Siirry sisältöön

Luettelo televisiosarjan Sonic X jaksoista

Wikipediasta

Tämä on luettelo Sonic X televisiosarjan jaksoista. Sarjan kolmas kausi saatiin Japanissa valmistettua ja äänitettyä, mutta sarjan liian vähäisen kiinnostuksen takia sarjan esittäminen lopetettiin toiseen kauteen, minkä syystä myös suunnitteilla ollut neljäs tuotantokausi jouduttiin myös hylkäämään.

Tammikuussa 2020 kolmas kausi esitettiin viimeinkin yli 15 vuoden jälkeen Japanin televisioissa.[1]

Jaksot 1-26 (Kausi 1)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
#Nimike
(japani/romanisointi/englanti)
Japanin ensiesitysUSA:n ensiesitys
1"超音速ヒーロー登場!"
"Chō Onsoku Hīrō Tōjō!"
"Chaos Control Freaks"
6. huhtikuuta 20036. syyskuuta 2003
Tavoitellessaan seitsemättä Kaaossmaragdia (Chaos Emerald) Sonic, Tri. Eggman ja muut joutuvat siirretyksi ihmismaailmaan jossa Sonicin pelastaa poika nimeltä Chris.
2"潜入!エリア99"
"Sennyū! Eria Kyūjūkyū"
"Sonic to the Rescue"
13. huhtikuuta 200313. syyskuuta 2003
Kun Sonic tajuaa Cream-kaniinin ja hänen lemmikkinsä Cheese-chaon olevan armeijan vankeina, Chrisin isoisän avustuksella, hän löytää ja vapauttaa heidät vain huomatakseen olevan ansassa, kunnes Tails tulee pelastamaan heidät.
3"Dr.エッグマンの野望"
"Dr. Eggman no Yabō"
"Missile Wrist Rampage"
20. huhtikuuta 200320. syyskuuta 2003
Kun Eggman yrittää käyttää E-23 -robottiansa valtaakseen maailman, Amy, Knuckles ja Tails laukaisevat epäonnekkaan vastahyökkäyksen, ainankin kunnes Sonic saapuu. Tailsin antaman voimasormuksen avulla hän tuhoaa E-23:n ja pelastaa Amyn Knucklesin avustuksella.
4"カオスエメラルドを手に入れろ!"
"Kaosu Emerarudo wo Te ni Irero!"
"Chaos Emerald Chaos"
27. huhtikuuta 200327. huhtikuuta 2003
Chrisin opettaja on vaihtunut erääseen herra Stewart -nimiseen henkilöön, joka oikeasti on Presidentin agentti. Ensimmäinen Kaaossmaragdi löytyy rakennustyömaalta, joka laukaisee kisan smaragdin luo Eggmanin, Sonicin ja hänen ystäviensä välille, jonka Chris myöhemmin varastaa Eggmanilta takaisin.
5"激突!!ソニックvsナックルズ"
"Gekitotsu!! Sonikku Bāsazu Nakkuruzu"
"Cracking Knuckles"
4. toukokuuta 20034. lokakuuta 2003
Kun Eggman onnistuu huiputtamaan Knucklesia syyttääkseen Sonicia heidän joutumisesta ihmisten maailmaan, tämäpä päättää haastaa Sonicin kaksintaisteluun sallien näin Eggmanin kaapata Chrisin, Amyn ja Tailsin.
6"熱戦!スクール・ウォーズ"
"Nessen! Sukūru Wōzu"
"Techno-Teacher"
11. toukokuuta 200311. lokakuuta 2003
Eggman yrittää käyttää robottiansa aivopesemään Chrisin luokkatoverit, mutta robotti päätyykin opettamaan enemmän kuin aivopesemään ketään. Eggman saapuu itse paikalle ja pistää lapset pysyvästi jälki-istuntoon kunnes huolestunut Sonic saapuu, tuhoaa robotin ja pelastaa päivän.
7"大混戦!クリスのホームパーティー"
"Daikonsen! Kurisu no Hōmu Pāti"
"Party Hardly"
18. toukokuuta 200318. lokakuuta 2003
Kun herra Stewart tuleekin yllätysvisiitille, Chris ja Chuck onnistuvat pitämään Sonicin ja muuta salassa, ainankin siihen asti kunnes S -Joukkueen johtaja, Chrisin setä, saapuu niin koko homma menee todella sekaisin jolloin kaikki saavat tietää Chrin salaisuuden.
8"緊急発進!Xトルネード"
"Kinkyū Hasshin! Ekkusu Torunēdo"
"Satellite Swindle"
25. toukokuuta 200325. lokakuuta 2003
9"渚のエミー"
"Nagisa no Emī"
"The Last Resort"
1. kesäkuuta 20031. marraskuuta 2003
Amy haaveilee lomareissuistaan kun hän lähtee Tailsin ja Creamin kanssa hiekkarannalle
10"激闘!ソニック野球軍"
"Gekitō! Sonikku Yakyūgun"
"Unfair Ball"
8. kesäkuuta 20038. kesäkuuta 2003
11"美しき怪盗ルージュ"
"Utsukushiki Kaitō Rūju
"Fly Spy"
15. kesäkuuta 200315. marraskuuta 2003
12"エッグマン基地 総攻撃!(前編)"
"Egguman Kichi Sōgeki! (Zenpen)"
"Beating Eggman, Episode 1"
22. kesäkuuta 200322. marraskuuta 2003
13"エッグマン基地 総攻撃!(後編)"
"Egguman Kichi Sōgeki! (Kōhen)"
"Beating Eggman, Episode 2"
29. kesäkuuta 200329. marraskuuta 2003
14"英雄ソニックを追え!"
"Eiyū Sonikku wo Oe!"
"That's What Friends Are for"
6. kesäkuuta 20036. joulukuuta 2003
15"移動要塞エッグフォート襲来!"
"Idōyōsai Eggu Fōto Shūrai!"
"Skirmish in the sky"
13. heinäkuuta 200313. joulukuuta 2003
16"目指せ!南海の沈没船"
"Mezase! Nankai no Chinbotsusen"
"Depths of Danger"
20. heinäkuuta 200317. tammikuuta 2004
17"ナックルズ!怒りの鉄拳"
"Nakkuruzu! Ikari no Tekken"
"The Adventures of Knuckles & Hawk"
27. heinäkuuta 200324. tammikuuta 2004
18"サバンナの大決闘!"
"Sabanna no Dai Kettō!"
"The Dam Scam"
3. elokuuta 200331. tammikuuta 2004
19"古城の亡霊キングブーブ"
"Kojō no Bōrei Kingu Būbu"
"Sonic's Scream Test"
10. elokuuta 20037. helmikuuta 2004
20"出撃!エッグフォートⅡ"
"Shutsugeki! Eggufōto II"
"Cruise Blues"
17. elokuuta 200314. helmikuuta 2004
21"スピード勝負!ソニックvsサム"
"Supīdo Shōbu! Sonikku Bāsazu Samu"
"Fast Friends"
24. elokuuta 200321. helmikuuta 2004
22"夏休み・チャオ〜な観察日記"
"Natsuyasumi Chao~na Kansatsu Nikki"
"Little Chao Lost"
31. elokuuta 200328. helmikuuta 2004
23"大混乱!6カオスエメラルド"
"Daikonran! 6 Kaosu Emerarudo"
"Emerald Anniversary"
7. syyskuuta 20036. maaliskuuta 2004
24"暴走ソニック!捕獲大作戦"
"Bōsō Sonikku! Hokaku Daisakusen"
"How to Catch a Hedgehog"
14. syyskuuta 200313. maaliskuuta 2004
25"最後のカオスエメラルド"
"Saigo no Kaosu Emerarudo"
"A Dastardly Deed"
21. syyskuuta 200320. maaliskuuta 2004
26"誕生!スーパーソニック"
"Tanjō! Sūpā Sonikku"
"Countdown to Chaos"
28. syyskuuta 200327. maaliskuuta 2004
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Jaksot 27-52 (Kausi 2)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
#Nimike
(japani/englanti)
Japanin ensiesitysUSA:n ensiesitys
27"災いのはじまり"
"Pure Chaos"
5. joulukuuta 200318. syyskuuta 2004
28"謎の生命体カオス"
"A Chaotic Day"
12. lokakuuta 200325. syyskuuta 2004
29"囚われのエミー"
"A Robot Rebels"
19. lokakuuta 20032. lokakuuta 2004
30"エッグキャリアの戦い"
"Heads Up, Tails!"
26. lokakuuta 20039. syyskuuta 2004
31"さすらいのガンマ"
"Revenge Of The Robot"
2. marraskuuta 200316. lokakuuta 2004
32"パーフェクトカオスの叫び"
"Flood Fight"
9. marraskuuta 200323. lokakuuta 2004
33"プロジェクトシャドウの謎"
"Project: Shadow"
16. marraskuuta 200330. lokakuuta 2004
34"逃亡者ソニック"
"Shadow Knows"
23. marraskuuta 20036. marraskuuta 2004
35"プリズンアイランドからの脱出"
"Sonic's Big Break"
30. marraskuuta 200313. marraskuuta 2004
36"宇宙からの脅迫"
"Shadow World"
7. joulukuuta 200320. marraskuuta 2004
37"スペースコロニー・アークの戦い"
"Robotnik's Revenge"
14. joulukuuta 200327. joulukuuta 2004
38"マリアの願い、みんなの願い"
"Showdown In Space"
21. joulukuuta 20034. joulukuuta 2004
39"カオティクス探偵事務所"
"Defective Detectives"
28. joulukuuta 200311. joulukuuta 2004
40"エッグマン株式会社"
"Sunblock Solution"
4. tammikuuta 200418. joulukuuta 2004
41"光をわれらに!!"
"Eggman for President"
11. tammikuuta 200422. tammikuuta 2005
42"エミー愛の逃避行!?"
"A Date to Forget"
18. tammikuuta 200429. tammikuuta 2005
43"家電大パニック!!"
"Mean Machines"
25. tammikuuta 20045. helmikuuta 2005
44"おかしなおかしなスパイ大作戦"
"Sewer Search"
1. helmikuuta 200412. helmikuuta 2005
45"ソニックバトル開催!!"
"Prize Fights"
8. helmikuuta 200419. helmikuuta 2005
46"ソニックバトル決勝!!"
"A Wild Win"
15. helmikuuta 200426. helmikuuta 2005
47"緯度0大決戦!!"
"Map Of Mayhem"
22. helmikuuta 20045. maaliskuuta 2005
48"ソニック対地底怪獣"
"The Volcanic Venture"
29. helmikuuta 200412. maaliskuuta 2005
49"世界が静止する日"
"Beginning Of The End"
7. maaliskuuta 200412. maaliskuuta 2005
50"別れの朝"
"Running Out Of Time"
14. maaliskuuta 200419. maaliskuuta 2005
51"クリスの長い旅"
"Friends 'Till The End"
21. maaliskuuta 200419. maaliskuuta 2005
52"風の思い出"
"A New Start"
21. maaliskuuta 2004
28. maaliskuuta 2004
26. maaliskuuta 2005
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Jaksot 53-78 (Kausi 3)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
#Nimike
(japani/englanti)
Japanin ensiesitys[2]USA:n ensiesitys
53"流星雨の使者"
"A Cosmic Call"
25. maaliskuu 202010. syyskuuta 2005
54"宇宙船ブルータイフーン号"
"Cosmic Crisis"
26. maaliskuu 202017. syyskuuta 2005
55"水の惑星ハイドー"
"H2Whoa"
27. maaliskuuta 202024. syyskuuta 2005
56"Dr.エッグマン参戦!"
"An Enemy In Need"
31. maaliskuuta 20201. lokakuuta 2005
57"アイスパレスの戦い"
"A Chilling Discovery"
1. huhtikuuta 20208. lokakuuta 2005
58"乙女のジャングルトラップ"
"Desperately Seeking Sonic"
2. huhtikuuta 202015. lokakuuta 2005
59"カオティクス、宇宙へ行く"
"Galactic Gumshoes"
3. huhtikuuta 202022. lokakuuta 2005
60"カオティクス、宇宙へ行く"
"Trick Sand"
6. huhtikuuta 202029. lokakuuta 2005
61"メタレックス戦艦襲来!"
"Ship of Doom"
7. huhtikuuta 20205. marraskuuta 2005
62"地下渓谷の秘密"
"An Underground Odyssey"
8. huhtikuuta 202012. marraskuuta 2005
63"宇宙要塞メタルプラント"
"Station Break-in"
9. huhtikuuta 202019. marraskuuta 2005
64"激突!ソニックvsシャドウ"
"A Metarex Melee"
10. huhtikuuta 202026. marraskuuta 2005
65"カオティクス電撃ラブラブ大作戦"
"Mission: Match-Up"
13. huhtikuuta 20203. joulukuuta 2005
66"銀河回廊をわたれ!"
"Clash in the Cloister"
14. huhtikuuta 20204. helmikuuta 2006
67"ブラック・トラップ"
"Teasing Time/Testing Time"
15. huhtikuuta 202011. helmikuuta 2006
68"こわれた星の上で"
"A Revolutionary Tale"
16. huhtikuuta 202018. helmikuuta 2006
69"お願いマルモリン!"
"The Planet of Misfortune"
17. huhtikuuta 202025. helmikuuta 2006
70"エッグマン艦隊現る!"
"Terror on the Typhoon"
20. huhtikuuta 20204. maaliskuuta 2006
71"カフェ・カオティクス"
"Hedgehog Hunt"
21. huhtikuuta 202011. maaliskuuta 2006
72"メタレックスの正体!?"
"Zelkova Strikes Back"
22. huhtikuuta 202018. maaliskuuta 2006
73"暗殺者シャドウ!"
"The Cosmo Conspiracy"
23. huhtikuuta 20201. huhtikuuta 2006
74"ロスト・プラネット"
"Eye Spy"
24. huhtikuuta 20208. huhtikuuta 2006
75"森化の日"
"Agent of Mischief"
27. huhtikuuta 202015. huhtikuuta 2006
76"決戦!ダーク・オーク"
"The Light in the Darkness"
28. huhtikuuta 202022. huhtikuuta 2006
77"君のためにできること"
"A Fearless Friend"
29. huhtikuuta 202029. huhtikuuta 2006
78"星の生まれるところ"
"So Long Sonic"
30. huhtikuuta 20206. toukokuuta 2006
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:List of Sonic X episodes