Skeleton

Braddy Canfield alkukiihdytyksen loppuvaiheessa laskeutumassa mahalleen kelkkansa päälle.

Skeleton eli mahakelkkailu on kelkkailua, jossa kelkan kyydissä on yksi ihminen mahallaan, pää menosuuntaa kohti. Suorituspaikkana on erityisesti kelkkailua varten valmistettu keinorata eli -ränni.

Historia

Tiettävästi ensimmäistä kertaa varsinaisissa kelkkailukilpailuissa, skeletonkelkkailulle ominaisesti pää menosuuntaa kohti vatsallaan, laski herra McCormich Sveitsissä St. Moritzin jyrkällä Cresta Run -nimisellä jääradalla St. Moritzista alas Celerinaan vuonna 1887 ja voitti ykköspalkinnon, pullon samppanjaa. Tuolloin paljastui, että se oli nopein laskutapa, ja jo 1890 kaikki Grand National -kelkkakilpailun osanottajat laskivat pää edellä. Nimi skeleton (=luuranko) on peräisin vuodelta 1892, jolloin esiteltiin uusi, monien mielestä luurankoa muistuttava kelkka.

Vuonna 1926 kansainvälinen kelkkailuliitto FIBT otti skeletonin lajivalikoimaansa, ja Cresta Runilla järjestetty skeletonkilpailu olikin mukana jo vuoden 1928 St. Moritzin talviolympialaisten virallisessa ohjelmassa. Toisen kerran skeleton oli mukana olympiakisojen ohjelmassa, kun kilpailut järjestettiin toistamiseen St. Moritzissa vuonna 1948.

Ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin St. Moritzissa vuonna 1982, ja naiset ovat kilpailleet virallisesti vuodesta 1996 lähtien. Vuonna 2002 Salt Lake Cityssä skeleton palautettiin yli 50 vuoden tauon jälkeen jälleen olympialaisten viralliseen kisaohjelmaan. Nyt myös naisilla oli sarjansa.

Nykyään Cresta Runin rata on yksityisomistuksessa, ja siellä järjestetään kelkkailutapahtumia hienostopiireille, mutta naisilla ei ole kelkkaradalle asiaa.

Lajin kuvaus

Skeleton on erittäin huimapäinen laji, eikä se näin sovellu kaikkien harrastettavaksi. Parhaimmillaan nopeudet saattavat nousta yli 120 kilometriin tunnissa (Vancouverin olympiakourussa 140 km/h). Olympiakisoissa voittajan ratkaisee neljän laskun yhteisaika.

Lähtö tapahtuu siten, että kilpailija ensiksi kiihdyttää kumarassa juoksemalla työntäen edessään kelkkaa, ja tietyssä vaiheessa hyppää käsiensä varassa mahalleen kelkan päälle makaamaan.

Pää on selvästi kelkan etupuolella, ja kiinni pidetään kelkan takaosassa olevista kahvoista kädet tiukasti reisissä kiinni. Kelkassa ei ole jarruja eikä minkäänlaisia ohjausvälineitä, vaan ohjaaminen tapahtuu kehon painopistettä säätelemällä ja kevyillä kengänkärjen kosketuksilla jään pintaan. Yleensä kelkkailijan leuka on vain muutaman senttimetrin korkeudella jään pinnasta.

Varusteet

Kelkka vielä keskeneräisessä vaiheessa.

Kelkka itsessään on lähes suorakulmion muotoinen. Etu- ja takaosassa on pienet puskurit, jotka vaimentavat kolhuja rännin seinämiin. Kelkan pituus on 80–120 cm ja korkeus 8–20 cm. Sen pohjassa on kaksi teräksistä jalasta. Miesten kelkka saa painaa korkeintaan 43 kg ja naisten kelkka 35 kg.

Kilpailijan pakollisia varusteita ovat kyynärsuojat ja kypärä. Kypärässä on usein kasvot täysin peittävä visiiri sekä leukasuojus. Käsineet on yleensä valmistettu paksusta materiaalista, tavallisimmin nahasta, joka suojaa iskuilta. Kelkkailijan puku on elastisesta materiaalista valmistettu aerodynaaminen, ihonmyötäinen haalari. Synteettisestä materiaalista valmistettujen kenkien pohjissa saa olla enintään kahdeksan piikkiä, joiden sallittu pituus on seitsemän ja paksuus kaksi millimetriä.

Kansainvälisiä kilpailuja

• Skeletonin maailmanmestaruuskilpailut
• Skeletonin maailmancup
• Skeleton olympialaisissa: 1928, 1948, 2002, 2006, 2010
• Skeletonin Euroopan cup
• Skeletonin Euroopan-mestaruuskilpailut
• Skeletonin Pohjois-Amerikan mestaruuskilpailut
• Skeletonin Amerikan cup

Aiheesta muualla

• Kansainvälinen kelkkailuliitto
• Skeletonsport.com - Internetin laajin skeleton-aiheinen sivusto
• Lajin kuvaus Suomen Olympiakomitean sivuilla

Säännöt

• Skeletonin säännöt vuodelta 2004: englanniksi, saksaksi, ranskaksi (PDF-tiedosto)
  • Sääntömuutokset kaudelle 2005: englanniksi, saksaksi, ranskaksi (PDF)
• Teknisiä piirroksia (PDF)