Piiritys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Piiritys on linnoitetun kohteen valtaamiseksi tehty sotilaallinen saartotoimenpide, jossa kohde ympäröidään joka puolelta sotajoukoilla huoltoyhteyksien katkaisemiseksi. Yleensä kohteena on kaupunki tai muu strateginen paikka. Piiritys syntyy, kun hyökkääjä kohtaa kaupungin tai linnoituksen, joka kieltäytyy antautumasta ja jota ei voi helposti vallata suoralla hyökkäyksellä. Strategisten linnoitettujen kohteiden valtaaminen on tärkeää, sillä muuten vihollinen saattaa käyttää niitä etenevän armeijan selustayhteyksien häiritsemiseen. Lisäksi alueen täydellinen hallinta on hankalaa, jos tärkeimmät strategiset kohteet ovat vihollisen hallussa. Piiritykseen liittyy yleensä piirittäjän pyrkimys estää piiritettävältä varustuksen täydennys. Piirittäjä voi käyttää tykistöä ja erilaisia piirityskoneita linnoituksen varustuksen, esimerkiksi muurin tuhoamiseen.

Piirittämisen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmiskunnan ensimmäiset kaupungit olivat linnoitettuja. Muurit kasvoivat korkeutta, kun piirittäjät kehittivät menetelmiä niiden murtamiseksi tai ylittämiseksi. Muinaisten kaupunkien kivimuurit kasvoivat nopeasti usean metrin paksuisiksi ja yli kymmenen metriä korkeiksi. Muinaisessa Lähi-idässä käytiin ensimmäiset laajamittaiset piiritykset. Siellä oli käytössä rynnäkkötikkaat, piiritystornit ja muurinmurtajat. Lisäksi piirittäjät rakensivat maavalleja puolustajien muurien ylittämiseksi. Foinikialaisten väitetään keksineen erilaiset heittokoneet, jotka varmuudella olivat käytössä 300-luvulla eaa. Jotkut heittokoneista saivat voimansa jousesta, toiset taas punotuista jännekimpuista, jotka oli kierretty tiukkaan. Joissakin heittokoneissa heittäminen perustui vastapainoon. Heittokoneilla heitettiin kiviä, nuolia tai keihäitä.[1]

Rooman valtakunnan lopulla roomalaiset kehittivät strategiaan, jossa linnoitetut kaupungit ja muut strategiset kohteet tukevat toisiaan. Tämä johti sodankäyntiin jossa piiritykset, piiritetyn kohteen vapautusyritykset ja piirittäjien vetäytymiset vuorottelivat. Vihollisen alueelle ei voinut edetä, jollei vastassa olevien linnoitusten valtaus onnistunut. Vihollisen armeija taas yritti estää piiritykset tai piiritti puolestaan vastustajan kohteita. Sodankäynti säilyi tällaisena tuhannen vuoden ajan. Piiritys oli tavallisin sodankäynnin muoto.[2]

Kiinassa piirittämisellä on oma erityinen paikkansa sodankäynnin historiassa. Kiinassa armeijoissa oli usein yli 100 000 miestä, joten ne eivät voineet pysähtyä pitkäksi aikaa paikalleen huolto-ongelmien vuoksi. Kiinassa piiritykset olivatkin lyhyitä ja ne päättyivät yleensä suoraan väkirynnäkköön kohteen valtaamiseksi. Euroopassa armeijat pysyivät 1700-luvulle asti suhteellisen pieninä. Lisäksi useat eurooppalaiset vallat panostivat sodankäyntiin pääomaresursseja inhimillisten resurssien sijaan.[3]

Perinteisesti linnoitukset oli rakennettu Euroopan metsäisillä alueilla puusta ja maasta. 1000-luvulla rakennusaineeksi vaihtui kivi ja keskiaikaisen ritarilinnan kehittyminen alkoi. Vaikka heittokoneet kehittyivät paljon, piirityksistä tuli 1100-luvulta lähtien kalliimpia, aikaavievämpiä ja vähemmän menestyksekkäitä. Tykkejä alettiin käyttää piirityksissä Euroopassa 1300-luvulla. Linnoituksia vastaan kehittyi raskas tykistö ja erityisesti mörssäri. Mörssäreillä ammuttiin painavia kranaatteja, joiden oli tarkoitus räjähtää piiritetyssä linnoituksessa. Eräs ruutia hyödyntänyt piiritysase oli petardi.[4]

Tykkien yleistyminen 1400-luvulla muutti piirityssodankäyntiä. Vanhojen ritarilinnojen piirittäminen tykeillä oli nopeaa ja hetken eurooppalainen sodankäynti oli liikkuvaa. Kertaheitolla korkeat muurit osoittautuivat vääräksi malliksi. 1500-luvun alussa alettiin rakentaa tykkitorneja ja bastionijärjestelmään perustuneita linnoituksia, jotka siirsivät eurooppalaisen sodankäynnin painopistettä takaisin piirittämiseen. Ritarilinnan piirittäminen tykeillä kesti päiviä, mutta bastionilinnoituksen piirittämiseen kului kuukausia tai jopa vuosia. Piirittämisestä tuli vaikeampaa ja kalliimpaa. Italialaista bastionijärjestelmää (trace italienne) ja piirittämistä kehitti edelleen niin sanottu hollantilainen koulukunta, joka kiinnitti huomiota erityisesti vesiesteiden käyttöön. Ranskan marsalkka Sébastien Le Prestre de Vauban kehitti piiritys- ja linnoitustaitoa 1600-luvun loppupuolella. Vauban omaksui piiritystaidossaan hollantilaisen koulukunnan lähestymishaudat. Vauban käytti lähestymishautojen yhdistämiseen yhdyshautoja ja kaivantojensa suojaamiseen valleilla suojattuja pattereita. Vauban kehitti rikošettitulen, jossa tykinkuulat osuivat ensin maahan ja kimposivat siitä linnoituksen ampuma-aukoista sisään. 1800-luvun lopulla tykkien kantaman kasvu pakotti kehittämään linnoitustaitoa edelleen.[5]

Kuuluisia piirityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luettelo piirityksistä

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lappalainen, Jussi T.: Aseet ja taistelut. Sotataidon kolme vuosituhatta. Helsinki: Otava, 1988. ISBN 951-1-10479-9.
  • Malkki, Marjomaa, Raitasalo, Karasjärvi, Sipilä: Sodan historia, s. 237. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21885-2.
  • Parker, Geoffrey (toim.): The Cambridge Illustrated History of Warfare. The Triumph of the West. Cambridge University Press, 1995. ISBN 0-521-44073-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lappalainen, s. 21, 59-63
  2. Parker, s. 64-65
  3. Parker s. 365
  4. Lappalainen, s. 62-63, 74, 76-77
    Parker, s. 87-88
  5. Lappalainen ss. 81-82
    Malkki ym, s. 113-115
    Parker, s. 113
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Piiritys.