Urheilulääketiede
.jpg)
Urheilulääketiede on urheilijoiden terveyden hoitoon ja suorituskyvyn optimointiin keskittyvä liikuntalääketieteen ala.[1] Urheilulääketiede käsittelee laajassa merkityksessä kaikkia lääketieteellisiä ongelmia, joita urheilevalla henkilöllä voi esiintyä. Pokkitieteellisenä erikoisalana urheilulääketiede liittyy jossain määrin kaikkiin lääketieteen erikoisaloihin. Urheilulääketietde jakautuu pääasassa kolmeen alueeseen: fysiologia, traumatologia ja sisätaudit.[2] Sen piiriin kuuluvat myös doping, antidoping ja dopingtestaus.[3]
Urheilulääketiede on Länsi-Euroopassa nuori erikoisala. Urheilulääketiede erottui 1950-luvulla omaksi erikoisalakseen Neuvostoliitossa, Itä-Saksassa ja Puolassa.[2]
Urheilulääketieteen osa-alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilulääketiede jakautuu pääasiassa kolmeen alueeseen:[2]
- Fysiologia: Urheilufysiologia on alkuperäisin urheilulääketieteen alue. Urheilufysiologia määrittelee, miten ihminen voi parhaiten suoritua parhaiten kovasta fyysisestä harjoittelusta. Urheilufysiologia on tärkeä alue fyysisen kunnon, kestävyyden, voiman, lihasten rakenteen ja lihasten toiminnan tutkimisessa. Urheilufysiologia auttaa ymmärtämään terveen elimistön toimintaa ja urheilijan fyysisiä ominaisuuksia. Urheilufysiologian kokemuksia on käytetty myös kuntoutuksessa.[2]
- Traumatologia eli urheiluvammat: Urheilutraumatologia liittyy loukkaantumistilanteisiin. Urheiluvammat voivat olla joko tapaturmaisia tai ylikuormituksesta aiheutuvia. Urheiluvammoille on tyypillistä niiden aiheutuminen nuorille henkilöille, joiden lihasvoima on saavutettu harjoittelemalla ja jotka käyttävät liikkeissään suuria voimia ja liikanopeuksia. Urheiluvammoista toipumisen pyrkimyksenä on usein palautuminen täyteen toimintakykyyn ja lajin jatkamiseen täysipainoisesti. Urheilutraumatologia on kehittänyt vammojen ennaltaehkäisyä sekä edistänyt perinteistä ortopediaa ja traumatologiaa.[2]
- Sisätaudit: Urheilulääketieteen piiriin kuuluvat ne taudit, joilla on jotakin yhteyttä urheiluun. Urheilu ei yleensä aiheuta tauteja, mutta voi pahentaa taudin oireita. Sisätautien hoidossa on oleellista tuntea eri lajien vaatimukset, jotta on mahdollista ratkaista, onko sairastuneen tai oirelevan urheilijan syytä keskeyttää urheilu.[2]
Muita urheilulääketieteen alueita ovat muun muassa urheilupsykologia ja gynekologia. Muihin tieteenaloihin rajoittuvia aloja ovat tekniikka, biomekaniikka, lujuusoppi, sosiologia ja psykologia, käyttäytymistieteet sekä vaihtoehtoiseen lääketieteeseen kuuluvat alat.[2]
Urheilulääketieteen vaatimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urheilulääketeide vaatii lääkäreiltä ja hoitohenkilökunnalta hyvää lääketieteellistä koulutusta myös oman erikoisalueen ulkopuolelta sekä urheilun tuntemusta, jotta eri lajien vaarat ja ongelmat ymmärrettäisiin. Urheilulääkärin tulee tietää, miten urheilija kokee sairautensa tai loukkaantumisensa ja että hän odottaa pikaista, perusteellista kuntoutumista. Urheilulääketieteellistä palvelua vaativat ennenkaikkea aktiiviurheilijat. Urheilulääketieteessä lääketeiteen eri erikoisalart ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja urheilulääketieteessä on kyse erikoisalojen sopivasta painotuksesta. Urheilulääketieteessä tarvitaan erikoistumista eri urheilulääketieteen alueille, mutta myös työskentelyä yhdessä urheilijaa hoitaen.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Eriksson Bengt O., Mellstrand Tore, Peterson Lars, Renström Per & Svedmyr Nils: Urheilijan terveydenhoito. Jyväskylä: Valmennuskolmio Oy, 1987. ISBN 951-9147-14-4.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Yleislääketiede ja liikuntalääketiede Tampereen Urheilulääkäriasema. Viitattu 9.12.2014.
- ↑ a b c d e f g h Eriksson ja muut 1987, s. 19–23
- ↑ 59.28 Urheilulääketiede Kirjastot.fi. Arkistoitu 16.11.2014. Viitattu 9.12.2014.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheilulääketiede Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||