Jäytiäiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jäytiäiset
Graphopsocus cruciatus
Graphopsocus cruciatus
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Alaluokka: Siipikantaiset Pterygota
Osaluokka: Uussiipiset Neoptera
Lahko: Jäytiäiset
Psocodea
Hagen, 1865[1]
Synonyymit
  • Copeognatha Enderlein, 1903
  • Corrodentia Burmeister, 1839
  • Psocina Burmeister, 1839
  • Psocoptera Shipley, 1904
Alalahkot[2]
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Jäytiäiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Jäytiäiset Commonsissa

Jäytiäiset eli jyrsijäkorennot[3][4] (Psocodea) on maailmanlaajuisesti noin 8 000 lajia käsittävä hyönteislahko.[5] Vielä tuntemattomia lajeja lienee kuitenkin huomattava joukko.[6] Kaikki jäytiäiset ovat pieniä, vain muutaman millimetrin pituisia, pehmeäruumiisia hyönteisiä.

Jäytiäisiä joissain määrin muistuttavien hyönteisten kiviainekseen säilyneitä fossiileja tunnetaan jo permikaudelta, mutta varmuudella nykyisiin jäytiäisiin kuuluvia lajeja tunnetaan jurakauden keskivaiheilta lähtien.[7] Meripihkaan säilyneet jäytiäisfossiilit ovat varsin yleisiä ja niitä tunnetaan kaikista merkittävistä esiintymistä, joista meripihkafossiileja ylipäänsä on löydetty. Täiden fossiilieja ei toistaikseksi tunneta yhtä dominikaaniseen meripihkaan säilynyttä, mahdollisesti täiden ryhmää edustavaa yksilöä lukuun ottamatta.[8]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäytiäisten luokittelusta on aikojen saatossa esitetty useita erilaisia versioita. Aiemmin lahkoon luettuja hyönteisiä ovat kehruujalkaiset, termiitit ja vahakorennot. Nykyluokittelussa jäytiäisiin luetaan vain varsinaiset jäytiäiset, kirjatäit (mukaan lukien täit ja väiveet) sekä pölytäit ja tomutäit, jotka muodostavat jäytiäisten kolme elossa olevaa alalahkoa[9]. Ollessaan kaikista suppeimmillaan lahkosta puuttuivat täit ja väiveet. Lahko oli kuitenkin parafyleettinen, sillä täit ja väiveet ovat kehittyneet kirjatäistä, jotka elivät luultavasti eläinten pesissä.

Luokittelu Burmeister, 1839[10] Brauer, 1885[11] Enderlein, 1903[12] Handlirsch, 1903[13] Börner, 1904[14] Shipley, 1904[15] Johnson & Smith, 2019[9]
Lahkon nimi Corrodentia Psocoptera Psocodea
Jäytiäiset s. str. Psocina Psocidae Copeognatha Corrodentia Copeognatha Psocoptera Psocodea (sisältää myös täit ja väiveet)
Kehruujalkaiset Embidae Isoptera Embidina
Termiitit Termitina Termitina Termitina
Vahakorennot Coniopterygidae
Väiveet Mallophaga Mallophaga Mallophaga Hylätty taksoni (sisältyy ryhmään Psocodea)
Täit Anoplura (sisältyy ryhmään Psocodea)

Jäytiäisten jako, jossa on mukana myös sukupuuttoon kuolleet taksonit:[9]

Yleispiirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäytiäiset ovat poikkeuksetta pieniä, lajista riippuen 1–10 mm. Väritys on yleensä vaatimaton: harmaa tai ruskea. Pää on vartalon kokoon nähden suuri ja siinä on usein suuret verkkosilmät. Osalla lajeista on päälaella kolme pistesilmää. Tuntosarvet ovat pitkät, rihmamaiset ja muodostuvat 11:stä jopa 50:een jaokkeesta. Keskeisenä tuntomerkkinä pään etuosan postclypeus on pullistunut kaarevaksi. Monet lajit ovat siivettömiä tai niiden siivet ovat surkastuneet tynkämäisiksi, mutta siivekkäiden lajien siipisuonitus on yksinkertainen ja siipisuonet rajaavat siiven ulkoreunaan aina kaksi kolmiomaista aluetta. Erityinen piirre on myös etusiiven takareunaan rajautuva alue, areola postica, joka kuitenkin joissakin ryhmissä jää osittain avonaiseksi. Lepäävä jäytiäinen pitää lähes kaikissa ryhmissä siipiään harjakattomaisesti takaruumiin sivuilla. Siiven pterostigma on usein tumma ja siivet saattavat olla laajemmaltikin kirjavat. Raajat ovat pitkät, ohuet ja soveltuvat hyvin kävelemiseen. Suuosat ovat purevat.[16][17]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäytiäisiä tapaa varmimmin puiden rungoilta ja oksistosta. Osa lajeista elää maaperässä karikkeen joukossa. Ravinnokseen jäytiäiset käyttävät erityisesti puiden kuorella kasvavia mikroskooppisia viherleviä, mutta myös sienirihmastoja sekä itiöitä. Häirittynä jäytiäiset eivät lähde kovin mielellään lentoon, vaan koettavat paeta juosten. Monet jäytiäislajit kykenevät lisääntymään neitseellisesti, ja koiraiden esiintyvyydessä on huomattavia eroja paitsi laji- myös populaatiotasolla[18]. Jäytiäisten elinkaari on lyhyt, ja vuodessa on useita sukupolvia. Naaras munii puiden lehdille ja syntyvät toukat käyvät läpi 3–6 toukkavaihetta ennen aikuistumistaan. Muodonvaihdos on vaillinainen ja toukat muistuttavat aikuisia mutta ovat pienempiä ja siivettömiä. Muna on tavallisimmin talvehtiva kehitysaste.

Eräillä Neotrogla-suvun luolissa elävillä jäytiäislajeilla genitaaleissa on tapahtunut erikoistuminen, jossa naaraalla on penistä muistuttava elin ja koiraalla ainoastaan sukuaukko[19]

Muutamat lajit, kuten kirjatäi (Lepinotus bostrychophila) ja pölytäi (Psyllipsocus ramburii), ovat sopeutuneet elämään sisätiloissa ja saattavat aiheuttaa vahinkoja.selvennä

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Prokop, Jakub et al.: Redefining the extinct orders Miomoptera and Hypoperlida as stem acercarian insects. BMC Evolutionary Biology, 25.8.2017, 17. vsk, nro 1, s. 205. PubMed:28841819. doi:10.1186/s12862-017-1039-3. ISSN 1471-2148. Artikkelin verkkoversio Viitattu 30.1.2020. (englanniksi)
  2. Heliövaara, Kari (päätoim.): Suomen luonto. Selkärangattomat, s. 89. Espoo: Weilin+Göös, 1998. ISBN 951-35-6373-1. (suomenkielisten nimien lähde)
  3. Forsman, Jaakko (päätoim.): Pieni Tietosanakirja. II. Isopurje - Maskotti, s. 134. Helsinki: Otava, 1926. Digitoitu versio (viitattu 25.1.2020).
  4. Helminen, Matti (toim.): ”Eläinkunnan järjestelmä”, Eläinten ihmeellinen maailma, s. 317. Helsinki: Valitut Palat, 1969.
  5. Order Psocodea - Barklice, Booklice, and Parasitic Lice BugGuide.Net. Viitattu 25.1.2020. (englanniksi)
  6. Hogue: Latin American insects and entomology. University of California Press, 1993
  7. http://www.pensoft.net/inc/journals/download.php?fileId=2831&fileTable=J_GALLEYS
  8. Penney D. & Jepson J. E.: Fossil Insects: An introduction to palaeoentomology. Siri Scientific Press, 2014. ISBN 978-0957453067. s. 121–122
  9. a b c Johnson, Kevin P. & Smith, Vincent S.: order Psocodea Psocodea Species File Online. Version 5.0/5.0. Viitattu 30.1.2020. (englanniksi)
  10. Kluge, N. J.: Burmeister 1835-1839 Nomina circumscribentia insectorum. Viitattu 30.1.2020.
  11. Kluge, N. J.: Brauer 1885 Nomina circumscribentia insectorum. Viitattu 30.1.2020.
  12. Kluge, N. J.: Enderlein 1903 Nomina circumscribentia insectorum. Viitattu 30.1.2020.
  13. Kluge, N. J.: Handlirsch 1903 Nomina circumscribentia insectorum. Viitattu 30.1.2020.
  14. Kluge, N. J.: Borner 1904 Nomina circumscribentia insectorum. Viitattu 30.1.2020.
  15. Kluge, N. J.: Shipley 1904 Nomina circumscribentia insectorum. Viitattu 30.1.2020.
  16. Larry Huldén: Suomen hyönteislahkot. Luonnontieteellinen keskusmuseo
  17. National Barkfly Recording Scheme (Britain and Ireland) (englanniksi)
  18. Daly, Doyen, Purchell: Introduction to insect biology and diversity, 2nd ed. Oxford University Press, 1998
  19. Yoshizava et al. (2014) "Female Penis, Male Vagina, and Their Correlated Evolution in a Cave Insect". Current Biology (painossa) (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]