneen Sellasian taistelussa vuonna 222 eaa. Kleomenes jätti Spartan ja siirtyi Egyptiin. Näin Sparta tuli Antigonoksen valtaan. Hän ei kuitenkaan liittänyt sitä Akhaian liittoon, koska ei halunnut tehdä liittoa entistäkin suuremmaksi.

Seuraava sota, johon akhaialaiset osallistuivat, oli sekin heille nöyryyttävä ja osoitti jälleen heidän riippuvaisuuttaan Makedoniasta. Tämä sota oli vuosien 220–217 eaa. sota, joka tunnetaan toisena liittolaissotana tai Aitolian sotana. Aitolialaiset hyökkäsivät Peloponnesokselle ja voittivat akhaialaiset. Tämän jälkeen Aratos pyysi apua Filippos V:ltä, joka oli seurannut Makedonian kuninkaana Antigonos III:tta. Filippos menestyi sodassa hyvin, ja aitolialaiset joutuivat lopulta sopimaan rauhasta vuonna 217 eaa. Tämän jälkeen akhaialaiset saivat olla rauhassa muutaman vuoden, mutta olivat toisaalta menettäneet entisen johtoasemansa ja päätyneet Makedonian alaisiksi. Aratoksen suuri vaikutus nostatti kuitenkin Filippoksesssa kateutta, ja yleisesti uskotaan, että Aratoksen kuolema vuonna 213 eaa. olisi johtunut jonkinlaisesta hitaasta myrkyttämisestä, joka olisi tapahtunut Filippoksen toimeksiannosta.

Filopoimenin aika

Akhaian liitto sai uutta elinvoimaa jälleen Filopoimenin aikana. Hän teki suuria uudistuksia liittokunnan armeijaan ja otti muun muassa käyttöön makedonialaisia taktiikoita sekä falangimuodostelman. Teoillaan hän sai liiton sotilaat taistelemaan oman etunsa puolesta ainakin jossakin määrin itsenäisinä Makedoniasta. Filopoimen saavutti voiton Spartan tyrannista Makhanidaasta vuonna 208 eaa., mikä tuotti sekä mainetta hänelle itselleen että nosti Akhaian armeijan jälleen merkittäväksi toimijaksi.

Konsuli Flaminius puhuu Akhaian liiton neuvostolle. Alessandro Allorin maalaus, 1578–1582.

Rooman ja Filippos V:n välisessä toisessa makedonialaissodassa Akhaian liitto oli Rooman puolella, ja akhaialaiset tekivät Rooman kanssa rauhan vuonna 198 eaa. Samoihin aikoihin sekä vielä seuraavinakin vuosina akhaialaiset olivat vihollisuuksissa Spartan tyranniksi Makhanidaan jälkeen nousseen Nabiksen kanssa. Aitolialaiset voittivat Nabiksen vuonna 192 eaa. Tämän jälkeen Filopoimen kiirehti Spartaan ja sai sen liittymään Akhaian liittoon. Seuraavana vuonna eli 191 eaa. myös messenialaiset ja elisläiset liittyivät liittokuntaan. Näin koko Peloponnesos kuului lopulta Akhaian liittoon. Sen itsenäisyys oli kuitenkin nimellistä, ja sen liikkumavapaus oli mitä suurimmassa määrin Rooman senaatin päätösten varassa. Kun Filopoimenin johtamat akhaialaiset pyrkivät rankaisemaan Spartaa vuonna 188 eaa. tuhoamalla kaupungin linnoitteet ja hylkäämällä Lykurgoksen lait, senaatti asetti tälle rajat. Sama alisteisuus Roomalle tuli esiin muulloinkin toistuvasti.

Roomalaiset hyväksyivät akhaialaisille kuitenkin nimellisen itsenäisyyden, ja intomielisimmät pyrkivät vastustamaan kaikkia Rooman pyrkimyksiä rajoittaa liiton jäsenten vapautta ainakin silloin, kun se voitiin tehdä ilman sodanuhkaa. Tämän puolueen johdossa olivat Filopoimen ja hänen kuolemansa jälkeen Lykortas, Ksenon Patrailainen ja Polybios Megalopolislainen. Kallikrates Leontionlainen edusti toista puoluetta, joka kannatti myöntyväisyyspolitiikkaa Rooman suuntaan. Roomalaisten voitettua Makedonian Perseuksen Kallikrates, joka pyrki pääsemään eroon poliittisista vastustajistaan, teki 1 000 akhaialaisen luettelon, joka käsitti liittokunnan merkittävimmät henkilöt. Roomalaiset veivät nämä Italiaan vuonna 167 eaa. sillä tekosyyllä, että he olisivat auttaneet Perseusta. Roomalaiset eivät koskaan saattaneet näitä henkilöitä oikeuden eteen, vaan pitivät heitä Italian eri kaupungeissa. Vasta 17 vuoden kuluttua, kun heidän määränsä oli jo pudonnut 300:aan, senaatti antoi heille luvan palata Kreikkaan. Palaajien joukossa oli muun muassa historioitsija Polybios. Heihin lukeutui myös monia, jotka olivat kokemuksistaan katkeroituneita ja yllyttivät kotimaataan sotaan Roomaa vastaan.

Akhaian liiton loppu

Sen jälkeen kun Spartan ja Akhaian liiton välille oli kehittynyt vihollisuuksia, senaatti lähetti vuonna 147 eaa. Kreikkaan lähetystön, joka vaati, että Sparta, Korintti, Argos ja monet muut kaupungit tuli irrottaa liitosta. Näin se olisi kutistunut takaisin alkuperäiseen asemaansa, jolloin siihen kuuluivat lähinnä Akhaian kaupungit. Liittokunnan johtajat raivostuivat vaatimuksesta, ja sen strategos Kritolaos alkoi yllyttää kansaa sotaan Roomaa vastaan. Seurauksena liitto päätti vastustaa Roomaa ja ryhtyi sotaan ensin Spartaa vastaan. Tämä vastasi sodanjulistusta Roomalle itselleen, minkä akhaialaisetkin ymmärsivät. Keväällä 146 eaa. Kritolaos marssi Boiotian halki pohjoiseen Thessalian eteläosaan, mutta perääntyi, kun Metelluksen joukot lähestyivät Makedoniasta. Metellus voitti Kritolaoksen joukot Skarfeian taistelussa hieman etelään Thermopylaista ja ajoi nämä pakoon. Kritolaoksesta ei kuultu tämän jälkeen.

Patrain roomalaisen odeionin rauniot.

Metellus ajoi pakenevia takaa Korinttiin. Akhaian liiton strategokseksi noussut Diaios yritti jatkaa sotaa, koska oli ollut yksi sen alkuperäisistä kannattajista ja tiesi, ettei saisi armoa roomalaisilta. Samaan aikaan konsuli Mummius saapui joukkoineen Korintin kannakselle Metelluksen seuraajana. Diaios sai joitakin pieniä voittoja roomalaisista, ja intoutui täysimittaiseen taisteluun näitä vastaan. Roomalaiset voittivat akhaialaiset helposti. Korintti antautui, ja roomalaiset tuhosivat sen kostoksi. Miehet surmattiin, naiset ja lapset myytiin orjiksi, taide-esineet ja arvotavarat ryöstettiin ja koko kaupunki poltettiin, mikä tapahtui vuonna 146 eaa.

Roomalainen kausi

Tappio tarkoitti samalla Akhaian liiton ja koko Kreikan itsenäisyyden loppua. Roomalaisella kaudella Akhaia liitettiin aluksi vuonna 145 eaa. perustettuun Macedonian provinssiin. Vuonna 27 eaa. varsinaiselle Hellaalle perustettiin oma provinssi, joka sai Akhaian aikaisemman maineen vuoksi nimen Achaea. Se käsitti alkuperäisen Akhaian lisäksi myös muun Peloponnesoksen sekä Keski-Kreikan. Varsinaisen Akhaian alueella merkittävin kaupunki oli roomalaisella kaudella Patrai (lat. Patrae).

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta antiikin Akhaia Wikimedia Commonsissa