Wikipedia:Viikon yhteistyö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Viikon yhteistyö -artikkelin ideana on, että otetaan jokin artikkeli, josta tehdään yhteistuumin parempi. Artikkelin tulee olla merkittävää aihetta käsittelevä tynkä. Viikon yhteistyö on etusivulla noin viikon ja se vaihdetaan yleensä maanantaina. Ideoita yhteistyöartikkeleiksi voi esittää erillisellä ehdotussivulla. Ehdottaa kannattaa erityisesti lyhyitä tai huonosti laadittuja artikkeleita aiheista, jotka eivät vaadi jonkin aihealueen erityisasiantuntemusta.

Ehdotuksia käytetään suunnilleen ehdotusjärjestyksessä, mutta sääntö ei ole ehdoton - samoista aihealueista olevia yhteistöitä tulisi välttää (samalla viikolla ja vierekkäisinä viikkoina), samoin osa vanhemmista ehdotuksista voi olla jo parantunut niin, että yhteistyöllä ei välttämättä saavuteta lisäarvoa.

Aiemmin valittiin lisäksi joka viikko yksi artikkeli viikon lähteistettäväksi artikkeliksi. Nämä olivat artikkeleita, jotka ovat kohtuullisen hyviä ja pitkiä, mutta niistä puuttuvat lähteet (ja viitteet). Näitä oli tarkoitus parantaa erityisesti lisäämällä siihen lähteitä ja viitteitä.

Yleensä erityistä erikoisosaamista vaativan alueen yhteistyö-aiheita ei kannata ehdottaa (käytäntö on osoittanut, että ne hyvin harvoin paranevat yhteistyöartikkelina) - niille parempi paikka saattaa olla aiheeseen liittyvä teemasivu. Aivan uudet artikkeliaiheet kuuluvat artikkelitoiveisiin.

Tällä viikolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikon yhteistyöartikkeleina ovat [[]] ja [[]].

muokkaa

Uusia viikon yhteistyöartikkeleita ei ole asetettu 4. lokakuuta 2013 jälkeen. Asiasta käytyä keskustelua on kahvihuoneen sivulla Wikipedia:Kahvihuone (käytännöt)#Viikon yhteistyöartikkelit.

Aikaisemmat viikon yhteistyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkelin pituudet saa selville Freenoden irc-kanavalta #wikipedia-fi-rc komennolla !len [artikkelinimi] tai katsomalla artikkelin historiasta.

Vuonna 2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Aloituspäivä Lopetuspäivä Alussa (t) Lopussa (t) Muutos (t) Muutos (%)
Venäjän kaukoitä 9.7.2013 4.10.2013 1 299 3 477 +2 178 +167,7 %
Animaatio 9.7.2013 4.10.2013 9 108 10 088 +980 +10,8 %
Amerikan löytäminen 18.6.2013 9.7.2013 2 497 2 497 0 0 %
Kalastus 18.6.2013 9.7.2013 10 919 10 908 -11 -0,1 %
Tragikomedia 27.5.2013 18.6.2013 2 135 2 145 +10 +0,5 %
Fukushima I -voimalan ydinonnettomuudet 27.5.2013 18.6.2013 28 010 28 029 +19 +0,1 %
Jäniseläimet 15.5.2013 27.5.2013 1 887 5 623 +3 736 +198 %
Tragedia 15.5.2013 27.5.2013 5 227 5 229 +2 +0 %
Selkäjänteiset 6.5.2013 15.5.2013 1 994 1 993 -1 -0,1 %
Komedia 6.5.2013 15.5.2013 1 100 2 175 +1 075 +97,7 %
Piraijat 30.4.2013 6.5.2013 3 299 3 299 0 0 %
Bioluminesenssi 30.4.2013 6.5.2013 1 942 4 241 +2 299 +118,4 %
Sammaleläimet 23.4.2013 30.4.2013 1 951 2 001 +50 +2,6 %
Kansainvälinen kauppa 23.4.2013 30.4.2013 676 676 0 0 %
Niveljalkaiset 15.4.2013 23.4.2013 2 324 2 324 0 0 %
Draama 15.4.2013 23.4.2013 4 221 4 221 0 0 %
Petoeläimet 1.4.2013 15.4.2013 2 540 3 430 +890 +35 %
Symmetria 1.4.2013 15.4.2013 1 621 54 608 +52 987 +3 268,8 %
Selkärangattomat 25.3.2013 1.4.2013 2 065 2 065 0 0 %
Maanmittaus 25.3.2013 1.4.2013 1 673 1 786 +113 +6,8 %
Murmelit 18.3.2013 25.3.2013 2 191 4 232 +2 041 +93,2 %
Geometria 18.3.2013 25.3.2013 4 869 4 870 +1 +0 %
Selkärankaiset 12.3.2013 18.3.2013 3 917 3 917 0 0 %
Livorno 12.3.2013 18.3.2013 5 514 6 905 +1 391 +25,2 %
Äyriäiset 5.3.2013 12.3.2013 4 927 3 501 -1 426 -28,9 %
Lucca 5.3.2013 12.3.2013 6 384 8 055 +1 671 +26,2 %
Toscana 25.2.2013 5.3.2013 8 275 10 491 +2 216 +26,8 %
Vilhelm I Oranialainen 25.2.2013 5.3.2013 4 243 4 808 +565 +13,3 %
Valtio 18.2.2013 25.2.2013 8 057 8 256 +199 +2,5 %
Tommy Steele 18.2.2013 25.2.2013 1 361 1 373 +12 +0,9 %
Lääkekannabis 14.2.2013 18.2.2013 25 164 25 236 +72 +0,3 %
Haavipallo 14.2.2013 18.2.2013 3 222 4 490 +1 268 +39,4 %
Teoreettinen fysiikka 4.2.2013 14.2.2013 3 641 3 680 +39 +1,1 %
Pyhän haudan kirkko 4.2.2013 14.2.2013 3 542 5 999 +2 457 +69,4 %
Matematiikan historia 28.1.2013 4.2.2013 64 768 64 768 0 0 %
Taajama 28.1.2013 4.2.2013 11 871 11 878 +7 +0,1 %
Tietojenkäsittelytiede 21.12.2012 28.1.2013 7 885 7 885 0 0 %
Kaupunki 21.12.2012 28.1.2013 15 289 15 353 +64 +0,4 %
Analyysi (matematiikka) 14.1.2013 21.1.2013 6 791 6 680 -111 -1,6 %
Kunta 14.1.2013 21.1.2013 6 868 8 106 +1 238 +18 %
Pohjois-Afrikka 9.1.2013 14.1.2013 6 452 6 428 -24 -0,4 %
Differentiaali- ja integraalilaskenta 9.1.2013 14.1.2013 2 496 2 526 +30 +1,2 %
Itä-Afrikka 3.1.2013 9.1.2013 3 776 5 313 +1 537 +40,7 %
Kategoriateoria 3.1.2013 9.1.2013 1 664 6 412 +4 748 +285,3 %

Vuonna 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Aloituspäivä Lopetuspäivä Alussa (t) Lopussa (t) Muutos (t) Muutos (%)
Länsi-Afrikka 25.12.2012 3.1.2013 3 599 3 601 +2 +0,1 %
Ilkivalta 25.12.2012 3.1.2013 3 722 4 137 +415 +11,1 %
Keskinen Afrikka 19.12.2012 25.12.2012 2 831 2 892 +61 +2,2 %
Analyyttinen funktio 19.12.2012 26.12.2012 1 397 4 910 +3 513 +251,5 %
Algebra 11.12.2012 19.12.2012 5 722 17 847 +12 125 +211,9 %
Eteläinen Afrikka 11.12.2012 19.12.2012 3 091 3 594 +503 +16,3 %
Magma 3.12.2012 11.12.2012 2 222 16 298 +14 076 +633,5 %
Pedagogiikka 3.12.2012 11.12.2012 5 195 5 195 0 0 %
Turkiskauppa 30.10.2012 3.12.2012 2 649 2 662 +13 +0,5 %
Geometria 30.10.2012 3.12.2012 7 543 7 660 +117 +1,6 %
Topologia (matematiikka) 14.10.2012 30.10.2012 4 193 8 850 +4 657 +111,1 %
Maaseutu 14.10.2012 30.10.2012 7 634 7 641 +7 +0,1 %
Matemaattinen fysiikka 8.10.2012 14.10.2012 1 548 2 509 +961 +62,1 %
Itä-Afrikka 18.10.2012 14.10.2012 3 320 3 743 +423 +12,7 %
Paleontologia 18.9.2012 8.10.2012 3 575 6 413 +2 838 +79,4 %
Avustettu itsemurha 18.9.2012 8.10.2012 1 784 2 277 +493 +27,6 %
Algebrallinen käyrä 6.8.2012 18.9.2012 645 3 964 +3 319 +514,6 %
Lehdistönvapaus 6.8.2012 18.9.2012 2 166 4 915 +2 749 +126,9 %
Luku 15.7.2012 6.8.2012 4 331 14 547 +10 216 +235,9 %
Sotatieteet 15.7.2012 6.8.2012 846 1 785 +939 +111 %
Seksologia 11.7.2012 15.7.2012 5 286 5 285 -1 -0 %
Juutalaisuuden kritiikki 11.7.2012 15.7.2012 927 1 340 +413 +44,6 %
Armahdus 24.6.2012 11.7.2012 1 712 1 698 -14 -0,8 %
Sosiaalihistoria 24.6.2012 11.7.2012 1 704 3 887 +2 183 +128,1 %
Kalastusväline 20.6.2012 24.6.2012 551 548 -3 -0,5 %
Kabaree 20.6.2012 24.6.2012 927 2 851 +1 924 +207,6 %
Puhe 11.6.2012 20.6.2012 1 468 1 517 +49 +3,3 %
Valtio 11.6.2012 20.6.2012 7 103 7 917 +814 +11,5 %
Talo 7.6.2012 11.6.2012 7 1 785 +1 778 +25 400 %
Juoma 7.6.2012 11.6.2012 927 1 340 +413 +44,6 %
Koulutus 29.5.2012 7.6.2012 6 428 6 432 +4 +0,1 %
Kotieläin 29.5.2012 7.6.2012 7 610 7 624 +14 +0,2 %
Joki 21.5.2012 29.5.2012 15 185 16 337 +1 152 +7,6 %
Coca-Cola 21.5.2012 29.5.2012 13 068 13 106 +38 +0,3 %
Osuuskunta 15.5.2012 21.5.2012 11 939 12 217 +278 +2,3 %
Osama bin Laden 15.5.2012 21.5.2012 30 078 30 100 +22 +0,1 %
Eritasoliittymä 1.5.2012 15.5.2012 2 297 2 413 +116 +5,1 %
Terrorisminvastainen sota 1.5.2012 15.5.2012 14 503 14 514 +11 +0,1 %
Pahan akseli 24.4.2012 1.5.2012 3 533 3 544 +11 +0,3 %
Sisilian emiraatti 24.4.2012 1.5.2012 7 020 10 277 +3 257 +46,4 %
Brasilialainen musiikki 17.4.2012 24.4.2012 1 231 5 780 +4 549 +369,5 %
Irakin sota 17.4.2012 24.4.2012 39 720 39 824 +104 +0,3 %
San Antonio (Texas) 2.4.2012 17.4.2012 3 172 24 323 +21 151 +666,8 %
Afganistanin sota (2001–) 2.4.2012 17.4.2012 19 119 19 106 -13 -0,1 %
Phoenix 26.3.2012 2.4.2012 5 054 5 207 +153 +3 %
Intialainen musiikki 26.3.2012 2.4.2012 1 850 1 850 0 0 %
Odense 20.3.2012 26.3.2012 5 648 8 389 +2 741 +48,5 %
Indianapolis 20.3.2012 26.3.2012 4 081 23 741 +19 660 +481,7 %
San Jose (Kalifornia) 12.3.2012 20.3.2012 5 357 22 251 +16 894 +315,4 %
Japanilainen musiikki 12.3.2012 20.3.2012 1 826 3 792 +1 966 +107,7 %
Dallas 5.3.2012 12.3.2012 4 229 9 685 +5 456 +129 %
Irlannin historia 5.3.2012 12.3.2012 40 431 40 734 +303 +0,7 %
Kiinalainen musiikki 20.2.2012 5.3.2012 1 067 1 174 +107 +10 %
Liechtensteinin historia 20.2.2012 5.3.2012 18 537 19 387 +850 +4,6 %
Philadelphia 13.2.2012 20.2.2012 9 881 45 760 +35 879 +363,1 %
Ranskan historia 13.2.2012 20.2.2012 14 663 14 641 -22 -0,2 %
Wuhan 8.2.2012 13.2.2012 7 591 7 969 +378 +5 %
Espanjan historia 8.2.2012 13.2.2012 11 658 13 816 +2 158 +18,5 %
Texas 30.1.2012 8.2.2012 21 230 25 016 +3 786 +17,8 %
Belgian historia 30.1.2012 8.2.2012 8 205 9 221 +1 016 +12,4 %
Itävallan historia 23.1.2012 30.1.2012 9 696 9 978 +282 +2,9 %
San Diego 23.1.2012 30.1.2012 7 049 8 335 +1 286 +18,2 %
New York (osavaltio) 16.1.2012 23.1.2012 13 454 14 054 +600 +4,5 %
Pulitzer-palkinto 16.1.2012 23.1.2012 2 697 4 064 +1 367 +50,7 %
Suomalainen musiikki 9.1.2012 16.1.2012 4 829 11 472 +6 643 +137,6 %
Aarhus 9.1.2012 16.1.2012 4 778 5 271 +493 +10,3 %
Tammikuun kihlaus 2.1.2012 9.1.2012 2 150 2 150 0 0 %
Shenzhen 2.1.2012 9.1.2012 10 662 13 433 +2 771 +26 %

Vanhat yhteistyöartikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmat viikon lähteistettävät artikkelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteistyöartikkelit wikiprojekteissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiprojekti Yhteistyöartikkeli(t) Päivitetty
Wikiprojekti Formula 1 Arrows, Mika Häkkinen 27.7.2008
Wikiprojekti Ilmailu Airbus A310 21.6.2013
Wikiprojekti Ilmasto Ilmastonmuutoksen vaikutukset Päivitys mallineen avulla
Wikiprojekti Kielet koptin kieli 8.6.2009
Wikiprojekti Perillinen-trilogia Perillinen (trilogia) 31.7.2007
Wikiprojekti Tähtitiede Nikolaus Kopernikus 11.7.2007
Wikiprojekti Jääkiekko Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2010 5.12.2009