Siirry sisältöön

Kätköpistiäiset

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Loispistiäiset)
Kätköpistiäiset
Aitoporapistiäinen (Rhyssa persuasoria) munimassa puunrungon sisällä elävään toukkaan.
Aitoporapistiäinen (Rhyssa persuasoria) munimassa puunrungon sisällä elävään toukkaan.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläimet Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Pistiäiset Hymenoptera
Alalahko: Hoikkatyviset Apocrita
Osalahko: Kätköpistiäiset
Parasitica

Kätköpistiäiset (Parasitica) on hoikkatyvisten alalahkoon kuuluva pistiäisryhmä.[1] Se sisältää kaikki hoikkatyviset, jotka eivät kuulu myrkkypistiäisiin (Aculeata).[2] Koska myrkkypistiäiset ovat kehittyneet kätköpistiäisistä, on kätköpistiäisten ryhmä parafyleettinen eli epäluonnollinen.[3] Suomen Lajitietokeskuksen luokittelussa kätköpistiäiset ryhmitetään silti omaksi taksonikseen, joka on tasoltaan osalahko.[1]

Kätköpistiäisistä on joskus käytetty nimitystä loispistiäiset.[2][4] Tämä on kuitenkin harhaanjohtavaa, koska kaikki kätköpistiäiset eivät ole loisia, eivätkä kaikki loisina kehittyvät pistiäiset ole kätköpistiäisiä.[2] Ekologisessa mielessä esimerkiksi loissahapistiäiset (Orussidae) ovat loispistiäisiä, vaikka ne eivät kuulu kätköpistiäisiin eivätkä ylipäätään hoikkatyvisiin.[2][5] Vanhemmissa lähteissä loispistiäiset-termiä on käytetty myös yhden kätköpistiäisten yläheimon (Ichneumonoidea) tai heimon (Ichneumonidae) suomenkielisenä nimenä.[6][7]

Monia kätköpistiäisiä käytetään apuna myrkyttömässä tuholaistorjunnassa.lähde?

Elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parasitoidismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimpia kätköpistiäisiä yhdistää niiden toukkavaiheessa esiintyvä parasitoidismi.[2] Se muistuttaa varsinaista loisintaa, mutta parasitoidi tappaa isäntänsä syömällä sen elävältä.[2][4] Parasitoideina elävien kätköpistiäistoukkien isäntiä ovat hyönteiset ja hämähäkkieläimet.[2] Aikuinen kätköpistiäisnaaras etsii isännän, jonka sisälle, päälle tai läheisyyteen se laskee munansa. Munista kuoriutuu yksi tai useampi toukka, joka alkaa syödä isäntäänsä. Isännän sisällä kehittyvät toukat ovat sisäloisia, ulkopuolella kehittyvät ulkoloisia.[4]

Kätköpistiäisten evoluutiossa ulkoloiset kehittyivät ensin.[8] Tässä menetelmässä naaraspistiäinen lamauttaa isännän pysyvästi, ja loistoukka syö isännän ulkopuolelta tekemällä sen ihoon haavoja.[4][8] Menetelmä toimii etenkin, jos isäntä on piilossa esimerkiksi puun suojassa.[8] Sisäloisinta kehittyi, kun jotkin kätköpistiäiset alkoivat käyttää paljaana eläviä loisia. Kun isäntä ei olekaan piilossa, sen pysyvä lamauttaminen jättää toukankin alttiiksi pedoille. Siksi kehittyi kätköpistiäisiä, jotka munivat isännän sisään ja lamauttavat isännän vain muninnan ajaksi.[9]

Sisäloisinnassa on etuna se, että loisittu isäntä voi jatkaa kasvuaan ja tarjota siten vakaamman ravinnonlähteen loiselle.[9] Toisaalta on myös sisäloisia, jotka elävät munissa ja koteloissa, jotka eivät kasva.[10] Sisäloisilla on riesanaan isännän immuunijärjestelmä. Muninnan yhteydessä naaraasta siirtyy kuitenkin isäntään viruksia, jotka heikentävät sen immuunipuolustusta ja siten mahdollistavat loistoukan kehityksen.[11] Lisäksi naaraan erittämät myrkyt voivat muuttaa isännän fysiologisia toimintoja, kuten kasvua, lisääntymistä ja käyttäytymistä.[12]

Loisinnan alussa kätköpistiäisen toukka ei vielä aiheuta suurta vahinkoa isännälleen, mutta lopulta se tuhoaa isännän elintärkeät toiminnot ja aiheuttaa sen kuoleman. Toukka koteloituu joko isännän jäänteisiin tai isännän ulkopuolelle.[4] Parasitoidit loisivat vain osan elinkierrostaan; aikuiset loispistiäiset eivät loisi vaan esimerkiksi imevät kukkien mettä.[13]

Kasvinsyönti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkin kätköpistiäiset ovat palanneet kasvinsyöntiin, joka on pistiäisten alkuperäinen ravinnonhankintamuoto. Esimerkiksi äkämäpistiäiset (Cynipidae) munivat kasveihin, missä kehittyvien toukkien sylki aiheuttaa kasvien kasvaimia eli äkämiä. Toukka kehittyy äkämässä ja saa siitä ravintonsa.[11]

Yläheimot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kätköpistiäisiin on perinteisesti luettu seuraavat yläheimot:

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mikkola, Kauri (päätoim.): Maailman eläimet. Selkärangattomat. Helsinki: Tammi, 1989. ISBN 951-30-6534-0
  • Várkonyi, Gergely: Piilosilla lahopuussa. Teoksessa Hallanaro, Eeva-Liisa et al. (toim.): Metsän salainen elämä. Helsinki: Gaudeamus, 2016. ISBN 978-952-495-398-6

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Kätköpistiäiset – Parasitica Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 28.12.2023.
  2. ↑ a b c d e f g Várkonyi, Gergely et al.: Kätköpistiäiset. Teoksessa Hyvärinen, Esko et al. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 439. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0 Teoksen verkkoversio Viitattu 28.12.2023.
  3. ↑ Davis, Robert B. & Baldauf, Sandra L. & Mayhew, Peter J.: The origins of species richness in the Hymenoptera: insights from a family-level supertree. BMC Evolutionary Biology, 27.4.2010, 10. vsk, nro 1, s. 109. doi:10.1186/1471-2148-10-109 ISSN 1471-2148 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.12.2023. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e Mikkola (päätoim.) 1989, s. 123
  5. ↑ Várkonyi 2016, s. 86–87
  6. ↑ Huhta, Veikko (päätoim.): Suomen eläimet. 5, s. 320. Espoo: Weilin + Göös, 1986. ISBN 951-35-2734-4
  7. ↑ Kaaro, Jani: Hyönteiset ja selkärangattomat. Teoksessa Suuri suomalainen luonto-opas, s. 340. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-18427-0
  8. ↑ a b c Várkonyi 2016, s. 88
  9. ↑ a b Várkonyi 2016, s. 91–92
  10. ↑ Mikkola (päätoim.) 1989, s. 123–124
  11. ↑ a b Várkonyi 2016, s. 93
  12. ↑ Mikkola (päätoim.) 1989, s. 125–126
  13. ↑ Várkonyi 2016, s. 83
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kätköpistiäiset&oldid=22076320”