Brasilialainen musiikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ivete Sangalo esittämässä axéa, brasilialaista populaarimusiikkia.

Brasilialainen musiikki käsittää useita alueellisia musiikkityylejä, joihin on otettu vaikutteita afrikkalaisesta, eurooppalaisesta ja alkuperäiskansojen musiikista. 500 vuoden aikana brasilialaisessa musiikissa on kehittynyt muun muassa sellaisia ainutlaatuisia tyylejä kuten samba, Música Popular Brasileira (MPB), choro, sertanejo, brega, forró, frevo, maracatu, bossa nova, brasilialainen rock ja axé. Samba on epäilyksettä maailmanlaajuisesti tunnetuin brasilialaisen musiikin muodoista, vaikka bossa nova ja muut tyylilajit ovat myös saaneet paljon huomiota ulkomailla. Brasiliassa on myös kasvava joukko nyky- ja kokeellisen musiikin säveltäjiä, mukaan lukien elektroakustisen tyylilajin kehittäjät. Kaikille brasilialaisen musiikin tyylilajeille on muodostunut vahva traditio.

Populaarimusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samba[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moderni brasilialainen musiikki syntyi 1800-luvun lopulla Rio de Janeirossa Bahian alueelta kaupunkiin muuttaneiden tiiviissä yhteisössä, jossa afrikkalaiset tanssi- ja musiikkiperinteet sekä candomblé-uskonto olivat voimissaan. Tällainen ympäristö vaikutti muun muassa yhdeksi samban perustajista kutsuttuun Pixinguinhaan ja Dongaan, joka oli ensimmäisenä sambakappaleena pidetyn ”Pelo Telefonen” (1917) säveltäjä.[1]

Samba jatkoi kehittymistään Rion musiikkipiireissä, ja tyylin kulta-ajaksi sanotaan 1930-lukua, jolloin sen suosio oli jo levinnyt Rion de Janeiron työläiskaupunkiosien ulkopuolelle. Samalla samban tyyli monipuolistui ja muuttui melodisempaan suuntaan. Niin sanottu samba-canção kehittyikin melodisemmaksi, ja siinä painotettiin vähemmän lyömäsoittimia ja rytmiä. Dorival Caymmi, Ary Barroso ja Noel Rosa olivat tunnettuja uuden tyylin sambamuusikoita. Carmen Mirandasta tuli ensimmäinen brasilialainen kansainvälinen tähti. 1930-luvulla samba yhdistyi myös brasilialaisiin karnevaaleihin, joihin sambakoulut alkoivat kirjoittaa musiikkia.[1]

Samban suosio jatkui vielä pari vuosikymmentä, vaikka sen suosioon vaikuttikin monien muiden musiikkityylien kehittyminen. Kulta-ajan jälkeen samban ja siitä kehittyneiden tyylin tunnettuja muusikoita olivat muun muassa Cartola, Nelson Cavaquinho ja Clementina de Jesus. Perinteinen samba sai uutta suosiota 1990-luvun lopulla, kun Rio de Janeiron Lapaan vanhantyylisiä tanssihalleja.[1]

Bossa Nova[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bossa nova kehittyi sambasta 1950-luvulla, ja sen kehittäjinä pidetään lauluntekijä-säveltäjä Antônio Carlos Jobimia, kitaristi João Gilbertoa ja runoilija Vinícius de Moraesia. He hidastivat samban rytmiä ja kehittivät siitä intiimimmän tyylin. Bossa nova yhdistettiin myös uuteen yliopistokouluttautuneiden yhteiskuntaluokkaan, ja sen sanoitukset heijastivat 1950-luvun keskiluokan optimistista ilmapiiriä.[2]

Bossa nova oli 1960-luvulle mennessä saanut maailmanlaajuista mainetta. Se oli saanut alkujaan vaikutteita amerikkalaisesta jazzista ja bluesista, mutta bossa nova alkoi vaikuttaa myös toiseen suuntaan. Esimerkiksi Frank Sinatra, Ella Fitzgerald ja Stan Getz tekivät omia versioitaan tunnetuista bossa nova -kappaleista. Tunnetuimpia bossa nova -muusikoita ovat olleet Marcos Valle, Luiz Bonfá ja Baden Powell.[2]

Música Popular Brasileira[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Música Popular Brasileira (MPB) on yhteistermi, jolla viitataan usein brasilialaiseen bossa novan jälkeen kehittyneeseen populaarimusiikkiin. Siihen kuuluu muun muassa sellaisia musiikkityylejä kuin tropicalismo ja pagode, mutta myös brasilialainen pop- ja rockmusiikki.[3] Tropicalismo oli tyyli, joka vaikutti Brasiliassa sotilashallituksen aikana 1964–1984. Sen johtavia muusikoita olivat Caetano Veloso ja Gilberto Gil. Kappaleet olivat protestilauluja, ja tyyliltään tropicalismo oli hyvin vaihtelevaa, sillä se sai vaikutteita rock and rollista, bluesista, jazzista ja brittiläinen psykedeelisestä musiikista.[2]

MBR-tyylin ensimmäisiä suuria nimiä olivat Chico Buarque ja Jorge Ben Jor, joka yhdisteli afrikkalaisia rytmejä, funkia, sambaa ja bluesia. MBR:lle on ominaista monien tyylien sekoittuminen. Esimerkiksi João Gilberton tyttären Bebel Gilberton musiikissa yhdistyvät bossa nova ja moderni jazzvaikutteinen rytmi ja Marisa Monten kappaleissa samba, forró, pop ja rock. Bossa nova -vaikutteisia MBR-muusikoivat ovat esimerkiksi Roberta Sá ja Fernanda Porto.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • St. Louis, Regis & Chandler, Gary: Brazil. Footscray: Lonely Planet, 2010. ISBN 1741791634. Google-kirjat (viitattu 19.4.2012). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c St. Louis & Regis, s. 65.
  2. a b c St. Louis & Regis, s. 66.
  3. a b St. Louis & Regis, s. 67.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.