Ion (mytologia)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ion (m.kreik. Ἴων) oli kreikkalaisessa mytologiassa Ksuthoksen ja Kreusan poika. Hänen isänsä sai Peloponnesoksen omalta isältään Helleniltä, jossa asuvat joonialaiset ovat saaneet nimensä Ionin mukaan.[1]

Euripideen Ion[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euripides kertoo näytelmässään Ion, että Ion olisikin ollut Kreusan avioton lapsi, jonka tämä sai Apollonin kanssa. Äidin hylättyä lapsensa Apollon pyysi Hermestä pelastamaan lapsen, ja tämä veikin Ionin Delfoin oraakkelin luo Apollonin temppeliin, jossa papittaret huolehtivat lapsesta.

Myöhemmin oraakkeli kertoi Ksuthokselle, että ensimmäinen, jonka hän tapaisi lähdettyään, olisi tämän poika. Vastaantullut henkilö oli Ion, mutta Ksuthos luuli olevansa tämän biologinen isä, kun taas oraakkeli tarkoitti hänen olevan adoptioisä.

Kreusa suunnitteli tappavansa Ionin, koska hän oli mustasukkainen siitä, että Ksuthoksella oli poika mutta hän itse oli lapseton. Samaan aikaan Ion suunnitteli vahingoittavansa Kreusaa. Lopulta Kreusalle selvisi, että Ion on hänen poikansa ja Ksuthos ainoastaan adoptoi tämän.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Apollodoros: Kirjasto 1.7.3 (engl. käännös).
  2. Euripides: Ion (engl. käännös).