Sisilian emiraatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
إمارة صقلية
Sisilian emiraatti

Fatimid flag.svg

Italy 1000 AD.svg
Apenniinien niemimaa n. vuonna 1000

Valtiomuoto Emiraatti
osa  Fatimid flag.svg Fatimidien kalifaatti
Pääkaupunki Balarm eli Palermo
Edeltäjä(t) Byzantine imperial flag, 14th century, square.svg Bysantin valtakunta
Seuraaja(t) Bandiera del Regno di Sicilia 4.svg Sisilian kuningaskunta

Sisilian emiraatti oli vuosina 950–1091 Sisilian saarella sijainnut kalbiittien perheen hallitsema muslimivaltio, jonka taustalla oli šiialainen fatimidien kalifaatti. Islaminuskoiset arabit, beduiinit ja mustat afrikkalaiset valloittivat Sisilian Bysantilta vuosina 827–903. Yli kaksisataa vuotta kestänyt muslimivalta päättyi Italian kaupunkien ja katolisen kirkon tukemaan normannivalloitukseen, joka hävitti myös suuren osan arabivallan fyysisistä merkeistä.

Valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabit piirittävät Messinaa vuonna 843. Piirros 1100- tai 1200-luvulta.

700-luku on Sisilian historiassa pimeää aikaa, sillä kaudelta ei juuri ole aikalaislähteitä. Arabit olivat vuoteen 650 mennessä valloittaneet lähes koko Pohjois-Afrikan. Muawija I:n johdolla arabit olivat hyökänneet ensimmäisen kerran Sisiliaan jo 600-luvun puolivälin jälkeen, mutta Bysantin valtakunta oli pysäyttänyt hyökkäykset.[1]

700-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantin valtakunta oli 700-luvulla supistunut Konstantinopolin kaupunkiin lähiympäristöineen, Sisiliaan ja Etelä-Italiaan, jotka kaikki olivat jatkuvan hyökkäilyn kohteena. Vastahyökkäyksellään Sisiliasta käsin 702 Bysantti ei onnistunut enää palauttamaan asemiaan Pohjois-Afrikassa. Vuosina 727–753 Sisilia kärsi lähes vuosittain arabien ryöstöretkistä. Väestö väheni tuntuvasti kulkutautien ja sodan seurauksena ja kaupankäynti romahti.[2]

Rooman paavi oli tehnyt liiton frankkien kuninkaan Pipin Pienen kanssa eikä tuntenut kiinnostusta ortodoksisen Bysantin auttamiseen Italiassa. Vastauksena tähän Bysantin keisari takavarikoi paavin omistukset Sisiliassa. Vuonna 754 Bysantin laivasto voitti arabit ja esti heidän etenemisensä Italiassa. Sen jälkeen tilanne rauhoittui noin 60 vuodeksi kunnes arabit yrittivät uudestaan vuonna 812. Laivastoon osunut myrsky ja frankkien Kaarle Suuren väliintulo estivät kuitenkin Sisilian ja Sardinian valloitusyritykset sillä kertaa.[2]

Palermon valtaus 831[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 826 Sisiliaan sijoitettua laivastoa johtanut bysanttilainen Euphemios kapinoi ja hänen joukkonsa julistivat hänet hallitsijaksi. Paikallinen kenraali Balatas kuitenkin kukisti kapinan, ja Euphemios pakeni Pohjois-Afrikkaan ja pyysi tukea Ziyadat Allah I:ltä. Kesäkuussa 827 Tunisiasta tulleiden aghlabidien armeija lähti kohti Sisiliaa. Läntinen osa Sisiliaa ja sen mukana Palermo vallattiin 831. Alueelle alkoi nyt muuttaa Pohjois-Afrikan berbereitä siten, että Sisilian läntisimmässä osassa asui 900-luvulla noin puoli miljoonaa muslimia. Vuodesta 842 sodan painopiste siirtyi Sisilian itäosiin.[2]

Aghlabidit olivat vuoteen 860 mennessä valloittaneet puolet Sisiliasta ja suurista kaupungeista enää Syrakusa oli kristityillä. Syrakusa kukistui 878, jolloin koko saari oli aghlabidien hallinnassa. Saarella oli kuitenkin edelleen joitain kapinapesäkkeitä, kuten Taormina, joka oli Bysantin viimeinen merkittävä linnoitus. Taormina kukistui 902. Koko saaren muslimit valloittivat vuoteen 965 mennessä, mutta tällöin valta oli jo siirtynyt aghlabideiltä fatimideille.[1] Muslimit olivat saaneet Sisilian virallisesti valtaansa Bysantin kanssa vuosina 895–896 solmitulla sopimuksella.[3]

Valloittajat hankkivat valtaamiltaan alueilta joukoittain orjia, jotka kuljetettiin Ifriqiyaan.[4] Saaren vallanneet aghlabidit eivät olleet arabeja vaan Pohjois-Afrikan berbereitä ja mustia afrikkalaisia.[5]

Muslimivallan vakiintuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palermoon ja Länsi-Sisiliaan oli muuttanut runsaasti muslimeja jo sodan alkuvaiheissa, ja monet kaupungit rakennettiin uudelleen pohjois-afrikkalaiseen tyyliin. Vuoteen 1050 mennessä Länsi-Sisiliassa väestön enemmistö koostui muslimeista.[2] Syrakusa oli ollut 1500 vuoden ajan Sisilian poliittinen keskus, mutta se hävitettiin arabivalloituksessa, jolloin Palermosta tuli saaren tärkein keskus ja Sisilian emiraatin pääkaupunki.[1] Sisiliasta tuli Pohjois-Afrikan fatimidi-imperiumin uloin osa, joka oli aluksi Tunisian provinssin alainen, mutta noin vuodesta 950 siirtyi al-Hasan ibn 'All al-Kalbille ja hänen jälkeläisilleen.[6] Kalbidit hallitsivat saarta vuoteen 1040 saakka. Kalibidien valtakaudella (940-1052) muslimien vaikutus saarella oli korkeimmillaan.

Kulttuurivaikutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisilialaiset eivät kääntyneet islamiin, mutta saivat jatkaa uskontonsa harjoittamista dhimmeinä, joiden kansalaisoikeudet olivat rajattuja. Kalbidien aikana Palermo kasvoi merkittäväksi satamaksi, jossa saattoi olla jopa 300 000 asukasta. Siellä espanjalaiset ja pohjoisafrikkalaiset muslimit kävivät kauppaa italialaisten ja ranskalaisten kristittyjen kanssa.[2] 1000-luvulla elänyt arabimatkailija Ibn Hawqal väitti Palermossa olleen yli 300 moskeijaa[7].

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabikulttuuri levisi koko Sisiliaan ja etenkin saaren länsiosiin. Islamilainen sivilisaation on väitetty edistäneen kastelun käyttöä maanviljelyssä[8][1] ja levittäneen uusia peltoviljelylajikkeita ja puutarhakasveja.[9][10] Historioitsija Michael Decker on kuitenkin arvioinut, että maatalousympäristö ei juurikaan muuttunut valloitusten myötä.[11] Kaivosteollisuuteen panostaminen kehitti saaren taloutta. Arabihallinnon aikana Sisilia kärsi laajasta metsäkadosta, kun saarelta vietiin puutavaraa Pohjois-Afrikkaan.[12] Sisilian länsiosa erosi tuhatluvulla etnisesti muusta Sisiliasta siinä, että se oli pääosin islamilainen. Siellä oli laajoja sokeriruokoplantaaseja, jotka toimivat orjatyövoimalla.[2]

Abu Abdillah Muhammad al-Idrisin (noin 1100–1166) maailmankartta Tabula Rogeriana vuodelta 1154. Al-Idrisi oli arabi, mutta hän vaikutti Sisilian normannikuningas Rogerin hovissa.

Kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valloittajien mukana Sisiliaan tuli arabialaistaustaisia paikannimiä, ja sisilian kieleen on jäänyt arabiasta lainasanoja. Arabiasta on otettu etenkin maatalouteen liittyneitä lainasanoja. Valloittajien mukana Sisiliaan tulivat Bernard Lewisin mukaan muun muassa mulperipuut, sokeriruoko, välimerentaateli ja puuvilla. Sisilialaisesta arabiankielisestä kirjallisuudesta on jäänyt vain vähän jäljelle, ja yksittäisistä teoksista on jäljellä enimmäkseen vain osia.[13]

Tunnetuimman sisilialaisen muslimirunoilijan Ibn Hamdisin teoksista on jäänyt jäljelle vain espanjalaisia ja syyrialaisia kopioita. Muslimien vaikutus kesti myös normannivalloituksen jälkeen, sillä normannit omaksuivat joitakin aikaisempien hallitsijoiden piirteitä. Roger II käytti muslimisotajoukkoja ja piiritysinsinöörejä. Hänellä oli muslimien tapaan hovissaan myös runoilijoita.[13] Arabimatkaaja Ibn Jubayr kirjoitti vuonna 1185 kuningas Wilhelm II:n osanneen kirjoittaa ja lukea arabiaa. Viimeinen arabiankielinen Sisiliassa kirjoitettu historiallinen dokumentti on vuodelta 1242. Arabian kieli hävisi saarelta 1300-luvun alussa.[14]

Valloittajien karkotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabien sotilaallinen asema heikkeni 1000-luvulla eri heimoryhmien keskinäisten kiistojen takia. Suurimpia ryhmiä olivat olivat kalbidit, aghlabidit ja ziridit. Fatimidien valtakausi päättyi lopulta sisällissotaan, jossa osapuolina olivat Sisilian ja Pohjois-Afrikan berberit. Sen jälkeen valta hajosi usealla pienelle ruhtinaalle, jotka hallitsivat Sisilian eri osia.[7] Vuonna 1059 paavi oli nimittänyt normanni Robert Guiscardin Calabrian ja Apulian herttuaksi saadakseen tukea normannipalkkasotureilta. Normannit käyttivät hyväkseen berberiheimojen erimielisyyksiä Sisilian valloituksessa. Agrigenton kaupunkia hallinnut emiiri pyysi 1061 heiltä apua. Lyhyessä ajassa Sisilian koillisosat olivat Robertin hallussa.[15] Muslimivalta kukistui Sisiliassa vuonna 1072 normannien vallatessa Palermon ja hävittäessä pohjois-afrikkalaisten asutuskeskukset. Suurin osa muslimeista pakeni Afrikkaan, mutta osa jäi kauppiaina Palermoon. Lyhyestä islamilaisesta kaudesta jäi vain vähän muistoja Sisilian maaperälle. Normanneista tuli Sisilian uusi väkivaltainen yläluokka. [2][7]

Käännösliikkeen Mekka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Sisilia siirtyi kreikankieliseltä Bysantilta ensin arabiaa puhuville muslimeille ja sitten latinalaisen Euroopan vaikutuspiiriin, siellä oli 1100-luvulla paljon ihmisiä, jotka osasivat kreikkaa ja arabiaa. Tällä oli huomattava vaikutus kulttuurivaikutteiden siirtymiselle. Sisiliassa kreikankielistä tieteellistä kirjallisuutta oli jäänyt jäljelle Bysantin ajoilta, ja sitä löydettiin 1000-luvun valloituksen jälkeen muun muassa eräästä kristillisestä luostarista.[16] Jäljelle jäi myös arabiankielelle käännettyjä kreikkalaisia teoksia. Kirjoja alettiin pian kääntää latinaksi. Esimerkiksi Henrik Aristippus käänsi Ptolemaioksen merkkiteoksen Almagest Sisiliassa suoraan kreikasta noin vuonna 1160.[17] Henrik Aristippus käänsi myös Galenosta arabiasta.[18][19] Latinalaisen käännöksen taso oli kuitenkin heikko, koska Galenoksen käsitteet olivat kiertäneet kreikankielestä arabiaan ja sieltä latinaan. Lisääntyvää käännöstoimintaa tuki 1200-luvulla etenkin Sisilian kuningas Fredrik II (1220–1250).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anderson,Glaire D., Corisande Fenwick, & Mariam Rosser-Owen: The Aghlabids and Their Neighbors: An Introduction. The Aghlabids and Their NeighborsArt and Material Culture in Ninth-Century North Africa. Toim. Glaire D. Anderson, Corisande Fenwick & Mariam Rosser-Owen s. 1–32, 2018. Brill. Artikkelin verkkoversio.
  • Dalli, Charles: From Islam to Christianity:the Case of Sicily. University of Pisa, 2006. ISBN 88-8492-404-9. Teoksen verkkoversio.
  • Lev, Yaacov: Army, Regime, and Society in Fatimid Egypt, 358-487/968-1094. International Journal of Middle East Studies, 1987, 19. vsk, s. 337–366. Artikkelin verkkoversio.
  • Lewis, Bernard: The Arabs in History. Oxford University Press, 1993. ISBN 0-19-280310-7. (englanniksi)
  • Sammartino, Peter & Roberts, William: Sicily: An Informal History. Cranbury, New Jersey: Rosemont Publishing & Printing Corp., 1992. ISBN 0-8453-4877-9. (englanniksi)
  • A very brief history of Sicily (pdf) Stanford University. Viitattu 28.4.2012. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Sammartino & Roberts, s. 43–44.
  2. a b c d e f g A very brief history of Sicily, s. 13–15.
  3. Lewis 1993, s. 127
  4. Lev 1987
  5. Anderson, 2018; Lev 1987
  6. Dalli, 2006
  7. a b c Lewis 1993, s. 128
  8. Bertrand Russell: Länsimaisen filosofian historia, s. 498. WSOY, 1967.
  9. Jaakko Hämeen-Anttila: Mare nostrum. Länsimaisen kulttuurin juurilla, s. 158–159. Otava, 2006.
  10. Michael Decker: Plants and Progress: Rethinking the Islamic Agricultural Revolution. Journal of World History, Volume 20, Number 2, June 2009, pp. 187–206, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  11. Michael Decker: Plants and Progress: Rethinking the Islamic Agricultural Revolution. Journal of World History, Volume 20, Number 2, June 2009, pp. 187–206, 2009. Artikkelin verkkoversio.
  12. Sammartino & Roberts, s. 45–47.
  13. a b Lewis 1993, s. 129
  14. Lewis 1993, s. 130
  15. Sammartino & Roberts, s. 48.
  16. Harris, Michael H.: History of Libraries in Western World. 4th Edition, s. 75–78. The Scarecrow Press, 1999. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  17. Lindberg, D.C.: The Beginnings of Western Science, s. 216–217, 265. University of Chicago Press, 1992.
  18. Charles Burnett: Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 341–364. Cambridge University Press, 2013.
  19. Jacquart, Danielle: Anatomy, physiology, and medical theory. Teoksessa: The Cambridge History of Science. Vol 2. Medieval Science, s. 590–610. Cambridge University Press, 2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]