Raamatun käsikirjoitukset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Codex Alexandrinus, folio 41v, sisältää Luukkaan evankeliumin loppuosan sekä jokaisen kirjan lopussa olleen koristekuvion.

Raamatun käsikirjoitukset ovat käsin kirjoitettuja kopioita Raamatun tai sen osan alkuperäisestä tekstistä, joskin saman Raamatun osan eri käsikirjoituksissa eli manuskripteissä on tyypillisesti eroavaisuuksia yleensä tahattomien kopiointivirheiden johdosta. Käsikirjoituksia tutkii eräs eksegetiikan haara, isagogiikka.

Uuden testamentin alkuperäiset tekstit on kirjoitettu papyrukselle sekä pergamentteihin. Papyrus ja pergamentti eivät säily ikuisesti, siksi kaikki alkuperäiset tekstit ovat aikoja sitten muuttuneet lukukelvottomiksi ajan tuhotessa ne. Sen tähden kaikki UT:n tekstit kopioitiin aina uudelleen ja näin alkuperäiset tekstit ovat säilyneet kopioina aina tähän päivään asti. Näistä alkuperäisistä kopioiduista teksteistä käytetään nimitystä käsikirjoitukset.

Käsikirjoitusten lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsikirjoitukset voidaan jakaa papyrus- ja pergamenttikäsikirjoituksiin.

Papyruskäsikirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papyrus oli yleisin kirjoitusmateriaali Rooman valtakunnassa ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina. Papyrus oli materiaalina hyvin hauras, murentui käytössä, eikä kestänyt kosteutta ja oli epäkäytännöllinen kirjamuodossa. Siksipä kaikki säilyneet käsikirjoitukset ovatkin säilyneet hautautuneena paikoissa, joissa on äärimmäisen kuivaa — esimerkiksi Egyptissä.

Pergamenttikäsikirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptissä papyruskääröjä käytettiin ainakin kahdeksannelle vuosisadalle asti, vaikka pergamenttia oli käytetty jo ennen Kristuksen syntymää. Kolmannella vuosisadalla pergamentti syrjäytti papyruksen kaikkialla muualla. Neljännen vuosisadan alussa pergamenttikirjat ottivat papyruskääröistä selkävoiton. Hallituskaudellaan Konstantinus käski Eusebiuksen teettää 50 käsikirjoitusta pergamentille Bysantin kirkkojen käyttöön.

Palimpsestikäsikirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat tärkeimmistä käsikirjoituksista ovat palimpsesteja. Palimpsesti on antiikkinen tai keskiaikainen, useimmiten pergamentille kirjoitettu käsikirjoitus, jonka alkuperäinen teksti on myöhemmin pyyhitty raaputtamalla pois ja korvattu uudella tekstillä. Kirjoitusmateriaalia kierrätettiin usein sen kalleuden takia. Monissa tapauksissa vanhempi teksti pystytään erottamaan uudemman tekstin alta, joko paljaalla silmällä tai sitten modernin tekniikan avulla.

Tunnettuja käsikirjoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]