Tämä on lupaava artikkeli.

Urheiluvamma

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nilkkansa nyrjäyttänyttä baseball-pelaajaa talutetaan kentältä.

Urheiluvamma on liikuntasuorituksen aikana kehoon muodostuva vaurio, joka estää kehon täysipainoisen toiminnan ja vaati parantuakseen toipumisajan.[1] Urheiluvammat kohdistuvat yleensä tuki- ja liikuntaelimiin eli luihin, lihaksiin, jänteisiin ja rustoihin. Urheiluvamma voi ilmetä kipuna, turvotuksena, arkuutena tai rajoittuneena kykynä käyttää kehoa tai varata sille painoa.[1]

Vammojen tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kontaktiurheilussa voi syntyä tapaturmassa aivotärähdys.

Urheiluvammat voidaan jakaa rasitusvammoihin ja tapaturmavammoihin.[2]

Yleisimpiä akuutteja tapaturmaisia vammoja ovat luunmurtumat, lihasten ja jänteiden revähdykset, nivelsiteiden revähdykset ja ruhjevammat. Akuutteja vammoja tulee etenkin törmäys- ja kontaktilajeissa, kuten jalkapallossa ja jääkiekossa.[1]

Yleisimpiä rasitusvammoja ovat jännetulehdukset, limapussin tulehdukset ja rasitusmurtumat. Rasitusvammoja tulee etenkin kestävyyslajeissa, kuten pitkänmatkanjuoksussa, ja lajeissa, jotka sisältävät toistuvia liikkeitä, kuten tennis, voimistelu ja painonnosto.[1]

Yleisimmät urheiluvammat ovat[1]

Syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheiluvammojen yleisimpiä syitä ovat[3]

  • lämmittelyn laiminlyönti
  • liiallinen harjoittelu
  • kehon ylikuormittaminen
  • turvatoimenpiteiden laiminlyönti
  • onnettomuus: usein yhtäkkinen isku tai törmäys
  • epäsopivat välineet, jotka eivät tue tai suojaa kunnolla
  • huono suoritustekniikka
  • uusiutuva vamma, joka heikentää kehoa ja altistaa sitä muille vammoille
  • genettiset tekijät
  • lihasten heikkous tai epätasapaino
  • lihasten jäykkyys
  • nivelten väljyys.

Ehkäisy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihashuolto kuten verryttely ehkäisee urheiluvammoja ja nopeuttaa palautumista.

Vammojen syntymisen todennäköisyyttä voi pienentää oikeanlaisilla varotoimenpiteillä ja valmistautumisella.[4]

Ennen uuden urheilulajin aloittamista voi käydä terveystarkastuksessa, jossa varmistetaan, että liikkujan kuntotaso, paino tai mikään olemassaoleva sairaus tai vamma ei kasvata loukkaantumisen todennäköisyyttä. Lajin vaatimusten mukainen harjoittelusuunnitelma varmistaa oikeanlaisen harjoittelun. Voima- ja kestävyysharjoittelua ei pidä kiirehtiä liikaa, ja levolle ja palautumiselle tulee varata aikaa. Harjoittelusuunnitelmaan kuuluu myös ruokavalion ja ravitsemuksen räätälöinti sekä nesteytys suorituksen aikana ja sen jälkeen.[4]

Alkuverryttely ennen liikuntaa pienentää loukkaantumisriskiä samoin kuin jäähdyttely liikunnan jälkeen.[4]

Oikeat välineet vähentävät loukkaantumisvaaraa. Kaikkien välineiden tulee sopia oman vartalon mittasuhteisiin, painoon ja taitotasoon. Jalkineiden tulee olla riittävän tukevat.[4]

Urheiluvammoja voidaan kuntouttaa esimerkiksi kinesioteipillä.

Teippausta voidaan käyttää niin urheiluvammojen ennaltaehkäisynä kuin jälkihoitonakin.[5] Muita suojavarusteita ovat pään suojat, kuten kypärä, tuki- ja iskuvaimentavat pohjalliset sekä ulkoiset niveltuet, kuten nilkka- ja rannetuet.[6]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akuutti vamma vaatii usein välitöntä ensiapua ja tilan vakauttamista, joskus myös sairaalahoitoa.[7] Kaikkein vakavimmat tapaukset vaativat kirurgiaa.[2] Pehmytkudosvammojen kohdalla ensiapuna toimii ”kompressio, koho, kylmä” -ohje eli KKK-ohje tai kolmen K:n ohje. Tällöin vammakohtaa puristetaan välittömästi, vammautunut raaja asetetaan koholle ja vamma pyritään kylmentämään esimerkiksi kylmäpakkauksella tai jääpalapussilla. Kun sisäinen verenvuoto vamma-alueella jää tällä tavoin vähäiseksi, vamma paranee nopeammin.[8] Joitain urheiluvammoja, kuten penikkatautia, voidaan hoitaa levolla tai lääkkeillä.[9]

Kroonista vammaa ja ei-kiireellistä hoitoa vativaa vammaa käydään näyttämässä lääkärillä ja sen jälkeen tarvittaessa erikoislääkärillä. Tuki- ja liikuntaelinten vammojen hoitoon ovat erikoistuneet ortopedit ja urheilulääkärit; moni heistä on erikoistunut lisäksi tiettyyn kehonosaan. Pediatrit ovat erikoistuneet jalkaongelmiin. Fysioterapeutit keskittyvät potilaan fyysisen liikkuvuuden maksimointiin, kehon toimintakyvyn palauttamiseen ja kivun lievittämiseen vamman tai sairauden jälkeen. Täydentävää hoitoa voi saada esimerkiksi urheilupsykologilta tai erilaisilta vaihtoehtohoitoja tarjoavilta terveydenhoitajilta, kuten osteopaateilta ja kiropraktikoilta.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Urheiluvammat, s. 6.
  2. a b Tuula Vainikainen: Urheiluvammojen hyvä hoito ei välttämättä vaadi leikkausta, mutta aina oman aikansa parantuakseen 8.10.2010. mehilainen.fi. Viitattu 31.3.2011.
  3. Urheiluvammat, s. 7.
  4. a b c d Urheiluvammat, s. 8–9.
  5. Nilkan teippaus venähdyksissä ja revähdyksissä urheiluteipillä Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Viitattu 7.12.2015.
  6. Mari Leppänen: Urheiluvammojen ennaltaehkäisy –tiivistelmä systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja meta-analyysin tuloksista Terveurheilija.fi. Viitattu 7.12.2015.
  7. a b Urheiluvammat, s. 10–11.
  8. Urheiluvammojen ehkäisy ja hoito Terve urheilija. UKK-instituutti. Viitattu 7.12.2015.
  9. Osmo Saarelma: Säären lihasaitio-oireyhtymä, "penikkatauti" Terveyskirjasto. 15.8.2015. Viitattu 7.12.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]