Monarkia Suomessa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomi ei ole eikä ole ollut itsenäinen monarkia. Ennen itsenäistymistään Suomi oli osa muita monarkioita. Itsenäistyneen Suomen alkuvuosina ajateltiin valtiomuodoksi monarkiaa, mutta maasta tuli lopulta tasavalta.

Monarkia esihistoriallisessa Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitään varmaa tietoa Suomen muinaisista kuninkaista ei ole säilynyt, mutta luultavasti Suomessa oli pieniä heimopäälliköitä, joita kutsuttiin kuninkaiksi.

Ruotsin vallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1250-luvulla tehdyn toisesta ristiretken jälkeen Suomesta tuli osa Ruotsia, ja sitä kutsuttiin nimellisesti Suomen herttuakunnaksi. Herttuakunnassa oli muutamia lyhyitä feodaalisia piirteitä 1500-luvulla. Nimen muuttamisella vuonna 1581 suuriruhtinaskunnaksi ei ollut vaikutusta Suomen asemaan.

Kuningas Kaarle IX käytti arvonimeä ”suomalaisten kuningas” (alla finnars konung) muiden arvonimiensä ohella vuosina 1607–1611. Tällä ei ollut vaikutusta suomalaisten tai Suomen asemaan.

Herttua Peter Holstein-Gottorp[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herttua Peter Holstein-Gottorp, joka julistettiin Suomen kuninkaaksi vuonna 1742. G. C. Groothin maalaama vuodelta 1743 peräisin oleva muotokuva, joka on nykyään esillä Tretjakovin galleriassa..

Vuonna 1742, sen jälkeen kun Venäjän armeija miehitti Suomea (pikkuviha) hattujen sodan aikana, Venäjän keisarinna Elisabet antoi epämääräisiä lupauksia tehdä Suomesta itsenäinen kuningaskunta. Suomen säädyt kokoontuivat Turun valtiopäiville ja päättivät pyytää Elisabetilta, että Suomen kuninkaaksi valittaisiin herttua Peter Holstein-Gottorp, joka oli edesmenneen kuningas Kaarle XII:n veljenpoika. Kuitenkin poliittinen tilanne muuttui nopeasti, ja ajatus Suomen itsenäisyydestä vaipui unholaan.

Autonominen suuriruhtinaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sen jälkeen kun Ruotsi hävisi Suomen sodan vuonna 1809, Suomesta tuli osa Venäjää. Suomi sai pitää Ruotsin aikaisen perustuslain ja sai autonomisen aseman Venäjän yhteydessä. Venäjän keisari sai valtuudet, jotka aiemmin kuuluivat Ruotsin kuninkaalle, kuten Suomen suuriruhtinaan arvonimen, soveltamalla luovasti voimaan jäänyttä itsevaltaista Ruotsin perustuslakia vuosilta 1772 ja 1789. Ensimmäinen suuriruhtinas, Aleksanteri I, oli herttua Peter Holstein-Gottorpin lapsenlapsi.

Monarkia itsenäisyyden alussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Friedrich Karl, joka valittiin Suomen kuninkaaksi vuonna 1918. Kuva on lokakuussa 1918 Suomessa suurena painoksena levitetty virallinen kuva.[1]

Joulukuussa 1917 Suomi julistautui itsenäiseksi Venäjästä, mikä oli reaktio lokakuun vallankumoukseen Venäjällä. Sisäiset levottomuudet Suomessa pian purkautuivat sisällissodaksi, jonka voitti valkoinen puoli. Sodan aikana valkoiset saivat tukea Saksalta. Eduskunta, josta puuttuivat vasemmistolaiset kansanedustajat, yritti saada liiton Saksan kanssa ja valitsi Friedrich Karlin Suomen kuninkaaksi arvonimellä ”Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä”. Ennen kuin Friedrich Karl ehti saapua Suomeen, keskusvaltojen häviäminen ensimmäisessä maailmansodassa teki ajatuksen saksalaisesta Suomen kuninkaasta kestämättömäksi, ja ​​hän luopui Suomen kruunusta. Uusien vaalien jälkeen eduskunta, jossa oli nyt kaikkien puolueiden edustajia, hyväksyi vuoden 1919 hallitusmuodon. Suomi on ollut tasavalta siitä lähtien.

Monarkismi Suomen tasavallassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka kiista hallitusmuodosta päättyi tasavaltalaisten voittoon, nuoren tasavallan merkkihenkilöistä moni kannatti monarkiaa. Heihin kuuluivat muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Robert Kajanus, Juho Kusti Paasikivi, Eliel Saarinen, Jean Sibelius ja Maila Talvio. Volter Kilven mukaan ”kansamme verissä on välitön monarkinen vaisto”.[2]

Nykyään Suomessa ei ole yhtäkään vakavasti otettavaa monarkistista liikettä, eikä kukaan ole vaatinut Suomen kruunua, ei myöskään Hessenin suku. Suvun päämies on ollut vuodesta 2013 lähtien Henrik Donatus von Hessen.[3]

Joensuun Opiskelevat Porvarit ry ehdotti kokoomuksen puoluekokouksessa vuonna 2014, että Suomesta tulisi tehdä monarkia.[4]

Kuninkaallisten muistomerkit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Kustaa Vaasa on kuvattu Erik Cainbergin reliefiin Kustaa Vaasa ottaa vastaan Mikael Agricolan kääntämän uuden testamentin (1813–1816) Turun Akatemiatalossa ja hänellä on muistokivi Tammisaaressa. Kustaan mukaan on nimetty kadut Haapajärvellä, Helsingissä ja Tammisaarella.[5] Kustaa Vaasan aikuislukio Helsingissä on ollut vuodesta 2005 lähtien osa Helsingin aikuislukiota.[6] Vaasan kaupunki nimettiin Vaasan kuninkaallisen suvun mukaan vuonna 1611.[7]

Kuningas Eerik XIV:n vaimo, kuningatar Kaarina Maununtytär, on Pauli Jokisen mukaan mahdollisesti ainoa Suomeen haudattu kuninkaallinen. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.[8] Kaarinalla on kirkossa oma hautakappeli. Hän lepää sarkofagissa vuodelta 1866, jonka on suunnitellut Theodor Decker.[9] Myös Eerikin ja Kaarinan tytär Sigrid Vaasa on haudattu Turun tuomiokirkkoon, mutta Jokinen ei laske häntä kuninkaalliseksi, sillä Sigrid syntyi ennen vanhempiensa avioitumista eikä häntä kutsuttu prinsessaksi.[8] Eerik ja Kaarina ovat kuvattu Erik Johan Löfgrenin maalaukseen Eerik XIV ja Kaarina Maununtytär (1864), joka on Turun linnassa. Suomessa on myös tuntemattoman tekijän reliefi 1600-luvulta, johon on kuvattu Kaarina Maununtytär. Hän esiintyy myös Wladimir Swertschkoffin (1870) ja Akseli Gallen-Kallelan lasimaalauksissa (1885?).[9]

Vuosina 1855–1917 Vaasan kaupungin nimi oli Nikolainkaupunki keisari Nikolai I:n mukaan. Helsingin Maneesikatu oli vuoteen 1836 asti Nikolainkatu ja vuosina 1836–1928 nykyisen Snellmaninkadun nimi oli Nikolainkatu.[10] Nikolai ja hänen puolisonsa keisarinna Aleksandra Fjodorovna vierailivat Helsingissä vuonna 1831 ja sen johdosta Kauppatorille on pystytetty Carl Ludvig Engelin suunnittelema Keisarinnankivi (1835) Aleksandran kunniaksi.[10] Keisarinnankivi paljastettiin suurin juhlallisuuksin Nikolain päivänä 18. joulukuuta 1835. Venäläiset matruusit rikkoivat veistoskokonaisuuden vuonna 1917 ja se korjattiin vuonna 1971.[11]

Mälkiän sululla Lappeenrannassa on Nikolai I:n ja Aleksanteri II:n kunniaksi pystytetty muistomerkki. Keisarien muistolaatat olivat 1900-luvulla kanavan penkalla sivussa ja unohdettuina, mutta vuonna 2006 ne siirrettiin takaisin samanlaiseen alustaan, jossa ne olivat alun perin olleet ja paljastettiin uudelleen Saimaan kanavan 150-vuotisjuhlien yhteydessä.[12] Keisari Aleksanteri II on kuvattu Walter Runebergin ja Johannes Takasen suunnittelemaan veistokseen Aleksanteri II vuodelta 1894. Veistos on Helsingin Senaatintorilla. Hänet on kuvattu myös vuodelta 1850 peräisin olevaan Georg Bottmannin maalaukseen, joka on nykyään Suomen kansallismuseossa.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Huldén, Anders: Kuningasseikkailu Suomessa 1918, s. 238 ja kuvaliite. Helsinki: Kirjayhtymä, 1988. ISBN 951-26-2980-1.
  2. Niemi, Ari: Verissä monarkinen vaisto 3.6.2017. Turun Sanomat. Viitattu 3.8.2017.
  3. Sjöström, Kim: ”Suomen kuningas” kuoli 31.5.2013. Suomen Kuvalehti. Viitattu 31.7.2017.
  4. Raeste, Juha-Pekka: Suomi monarkiaksi, naiset kutsuntoihin – kokoomuksen puoluekokousaloitteet yllättävät 11.6.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 31.7.2017.
  5. Ylikangas, Heikki & Tarkiainen, Kari: Kustaa Vaasa (1496–1560) Kansallisbiografia. 23.6.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 2.8.2017.
  6. Suomalainen, Virpi: Kun kahdesta tuli yksi (PDF) (Sivu 3) 2005. Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnan Opettajankoulutuslaitos. Viitattu 7.8.2017.
  7. Linnasta ja kirkosta kaupungin perustamiseen Vaasan kaupunki. Viitattu 2.8.2017.
  8. a b Lepääkö tässä ainoa Suomeen haudattu kuninkaallinen? 2.9.2014. Pauli Jokinen. Viitattu 2.8.2017.
  9. a b Mäkelä-Alitalo, Anneli: Kaarina Maununtytär (1550–1612) Kansallisbiografia. 16.9.1997 (päivitetty 5.2.2013). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 3.8.2017.
  10. a b Klinge, Matti: Nikolai I (1796–1855) Kansallisbiografia. 23.6.2000 (päivitetty 22.9.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 2.8.2017.
  11. Keisarinnankivi Helsingin taidemuseo HAM. Viitattu 3.8.2017.
  12. Räty, Leena: Saimaan kanava 150-vuotta -keisarien kivet Lappeenrannan julkiset veistokset ja muistomerkit. 2007. Etelä-Karjalan taidemuseo. Viitattu 2.8.2017.
  13. Klinge, Matti: Aleksanteri II (1818–1881) Kansallisbiografia. 23.6.2000 (päivitetty 22.9.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 3.8.2017.