Matti Klemettilä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matti Klemettilä (18751964) oli suomalainen monarkisti, joka päätti vuonna 1937 pyrkiä Suomen kuninkaaksi nimellä Matti I. Hän suunnitteli kuninkaana menevänsä naimisiin joko jonkun amerikkalaisen miljoonaperijättären kanssa tai sitten Englannin prinsessa Margaretin kanssa. Uusi kuninkaanlinna oli tarkoitus rakentaa Helsingin Tähtitorninmäelle.[1][2]

Klemettilä oli 1900-luvun alussa menestyvä vaasalainen kauppias, joka oli mukana perustamassa Maalaisliittoa[2] ja sanomalehti Ilkkaa. Hän menetti kuitenkin omaisuutensa konkurssissa ensimmäisen maailmansodan aikana. Tämän jälkeen Klemettilä työskenteli muun muassa renkinä, ja näihin aikoihin myös hänen kuningassuunnitelmansa syntyivät.[3]

1950-luvulla Klemettilä vieraili säännöllisesti eduskuntatalossa, ja hänestä tuli eräänlainen talon epävirallinen maskotti. Hän lähetti kirjelmiä kansanedustajille ja tarjosi muun muassa omaa ministerilistaansa jokaiseen uuteen hallitukseen. Kun Klemettilä täytti vuonna 1950 75 vuotta, kutsui hän koko eduskunnan kotiinsa Kirkkonummelle syntymäpäiväkahveille. Kukaan kutsutuista ei ilmestynyt paikalle, mutta Klemettilä sai lukuisia onnittelusähkeitä. Myös 1955 Klemettilän täyttäessä 80 vuotta muun muassa silloinen pääministeri Urho Kekkonen lähetti hänelle onnittelusähkeen.[2]

Eräänä päivänä vuonna 1960 Klemettilä marssi Yleisradion studioon pyytäen lupaa antaa hallitsijavakuutuksensa radiossa. Paikalla ollut toimittaja Niilo Ihamäki mietti asiaa hetken, ja lopulta hallitsijavakuutus tallennettiinkin ääninauhalle.[1]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sinikka Klemettilä : Matti I Suuri : Matti Klemettilän ihmeellinen elämä. Kirjapaja 2009 ISBN 9789516079816

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Matti I, Suomen tuntematon kuningas yle.fi. Viitattu 24.5.2018.
  2. a b c "Prinsessan" miespuolinen vastine: Eduskunnassa viihtynyt Matti aikoi Suomen kuninkaaksi Studio55.fi. Viitattu 24.5.2018.
  3. Esiin astui kuningas, vain valtakunta puuttui Helsingin Sanomat. 8.11.2009. Viitattu 24.5.2018.