Seleukos I Nikator

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Seleukos I Nikator
Seleukos I
Herculaneumista löytynyt roomalainen kopio kreikkalaisesta patsaasta. Patsas sijaitsee nykyisin Napolin arkeologisessa museossa.
Persian kuningas
306 eaa.281 eaa.
Edeltäjä Aleksanteri IV
Seuraaja Antiokhos I
Babylonian satraappi
321 eaa.315 eaa. ja 312 eaa.306 eaa.
Tiedot
Syntynyt noin 358 eaa.
Europos, Makedonia
Kuollut 281 eaa.
Traakia
Puoliso Apama I, Stratonike I

Seleukos I Nikator (muinaiskreikaksi Σέλευκος Νικάτωρ, "Voittaja", noin 358 eaa.281 eaa.) oli makedonialainen sotilas, Aleksanteri Suuren upseeri ja yksi diadokeista. Seleukoksesta tuli lopulta Persian kuningas. Hän oli Seleukidien hallitsijasuvun perustaja.

Seleukos nimitettiin Babylonian satraapiksi Aleksanterin kuoltua 323 eaa. Antigonos I karkotti Seleukoksen Babylonista, mutta hän pääsi palaamaan Ptolemaioksen tuella vuonna 312 eaa. Seleukos valtasi muun muassa Persian ja Meedian. Hän solmi liiton intialaisen Chandragupta Mauryan kanssa. Seleukos kukisti Antigonoksen Ipsoksen taistelussa vuonna 301 eaa. ja Lysimakhoksen Korupedionin taistelussa vuonna 281 eaa. Pian sen jälkeen Ptolemaios Keraunos murhasi hänet. Seleukoksen seuraaja oli hänen poikansa Antiokhos I.[1]

Seleukos perusti useita kaupunkeja, muun muassa Antiokian ja Seleukian.[2]

Lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleukoksen isä oli Antiokhos, joka oli historioitsija Junianus Justinuksen mukaan Makedonian kuninkaan Filippos II:n sotapäällikkö. Justinus käyttää Antiokhoksesta titteliä dux, 'päällikkö'. Antiokhosta ei kuitenkaan mainita missään muissa lähteissä, eikä hänen urastaan Filippoksen aikana tiedetä mitään. Antiokhos oli mahdollisesti jonkin Ylä-Makedonian entisten ruhtinassuvun jäsen. Teini-iässä Seleukos valittiin kuninkaan palvelijaksi (paides). Kaikki ylimyssukujen vesat palvelivat kuningasta näissä tehtävissä. Aikuisina he toimivat armeijan upseereina. Seleukoksen äiti oli nimeltään Laodike, mutta juuri muuta hänestä ei tiedetäkään. Seleukos nimitti myöhemmin kaupunkeja isänsä ja äitinsä mukaan.[3]

Seleukoksen syntymävuodesta on jonkin verran epäselvyyttä. Justinus laski syntymävuodeksi 358 eaa, sillä hänen mukaansa Seleukos oli 77-vuotias Korupedionin taistelussa. Appianuksen mukaan Seleukos oli tuolloin 73-vuotias, jolloin syntymävuosi olisi 354 eaa. Eusebios taas mainitsee Seleukoksen iäksi 75 vuotta. Syntymävuosi olisi näin 356 eaa, joten Seleukos olisi samanikäinen kuin Aleksanteri Suuri. Tämä lienee Seleukoksen omaa propagandaa, jonka tarkoitus on tuoda Seleukosta esiin vaihtoehtona Aleksanterille.[4]

Seleukos syntyi Europoksessa, joka sijaitsi Makedonian pohjoisosassa. Vain vuosi ennen Seleukoksen syntymää – mikäli 358 eaa. on syntymävuosi – paionialaiset hyökkäsivät alueelle. Filippos kukisti paionialaiset, ja muutaman vuoden päästä paionialaiset olivat täysin Makedonian vallan alla.[5]

Seleukoksesta kerrottiin samanlaisia legendoja kuin Aleksanteri Suuresta. Laodiken kerrottiin sanoneen pojalleen, ennen kuin tämä lähti Persian sotaretkelle Aleksanterin kanssa, että tämän oikea isä olisi ollut Apollon-jumala. Jumala oli jättänyt Laodikelle lahjaksi sormuksen, jossa oli ankkurin kuva. Seleukoksella oli ankkurin muotoinen luomi. Myös Seleukoksen pojilla ja pojanpojilla kerrottiin olleen tällaiset merkit. Aleksanterista kerrottiin samanlaista tarinaa. Luultavasti Seleukos yritti esittäytyä Aleksanterin luonnollisena seuraajana ja oli siksi saattanut keksiä tarinan itse.[3]

Johannes Malalas kertoo, että Seleukoksella oli yksi sisar Didymeia, jolla taas oli kaksi poikaa Nikanor ja Nikomedes. Pojat ovat luultavasti kuitenkin fiktiivisiä. Didymeia viittaa ehkä Miletoksen lähellä sijainneeseen Didyman Apollonin oraakkeliin. On myös esitetty, että Ptolemaios Seleukoksen poika (joka ei ole sama henkilö kuin myöhemmin Egyptin kuninkaaksi päässyt Ptolemaios Lagoksen poika) olisi ollut Seleukoksen setä.[4]

Aleksanterin upseeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleukos johti Intian sotaretken aikana hypaspistien kuninkaallista osastoa eli agemaa. Kuvassa rekonstruktio hypaspistien varusteista.

Persian sotaretken aikana Seleukos nimitettiin hypaspistien kuninkaallisen osaston eli ageman komentajaksi.[6] Nimitys tapahtui vähän ennen Hydaspesjoen taistelua. Seleukoksen on väitetty kuuluneen armeijan korkeimpaan johtoon, mutta luultavasti näin ei ole. Kerrotaan, että Aleksanteri ylitti Hydaspeen laivalla, jonka mukana olivat myös Perdikkas, Ptolemaios, Lysimakhos sekä myös Seleukos, joka kuitenkin oli laivalla hypaspistien komentajana. Osa hypaspisteista matkusti samalla laivalla. Hydaspeen taistelussa Seleukos johti joukkojaan intialaisen kuninkaan Poroksen sotanorsuja vastaan. Seleukoksella ei luultavasti ollut minkäänlaista osuutta taistelun suunnittelussa, eikä häntä mainita myöhemminkään missään tärkeässä tehtävässä. Esimerkiksi Krateros, Hefaistion, Peithon ja Leonnatos saivat kaikki komennettavakseen suuriakin määriä joukkoja erillisiä tehtäviä varten.[7]

Seleukoksen hypaspistit seurasivat aina Aleksanterin mukana ja osallistuivat Induksen varren valtaukseen, malli-heimon kanssa käytyihin taisteluihin ja Gedrosian aavikon ylitykseen.[8]

Susassa järjestetyissä häissä Seleukos sai vaimokseen persialaisen Spitameneen tyttären Apaman. Aleksanteri Suuri meni itse naimisiin Dareios III:n tyttären kanssa, ja monet muutkin makedonialaiset ottivat persialaisia naisia vaimoikseen. Spitamenes oli taistellut Aleksanteria vastaan vielä pitkään sen jälkeen, kun Dareios oli kuollut. Aleksanteri luotti ilmeisesti Seleukokseen täysin, koska antoi hänelle Apaman vaimoksi. Seleukoksen ja Apaman liitto olikin Susassa solmituista avioliitoista ainut joka kesti. Ilmeisesti kyse oli todellisesta kiintymyksestä, koska Seleukoksella ei tuolloin ollut persialaisesta vaimosta suurtakaan poliittista hyötyä. Apama synnytti pian, ehkä vuonna 324 eaa., Seleukokselle Antiokhos-pojan. Johannes Malalas mainitsee vielä kaksi tytärtä, joiden olemassaolosta ei ole varmuutta.[9]

Seleukos mainitaan antiikin lähteissä kolmesti ennen Aleksanterin kuolemaa. Hän oli mukana Babylonin ulkopuolella tehdyssä purjehduksessa ja osallistui Aleksanterin ohella thessalialaisen Medeioksen juhliin, joiden jälkeen Aleksanteri sairastui. Hänen kerrotaan myös nukkuneen Sarapis-jumalan temppelissä ennen Aleksanterin kuolemaa. Purjehdukseen liittyvä tarina kertoo, että Aleksanterin diadeemi, kuninkuuden symboli, lensi tuulenpuuskassa kaislikkoon, ja Seleukos ui hakemaan sen takaisin. Pitääkseen diadeemin kuivana Seleukos sitoi sen omaan päähänsä. Tämä enteili tietysti Seleukoksen tulevaa kuninkuutta. Samanlaista tarinaa kerrottiin myös Lysimakhoksesta. Kyseessä lienee ollut propaganda. Seleukoksen osallistuminen Medeioksen juhliin voi olla totta. Tarinan mukaan Seleukos nukkui Sarapiin temppelissä Peithonin, Attaloksen, Menidaan, Demofonin, Peukestaan ja Kleomeneen kanssa toivoen jumalan auttavan Aleksanteria paranemaan. Tämäkin tarina lienee jälkeenpäin sepitetty, koska Sarapiin kultin arvellaan olleen myöhempää perua.[10]

Perdikkaan luutnantti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ptolemaios I oli Aleksanteri Suuren upseeri, joka nimitettiin Egyptin satraapiksi. Ptolemaios teki Egyptistä itsenäisen ja julistautui kuninkaaksi ja faaraoksi.

Aleksanteri Suuri kuoli Babylonissa 10. kesäkuuta 323 eaa. ilman seuraajaa. Hänen upseereistaan Perdikkas nousi hallitsijaksi, samalla kun uudeksi kuninkaaksi valittiin Aleksanterin vähäjärkinen velipuoli Arridaios, hallitsijanimeltään Filippos III. Pian myös Aleksanterin syntymätön lapsi nimitettiin isänsä seuraajaksi. Aleksanterin upseerit jakoivat valtakunnan keskenään. Arrianos mainitsee Seleukoksen yhtenä Perdikkaan tukijana Aleksanterin kuoleman jälkeisten vaiheiden aikana. Perdikkasta tuki myös joukko merkittäviä miehiä, kuten Ptolemaios, Leonnatos, Lysimahos, Peithon ja Eumenes. Seleukos nimitettiin toveriratsuväen eli hetairoin komentajaksi, todellisuudessa hän oli Perdikkaan tärkein upseeri.[11] Perdikkaan valta riippui kuitenkin siitä, pystyisikö hän pitämään Aleksanterin valtavan kuningaskunnan koossa ja saisiko hän satraapit tottelemaan kuninkaita eli itseään.[10]

Perdikkas ajautui kuitenkin sotaan muiden diadokkien kanssa. Hän yritti muun muassa saada Aleksanterin sisaren Kleopatran vaimokseen. Ensimmäinen diadokkisota alkoi pian sen jälkeen, kun Perdikkas lähetti Aleksanterin ruumiin haudattavaksi Makedoniaan. Ptolemaios kaappasi ruumiin ja vei sen Aleksandriaan. Perdikkas lähti Egyptiin kurittamaan Ptolemaiosta, joka otti salaa yhteyttä Perdikkaan upseereihin, Meedian satraappiin Peithoniin ja argyraspidien komentajaan Antigenekseen. Upseerit muodostivat salaliiton Perdikkasta vastaan. Myös Seleukos mainitaan salaliiton jäsenenä Cornelius Nepoksen teoksessa. On kuitenkin epävarmaa, osallistuiko Seleukos tosiaan salajuoneen. Ainakin hän säästyi Perdikkaan kohtalolta.[12]

Perdikkaan murhan jälkeen Seleukokselle oli selvä, että tulevaisuudessa oli parempi päästä jonkin maakunnan satraapiksi kuin palvella kuninkaiden armeijassa.[13]

Babylonian satraappi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalainen kopio Seleukosta esittävästä patsaasta.

Perdikkaan kuoleman jälkeen valtakunnan vaikutusvaltaisin henkilö oli Antipatros. Perdikkaan vastustajat kokoontuivat Triparadisoksessa vuonna 321 eaa. Siellä Aleksanterin valtakunta jaettiin uudelleen.[14] Triparadisoksessa sotilaat olivat kapinamielisyydessään vähällä murhata Antipatroksen. Sen esti vain Seleukoksen ja Antigonoksen väliintulo.[15] Seleukos sai Perdikkaan pettämisestä palkkiokseen Babylonian rikkaan maakunnan. Seleukoksen arvovalta oli noussut Perdikkaan kuoleman jälkeen. Nimitys Babylonin satraapiksi oli ehkä Antipatroksen idea. Seleukosta ympäröivät Babyloniassa Persiksen satraappi Peukestas, Susianan uusi satraappi oli Antigenes ja Meedian Peithon. Babylonia oli valtakunnan rikkaimpia maakuntia, mutta sotilaallisesti se oli merkityksetön. Antipatroksen idea oli ilmeisesti estää itäisten maakuntien hallitsijoita tulemasta liian mahtaviksi.[14]

Perdikkas oli ennen kuolemaansa nimittänyt erään Dokimoksen Babylonian satraapiksi, ja tämä ei aikonut antaa Babyloniaa Seleukokselle suosiolla. Seleukoksen tulosta Babyloniaan ei ole paljon tietoa. Erään babylonialaisen kronikan mukaan kaupungissa tuhoutui jokin tärkeä rakennus noihin aikoihin, ilmeisesti kesällä tai syksyllä 320 eaa. Babylonialaisen piirtokirjoituksen mukaan Seleukos saapui Babyloniin loka- tai marraskuussa 320 eaa. Dokimos pääsi kaikesta huolimatta pakenemaan. Samaan aikaan Meedian satraappi Peithon murhautti Parthian satraapin Filippoksen ja asetti veljensä Eudamoksen tämän tilalle. Lännessä taas Antigonos ja Eumenes ottivat yhteen. Eumenes oli, kuten Peithon ja Seleukoskin, Perdikkaan entisiä tukijoita. Seleukoksen suurin ongelma oli kuitenkin Babylonia itse. Paikalliset olivat nousseet Arkhonia vastaan ja tukeneet Dokimosta. Babylonin papistolla oli myös suuri valta. Babyloniassa asui myös paljon Aleksanterin sinne asuttamia makedonialaisia ja kreikkalaisia veteraaneja. Papiston Seleukos sai puolelleen samalla tavalla kuin Aleksanterikin, suurin rahalahjoin tai lunnain.[16]

Toinen diadokkisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antipatroksen kuoleman jälkeen vuonna 319 eaa. Meedian satraappi Peithon alkoi laajentaa valtaansa, mutta muut alueen satraapit kukistivat hänet, ja Peithon pakeni Meediaan. Samalla Antigonos oli pakottanut Eumeneen perääntymään Kilikiasta Mesopotamiaan. Tilanne oli Seleukoksen kannalta tukala. Eumenes oli Babylonian pohjoispuolella armeijansa kanssa, Antigonos hänen kintereillään vieläkin suuremman armeijan kanssa ja Peithon Meediassa. Peithonin vastustajat olivat samalla kokoontuneet Susianaan.[17]

Peithon saapui Seleukoksen luokse syksyllä tai talvella 317 eaa. Peithonilla oli jäljellä vain rippeet entisistä joukoistaan, ja Seleukoksella oli ilmeisesti vielä vähemmän sotilaita. Eumenes päätti marssia Susaan keväällä 316 eaa. Susassa olleet satraapit olivat ilmeisesti hyväksyneet Eumeneen väitteet, että hän taisteli laillisen hallitsijasuvun nimissä Antigonosta vastaan. Eumenes marssitti armeijansa 300 stadionin (55 km) päähän Babylonista ja yritti ylittää Tigriksen. Seleukoksen oli pakko toimia, ja hän lähetti kaksi trireemiä ja muita pienempiä laivoja estämään ylitystä. Seleukos yritti myös saada Aleksanterin argyraspidit, joita hän oli johtanut Intiassa, luopumaan Eumeneesta, mutta turhaan. Seleukos lähetti myös viestejä Antigonokselle. Seleukoksella ei ilmeisesti ollut aikomustakaan estää Eumenesta, sillä siihen hänellä oli aivan liian vähän joukkoja. Seuraavaksi Seleukos avasi joen tulvavallit. Vesi ympäröi Eumeneen leirin, mutta tämä sai joukkonsa yli, koska laivoja oli tarpeeksi.[18]

Keväällä 316 eaa. Seleukos ja Peithon liittyivät Antigonokseen, joka seurasi Eumeneen perässä Susaan. Susasta Antigonos lähti kuitenkin pian Meediaan, josta hän saattoi uhata itäisiä maakuntia. Antigonos jätti Seleukoksen pienen joukon kanssa estämään Eumeneen pääsyä takaisin Välimerelle. Antigonos kukisti Eumeneen Gabienen taistelussa ja antoi teloittaa hänet. Tapahtumat toisen diadokkisodan aikana osoittavat, kuinka Seleukos oli valmis odottamaan sopivaa hetkeä. Taistelut ja teloitukset eivät olleet hänen tyyliään.[19]

Pako Egyptiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antigonos talvehti Meediassa, jonka satraappina Peithon taas toimi. Peithonin vallanhimo oli jälleen kasvanut, ja hän yritti saada osan Antigonoksen armeijasta puolelleen. Antigonos sai kuitenkin vihiä asiasta ja teloitutti Peithonin. Sen jälkeen Antigonos syrjäytti Peukestaan Persiksen satraappina.[20] Kesällä 315 eaa. Antigonos saapui Babyloniin, jossa Seleukos otti hänet vastaan avosylin. Herrojen välit kylmenivät kuitenkin pian. Seleukos rankaisi erästä Antigonoksen upseeria kysymättä Antigonokselta lupaa. Antigonos suuttui ja määräsi Seleukoksen esittämään maakuntansa tulot hänelle. Seleukos kieltäytyi.[21] Hän pelkäsi kuitenkin Antigonosta niin paljon, että pakeni Egyptiin vain 50 ratsumiehen kanssa. "Kaldealaisten astrologien" kerrotaan ennustaneen Antigonokselle, että Seleukoksesta tulisi tulevaisuudessa Aasian herra ja että hän tappaisi Antigonoksen. Tämän kuullessaan Antigonos lähetti sotilaita Seleukoksen perään, mutta tämä pakeni aluksi Mesopotamiaan ja sieltä Syyriaan. Antigonos teloitutti Mesopotamian uuden satraapin Blitorin, joka oli auttanut Seleukosta. Antigonoksen saaman ennustuksen aitoudesta on keskusteltu. Aitouden puolesta puhuu se, että Babylonin papisto ilmeisesti vastusti Seleukosta.[22]

Seleukoksen paetessa Makedoniassa tapahtui uusia mullistuksia. Kassandros murhasi kuningas Filippos III:n, tämän vaimon Eurydiken ja Aleksanteri Suuren äidin Olympiaan. Yksin kuninkaaksi tuli näin Aleksanteri IV, joka oli vielä pelkkä lapsi ja Kassandroksen vallassa.[23]

Ptolemaioksen amiraali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleukoksen kolikko.

Egyptiin päästyään Seleukos lähetti ystäviään Kreikkaan kertomaan Kassandrokselle ja Traakian hallitsijalle Lysimakhokselle Antigonoksen toimista. Antigonos oli nyt diadokeista mahtavin, ja muut liittoutuivat pian häntä vastaan. Liittolaiset lähettivät Antigonokselle ehdotuksen, josta hänen oli pakko kieltäytyä. Liittolaiset vaativat muun muassa, että Seleukos saisi palata Babyloniaan. Antigonos kieltäytyi ja siirtyi Syyriaan, josta hän aikoi hyökätä Ptolemaiosta vastaan keväällä 314 eaa.[24] Seleukos sai toimia Ptolemaioksen amiraalina. Samalla kun Antigonos aloitti Tyroksen piirityksen[25][26] Antigonos solmi liiton Rodoksen kanssa. Rodos sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla, ja sen laivasto pystyi estämään liittolaisia yhdistämästä voimiaan. Siksi Ptolemaios lähetti Seleukoksen sadan laivan kanssa Aigeianmerelle. Laivasto oli liian pieni kukistamaan Rodosta, mutta tarpeeksi suuri saamaan Kaarian satraapin Asandroksen liittymään Ptolemaiokseen. Seleukos valtasi Erythrain kaupungin. Syy siihen ei ole selvä. Ehkä kyse oli vain voimannäytöstä. Antigonoksen veljenpoika Ptolemaios saapui kuitenkin paikalle ja hyökkäsi Asandroksen kimppuun. Seleukos palasi sen jälkeen Kyprokselle, jonne Ptolemaios lähetti veljensä Menelaoksen, 10 000 palkkasotilasta ja sata laivaa. Seleukos ja Menelaos aloittivat Kitionin piirityksen. Antigonos lähetti sen jälkeen suurimman osan laivastostaan Aigeianmerelle ja armeijansa Vähään-Aasiaan. Ptolemaios sai siitä tilaisuuden hyökätä Syyriaan, jossa hän kukisti Antigonoksen pojan Demetrioksen Gazan taistelussa. Seleukos oli luultavasti mukana taistelussa. Taistelussa kaatui Peithon Agenorin poika, jonka Antigonos oli nimittänyt Babylonian satraapiksi Seleukoksen jälkeen. Peithonin kuolema avasi Seleukokselle tien takaisin Babyloniaan.[27]

Seleukos näytti valmistelleen paluunsa Babyloniaan hyvin. Gazan taistelun jälkeen Demetrios perääntyi Tripoliin, samalla kun Ptolemaios eteni Siidoniin asti. Ptolemaios antoi Seleukokselle jalkaväkeä 800 miestä ja ratsuväkeä 200 miestä. Hänen mukanaan olivat myös hänen ystävänsä, ehkä samat 50, jotka pakenivat hänen kanssaan Babylonista. Matkan varrella Seleukos värväsi sotilaita siirtokuntien asukkaiden joukosta. Lopulta hänellä oli noin 3 000 sotilasta. Babylonissa Peithonin komentaja Difilos linnoittautui kaupungin linnaan. Seleukos valtasi Babylonin rivakasti, ja myös linna vallattiin pian. Seleukoksen ystävät, jotka olivat jääneet kaupunkiin hänen paetessaan, vapautettiin.[28]

Voittaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itäisten maakuntien valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varsin pian Antigonoksen kannattajat yrittivät vallata Babylonian takaisin. Nikanor oli Meedian uusi satraappi ja itäisten maakuntien strategos. Nikanorin armeijaan kuului 17 000 sotilasta, ja mukana oli myös Arian satraappi Evagoras. Oli selvää, ettei Seleukos pystyisi kukistamaan tätä armeijaa tavanomaisessa taistelussa. Seleukos kätki joukkonsa soihin, jotka ympäröivät paikkaa, jossa Nikanor aikoi ylittää Tigriksen. Seleukoksen joukot tekivät öisen yllätyshyökkäyksen. Evagoras kaatui taistelun alkuvaiheessa, ja Nikanor joutui joukoistaan erilleen. Tieto Evagoraan kuolemasta levisi joukkojen keskuudessa, ja Nikanorin sotilaat antautuivat joukoittain. Melkein kaikki suostuivat siirtymään Seleukoksen palkkalistoille. Nikanor pakeni vain muutaman miehen kanssa.[29]

Vaikka Seleukoksella olikin nyt 20 000 sotilasta, se ei riittänyt Antigonoksen joukkoja vastaan. Hän ei myöskään tiennyt, milloin Antigonos tekisi vastahyökkäyksensä, mutta hän tiesi, että ainakin kahdessa itäisessä maakunnassa ei sillä hetkellä ollut satraappia. Myös suurin osa hänen joukoistaan oli näistä maakunnista. Osa Evagoraan joukoista oli jopa persialaisia. Ehkä osa joukoista oli Eumeneen entisiä sotilaita, jotka syystäkin vihasivat Antigonosta. Seleukos päätti käyttää tilannetta hyväkseen.[29]

Seleukos antoi levittää erilaisia tarinoita. Erään tarinan mukaan hän olisi unessa nähnyt Aleksanteri Suuren, joka oli seissyt hänen vierellään. Samaa temppua oli aikaisemmin käyttänyt Eumenes. Antigonos, joka oli ollut Vähässä-Aasiassa, kun Seleukos oli ollut idässä sotimassa Aleksanterin kanssa, ei pystynyt samalla tavalla käyttämään Aleksanteria propagandassaan. Seleukoksella oli myös kyky saada makedonialaisten luottamus puolelleen. Toisin kuin Eumenes, hän oli itsekin makedonialainen.[30]

Päästyään takaisin Babylonian herraksi Seleukos alkoi toimia entistä rämäpäisemmin. Hän valtasi lyhyessä ajassa Meedian ja Susianan. Diodoros Sisilialainen lisää, että Seleukos valtasi myös "muita läheisiä alueita". Kyseessä olivat ehkä Persis, Aria ja luultavasti myös Parthia. Baktriaan ja Sogdianaan Seleukos ei koskenut. Niiden satraappi Stasanor oli pysytellyt aikaisempien selkkausten ulkopuolella. Nikanorin armeijan tappion jälkeen idässä ei ollut armeijaa, joka olisi kyennyt pysäyttämään Seleukoksen. On epävarmaa, miten Seleukos järjesti valtaamiensa maakuntien hallinnon. Usean maakunnan satraappi oli kuollut. Periaatteessa Polyperkhon oli vielä Antipatroksen seuraaja ja Makedonian kuningaskunnan virallinen hallitsija, jonka laillisesti tuli nimittää satraapit. Polyperkhon oli kuitenkin liittoutunut Antipatroksen kanssa ja oli siis Seleukoksen vihollinen.[31]

Antigonoksen vastaisku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antigonos lähetti poikansa Demetrioksen 15 000 jalkaväen ja 4 000 ratsuväen kanssa valtaamaan takaisin Babylonian. Ilmeisesti hän asetti Demetriokselle aikarajan, jonka umpeutuessa tämän oli palattava Syyriaan. Antigonos luuli, että Seleukos hallitsi vain Babyloniaa. Ehkä Nikanor ei ollut kertonut Antigonokselle, että Seleukoksella oli nyt ainakin 20 000 sotilasta. Ehkä Nikanorin tappion laajuus ei ollut vielä täysin selvinnyt kaikille. Ilmeisesti Antigonos ei vielä tiennyt Seleukoksen vallanneen suuren osan itäisistä maakunnista. Selvästi Antigonos ei myöskään välittänyt paljon valtakunnan itäosista.[32]

Demetrioksen saapuessa Babyloniin Seleukos oli jossakin idässä. Seleukos oli jättänyt Babyloniin Patrokleen puolustamaan kaupunkia. Babylonia puolustettiin epätavallisella tavalla: Kaupungissa oli kaksikin lujaa linnoitusta, joihin Seleukos oli jättänyt vahvat varuskunnat. Kaupungin koko väestö siirrettiin pois kaupungista, ja heidät sijoitettiin ympäröiville alueille, jopa Susaan asti. Babylonin ympäristö kaupunkeineen, soineen, kanavineen ja jokineen oli puolustuksen kannalta mainiota. Demetrioksen joukot alkoivat piirittää Babylonin linnakkeita, ja yksi niistä saatiin vallatuksi. Toinen linnake osoittautuikin vaikeammaksi, ja Demetrios jätti ystävänsä Arkhelaoksen jatkamaan piiritystä. Demetrios lähti tämän jälkeen länteen ja jätti Babyloniin 5 000 jalkaväkeä ja 1 000 ratsuväkeä. Demetrioksen joukkojen kohtalosta ei ole jäänyt minkäänlaista mainintaa antiikin lähteisiin. Seleukos joutui ehkä palatessaan valtaamaan Babylonin Arkhelaoksen joukoilta.[33]

Babylonian sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lysimakhoksen kolikko, jossa on sarvipäisen Aleksanteri Suuren kuva.

Vuonna 311 eaa. Antigonos solmi rauhan Kassandroksen, Lysimakhoksen ja Ptolemaioksen kanssa. Antigonos sai näin vapaat kädet Seleukosta vastaan.[34] Antigonoksen armeija käsitti ainakin 80 000 sotilasta. Vaikka Antigonos olisi jättänyt puolet joukoistaan länteen, hänellä olisi ollut ylivoima Seleukosta vastaan. Seleukos sai ehkä apua kossaialaisilta, muinaisten kassiittien jälkeläisiltä. Antigonos oli tuhonnut heidän alueitaan sodassa Eumenesta vastaan. Seleukos värväsi ehkä myös osan Arkhelaoksen joukoista. Kun Antigonos lopulta hyökkäsi Babyloniaan, oli Seleukoksen armeija suurempi kun aikaisemmin. Monet sotilaista kantoivat varmasti kaunaa Antigonosta kohtaan, ja myös alueen asukkaat suhtautuivat häneen vihamielisesti. Seleukoksen ei tämän takia tarvinnut uhrata osaa joukoistaan varuskuntiin, jotka pitäisivät paikalliset kurissa. [35]

Antigonoksen ja Seleukoksen välisestä kamppailusta on säilynyt nykypäivään vain hyvin vähän tietoa. Sodasta on jäänyt hyvin katkonainen kuvaus babylonialaiseen kronikkaan. Vuotta 310 eaa. käsittelevä kuvaus on hävinnyt kokonaan. Ilmeisesti Antigonos valtasi Babylonin. Antigonos ei pystynyt keskittymään sotaan, koska Ptolemaios teki yllättävän hyökkäyksen muun muassa Kilikiaan.[35]

Tiedetään, että Seleukos sai Antigonoksesta ainakin yhden ratkaisevan voiton. Tästä taistelusta on jäänyt vain maininta Polyainoksen Strategematassa, johon on koottu eri sotapäällikköjen käyttämiä sotajuonia. Polyainoksen mukaan Seleukoksen ja Antigonoksen joukot taistelivat, mutta illan saapuessa taistelu oli vielä ratkaisematta, ja molemmat osapuolet totesivat, että oli parasta jatkaa taistelua seuraavana päivänä. Antigonoksen joukot yöpyivät ilman varusteitaan. Seleukos määräsi sotilaansa nukkumaan ja syömään aamiaisensa taistelumuodostelmassa. Vähän ennen aamunkoittoa Seleukoksen joukot hyökkäsivät Antigonoksen joukkoja vastaan, jotka olivat ilman aseitaan ja epäjärjestyksessä. Näin Antigonoksen joukot kukistuivat helposti. Polyainoksen kertomus on kuitenkin outo, sillä Antigonos oli diadokeista kokeneimpia.[36][37]

Joka tapauksessa sota päättyi Seleukoksen voittoon, ja Antigonos perääntyi länteen. Kumpikin osapuoli linnoitti rajansa. Antigonos rakennutti linnoituksia Balikh-joen varrelle, ja Seleukos linnoitti muutaman kaupungin, muun muassa Dura-Europoksen ja Nisibisin.[36]

Seleukeia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava tapahtuma, joka voidaan liittää Seleukokseen, on Seleukeian kaupungin perustaminen. Tigriksen rannalle rakennettu kaupunki perustettiin luultavasti vuonna 307 tai 305 eaa. Seleukos teki Seleukeiasta uuden pääkaupunkinsa ja otti siinä varmasti mallia Lysimakhoksesta, Kassandroksesta ja Antigonoksesta, jotka olivat nimenneet kaupunkeja itsensä mukaan. Seleukos siirsi myös Babylonin rahapajan uuteen kaupunkiin. Babylon jäi pian Seleukeian varjoon, ja kerrotaan, että Seleukoksen poika Antiokhos siirsi koko Babylonin väestön Seleukeiaan vuonna 275 eaa. Kaupunki kukoisti, kunnes roomalaiset tuhosivat sen vuonna 165.[36][38]

Seleukeian perustamisesta kerrottiin tarinaa, jonka mukaan Seleukos kysyi babylonialaisilta papeilta, mikä päivä olisi paras kaupungin perustamiselle. Papit laskivat tämän päivän, mutta ilmoittivat Seleukokselle eri päivän, koska halusivat kaupungin epäonnistuvan. Mutta kun oikea päivä koitti, alkoivat Seleukoksen sotilaat spontaanisti rakentamaan kaupunkia. Kun papeilta kysyttiin tästä, tunnustivat he valehdelleensa.[39]

Kuningas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chandragupta ja itäiset maakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antigonoksen kolikko, jossa teksti ΒΑΣΙΛΕΩΣ ΑΝΤΙΓΟΝΟΥ ("kuningas Antigonoksen").

Diadokkien välinen kilpailu huipentui, kun Antigonos julistautui kuninkaaksi vuonna 306 eaa. Ptolemaios, Lysimakhos, Kassandros ja Seleukos seurasivat pian perässä. Myös Sisilian Agathokles julistautui kuninkaaksi samoihin aikoihin.[36][40]

Sitten Seleukos saattoi kääntää katseensa taas itään. Seleukoksen toiminnasta idässä on vain vähän lähteitä. Maurya-valtakunnan perustaja Chandragupta Maurya (joka tunnetaan kreikkalaisissa lähteissä yleensä nimellä Sandrökottos) oli vallannut Induslaakson ja muita Aleksanterin valtakunnan itäisimmistä alueista. Seleukos lähti sotaretkelle Chandraguptaa vastaan ja ylitti ainakin Induksen, ehkä myös Hydaspeen (nykyinen Jhelum). Seleukoksen Intian-sotaretki osoittautui kuitenkin liian vaikeaksi. Ehkä Chandragupta kukisti hänet taistelussa. Tästä ei ole kuitenkaan minkäänlaisia lähteitä. Seleukos ja Chandragupta solmivat rauhan, jonka ehdot viittaavat selvästi siihen, että Seleukos oli jäänyt tappiolle.[41] Seleukoksen oli luovutettava Chandraguptalle itäisimmät maakunnat Arakhosia, Paropamisadai ja ehkä Aria. Toisaalta Seleukos sai muiden itäisten maakuntien satraappien hyväksynnän. Seleukoksella oli varmasti hyötyä persialaisesta vaimostaan. Baktrian ja Parthian satraapit tarvitsivat Seleukoksen tukea Chandraguptaa vastaan. Seleukos sai Chandraguptalta lahjaksi 400 tai 500 sotanorsua. Sotanorsuista oli kahdenkymmenen vuoden kuluttua elossa vain yksi, sillä Seleukos sai luultavasti Chandraguptan vanhimmat sotanorsut.[36] Chandraguptan ja Seleukoksen välinen liitto vahvistettiin luultavasti vielä avioliitolla. Chandragupta tai hänen poikansa nai Seleukoksen tyttären. Seleukos lähetti myös kreikkalaisen maantieteilijän Megastheneen lähettilääksi Chandraguptan hoviin Pataliputraan. Megastheneen kuvaus matkasta on säilynyt vain katkelmina.[41] Seleukos perusti ehkä laivaston Persianlahdelle ja Intian valtamerelle.[36]

Ipsoksen taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleukoksen tetradrakhma Seleukeiasta. Etupuolella seppelöidyn Zeuksen pää, takapuolella Athene.

Chandraguptalta saadut sotanorsut osoittautuivat hyvinkin tarpeellisiksi, kun muut diadokit viimein päättivät kukistaa Antigonoksen. Kassandros, Seleukos ja Lysimakhos voittivat Antigonoksen ja Demetrioksen Ipsoksen taistelussa. Antigonos kaatui taistelussa, mutta Demetrios pääsi pakenemaan. Seleukos sai taistelun jälkeen Syyrian. Hän tulkitsi Syyrian kattavan alueen Taurus-vuorilta Siinaille, mutta Ptolemaios oli jo ehtinyt vallata Palestiinan ja Foinikian. Seleukos liittoutui vuonna 299 eaa. Demetrioksen kanssa ja nai tämän tyttären Stratoniken. Stratonike oli myös Antipatroksen tyttären Filan tytär. Demetrioksen laivasto pystyi tuhoamaan Ptolemaioksen laivaston, jota vastaan Seleukos ei muuten pystynyt taistelemaan.[42]

Seleukos ei kuitenkaan onnistunut laajentamaan valtakuntaansa länteen. Pääasiallisena syynä oli se, ettei hänellä ollut tarpeeksi kreikkalaisia ja makedonialaisia joukkoja. Seleukoksen voima piili sotanorsuissa ja perinteisessä persialaisessa ratsuväessä, mutta hänen jalkaväkensä oli Ipsoksessakin ollut vähälukuisempi kuin Lysimakhoksen. Seleukos yritti korjata tämän perustamalla kaupunkeja. Syyriassa ei tuolloin ollut monta kaupunkia, ja Seleukoksen lohkolla oli vain yksi tärkeä kaupunki Arados, joka sijaitsi saarella. Toinen kaupunki oli vielä keskeneräinen Antigoneia. Seleukos perusti neljä uutta kaupunkia: Seleukeian ja Laodikeian rannikolle sekä Antiokeian ja Apameian Orontes-joen laaksoon. Uudesta Seleukeiasta piti tulla Seleukoksen ikkuna länteen ja hänen laivastotukikohtansa. Seleukos perusti alueelle myös kuusi pienempää kaupunkia. Uudet kaupungit houkuttivat Kreikasta siirtolaisia.[42]

Demetrioksen ja Lysimakhoksen tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demetrioksen kolikko, jossa on teksti ΒΑΣΙΛΕΩΣ ΔΗΜΗΤΡΙΟΥ ("kuningas Demetrioksen"). Demetrios oli vaihdellen Seleukoksen liittolainen ja vastustaja.

Seleukos nimitti poikansa Antiokhos I:n vuonna 292 eaa. kanssahallitsijakseen ja itäisten maakuntien hallitsijaksi. Antiokhos meni naimisiin äitipuolensa Stratoniken kanssa. Seleukos sai näin Stratoniken pois tieltä, samalla kun tämän isä Demetrios oli päässyt Makedonian kuninkaaksi. Seleukoksen ja Demetrioksen liitto oli päättynyt vuonna 294 eaa., kun Seleukos oli vallannut Demetriokselta Kilikian. Demetrios hyökkäsi Kilikiaan vuonna 286 eaa. ja valtasi sen helposti. Demetrios uhkasi Kilikiasta käsin Seleukoksen tärkeimpiä alueita Syyriassa. Demetrioksen joukot olivat kuitenkin väsyneitä, eivätkä olleet saaneet palkkojaan. Seleukos taas oli rikas ja tunnettu viekkaudestaan. Lisäksi sotilaat pitivät hänestä. Seleukos tukki Kilikiasta etelään johtaneet solat ja kannusti Demetrioksen joukkoja loikkaamaan omalle puolelleen. Samalla hän vältti taistelua. Lopulta Seleukos vetosi Demetrioksen joukkoihin henkilökohtaisesti. Hän näyttäytyi sotilaille armeijojen edessä ja otti kypäränsä päästä näyttääkseen kuka oli. Demetrioksen joukot luopuivat johtajastaan, ja Demetrios vangittiin Apameiaan. Hän kuoli parin vuoden kuluttua.[42]

Lysimakhos ja Ptolemaios olivat antaneet Seleukokselle tukensa Demetriosta vastaan, mutta Demetrioksen kukistuttua liitto alkoi rakoilla. Lysimakhos hallitsi Makedoniaa, Traakiaa ja Vähää-Aasiaa. Hänellä oli perheongelmia: Lysimakhos teloitutti poikansa Agathokleen, jonka vaimo Lysandra pakeni Babyloniin Seleukoksen luokse. Sitten Seleukos hyökkäsi Vähään-Aasiaan ja kukisti Korupedionin taistelussa vuonna 281 eaa. Lysimakhoksen, joka kaatui taistelussa. Koska Ptolemaioskin oli kuollut vuotta aikaisemmin, Seleukos oli näin ainoana jäljellä Aleksanterin aikalaisista.[42]

Vähän-Aasian hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kuolemaansa Seleukoksella oli vaikeuksia Vähän-Aasian hallinnon kanssa. Alue oli kreikkalaisten kaupunkien, persialaisten ylimysten alueiden ja paikallisten kansojen asuttama tilkkutäkki. Seleukoksen kerrotaan yrittäneen kukistaa Kappadokiaa, mutta epäonnistuneen. Myös Lysimakhoksen vanha upseeri Filetairos hallitsi Pergamonia melkein itsenäisesti. Toisaalta Seleukos perusti nimistä päätellen Vähään-Aasiaan useita kaupunkeja.[42]

Seleukoksen kirjeitä eri kaupungeille ja temppeleille on säilynyt. Kaikki Vähän-Aasian kaupungit lähettivät varmasti uuden hallitsijansa luokse lähetystöjä. Seleukoksen tiedetään valittaneen suurista kirjemääristä, jotka hänen oli pakko lukea. Hän oli ilmeisen pidetty hallitsija. Esimerkiksi Lemnoksen saarella Seleukosta juhlittiin vapauttajana ja hänen kunniakseen perustettiin temppeli. Paikallisen tavan mukaan Seleukokselle kaadettiin päivällisillä ylimääräinen annos viiniä. Tuolloin häntä kutsuttiin Seleukos Soteriksi ("vapauttaja"). Seleukoksen lähtiessä Eurooppaan Vähän-Aasian järjestelyt olivat vielä kesken.[42]

Kuolema ja perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleukos kuoli juuri, kun hän oli päässyt Eurooppaan. Egyptin hallitsijan Ptolemaioksen poika Ptolemaios Keraunos murhasi Seleukoksen Traakiassa vain vähän ennen kuin tämä olisi vallannut Makedonian. Makedonian ja Traakian valtauksen jälkeen Seleukos olisi varmasti suunnannut Kreikkaan. Seleukos oli jo valmistellut Kreikan valtausta lahjoilla, ja hänet oli jo nimitetty Ateenan kunniakansalaiseksi.[43]

Antiokhos perusti isälleen kultin. Myöhempien seleukidien ympärille muodostui henkilökultti, ja Seleukosta alettiin palvoa jumalan poikana. Eräässä Ilionista löydetyssä tekstissä kerrotaan, että pappien tuli uhrata Apollonille, Antiokhoksen perheen esi-isälle. Seleukoksesta alettiin myös kertoa monenlaisia anekdootteja.[44]

Seleukidien valtakunnassa ja myöhemmin laajalti muuallakin hellenistisessä maailmassa oli useiden vuosisatojen ajan käytössä seleukidinen ajanlasku, joka alkoi Seleukos I:n paluusta Babyloniin vuonna 312 eaa.

Antiikin lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjalliset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleukoksen ja diadokkien valtakautta käsittelevät yleisesti Diodoros Sisilialaisen maailmanhistoria ja Junianus Justinuksen lyhennelmä Pompeius Troguksen Makedonian historiaa käsittelevä teoksesta. Arrianoksen diadokkeja käsittelevä teos on säilynyt vain myöhempänä lyhennelmänä.[45] Appianoksen Syyrian sotaa käsittelevä teos sisältää lyhyen Seleukoksen elämäkerran.[46] Hajanaisia viittauksia Seleukokseen löytyy myös muun muassa Pausaniaan ja Strabonin maantiedettä käsittelevistä teoksista, Athenaioksen Deipnosofistaista, Polyainoksen Stratagematasta ja Plutarkhoksen elämäkerroista, pääasiassa Demetrioksen elämäkerrasta.[45]

Babylonista on säilynyt savitauluja, joissa käsitellään diadokkien sotia. Yksi savitaulu käsittelee Seleukoksen ja Antigonoksen välistä sotaa.[47] Toinen käsittelee Seleukoksen viimeistä sotaa Lysimakhosta vastaan ja hänen kuolemaansa.[48]

Numismatiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seleukoksen kolikko, jossa on teksti ΒΑΣΙΛΕΩΣ ΣΕΛΕΥΚΟΥ ("kuningas Seleukoksen").

Julistauduttuaan kuninkaaksi Seleukos alkoi lyöttää kolikkoja, joissa oli seppelöidyn Zeuksen pää ja takapuolella Athene-jumalatar taistelemassa sotavaunusta, jota vetää neljä sarvipäistä norsua. Takapuolella on myös teksti ΒΑΣΙΛΕΩΣ ΣΕΛΕΥΚΟΥ ("Kuningas Seleukoksen") ja Seleukoksen käyttämä ankkurisymboli. Kolikko muistuttaa Filippos II:n aikaisia kolikkoja. Norsut saattavat viitata Chandraguptan kanssa solmittuun rauhaan. Seleukos jatkoi myös Aleksanterin lyöttämien kolikkojen tuottamista. Hän siirsi Babylonin rahapajan uuteen pääkaupunkiinsa Seleukeiaan. Babylonissa lyötiin tämän jälkeen vain paikallisesti käytettyjä kolikkoja. Seleukokselle kuuluivat myös Susan ja Ekbatanan rahapajat. Myöhemmin Seleukos avasi rahapajan myös Baktraan, Baktrian tärkeän maakunnan pääkaupunkiin. Ekbatanan rahapaja tuotti erikoista kolikkoa, jonka etupuolella on norsun päänahkaa päällään pitävän Aleksanteri Suuren kuva. Kyseinen kuva on ilmeisesti kopioitu Ptolemaios I:n rahoista. Eräissä Susassa lyödyissä kolikoissa on etupuolella nuori mies leopardin nahalla päällystetty kypärä päässään, ja takapuolella Nike seppelöi puun, johon on ripustettu kyrassi, kypärä ja kilpi. Etupuolen kuvaa on yleensä pidetty Seleukoksen muotokuvana, mutta kyseessä saattaa olla Dionysokseen samaistunut Aleksanteri.[49]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • T. Boiy: Late Achaemenid and Hellenistic Babylon. Peeters Publishers. ISBN 9789042914490. (englanniksi)
  • A. B. Bosworth: The Legacy of Alexander. Oxford University Press, 2005. ISBN 9780199285150. (englanniksi)
  • John D. Grainger: Seleukos Nikator: Constructing a Hellenistic Kingdom. Routledge, 1990. ISBN 9780415047012. (englanniksi)
  • John D. Grainger: A Seleukid Prosopography and Gazetteer. BRILL, 1997. ISBN 9789004107991. (englanniksi)
  • Waldemar Heckel: The Marshals of Alexander's Empire, s. 257. Routledge, 1992. ISBN 9780415050531. (englanniksi)
  • John Keay: India: A History, s. 85-86. ISBN 9780802137975. Grove Press, 2001.
  • Otto Mørkholm et. al.: Early Hellenistic Coinage. Cambridge University Press, 1991. ISBN 9780521395045. (englanniksi)
  • Graham Shipley: The Hellenistic World., s. 301-302. Routledge, 1999. ISBN 9780415046183. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Grainger 1997, s.53-58
  2. Grainger 1997, s.54-55
  3. a b Grainger 1990, s. 2
  4. a b Grainger 1990, s. 1
  5. Grainger 1990, s. 4–5
  6. Jona Lendering: Seleucus I Nicator Livius.org. Viitattu 16.1.2009. (englanniksi)
  7. Grainger 1990, s. 9–10.
  8. Grainger 1990, s. 11.
  9. Grainger 1990, s. 12.
  10. a b Heckel 1992: 256.
  11. Grainger 1990, s. 16–19
  12. Grainger 1990, s. 20–24
  13. Heckel 1992: 257.
  14. a b Grainger 1990, s. 21–29
  15. Bosworth s. 211
  16. Grainger 1990, s. 30–32
  17. Grainger 1990, s. 33–37
  18. Grainger 1990, s. 39–42
  19. Grainger 1990, s. 43
  20. Grainger 1990, s. 44–45
  21. Boyi s. 121
  22. Grainger 1990, s. 49–51, Boiy s. 122
  23. Grainger 1990, s. 50
  24. Grainger 1990, s. 53–55
  25. Jona Lendering: Alexander's successors: The Third Diadoch War Livius.org. Viitattu 16.1.2009. (englanniksi)
  26. Livius.org 2
  27. Grainger 1990, s. 56–72
  28. Grainger 1990, s. 74–75
  29. a b Grainger 1990, s. 79; Boyi s. 126
  30. Grainger 1990, s. 80
  31. Grainger 1990, s. 81
  32. Grainger 1990, s. 82–83
  33. Grainger 1990, s. 83; Boiy s. 127
  34. Grainger 1990, s. 86
  35. a b Grainger 1990, s. 89-91
  36. a b c d e f Grainger 1997, s. 54
  37. Jona Lendering: Polyaenus on the Babylonian war Livius.org. Viitattu 31.12.2008. (englanniksi)
  38. Boiy s. 45
  39. Grainger 1990, s.101
  40. Bosworth s. 246
  41. a b Keay 2001: 85-86. viitattu 1.1.2009
  42. a b c d e f Grainger 1997, s. 55–56
  43. Grainger 1997, s. 57
  44. Shipley 1999: 301-302. Viitattu 3.1.2009
  45. a b Grainger 1997, s.58-59
  46. Appian of Alexandria: The career of Seleucus (1) Livius.org. Viitattu 19.1.2009. (englanniksi)
  47. The Diadochi Chronicle (BCHP 3): Description
  48. End of Seleucus Chronicle (BCHP 9)
  49. Mørkholm 1991: viitattu 1.1.2009
Edeltäjä:
Aleksanteri IV
Persian kuningas
Seleukidien hallitsijasuku
Seuraaja:
Antiokhos I