Udmurtit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Votjakit)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Udmurtit
Väkiluku 642 000 (2002)
Asuinalueet Udmurtia
Kielet udmurtti
Uskonnot ortodoksisuuslähde?

Udmurtit ovat uralilainen kansa, joka puhuu uralilaisiin kieliin lukeutuvaa udmurttia. He asuvat pääosin Venäjän federaatioon kuuluvassa Udmurtian tasavallassa, mutta myös Tatarstanissa, Baškortostanissa, Marin tasavallassa, Kirovin alueella ja Permin aluepiirissä.

Udmurtteja ja heihin kuuluvaa alaryhmää besermaneja kutsutaan yhdessä komien kanssa permiläisiksi kansoiksi.

Punahiuksisuus on yleistä udmurttien keskuudessa, ja heitä pidetään toisinaan maailman punatukkaisimpana kansana.[1] Heitä on kuvailtu luonteiltaan hiljaisiksi, vaatimattomiksi ja rauhanomaisiksi.[2]

Kieli ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Udmurtit puhuvat suomalais-ugrilaisiin kieliin kuuluvaa udmurttia ja kuuluvat näin ollen suomalaisten kanssa suomalais-ugrilaisiin kansoihin. Uskonnoltaan he ovat pääasiassa ortodoksikristittyjä. Tosin iso osa udmurteista harjoittaa edelleen udmurttien omaa pakanallista uskontoa, joka on polyteistinen.[2] Siihen liittyy paikoin šamanismia.[2] Vielä 1960-luvulla 70 % udmurttikylien asukkaista saattoi harjoittaa pakanallista uskoa.[2] Kuitenkin vasta viime vuosina udmurtit ovat alkaneet puhua omasta kansallisuudestaan avoimesti.[2] Aikaisemmin monet häpesivät taustaansa.[2] Perinteisesti udmurttiyhteisö on matriarkaalinen.

Gusli (udm. krez´) on udmurttien, suomalaisen kanteleen tyyppinen, kielisoitin. Niitä on kahta tyyppiä: pientä guslia käytettiin arkena ja isompaa kulttiguslia pyhien lehtojen rukousjuhlissa.[3]

Pelmenit (suomeksi 'korvaleipä') ovat perinteinen udmurttien raviolia muistuttava ruoka, joka tunnetaan ympäri Venäjää.[4]

Udmurtien käsityöperinteessä käytetään runsasta väritystä, mikä näkyy niin asumuksissa ja käyttöesineissä kuin erilaisissa tekstiileissäkin.[5]

Kansalliseepos Dorvyžy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dorvyžy (udmurtiksi Дорвыжы, 'kotikansan sukujuuri') on udmurttien kansalliseepos. Sen ideoi Kuzébaj Gerd.[3] Dorvyžyn kokosi 1920-luvulla venäläinen Mihail Hudjakov udmurteilta kerättyjen laulettujen runojen pohjalta. Alkuperäinen versio kirjoitettiin venäjän kielellä, ja sen nimi on Песнь об удмуртских батырах ('Laulu udmurtilaisesta bogatyrista'). Se perustui N. Pervuhinin, G. Potaninin, B. Gavrilovin, B. Muncachyn, K. Chainikovin (Gerd) ja A. Spicynin folkloristiikan teoksiin. Teos rakentui Kalevalamittaan, mutta se jäi julkaisematta Stalinin vainojen vuoksi.[3] Työ keskeytyi vuonna 1934.[3] Hudjakov teloitettiin vainoissa vuonna 1936, juuri tohtorin arvonimen saatuaan.[3] Gerd oli ollut jo vuonna 1932 pidätettynä "vastavallankumouksellisesta toiminnasta". Marraskuussa 1933 hän sai myös kuolemantuomion, joka muutettiin kymmenen vuoden pakkotyöksi. Hän kärsi tuomiotaan Solovetskin vankilerillä. Lokakuussa 1937 Gerd tuomittiin uudelleen kuolemaan ja hänet ammuttiin Sandarmohissa Karhumäen lähellä.

Udmurttilainen kirjallisuuden tutkija Foma Jermakov löysi Hudjakovin 55-liuskaisen käsikirjoituksen Leningradin arkistoista vuonna 1966. Kului vielä 20 vuotta ennen kuin udmurttirunoilija ja folkloristi D. A. Jašin julkaisi suurimman osan runoista. Hän kuitenkin jätti julkaisusta pois sellaiset säkeet ja luvut, jotka neuvostoviranomaiset olisivat voineet vääristellä poliittisen järjestelmän vastaisiksi – ja näin ollen Jašinin asemaa merkittävästi huonontaviksi.[3]

Vuonna 1997 S. F. Vasiljev ja V. L. Šibanov julkaisivat Jašinin pois jättämät osat. Vuonna 2000 Udmurtian radio lähetti kirjallisuuden professori Vasili Vanjuševin käännöksen koko teoksesta, ja se muokattiin Дорвыжы-kirjaksi (Dorvyžy) vuonna 2004. Nimen dor tarkoittaa lähinnä kotimaata ja vyžy ikiaikaisia sukujuuria. Hudjakov itse ei ehtinyt antaa teokselleen nimeä. Tutkija Esa-Jussi Salminen (s. 1973) kiinnostui Dorvyžysta syksyllä 2006 työskennellessään Udmurtiassa kieliassistenttina. Yhdessä he Jorma Vankkurin (s. 1943) kanssa käänsivät teoksen suomeksi Kalevalamittaan vuonna 2009. Salminen vastasi teoksen alkupuheesta ja käännöksestä, Vankkuri Kalevalamittaan muokkaamisesta. Eepos on kuvitettu udmurttitaiteilija Vjatšeslav Mihailovin piirroksilla.[3]

Dorvyžyssa on sekaisin myyttiä ja historiaa, ja se kertoo sankareiden Ozhmegin, Dokjan ja Dondyn pojan teoista. Eepoksen pääjumalat ovat taivaanjumala Inmar, maanjumala Kyldyśin ja säänjumala Kuaź. Eepoksessa mainitaan myös kansoja kuten turkkilaiskansa tataarit ja toinen suomalais-ugrilainen kansa, marilaiset, sekä paikkoja kuten Cheptsa, Kilmez-joki ja Sudža. Dorvyžyssa on kymmenen laulua ja sitä pohjustetaan alkusanoilla.[3]

Muu kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuźebai Gerd tuotti myös muuta kirjallisuutta ennen traagista kuolemaansa. Hän alkoi kirjoittaa runoja jo kouluaikoinaan. Hänen merkittävimpiä teoksiaan ovat kokoelmat Kreźći ('Kanteleensoittaja', vuodelta 1922), Śaśkajaśkiś muzjem ('Kukoistava maa', v. 1927) ja Ĺogetjos ('Askelmat', v. 1931), joissa kuvataan udmurttien menneisyyttä, ylistetään vallankumousta ja käsitellään maaseudun ja yhteiskunnan muutosta. Vallankumouksen ylistäminen johtunee siitä, että monien suomalais-ugrilaisten kansojen olot paranivat vallankumouksen jälkeen, ja niiden sallittiin kehittää omaa kulttuuriaan. Tilanne muuttui kuitenkin jyrkästi 1930-luvun alussa. Gerd kirjoitti myös lastenrunoja, näytelmiä ja udmurttien kansanperinnettä käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia.

Udmurteilla on myös muuta kirjallisuutta, mutta vain pieni määrä siitä on käännetty suomeksi. Udmurttien runoutta on kääntänyt vain professori Raija Bartens kokoelmiin Joutsenet Jumalan kasvoilla (SKS v. 1994) ja Suuren Guslin kaiku (Suomalais-ugrilainen seura v. 1995).[3]

2010-luvulla udmurtinkieliset sarjakuvat ovat tulleet suosituiksi udmurttien keskuudessa.[2]

Määrä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 väestönlaskennassa udmurtteja oli noin 552 000.[2] Vuonna 2002 suoritetun Venäjän federaation väestönlaskennan mukaan udmurtteja oli 636 906. Neuvostoliitossa vuonna 1989 suoritetun väestönlaskennan mukaan udmurtteja oli 746 562 ja vuonna 1926 yhteensä 514 369[6] (mukaan luettuna besermanit 10 035). Venäjän keisarikunnassa vuonna 1897 suoritetun väestönlaskennan mukaan udmurtteja oli 420 976[6].

Udmurttien osuus Udmurtian väestöstä oli vuonna 1926 yhteensä 404 807 (53,5 prosenttia väestöstä)[6], vuonna 1989 31,0 prosenttia ja vuonna 2002 osuus oli 29,3 prosenttia. Kaksi kolmasosaa maailman udmurteista asuu Udmurtiassa.[7] Oheinen taulukko kuvaa Udmurtien sijoittumista Venäjän eri osissa (vuonna 2002) ja Ukrainassa (vuonna 2001).

Vielä vuonna 1939 yhteensä 92,5 % udmurteista asui maaseudulla.[8]

Maa/alue Udmurtteja Tieto vuodelta Osuus väestöstä Lähde
Udmurtia 460 584 2002 29,3 % [9]
Permin aluepiiri 26 471 2002 0,9 % [9]
Tatarstan 24 207 2002 0,6 % [9]
Baškortostan 22 625 2002 0,6 % [9]
Kirovin alue 17 952 2002 1,2 % [9]
Sverdlovskin alue 17 930 2002 0,4 % [9]
Venäjän federaatio yhteensä 636 906 2002 0,4 % [9]
Ukraina 4 712 2001 0,01 % [10]

Nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Udmurtteja on aiemmin kutsuttu myös votjakeiksi venäjänkielisen niittykansaa tarkoittavan sanan mukaan. Tataarit puolestaan ovat käyttäneet heistä nimeä ar, josta myös venäjän kielessä ennen votjakki-sanaa käytössä on ollut (monikkomuotoinen) ary, arjane[6]. Udmurtin kielen eri murteissa sanan udmurt (удмурт) lisäksi esiintyvät myös muodot udmort (удморт), ukmort (укморт) ja utmort (утморт). Komit ovat käyttäneet udmurteista aikaisemmin nimeä vot-ud [6].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoriasta 1800-luvun loppuun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaispermiläisen kansan, josta nykyiset udmurtit ja komit polveutuvat, asuinalue on käsittänyt Vjatka- ja Kamajokien välisen alueen nykyisen Udmurtian ja Kirovin alueen alueella ja on ulottunut näiden eteläpuolella todennäköisesti Volgalle asti. Todennäköisesti bolgaarien saapuminen Volgan keskijuoksulle noin vuoden 700 paikkeilla sai aikaan liikehdintää alueen kansoissa. Tuolloin nykyisten komien esi-isät alkoivat siirtyä kohti pohjoista. Udmurttien esi-isien asuinalueet kuuluivat bolgaarien hallitsemaan Bolgarian valtioon.

Mongolit ja tataarit valloittivat Udmurtian alueen 1200-luvulla, ja se kuului mongolien Kultaisen Ordan valtakuntaan. Venäläisiä alkoi muuttaa Novgorodin valtion alueelta 1200-luvulla udmurtien luoteisille asuinalueille, nykyiselle Kirovin alueelle, jonne he perustivat Vjatkan tasavallan. Vjatka joutui Moskovan vallan alle vuonna 1489. Suurin osa udmurttien asuinalueista kuului kuitenkin Kultaisen Ordan hajoamisen jälkeen syntyneeseen Kazanin kaanikuntaan.

Venäjä valloitti Kazanin kaanikunnan vuonna 1552, ja udmurtit joutuivat Venäjän vallan alle. Udmurtit liittoutuivat sukulaiskansansa marien kanssa ja nousivat kapinaan Venäjää vastaan 1553. Venäläiset saivat kukistettua kapinan vasta 1557. Vuodesta 1587 lähtien udmurttien asuinalue kuului suoraan Moskovan vallan alaisuuteen, ja tämä järjestely jatkui 1700-luvulle asti.

1600-luvulla keskeinen kauppareitti alkoi halkoa pohjoisempien udmurttien asuma-aloja, jonka johdosta tämä udmurttiryhmä alkoi venäläistyä eteläistä nopeammin. Tämän sanotaan johtaneen myös eroihin pohjoisten ja eteläisten udmurttien välillä: pohjoisia pidetään punatukkaisempina ja sinisilmäisempinä, eteläisiä tummatukkaisina ja tummasilmäisinä; pohjoisia luonteeltaan avoimina, eteläisiä sulkeutuneina; pohjoiset ovat kääntyneet kristinuskoon eteläisiä enemmän, jotka harjoittavat pakanallista uskoa yleisemmin.[2]

Venäläiset perustivat Vjatkaan piispanistuimen vuonna 1636, mutta udmurttien käännyttäminen kristinuskoon aloitettiin varsinaisesti vasta 1740-luvulla.

Väkivaltainen kristinuskoon käännyttäminen ja aikaisemmat naapurikansojen valloitukset aiheuttivat sen, että udmurtit muuttivat alkuperäisen asuinalueensa länsi- ja eteläosista asuinalueensa pohjoisosaan. Kristinuskoon käännyttäminen oli kuitenkin hidasta, ja vielä 1800-luvun lopulla oli kymmeniätuhansia kristinuskoon kastamattomia udmurtteja.

Venäjän vallankumouksesta 2010-luvulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän vallankumouksen yhteydessä udmurtit liittyivät tataarien ynnä muiden Volgan alueen kansojen muodostamaan Idel-Uralin valtioon, mutta bolševikit kukistivat sen pian.

Neuvostoliitossa udmurttien ydinasuinalueesta muodostettiin Votjakkien autonominen piirikunta vuonna 1920. Vuonna 1932 piirikunnan nimi muutettiin muotoon Udmurttien autonominen piirikunta, ja kaksi vuotta myöhemmin piirikunta korotettiin Udmurttien autonomiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen alue on kuulunut Udmurtian tasavaltaan.

Vuonna 1921 sisällissotaa seuranneen nälänhädän raivotessa Venäjällä monet udmurtit pakenivat Siperiaan.[8]

1930-luvulla Neuvostoliiton väestön pakkosiirrot koskivat myös udmurtteja.[8] Vuonna 1937 kymmeniätuhansia udmurtteja pakkosiirrettiin ja lähes koko udmurttiälymystö murhattiin.[8] Toisen maailmansodan aikana Udmurttien ASNT vastaanotti paljon pakolaisia, enimmäkseen venäläisiä, mikä muutti voimakkaasti alueen etnistä jakaumaa niin, että udmurtit alkoivat jäädä vähemmistöksi omassa tasavallassaan.[8]

1950- ja 1960-luvuilla monet udmurtit työskentelivät suurissa rakennusprojekteissa Volgogradissa, Sverdlovskissa tai Siperiassa.[8] Osa udmurteista muutti Kazakstaniin ja Ukrainaan.[8]

Vuosina 1971–1988 yli tuhat udmurttikylää suljettiin ja asukkaat pakotettiin muuttamaan toisaalle.[8]

Eräät tunnetut hiihtäjät ovat etniseltä taustaltaan udmurtteja: 1980- ja 1990-lukujen menestynyt kilpahiihtäjä Tamara Tihonova on udmurtti.[11] Myös Ivan Tšerezov on udmurtti.[12]

Udmurttisosiologi Albert Razin (1940–2019[13]) halusi vedota heikossa asemassa olevan äidinkielensä puolesta ja herättää keskustelua, kun hän vuonna 2019 teki polttoitsemurhan Udmurtiassa.[14] Hän toteutti tekonsa 10. päivänä syyskuuta Udmurtin alueparlamentin edessä, jossa hän piti aamulla ensin yhden miehen mielenosoituksen. Tuolloin oli alueparlamentin istuntokauden ensimmäinen päivä, ja Razin jakoi aamulla kirjeitä kokoukseen saapuville. Kirjeissä hän vaati poliitikkoja suojelemaan udmurtteja ja udmurtin kieltä. Hän myös jakoi aineistoa, jossa vaadittiin udmurtin kieltä käytettäväksi Udmurtin tasavallan instituutioissa, sillä kannanoton mukaan Udmurtian viranomaiset eivät tukeneet tasavallan nimikkokieltä udmurttia. Razin oli Udmurtian valtiollisen yliopiston humanistisen instituutin entinen johtaja. Eläkkeelle jäätyään hän toimi kansansa hyväksi järjestämällä erilaisia tapahtumia, joissa esiintyi monien eri alojen edustajia. Esiintyjät olivat udmurtintaitoisia udmurtteja. Razinin tavoitteena oli näin vahvistaa kansansa itsetuntoa.[13] Razinin menehdyttyä hänelle järjestettiin erityisiä muistotilaisuuksia Tartossa, Unkarissa, Marinmaalla ja Tallinnassa. Tallinnan tilaisuuteen otti osaa hänet henkilökohtaisesti tunteneita henkilöitä Maavalla Kodasta, Sukukansojen ystävät ry:stä, suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien järjestöstä, Taivaannaulasta sekä Fenno-Ugria -järjestöstä.[15]

Genetiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Udmurttien (Udm) ja muiden uralilaisten kansojen sijoittuminen pääkomponenttianalyysissa.[16]

Vuoden 2018 tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia udmurttimiehistä kantaa uralilaisille kansoille tyypillistä, itäeuraasialaista haploryhmää N. Suurin osa heistä kuuluu alaryhmään N1c, pienempi osa alaryhmään N1b-P43. Udmurttien toiseksi yleisin Y-DNA:n haploryhmä on R1a (19 %).[16]

Uralilaisille kansoille ominaiseen tapaan udmurttien autosomaalinen DNA sisältää siperialaistyyppisen komponentin, jonka osuus on noin 30 prosenttia heidän perimästään.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Mark Stratton: The people with the reddest hair in the world BBC News. 11.11.2014. Viitattu 5.8.2018. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i Yekaterina Sinelschikova: Why Russia’s pagan Udmurts are feared rbth.com. 11.12.2017. Viitattu 5.8.2018. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i Mihail Hudjakov Dorvyžy Kiiltomato.net. Viitattu 24.3.2017.
  4. ↑ About the region | Udmurt State University udsu.ru. Arkistoitu 6.8.2018. Viitattu 5.8.2018. (englanniksi)
  5. ↑ Suihkonen, Pirkko: ”Udmurtit eli votjakit”, teoksessa Laakso, Johanna (toim.): Uralilaiset kansat. 2. painos. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16485-2
  6. ↑ a b c d e Iso tietosanakirja 14, Helsinki: Otava, 1938
  7. ↑ Udmurtian tasavallan kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ a b c d e f g h UDMURTS or Votyaks www.suri.ee. Viitattu 6.8.2018.
  9. ↑ a b c d e f g Venäjän vuoden 2002 väestönlaskenta (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Ukrainan vuoden 2001 väestönlaskenta (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. ↑ Jaak Prozes: Onko Putin vepsäläinen?, s. 134. Tallinna-Kustannus Oy, 2016.
  12. ↑ How “Russian” is Russia’s Winter Olympics? Sports Unbiased. Arkistoitu 12.6.2018. Viitattu 11.6.2018. (englanniksi)
  13. ↑ a b Salminen, Esa-Jussi: Sankarimatkailijan Marinmaa ja Udmurtia, s. 61. Rosebud Books, 2023.
  14. ↑ Ykkösaamu | Estonian uppoamisesta 25 vuotta areena.yle.fi. Viitattu 9.10.2019.
  15. ↑ Anssi Alhonen: Albert Razinin muistajaisissa Tallinnassa Taivaannaula. 22.10.2019. Viitattu 27.9.2023.
  16. ↑ a b c Tambets, Kristiina et al: Genes reveal traces of common recent demographic history for most of the Uralic-speaking populations. Genome Biology, 2018, 19. vsk, nro 1. PubMed:30241495. doi:10.1186/s13059-018-1522-1. ISSN 1474-760X. Artikkelin verkkoversio. en

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Udmurtit.
Auktoriteettitunnisteet: Kansalliset Muokkaa Wikidatassa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Udmurtit&oldid=22121472”