Riimukivi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riimukivi U 1011 Uppsalan yliopiston puistossa.

Riimukivet ovat rautakaudelta ja varhaiskeskiajalta peräisin olevia kivipaaseja, joissa on skandinaavisella kielellä tehtyä riimukirjoitusta. Useissa riimukivissä on myös kuvia, kuten eläinaiheista koristelua. Riimukiviä esiintyy Skandinaviassa, ja ne tunnetaan osana viikinkien kulttuuria.[1][2] On tavallista yhdistää riimut viikinkeihin, mutta riimuja käytettiin jo kauan ennen viikinkien retkiä, ja toisaalta riimuja käytettiin pitkään myös kristillisellä ajalla esimerkiksi keskiaikaisissa hautakivissä ja keskiaikaisten kirkkojen esineiden koristeluissa.[2] Riimukiviä tunnetaan muualtakin Euroopasta, kuten Ukrainasta.[3] Riimut yhdistetään tavallisimmin riimukiviin, mutta niitä kaiverrettiin myös pehmeämpään ainekseen kuten puuhun ja luuhun.[4]

Riimua tarkoittava sana runa merkitsi salaisuutta ja kuiskausta, ja siksi monen riimukiven teksti alkaa kehotuksella Tyd runorna ’Tulkitse riimut’. Bergenistä ja muualtakin Skandinaviasta on löydetty lyhyitä kovin arkisia riimutekstinpätkiä, mikä viittaa riimujen ymmärtämistaidon olleen ainakin joskus paikoittain melko yleistä.[4]

Riimukivien pystyttäminen on luultavasti saanut alkunsa kuolleiden muistoksi pystytetyistä kivipaasista.[1] Niitä on Skandinavian esihistoriallisilla hautausmailla kuten Jordbrossa Tukholman eteläpuolella tai Lindholm Højellä Aalborgin pohjoispuolella.[4] Myös suurin osa riimukivistä on vainajien muistokiviä.[1] Kiviä saatettiin pystyttää myös jonkin merkittävän teon kuten sillanrakentamisen muistoksi. Joskus riimukivessä lukee, että pystyttäjä pystytti sen itselleen jo eläessään ilmeisesti pelätessään jälkimaailman muuten unohtavan hänet. Riimuja kaiverrettiin toisinaan myös isoihin kalliopaasiin ja kallionlohkareisiin, joita siis ei tarvinnut pystyttää.[4]

Vanhimmat riimukivet ovat kansainvaellusaikaisia, mutta riimukivien pystytys yleistyi viikinkiajalla. Riimukiviä on löytynyt yli 3 000, suurin osa Ruotsin alueelta. Yleisintä riimukivien pystytys oli Keski-Ruotsissa 1000-luvulla. Tämän vaiheen riimukivissä on usein kristillisiä tunnuksia ja lauseita.

Riimukiviin on suhtauduttu eri tavoin eri aikoina. Niitä voitiin hyödyntää rakennusmateriaalina kivijalassa tai seinässä, ja vielä 1700-luvulla riimukivi voitiin hajottaa leivinuunin rakennustarpeiksi. 1800-luvulla riimukiviä alettiin kuitenkin varjella ja siirtää aikalaisten kannalta näkyvämmille paikoille kuten kirkkojen viereen tai herraskartanoiden puutarhoja koristamaan.[4]

Ulkoasu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riimukiviin kaiverrettiin usein pitkä kiemurteleva käärme, jonka vartalon sisällä riimuteksti kulkee. kristillisellä ajalla riimukiviin ilmestyi myös ristiaiheita. Kuvat ja tekstit väritettiin usein punaisella värillä, mikä helpotti merkkien lukemista. Varsinkin Gotlannissa pystytettiin koristeellisia kuvakiviä vailla kirjoitusta.[4]

Moniin riimukiviin on merkitty myös tieto henkilöstä, joka veisti tai kaiversi riimut.[4]

Ruotsalainen tutkija Marco Bianchi on väitöskirjassaan osoittanut, että viikinkien riimukivien riimuilla ei aina ollut sisältöä vaan niitä kirjoiteltiin myös todisteeksi kirjoittajansa kirjoitustaidosta, vaikka sitä ei olisi ollutkaan. Kristinuskon levitessä kirjoitustaitoa alettiin pitää tärkeänä, minkä on päätelty olevan syynä sisällyksettömien riimujen kirjoittamiseen.[5]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riimukivissä käytetään tosiaankin kaivertamista merkitsevää rista-verbiä, vaikka itse asiassa kiveen riimut piti hakata. Rista-verbin käyttö onkin jäänne menneisyydestä, jolloin riimut kaiverrettiin puuhun. Riimukivet ovat siten riimuja myöhäsyntyisempi keksintö, joka palveli suurmiesten ja varakkaan maata omistavan yläluokkaa.[4]

Riimuja ei suinkaan aina hakannut kiveen yksi ainoa ammattilainen, vaan kolmen tai neljän kivenhakkaajan muodostama ryhmä. Tällöin on selvinnyt sekin, että Öpir, jota on pidetty yhtenä riimujenhakkaajana, onkin itse asiassa nimitys, jota kaksi eri riimujenhakkaajaryhmää on käyttänyt.[4]

Riimukivet ja Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta löydetyt riimukivet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta on löytynyt muutamia riimukirjoituksia. Nämä edustavat erilaisia riimukirjoitusten lajeja eri ajoilta ja ne ovat löytyneet eri paikoista. Silti on mahdollista puhua jonkinlaisesta suomalaisesta riimukulttuurista. Suomesta on löytynyt toistakymmentä riimukirjoitusta viikinki- tai keskiajalta. Suomen harvat riimukirjoitukset edustavat kuitenkin laajaa esine- ja kirjoitustyyppien kirjoa. Koska riimukirjoituksia on löytynyt eri puolelta maata ja eri ajalta, on mahdollista, että Suomessa on ollut jossain määrin tietoa riimuista aina viikinkiajasta lähtien. Suurin osa noin kymmenestä viikinkiaikaisesta riimukirjoituksesta on kaiverrettu pieniin esineisiin kuten myntteihin, ja niiden arvellaan olevan tuontitavaraa; esimerkiksi niin sanottua Tuukkalan solkea pidetään gotlantilaisena.[6]

Ahvenanmaan Kökarista on vuodelta 1667 tieto kahdesta riimukivestä, joista toinen oli järvessä, matalassa vedessä pinnan alla.[7] Vuonna 1998 tutkija Tapani Tuovinen kirjoitti, että kiviä ei ole myöhemmin löydetty.[7]

Suomesta on löydetty vuonna 1997 yksi aidoksi katsottu riimukiven katkelma Dragsfjärdin saaristosta, entisestä Hiittisen pitäjästä.[7] Jotunista hiekkakiveä oleva lohkare makasi rantavedessä, madaltuneeseen luonnonsatamaan johtavan salmen suussa.[7] Noin 24 kilogrammaa painavan riimukiven kappaleessa on yhteensä 15 riimua kahdessa rivissä.[7] Ne on järjestetty kahteen sisäkkäiseen vyöhykkeeseen.[7] Kivessä näkyy myös osa niin sanotusta riimueläimestä, josta erottuu pää ja kaula.[7] Tekstistä on jäljellä vain kahdeksan riimua ja kaksi sananvälimerkkiä ulkovyöhykkeessä ja seitsemän riimua ja yksi sanavälimerkki sisemmässä.[7] Tekstit ovat latinalaisille kirjaimille muutettuna ... si. Raði ma(ðr?) ..., eli vapaasti tulkittuna 'lukekoon hän' ('ken voi'?) ja ... Þorfas(t) ... , joka on miehen nimi Torfast.[7] Riimut ovat todennäköisesti 1000-luvun ensimmäisen vuosisadan lopulta.[7] On esitetty, että kivi on voinut joutua paikalle purjealuksen painolastina.[1] Lohkare on voinut joutua löytöpaikkaan myös jäihin vajonneessa reessä.[7] Tuovinen on pohtinut, että kivi on voitu pystyttää löytöpaikan läheisyyteen ja myöhemmin hajonnut ja joutunut veteen.[7] Myös tutkija Kendra Wilson pitää mahdollisena, että kivi on kaiverrettu lähellä sen löytöpaikkaa.[6] Ruotsin museoviraston riimututkija Magnus Källström on havainnut siinä yhtäläisyyksiä upplantilaisen Balle i Lötin tyyliin.[6]

Vöyrin riimukirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjanmaalta Vöyristä on löydetty kolme kallioon kaiverrettua riimukirjoitusta, Båtholmenin, Pethskiftesin ja Höysälän (ruotsiksi Höisal) kaiverrukset. Jälkimmäisestä käytetään myös nimeä Höjsalträsket (Höysälänjärvi) tai Träskishällor, joka on kallio Höysälänjärven eteläpuolella.[8] Vuonna 1986 julkaistu työstöjälkitutkimus viittaa siihen, että kaiverrukset ovat 1900-luvulla tehtyjä väärennöksiä.[9] Museoviraston rekisteriportaalin mukaan Träskishällorin riimukirjoitus on ”enintään ehkä 100–200 vuoden ikäinen”. Kahden muun Vöyrin riimukirjoituksen ajoitukseen rekisteriportaali ei ota selkeää kantaa, mutta niidenkään myöhäistä alkuperää ei torjuta.[10] Löytöaikaan, vuonna 1978, Höysälän riimuja kävi katsomassa myös ulkomaalaisia riimukirjoituksen asiantuntijoita, professorit Sven B. F. Jansson Ruotsista ja Gerd Høst Norjasta.[11] Jansson piti riimuja uusina ja Høst taas viikinkiaikaisina tai ehkä jopa vanhempina.[11] Myöhemmin löytöön tutustui paikan päällä vielä professori Karl-Axel Holmberg, jonka mielestä riimut saattaisivat olla peräisin 800-luvulta.[11] Vöyristä on löydetty myös neljäs kaiverrus, jota on epäilty riimukirjoitukseksi, mutta Museoviraston kulttuuriympäristöjen tutkimusraportteja sisältävä sivu ei täsmennä neljännen löydön paikkaa tai muita tietoja.[12]

Höysälän kaiverrus sijaitsee noin 3,5 kilometriä kahdesta muusta kaiverruksesta koilliseen pienen Höysälänjärven eteläpuolella. Korkean kallion laella sijaitsevaan kahden kiven muodostamaan pystyseinäiseen nurkkaukseen on hakattu viikinkilaivaa esittävä kuva sekä kahdeksan riimua.[11] Kirjoitus on hakattu suojaiseen kallion syvennykseen noin 40 senttimetrin korkeudelle.[11] Kirjoitusta on noin 70 senttimetrin pituisella alueella.[11]

Venekuvio on puolestaan 48 senttimetriä riimujen yläpuolella.[11] Veneen esiintyminen riimujen yhteydessä ei ole kovinkaan yleistä, vaikka tällaisia löytöjä onkin tehty.[11] Merkillistä on se, että ajallisesti kovin kaukana olevat pronssikautisten kalliopiirrosten veneet ovat lähempänä Vöyrin venettä kuin viikinkiajan riimujen venekuviot.[11] Aivan identtisiä nämäkään kuvat eivät ole, sillä Vöyrin veneestä puuttuvat pronssikautisiin vastineisiinsa piirretyt kaaret.[11] Venekuvio ei kuitenkaan voi olla pronssikautinen, sillä se on riimujen tapaan hakattu rautapiikillä.[11] Höysälän riimuja ei ole osattu tulkita, ja vuonna 1979 tutkija J.-P. Taavitsainen totesi, että ei voida osoittaa, että kirjoitus olisi suoraan kopioitu jostain tunnetusta riimukivestä.[11] Vain noin 40–50 metrin päässä kaiverruksista sijaitsee Höysälänjärven jätinkirkko.[8]

Naantalin, Sipoon, Porvoon ja Maskun riimukirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa moderneista riimukirjoituksista, kuten Naantalissa sijaitseva kalliokirjoitus, on kirjoitettu muinaisnorjaksi.[6] Wilson arvelee, että niiden kaivertajat ovat todennäköisesti saaneet tietoa riimuista kirjoista.[6] Myös Sipooseen on tehnty moderni riimukirjoitus.[11] Se on kivessä Asplandetin saarella jatulintarhan läheisyydessä.[11] Teksti on latinalaisille kirjaimille mukautettuna Ek thar runor warait.[11] Alfred Hackmanin museoviraston historian toimiston topografisessa arkistossa olevan kertomuksen perusteella tiedetään, että sen ovat tehneet tohtori Bruno Sjöros ja hänen poikansa maisteri Max Sjöroos kesällä 1903.[11] Porvoon maalaiskunnasta Onaksen saarelta ja Maskun kirkon luota on myös löydetty moderneja riimukirjoituksia 1800–1900-lukujen taitteesta.[11]

Sulkavan kalliohakkaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sulkavalta, Siikaniemen Kärmeniemestä on löytynyt kalliosta jälkiä, jotka muistuttavat sekä skandinaavisia että slaavilaisia riimuja.[13] Tutkijat eivät kuitenkaan ole osanneet sanoa, onko kyse ihmisen tekemistä jäljistä vai luonnon muovaamista.[13] Vuonna 1983 tehdyssä arkeologisessa tarkastuksessa todetaan, että jäljet sijaitsevat Ryhälän kylässä Varmavirran länsirannalla olevassa kallioisessa niemessä, joka on aikaisemmin ollut saari.[13] Raportin mukaan paikka on veden aikaan yhteydessä mantereeseen.[13] Kallion korkeimmasta kohdasta noin pari metriä itään olevassa sekä itään että pohjoiseen viettävässä rinteessä on hakattuna riimuja muistuttavia jälkiä.[13] Merkit eivät ole kovin selviä ja itse kalliokin on hyvin uurteikas, joten erehtymisen vaara on suuri paikallistettaessa urien suuntia ja pituuksia.[13] Yksi tulkinta merkeistä on "RIIU RURIK".[13] Sen merkitys on epäselvä.[13] Kirjoitus on noin 130 senttimetriä leveä ja 20 senttimetriä korkea.[13] Kyseessä voisi olla myös jonkinlainen rajamerkki, sillä kirjoituksen suunta on suoraan kohti pohjoisempana olevaa Korkeasaarta.[13]

Sulkavan Pihlajalahden kylästä tunnetaan myös riimuiksi varmistettuja kalliohakkauksia.[14] Ne sijaitsevat Salonmäellä ja ovat historiallisella ajalla tehtyjä.[14] Kalliohakkaukset sijaitsevat Iilahden Kommerlahdesta 0,5 kilometriä pohjoiseen, Likolammen eteläpäästä 0,3 kilometriä lounaaseen, korkean mäen päällä.[14] Paikalta avautuu näkymä etelään.[14] Hakkaukset ovat parina pitkänä rivinä laakean kalliopaljastuman kohdalla, paikalla olleen talon kivijalan vieressä.[14] Tutkija Markus Hiekkanen on 1980-luvulla tulkinnut riimujen tarkoittavan: "Tässä on Iitlahti postitalo".[14]

Muut Suomesta löydetyt esineet, joissa on riimukirjoitusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Riimukirjoitus Suomessa

Suomesta on löydetty lisäksi muihin materiaaleihin kaiverrettuja riimuja.[15] Varsinais-Suomesta on löydetty ainakin kolme eri riimukirjoitusta, joista Helsingin yliopiston arkeologian dosentti Antti Lahelma on todennut, että väärennöksen tai kopion määritelmä ei kuvaa niistä kaikkia riittävän täsmällisesti.[15] Turusta on löytynyt kolme latinankielistä riimukirjoitusta myöhäiskeskiaikaisissa kimpivadeissa.[6] Kaiverruksia on arveltu muun muassa rukouksen katkelmaksi, ja ne ovat vaikeasti tulkittavia.[6] Turun yliopiston arkeologian yliopistonlehtori Janne Harjula on tutkinut niitä osana keskiajan piirtomerkki- ja kirjoituskulttuuria.[6]

Ahvenanmaan Sundin kirkossa on risti, jossa on riimukirjoituksia. Maakunta-arkeologi Matts Dreijer piti sitä Hampurin-Bremenin arkkipiispa Unnin muistomerkkinä 900-luvulta, mutta risti on todennäköisesti myöhäiskeskiajalta. Sama teksti esiintyy Kastelholmassa kalliopiirroksessa, joka on todennäköisesti nuorempi kopio Sundin ristin kirjoituksesta.[6]

Mikkelin Tuukkalan kalmistosta vuonna 1886 löytynyt niin sanottu Tuukkalan solki on pyöreä, riipukseksi muutettu hopealevysolki, jonka kääntöpuolella on riimukirjoitusta.[16]

Riimusauvat ja suomalaiset puumerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riimusauvoja on käytetty Suomessa uuden ajan alusta lähtien. Kalenterisauvojen merkit polveutuvat viikinkiajan riimuista, mutta ne edustavat enemmän ajanlasku- kuin kirjoitusjärjestelmää.[6] Ruotsin, Suomen ja Viron maaseudulla yksittäisiä riimuja saatettiin käytettiin vielä 1800–1900-lukujen vaihteessa riimusauvoissa.[16]

Puumerkkejä on käytetty Suomessa keskiajalta lähtien. Osan puumerkeistä arvellaan perustuvan riimuihin, vaikka yhteyttä on vaikea todistaa.[6]

Ruotsista löydetyt riimukivet, joissa viitataan Suomen alueeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmessa ruotsalaisessa riimukivessä (GS 13, U 582, G 319) on viittaus Suomeen.[1] Niissä kerrotaan, että vainaja on saanut surmansa Suomeen tehdyllä retkellä. Yleensä kyseessä olivat ryöstöretket. Muita mahdollisia riimukiviä jotka viittaavat Suomeen ovat Sigsteinn-nimiselle henkilölle pystytetty U 180, jossa tapahtumapaikaksi kuvataan Véborg, mikä voi viitata Viipuriin. Toisaalta se voi myös viitata Tanskassa sijaitsevaan Viborgiin. Riimukivi U 518 viittaa Erik Braten mukaan mahdollisesti Saloon.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta riimukivi.
  1. a b c d e Riimukivet Rosalan viikinkikeskus. Viitattu 14.8.2009.
  2. a b Tietoa riimuista www.jyu.fi. Viitattu 24.9.2021.
  3. Kurzenkova, Alla: Memory Set in Stone: Another Look at the Berezan Runic Inscription ekmair.ukma.edu.ua. Viitattu 24.9.2021.
  4. a b c d e f g h i Tietoa riimuista web.archive.org. 4.3.2016. Viitattu 23.9.2022.
  5. Wallius, Anniina: Viikinkien riimukirjoituksissa on myös pelkkää höpinää Yle uutiset. 7.6.2010. Viitattu 8.6.2010.
  6. a b c d e f g h i j k Suomen riimukirjoitukset kautta aikojen Hiiskuttua. 6.11.2017. Viitattu 31.3.2020.
  7. a b c d e f g h i j k l Tuovinen, Tapani: Riimukiviet Muinaistutkija. 1/1998. Viitattu 31.3.2020.
  8. a b Kulttuuriympäristön palveluikkuna www.kyppi.fi. Viitattu 28.4.2020.
  9. Donner, Joakim: Bidrag till kännedom om Vörårunornas ålder: Exempel på ristningsteknik använd i runinskrifter och hällristningar. Fennoscandia archaeologica 1986. (ruotsiksi)
  10. Båthomen, Träskishällor, Härtullrösselmossen.
  11. a b c d e f g h i j k l m n o p q VÖYRIN HÖYSÄLÄN RIIMUKIRJOITUS kyppi.fi. Viitattu 28.4.2020.
  12. Vöyri "Neljännen riimukirjoituksen" valokuva ja hajatietoja kyppi.fi. Viitattu 28.4.2020.
  13. a b c d e f g h i j SULKAVA Siikaniemi Kärmeniemi 'Riimukirjoituksen' tarkastus Matti Bergström 1983 kyppi.fi. Viitattu 28.4.2020.
  14. a b c d e f Laulumaa, Vesa: Sulkava Inventointi myrskytuhojen kartoittamiseksi muinaisjäännösalueilla 2010. Museovirasto. Viitattu 30.4.2020.
  15. a b Antti Aleksanteri Lahelma: Fake or not – some observations on finds of runic inscriptions in South-Western Finland. Runrön. Runologiska bidrag utgivna av Institutionen för nordiska språk vid Uppsala universitet, 2019. ISSN 1100-1690. Artikkelin verkkoversio. English
  16. a b Tekijä Kalmistopiiri: Riimukirjoitus Mikkelin Tuukkalan hopeasoljessa KALMISTOPIIRI. 7.12.2017. Viitattu 10.9.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]