Intialainen musiikki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Carnatic Music (132527502).jpg

Intialainen musiikki on yksi vanhimmista, rikkaimmista ja kehittyneimmistä yhä elävistä musiikkikulttuureista, joka vaikuttaa nykyisen Intian, Pakistanin, Bangladeshin ja Nepalin alueella, sekä voimakkaana sisällöllisenä panoksena suuressa osassa Kaakkois-Aasiaa, paikoin kiinalaiseen musiikilliseen traditioon sekoittuneena.

Klassinen intialainen musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intialainen taidemusiikki, sellaisena kuin se kahdessa eri traditiossaan, eteläisessä ja pohjoisessa, nykyään tunnetaan, on pitkän historiallisen kehityksen ja lukemattomien kulttuurivaikutteiden tulos. 1100- ja 1200-luvulta alkaen islamilaiset vaikutteet maan pohjoisosassa johtivat hindustani-musiikin kehittymiseen. Eteläisillä alueilla kehittynyttä musiikkia kutsutaan karnaattiseksi.[1]

Elokuvamusiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intialainen elokuvamusiikki liittyy "Bollywood"-nimellä kutsuttuihin musikaalielokuviin, joissa on runsaasti tanssikohtauksia.[2]

Intialaiset musiikilliset instrumentit ja instrumenttiluokitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intialaiseen musiikkitieteelliseen traditioon nojaava musiikillisten instrumenttien luokitusjärjestelmä jakaa soittimet (vadja / vadya) neljään eri pääluokkaan. Soitinluokat perustuvat käytettävien instrumenttien rakenteellisiin ominaisuuksiin, eli soittimet jaetaan ryhmiin sen perusteella, miten musiikillinen ääni niissä muodostuu. Tantu viittaa kielisoittimiin, susir puhallinsoittimiin, avanada kalvollisiin sekä muutamiin muuntyyppisiin lyömäsoittimiin ja ghana tiettyihin idiofoneihin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karnatak Music Encyclopædia Britannica. Viitattu 7.11.2017.
  2. Indian Music Cultural India. Viitattu 7.11.2017.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.