Hyönteiset

Wikipedia
Ohjattu sivulta Hyönteinen
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hyönteiset
Jan van Kesselin öljymaalaus vuodelta 1653
Jan van Kesselin öljymaalaus vuodelta 1653
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset
Insecta
Linnaeus, 1758
Lahkot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Hyönteiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Hyönteiset Commonsissa

Hyönteiset (Insecta) on lajimäärältään suurin biologinen luokka. Hyönteisiä tunnetaan yli 1 000 000 lajia, ja ne kattavat yli puolet kaikista tunnetuista eliölajeista.[1][2] Vielä tuntemattomia hyönteislajeja uskotaan olevan paljon enemmän, siten että nykyisin elävien lajien kokonaismäärä olisi jopa kuudesta kymmeneen miljoonaa.[1] Hyönteiset kuuluvat niveljalkaisten (Arthropoda) pääjaksoon.

Anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyönteisillä niveljalkaisten kaksiosainen eli biraminen raajan rakenne on kehittynyt niin, että kidushaara on hävinnyt ja raajat ovat kehittyneet raajaosasta. Hyönteisillä on aina kolme raajaparia eli yhteensä kuusi jalkaa, ja täysikasvuisen yksilön vartalo muodostuu kolmesta osasta: päästä, keskiruumiista ja takaruumiista. Nämä osat ovat yleensä helposti erotettavissa. Kukin ruumiinosa muodostuu useasta jaokkeesta.

Hyönteisten verensokeri on selkärankaisista poiketen trehaloosi. Verenkierto on avoin. Sydämen, joka sijaitsee eläimen takaruumiissa selkäpuolella, ympärillä olevat rakenteet keräävät ruumiinnesteen eli hemolymfan ilmaputkien ympäriltä, ja sydän pumppaa nesteen lyhyitä "valtimoita" pitkin virtaamaan vapaasti eläimen kudoksissa. Hyönteisten pienen koon takia hengityselimistö on vaatimaton, sillä happi pääsee pienimmillä lajeilla kaikkiin kudoksiin pelkän diffuusionkin avulla. Isommillakaan lajeilla ei silti esiinny keuhkoja, vaan hyönteisen kitiinikuoren lävistävät ilmaputket eli trakeat, joiden kautta happi pääsee syvemmällä eläimessä sijaitseviin kudoksiin.

Hermosto on alkeellinen. Pään sisällä sijaitseva hermosolmu toimii aivoina. Keskushermorunko kulkee eläimen vatsapuolella ja siihen liittyy muutamia muita suurempia hermosolmuja.

Hyönteisten suuosat ovat kehittyneet raajajaokkeista. Suuosia ovat mm. alaleuka eli mandibeli, yläleuka eli maxilla sekä huuli eli labia. Suun ympärillä on tyypillisesti myös muita rakenteita. Joissakin hyönteisryhmissä suuosat ovat purevat, kun taas toisilla ne ovat muodostuneet pistäviksi ja nestemäisen ravinnon nauttimiseen tarkoitetuiksi. Esimerkiksi eräiden perhoslajien aikuiset yksilöt eivät ruokaile lainkaan ja niiden suuosat voivatkin olla surkastuneet käyttökelvottomiksi.

Hyönteisellä on useita silmiä, tavallisesti kaksi verkkosilmää ja muutama, usein pariton määrä pistesilmiä. Useilla hyönteisillä on siivet, jotka ovat kehittyneet kitiinisestä ulkoisesta tukirangasta eli eksoskeletonista. Siipiin ei yleensä kiinnity lihaksia suoraan, vaan siipien liike saa alkunsa keskiruumiin värähtelystä. Siipiä on lähtökohtaisesti kaksi paria, siis yhteensä neljä kappaletta, mutta niistä osa on voinut muuttua lentämisen kannalta sopimattomaan muotoon (esim. kovakuoriaiset, kaksisiipiset) tai ne saattavat puuttua kokonaan (esim. kirput). Siivellisyys vaihtelee paitsi lahkoittain, myös lajitasolla; esimerkiksi kovakuoriaisista ja perhosista löytyy lajeja, joissa vain koirailla on siivet.

Kokoennätyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyönteisten koko vaihtelee mikroskooppisen pienestä useiden kymmenien senttimetrien pituiseen.

Kivihiilikaudella, noin 360 miljoonaa vuotta sitten, hyönteiset kasvoivat suuremmaksi kuin nykyaikana. Aikakauden fossiileista tunnetaan esimerkiksi Meganeura-sudenkorentolaji, jonka siipien kärkiväli oli yli 70 senttimetriä.[3] Pisimpänä nykyisin elävänä hyönteisenä pidettiin aiemmin Borneossa ja Australiassa tavattavaa Acrophylla titan -sauvasirkkalajia. Suurimman mitatun yksilön ruumiin pituus on ollut 32,8 senttimetriä ja jalat mukaan luettuna yksilö oli lähes puolen metrin mittainen. Vuonna 2008 löydettiin kuitenkin sauvasirkkalaji, Phobaeticus chani, jonka ruumis on 35,7 cm pitkä ja jalkojen kärkiväli 56,7 cm. Myös sen sukulaislajit Phobaeticus serratipes ja Phobaeticus kirbyi voivat kasvaa lähes samanpituisiksi.[4][5] Pisin kovakuoriainen on 17 cm, joissakin lähteissä 19 cm mittainen herkuleskuoriainen (Dynastes hercules).

Suurin siipien kärkiväli, 31 cm, on uusiguinealaisella Ornithoptera alexandrae -perhosella. Tosin lähes samaan siipiväliin yltävät on myös keskiamerikkalainen Thysania agrippina -yökköslaji[6] ja australialainen herkuleskehrääjä (Coscinocera hercules). Suurin siipien pinta-ala on kaakkoisaasialaisella atlaskehrääjällä (Attacus atlas).

Painavimmasta hyönteisestä ei olla yksimielisiä, mutta useimmin sellaiseksi mainitaan afrikkalainen Goliathus-suvun goljatkuoriainen, joka voi toukkana painaa 90–100 grammaa. Muita painavimman kuoriaisen tittelistä kisaavia ovat Megasoma acteon, Megasoma actaeon, Macrodontia cervicornis, titaanijäärä (Titanus giganteus) sekä jättijäärä (Xixuthrus heros)[7] . Eräs uusiseelantilainen wetasirkka, Deinacrida heteracantha, voi painaa 71 grammaa.[8][9]

Pienikokoisin toistaiseksi tunnettu hyönteinen on pohjoisamerikkalainen, alle neljäsosamillimetrin pituinen, Dicopomorpha echmepterygis -kiilupistiäislaji.

Suomessa tavattavista hyönteisistä kookkaimmat perhoset ovat pääkallokiitäjä, syreenikiitäjä, isoapollo ja siniritariyökkönen. Suurimpia kovakuoriaislajeja ovat Hydrophilus piceus -vesiäinen, jättisukeltaja, Meloe-suvun toukohärät, erakkokuoriainen, karvari ja sarvikuonokas. Suorasiipisistä kookkaimpia ovat niitty-, idän- ja lehtohepokatti sekä satunnaisesti tavattava idänkulkusirkka[10], pistiäisistä herhiläinen ja jättipuu- ja ampiaispuupistiäinen sekä nivelkärsäisistä sauvalude ja vuorikaskas. Vaaksiaiset ovat isoimpia Suomessa esiintyviä kaksisiipisten lahkon edustajia. Korennoista kookkaimpia ovat ukonkorennot.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylivoimainen enemmistö hyönteisistä elää elämänsä erakkona. Muun muassa muurahaiset, ampiaiset, mehiläiset ja termiitit muodostavat kuitenkin hyvin järjestyneitä yhdyskuntia, joissa on nähtävissä erilaisia sosiaaliluokkia ja jopa eräänlaisia "ammatteja".[11]

Hyönteisten ravinnonlähteet kattavat lähes kaiken mahdollisen. Osa lajeista elää kasvisravinnolla, kun taas osa saalistaa ravinnokseen muita eläimiä, yleensä muita selkärangattomia. Jotkin käyttävät ravinnokseen sienirihmastoja, lahoavaa kasviperäistä materiaalia tai vaikkapa kuolleiden eläinten raatoja. Muutamat ryhmät ovat erikoistuneet ulosteiden, sarvien, höyhenten ja muiden eläinperäisten jätteiden hävittämiseen. Jotkin ryhmät käyttävät ravinnokseen muiden eläinten verta.

Merkittävä osa hyönteisistä elää tavalla tai toisella muiden eliölajien loisina. Erityisesti, ainakin 10% kaikista tunnetuista hyönteislajeista on parasitoideja[12]. Tällöin hyönteisen toukkavaihe elää toisessa eliössä loisena ja kehityksensä päätteeksi tarkoituksellisesti tappaa isäntänsä. Tunnetuimpia parasitoideja ovat erilaiset loiskärpäset ja loispistiäiset. Parasitoidien merkitys hyönteiskantojen kasvun säätelyssä on luultavasti suuri varsinaisiin saalistajiin, kuten lintuihin ja kaloihin, verrattuna.

Muodonvaihdos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähes kaikki hyönteiset lisääntyvät munimalla. Munasta kuoriutuu toukka, joiden ulkonäkö, elintavat ja elinympäristö voivat vaihdella eri hyönteisryhmissä huomattavan paljon. Joissakin tapauksissa muna kehittyy toukaksi emon sisällä, ja äärimmillään, kuten täikärpäsillä, toukka siirtyy emon ulkopuolelle vasta koteloituessaan. Osalla hyönteisistä kehitys aikuiseksi tapahtuu vähitellen, jolloin puhutaan osittaisesta muodonvaihdoksesta. Tällöin toukka muistuttaa aikuista yksilöä ja kasvaa nahanluontien kautta. Viimeisestä toukkanahasta kuoriutuu suoraan aikuinen yksilö. Osalla hyönteisistä kehitys aikuiseksi tapahtuu toisistaan suuresti eroavien vaiheiden kautta, jolloin puhutaan täydellisestä muodonvaihdoksesta. Tällöin toukka eroaa ulkonäöltään ja anatomialtaan hyvin paljon aikuisesta yksilöstä, ja viimeisen toukkanahan sisältä paljastuu erikoinen elämänvaihe: kotelo (pupa). Kotelossa eläimen fysiologia muuttuu täydellisesti ennen kuin aikuinen yksilö murtautuu esiin. Siimahäntäisillä ja kolmisukahäntäisillä toukka on niin samankaltainen aikuisen kanssa, että tapahtuu olematon muodonvaihdos.

Ihminen ja hyönteiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nilviäisten (esimerkiksi mustekalat ja simpukat) ja äyriäisten (esimerkiksi katkaravut) ohessa myös hyönteisiä käytetään ravinnoksi eri puolilla maailmaa. Entomofagia eli hyönteissyönti tunnetaan useissa kulttuureissa, mutta on länsimaisessa kulttuurissa vierastettua. Hyönteisten ihmisille tuottamista hyödykkeistä tunnetuin lienee hunaja. Muita kaupallisesti merkittäviä tuotteita ovat mm. mehiläisvaha, silkki ja muutamat väriaineet. Kaupallisena toimintana monet mehiläishoitajat tarjoavat hedelmänviljelijöille niin kutsuttua pölytyspalvelua, missä kasvattajat tuovat mehiläispesiä hedelmätarhoihin hedelmäpuiden kukinta-aikaan. Ylipäänsä koko marjojen ja hedelmien, useimpien vihannesten, ja erilaisten öljykasvien tuotanto on täysin riippuvaista pölyttävistä hyönteisistä.

Useat hyönteislajit käyttävät ravinnokseen viljelykasveja tai jopa elintarvikkeita, jolloin niitä pidetään tuholaisina. Tyypillisiä tuholaislajeja ovat esimerkiksi kirvat, kulkusirkat ja monien perhoslajien toukat. Toisaalta muilla hyönteisillä parasitoidina eläviä hyönteislajeja käytetään biologisessa tuholaistorjunnassa. Myös ihmisellä esiintyy loisena viihtyviä hyönteisiä, kuten täit ja kirput. Monet hyönteiset myös levittävät tauteja eli toimivat sairauden aiheuttavan eliön vektorina. Tällaisia tauteja esiintyy niin ihmisellä ja muilla eläimillä kuin kasveillakin. Ihmisen kannalta merkittävin hyönteislevitteinen sairaus on malaria, johon menehtyy vuosittain 1–2 miljoonaa ihmistä ja sairastuu satakertainen määrä. Muita hyönteisten mukana leviäviä tauteja ovat esimerkiksi keltakuume, denguekuume, unitauti, Chagasin tauti, jokisokeus sekä laaja joukko muita eläin- ja kasvitauteja.

Suomen runsaslajisimmat hyönteisryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta on tavattu vuoteen 2007 mennessä noin 21 000 hyönteislajia. Lajimäärältään viisi suurinta lahkoa ovat:

joista varsinaisia loispistiäisiä (Ichneumonidae) > 2500 lajia
vainokaisia (Braconidae) > 1000 lajia
kiilupistiäisiä (Chalcidoidea) n. 970 lajia
sahapistiäisiä (Symphyta) > 750 lajia
joista kärpäsiä (Brachycera & Cyclorrapha) 3746 lajia
sienisääskiä (Mycetophilidae ym.) 706 lajia
joista lyhytsiipisiä (Staphylinidae) 988 lajia
sisältää mm. luteet, kaskaat, kempit, kirvat ja jauhiaiset

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Chapman, A. D. (2006): Numbers of living species in Australia and the World. Canberra: Australian Biological Resources Study. ISBN 978-0-642-56850-2 [1]
  2. Threats to Global Diversity
  3. Hyönteisten happihuokoset tieku.fi. 2001. Tieteen Kuvalehti. Viitattu 9.4.2010.
  4. Natural History Museum 2008: World's longest insect revealed (englanniksi)
  5. University of Florida: Book of Insect Records: Longest (englanniksi)
  6. University of Florida: Book of Insect Records: Largest Lepidopteran Wing Span (englanniksi)
  7. Maailman suurin. Eläinmaailma -lehti, 1987, nro 5, s. 10.
  8. wisegeek.com : What is the World's Biggest Insect? (englanniksi)
  9. University of Florida: Book of Insect Records: Largest (englanniksi)
  10. Sami Karjalainen, Suomen heinäsirkat ja hepokatit: Usein kysytyt kysymykset
  11. Evolutionary genetics of immunity and infection in social insects (Väitöstiedote) 2008. Oulun yliopisto. Viitattu 22.11.2008. englanti
  12. Godfray, H.C.J. (1994) Parasitoids: Behavioral and Evolutionary Ecology. Princeton University Press, Princeton, New Jersey, ISBN 0691033250

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]