Jumalolento
Jumalolento, myös jumaluus tai jumala, on persoonalliseksi käsitetty yliluonnollinen olento, jonka uskotaan hallitsevan esimerkiksi luonnonvoimia tai ihmisten kohtaloita.[1] Naispuolisia jumalolentoja kutsutaan jumalattariksi. Yksijumalaisten uskontojen kaikkivaltiasta jumalolentoa kutsutaan Jumalaksi isolla alkukirjaimella.
Jumalakäsitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teismi on uskoa persoonalliseen jumalaan. Monoteismi eli yksijumalaisuus on uskoa vain yhteen Jumalaan. Monoteistisiä uskontoja ovat esimerkiksi kristinusko, islam ja juutalaisuus. Polyteismi on monijumalaisuutta, josta esimerkki on hindulaisuus. Panteismi tarkoittaa uskoa siihen, että jumaluus on kaikessa ja kaikkialla. Uskonnollisessa monismissa uskotaan siihen, että maailmankaikkeutta hallitsee persoonaton voima. Ateismi kieltää kaikki jumalat.[2]
Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jumalat on hahmotettu ihmisenkaltaisina, eläimenkaltaisina, kasvinkaltaisina, tai luonnonkaltaisina, kuten taivaana, vuorena tai tuulena. Joidenkin kulttuurien, kuten muinaisen Egyptin, jumala saattoi ottaa erilaisia hahmoja, kuten naisen, lehmän, temppelinkaton ja taivaan.[3]
Etenkin yksijumalaisten uskontojen Jumala on täysin erilainen, ”toinen”, kuin ihminen. Ihmisenkin kaltaiset jumalat ovat yli-inhimillisiä: he ovat esimerkiksi kuolemattomia, tai ainakin he voivat liikkua elämän ja kuoleman välillä.[3]
Jumala voi olla mies- tai naispuolinen, tai androgyyni. Joidenkin kulttuurien jumalat jaetaan ”vanhaan” ja ”nuoreen” jumalten sukupolveen, joskus jopa kolmeen sukupolveen. Jumala voi edustaa jotain tiettyä ammattia tai muuta yhteiskunnallista toimintoa, kuulua johonkin tiettyyn paikkaan ja olla jossain asemassa muihin jumaliin nähden. Monijumalaisten uskontojen jumalat muodostavat keskenään rikkaan suhdeverkoston, jossa jokaisella jumalalla on oma paikkansa.[3]
Jumalat viestivät ihmisille esimerkiksi puheellaan, toiminnallaan, kuvansa kautta tai musiikin välityksellä. Ihmiset viestivät jumalille esimerkiksi rukoilemalla, vannomalla valoja, tai jumalankuvan kautta. Mystisen kokemuksen kautta ihminen voi saada yhteyden jumalaan. Jumalia kuvataan taiteen kautta tai jäljittelemällä heitä esimerkiksi näytelmässä tai tanssissa. Jotkin uskonnot, kuten islam, tosin kieltävät jumalankuvien tekemisen.[3]
Paikka, jossa jumalan tai hänen kuvansa katsotaan olevan, on pyhä.[3]
Kulttuureittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jumaluuksien olemus on kulttuurisidonnaista.[4]
Arkaaisten metsästäjäkulttuurien monet jumaluudet ovat esi-isiä, taivaan ja tähtien jumalia sekä äitijumalattaria, mutta ennen kaikkea eläimiin liittyviä, kuten eläinhahmoisia sankareita tai eläinten valtiaita.[4]
Maanviljelijäkulttuureissa jumaluudet ovat usein elämän antajia ja kasvien jumalia, tai säänjumalia, jotka hedelmöittävät maan jumalattaren. Kuoleman ja ylösnousemuksen jumalat symboloivat kasvien lisääntymisen kiertokulkua. Esi-isät ja kulttuurisankarit ovat jumalia, jotka keksivät viljelyskasvit.[4]
Paimenkulttuureissa ylimpiä jumaluuksia ovat usein taivaan ja sään jumalat. Myös eläinlaumoihin liittyviä jumalia kunnioitetaan.[4]
Kehittyneemmät kulttuurit ovat luoneet hyvin monipuolisia ja hierarkkisia pantheoneja eli jumalten luetteloita, jotka heijastavat valtion erilaisia toimintoja.[4]
Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kosminen typologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kosmisessa typologiassa jumaluudet luokitellaan sijaintinsa mukaan. Esimerkiksi antiikin kreikkalaisten jumalat ja jumalattaret asuivat joko Olympiassa, tai maan pinnalla tai alla. Varhaiset šintolaiset myytit kertovat taivaan kameista eli jumalolennoista ja maan kameista. Indoeurooppalaisten kansojen jumalat asuvat joko taivaassa, ilmassa tai maassa. Mesopotamian muinaisissa kulttuureissa jumalilla oli luonnonvoimiin liittyviä tehtäviä, kuten taivaidenjumala Anilla, myrskynjumala Enlilillä, ja maan ja vesien herralla Enkillä.[5]
- Kosmisista jumalista ylimpiä ovat yleensä taivaanjumalat. Kaikkein varhaiskantaisimmissakin kulttuureissa tunnetaan alkujumala, joka ilmenee taivaankupolissa. Taivaanjumala on kuin taivas – kaikkialla, kaiken näkevä ja tietävä, ja kaikkien yläpuolella. Hän on kaiken luoja, ylläpitäjä, lainsäätäjä ja moraalinvalvoja. Koska taivaanjumala on myös etäinen, taivaan ja ilman muut jumalat ja jumalattaret avustavat häntä. Taivaanjumalia ovat esimerkiksi mesopotamialainen An, intialainen Varuna, iranilainen Ahura Mazda, kreikkalainen Zeus, roomalainen Juppiter, skandinavinen Odin, kiinalainen Tian sekä egyptiläiset Hathor ja Nut.[5]
- Tähtien ja planeettojen jumaluudet nähdään usein taivaanjumalan silminä ja korvina.[5]
- Auringonjumalat edustavat elämän voimaa. He tuovat valon, valaistuksen ja viisauden, ja heidät nähdään muuttumattomina ja vakaina. Toisaalta auringonjumalalla on myös kyky tuhota kuumuudella ja kuivuudella. Auringonjumalia ovat esimerkiksi mesopotamialainen Šamaš, egyptiläinen Re-Atum, meksikolainen Huitzilopochtli ja japanilainen Amaterasu. Joillakin auringonjumalilla on yhteyksiä manalaan.[5]
- Siinä kun auringonjumaluudet ovat usein miespuolisia, kuunjumaluudet ovat usein hedelmällisyyttä antavia kuunjumalattaria, kuten kreikkalaisten Selene. Muita kuunjumalia ja -jumalattaria ovat esimerkiksi egyptiläisten Thot, mesopotamialaisten Sin ja inuittien Aningaaq. Joskus kuunjumalasta tulee kuolleiden valtias tai valtiatar.[5]
- Säähän ja ilmakehän ilmöihin yhdistetyillä jumaluuksilla on usein erikoistuneet tehtävät. Heillä voi myös olla ylimmän taivaanjumalan piirteitä. Säänjumalia ovat esimerkiksi myrskynjumalat ja tuulenjumalat, jotka edustavat lisääntymiskykyä, luovaa voimaa, sateen tuovaa voimaa, väkivaltaa ja sotaa, sekä energiaa luonnolle ja järjestykselle.[5] Säänjumalia ovat esimerkiksi mesopotamialainen Enlil, intialainen Indra, egyptiläinen Min, seemiläinen Baal, babylonilainen Marduk, skandinaavinen Thor ja asteekkien Tlaloc.[5]
- Maanjumaluudet muodostavat monimuotoisen luokan. Heihin kuuluu esimerkiksi vesien, vuorten, eläinten ja kasvien jumalia ja jumalattaria.[5]
- Manalan jumaluudet elävät maan pimeissä kätköissä, ja heitä yleensä pyritään karttamaan. Heitä ovat esimerkiksi kreikkalaisten Haades, mesopotamialaisten Ereškigal sekä egyptiläisten Seth ja Neftys.[5]
Sosiaalinen typologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sosiaalisen funktionsa mukaisesti jumaluudet voidaan jakaa seuraaviin luokkiin:[6]
- Yhteiskunnan ja järjestyksen luojat ja vartijat. Tällaisena jumalana toimii usein ylin jumala. Joskus hän luo muut jumalat viimeistelemään luomistyönsä. Ylijumala myös usein valvoo kosmista ja moraalista lakia. Hän rankaisee lain rikkojia, joskus itse, joskus muiden jumalien kautta. Joissakin kulttuureissa esi-isät hoitavat moraalin valvomisen ylijumalan sjasta. Afrikkalaisissa uskonnoissa luojajumala on jo vetäytynyt ihmisten asioihin vaikuttamisesta. Ylijumalia ovat esimerkiksi israelilaisten Jahve, intialaisten Vishnu, roomalaisten Juppiter sekä kiinalaisten Shangdi ja Tian.
- Suojelun ja sodan jumalat. He ovat usein fyysisesti vahvoja jumalia. Usein he ovat kosmisia myrskynjumalia, ja joskus jumalaksi nostettuja sotureita.
- Hedelmällisyyden ja onnen jumalat. Tähän ryhmään kuuluvat muun muassa kaikki metsästykseen ja maanviljelykseen yhdistetyt jumalat. Ryhmään kuuluvat lisäksi rakkauden, avioliiton ja lisääntymisen jumalat sekä vaurautta tuovat jumalat.
- Kodin ja yhteisön jumalat.
- Parannuksen, sairauden ja kuoleman jumalat.
- Kulttuurin, taiteen ja teknologian jumalat.
- Esoteerisen tiedon ja taikuuden jumalat.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ludwig, Theodore M.: Gods and Goddesses. Teoksessa Jones, Lindsay (toim.): Encyclopedia of Religion. Farmington Hills, Michigan: Thomson Gale, 2005. ISBN 0-02-865733-0. (englanniksi)
- Stolz, Fritz: God / Gods / The Sacred. Teoksessa Von Stuckrad, Kocku (toim.): The Brill Dictionary of Religion. Leiden & Boston: Brill, 2006. ISBN 90-04-12433-0. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ jumala. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2024.
- ↑ Laamanen, Ari: Erilaisia jumalakäsityksiä 1.9.2014. Peda.net. Viitattu 23.8.2022.
- ↑ a b c d e Stolz 2006, s. 798–805.
- ↑ a b c d e Ludwig 2005, s. 3617–3618.
- ↑ a b c d e f g h i Ludwig 2005, s. 3618–3620.
- ↑ Ludwig 2005, s. 3620–3623.