Niilo Ihamäki

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Niilo Oskari Ihamäki (15. syyskuuta 1920 Köyliö[1]17. tammikuuta 2014 Espoo[2][3]) oli suomalainen radiotoimittaja.

Ihamäki aloitti toimittajan uransa 1930-luvun lopulla Kokemäellä ilmestyneen sanomalehti Lallin kesätoimittajana. Hän tuli Yleisradion palvelukseen 1953 ja oli muun muassa käynnistämässä Pääministerin haastattelutuntia 1962 sekä luki lehtikatsauksia. Hän toimi myös radion puhetekniikan opettajana Tampereen yliopistossa. [4]

Ihamäki jäi eläkkeelle Yleisradiosta 1985, mutta hän jatkoi ohjelmien tekoa ja kirjoitti myös artikkeleita satakuntalaisiin lehtiin miltei kuolemaansa saakka. Erityisen mielellään Ihamäki teki ikäihmisten haastatteluja. Hän juonsi Kiikoisissa järjestetyt kansanmusiikkijuhlat Kiikoisten Purpurit 40 kertaa vuosina 1970–2009. [5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1957, s. 227. Helsinki: Otava, 1956.
  2. Legendaarinen radioääni Niilo Ihamäki on kuollut Kotimaa, Uutiset, Ilta-Sanomat
  3. Kuolinilmoitus Helsingin Sanomissa 25.1.2014
  4. Veli-Matti Saksi: Purpurien kasvot on poissa. Alueviesti 29.1.2014.
  5. Veli-Matti Saksi: Purpurien kasvot on poissa. Alueviesti 29.1.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]