Esihistoriallinen sodankäynti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esihistoriallisella sodankäynnillä tarkoitetaan sodankäyntiä, joka tapahtui ennen kirjoituksen käyttöönottoa ja josta siten ei ole kirjallisia aikalaiskuvauksia. Esihistoriallinen aika päättyi Lähi-idässä ja Egyptissä vuoden 3000 eaa. paikkeilla. Tämän ajanjakson sotatoimista ei ole jäänyt kirjoituksien puuttumisen takia niin paljoa tietoa kuin myöhemmistä ajanjaksoista.

Kivikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset aseet olivat luultavasti maasta poimittuja muotoilemattomia puunkappaleita ja kiviä. Aikanaan niihin alettiin liittää varsia ja niitä teroitettiin, jotta niillä saataisiin pahin mahdollinen vaurio metsästettäessä. Kivikaudella otettiin käyttöön aseina keihäs, nuija, tikari, karttu, linko ja jousi. Suoja-aseeksi kehittyi kilpi.[1]

Tiedemiehet eivät ole yksimielisiä siitä, koska sodankäynti alkoi. On epäselvää, onko ihminen ollut aina väkivaltainen lajitovereitaan kohtaan. Varhaisimmat kivityökalut eivät sovellu aseiksi. 15 000–10 000 vuotta sitten keksittiin kivikirves ja keihäs (kivi tai luukärjellä)[2], joista keihäs soveltui paremmin metsästämiseen ja siten myös aseeksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ihmiset olisivat käyttäneet aseita vielä toisiaan vastaan. Myös myöhäispaleoliittinen kauden luolamaalausten tarjoama todistusaineisto on ristiriitaista: esittävätkö kuvat ihmisten välistä väkivaltaa, vai eivät? Osa tutkijoista väittää, että muutamissa maalauksissa on kuolleita tai kuolevia ihmisiä. Osa taas väittää, että maalaukset esittävät rauhanomaisia ihmisiä.[3] Joka tapauksessa suurin osa maalauksista esiintyvistä ihmisistä esiintyy rauhallisissa yhteyksissä.[4]

Ensimmäinen asetekniikan vallankumous tapahtui uusimman kivikauden alussa 10 000 vuotta sitten. Silloin ilmestyi neljä voimakasta asetta: jousi, linko, tikari ja karttu. Linko kehittyi bolasta tai keihäänheittovivusta, tikari keihäänkärjestä ja karttu nuijasta. Jousi sitä vastoin oli aivan uusi keksintö, ja sitä voidaan pitää ensimmäisenä koneena. Uusi keksintö levisi nopeasti.[5] Heitetyn keihään kantama oli noin 50 metriä, jousella ammuttu nuoli taas ylsi noin sadan metrin päähän. Lisäksi suurta määrää nuolia oli helpompi kantaa kuin keihäitä.[6] Linko oli kuitenkin tehokkaampi kuin jousi: se oli tarkempi ja ammukset lensivät kahdensadan metrin päähän.[7]

Ensimmäinen arkeologinen todistusaineisto esihistoriallisesta taistelusta sijaitsee Sudanissa kohteessa, joka tunnetaan nimellä kalmisto 117. Kalmisto kuuluu Qadan kulttuuriin (12 000–4 500 eaa.)[8] Paikalla on 59 luurankoa ja 110 esinettä, joista melkein kaikki näyttävät haavoittaneen ihmisiä. Haavat olivat tappavia. Paikka saattaa olle ensimmäinen laaja todiste sodankäynnistä, mutta yhtä hyvin se voi olla tulosta pitkän ajanjakson aikana haudatuista ihmisistä. Yksi mahdollisuus aineistolle on joukkomurha. Tätä tukee paikan sukupuolijakauma: miehiä ja naisia on lähes saman verran, ja se, että eräässä nuoressa naisessa oli yhteensä 21 nuolenpäätä ja keihäänkärkeä.[9]

Ensimmäinen varmaksi väitetty todiste sodankäynnistä löytyy Jerikosta vuosien 8 350–7 350 eaa. paikkeilta.[10] Kaupunki oli ympäröity kallioon louhitulla vallihaudalla ja yhtenäisellä kivimuurilla. Järjestelmän rakentamiseen on käytetty kymmeniä tuhansia työtunteja ja se on joidenkin tulkintojen mukaan selvästi rakennettu hyvin organisoitua, päämäärätietoista ja vahvasti aseistettua vihollista silmällä pitäen.[11] Toisen tulkinnan mukaan kyse on tulvavallista.[12] Myös useat muut kivikauden kylät olivat linnoitettuja.[13]

Pronssikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuparilla alettiin tehdä kokeita Anatoliassa 6 000 eaa., mutta pronssikausi alkoi Lähi-idässä vasta noin 3 500 eaa. Tuolloin keksitty pronssi mahdollisti terävämmät, kovemmat ja kestävämmät aseet. Samoihin aikoihin syntyivät Lähi-idän ensimmäiset Korkeakulttuurit ja ensimmäiset kirjoitusjärjestelmät kehittyivät vuoden 3 000 eaa. paikkeilla. Esihistoriallinen aika loppui Lähi-idässä, mutta ei suurimassa osassa maailmaa.[14]

Uusi maailma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmassa osassa Amerikkaa sodankäynti pysyi teknisesti kivikauden tasolla vuoteen 1492 asti. Ainoastaan Keski-Andeilla, Kolumbiassa ja Meksikon ylätasangoilla saavutettiin ensimmäinen metallikausi, muuten mantereella pysyttiin kivikaudella. Vain Meksikossa pronssia käytettiin merkittävässä määrin sodankäynnissä. Eurooppalaisten tunkeuduttua mantereelle intiaanit omaksuivat nopeasti tuliaseet ja hevosten käytön sodankäynnissä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ferrill, Arther: The Origins of War. from the stone age to Alexander the Great. Lontoo:Thames and Hudson, 1985. ei ISBN numeroa.
  • Keegan, John: Sodankäynnin historia. (Alkuteos: A History of Warfare) suomentanut Suistola, Jouni. Helsinki: Ajatuskirjat, 2005. ISBN 951-20-6967-9.
  • Parker, Geoffrey (toim.): The Cambridge Illustrated History of Warfare. The Triumph of the West. Cambridge University Press, 1995. ISBN 0-521-44073-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lappalainen
  2. Ferrill, s. 17
  3. Keegan, ss.140–144
  4. Ferrill, s.17
  5. Keegan, s. 144
  6. Ferrill, s.19
  7. Ferrill, ss. 24–25
  8. Ferrill, s. 23
  9. Keegan, ss. 146–147
  10. Ferrill, s. 28
  11. Keegan ss. 149–151
  12. Keith Otterbein: How War Began. 2004
  13. Ferrill, s. 30
  14. Ferrill, s.38