Idänhepokatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Idänhepokatti
Tettigonia cantans bl.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Suorasiipiset Orthoptera
Alalahko: Ensifera
Yläheimo: Tettigonioidea
Heimo: Hepokatit Tettigoniidae
Suku: Tettigonia
Laji: cantans
Kaksiosainen nimi

Tettigonia cantans
(Fuessly, 1775)

Katso myös

 Commons-logo.svg Idänhepokatti Commonsissa

Idänhepokatti (Tettigonia cantans) on hepokattilaji, jota esiintyy Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta Siperiaan ja Kiinaan ulottuvalla alueella. Se muistuttaa lehtohepokattia.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idänhepokatti on yleisväriltään vihertävä ja sen selkäpuolella on ruskea pitkittäisjuova. Erotuksena hyvin samannäköisestä lehtohepokatista idänhepokatin siivet ovat selvästi leveämmät ja lyhyemmät ulottuen suunnilleen takimmaisen raajaparin polvien kohdalle ja vain hieman takaruumiin kärkeä pitemmälle. Naaraan munanasetin ulottuu selvästi siipien taakse. Koiraan takaruumiin kärjessä sijaitsevista perälisäkkeistä ylempi pari on lähes yhtä lyhyt kuin alempi. Koiraan pituus on 22–33 mm ja naaraan ilman munanasetinta 24–33 mm.[1] Sirittäessään idänhepokatti on lehtohepokattia kovaäänisempi.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idänhepokatti esiintyy yleisenä Kaakkois-Suomessa. Lännessä se on levinnyt Kymijoen itärannalle saakka, idässä sitä on tavattu Varkaudenkin pohjoispuolella. Tämän lisäksi idänhepokatilla on eristynyt populaatio myös ainakin kahdessa paikkaa Turussa, mutta levinneisyyttä Turun alueella ei tunneta.[1] Idänhepokatti on kulkeutunut Suomeen mahdollisesti venäläisten rajalinnakkeiden asukkaiden myötä, arviolta parisataa vuotta sitten. Lajin leviämistä rajoittaa sen heikko lentotaito[1].

Idänhepokatti on mantereisempi laji kuin lehtohepokatti. Keski-Euroopassa, jossa lajien levinneisyysalueet ovat osaksi päällekkäisiä, idänhepokattia esiintyy yleensä vuoristoalueilla ja lehtohepokattia alavimmilla seuduilla. Laajempi levinneisyys ulottuu Keski-Euroopasta Siperiaan ja Kiinaan.[1]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji viihtyy pensaissa ja matalissa puissa, varsinkin puutarhoissa ja lehdoissa. Koiraat sirittävät usein korkeiden lehtipuiden latvustossa. Etelämpänä lajia tavataan etenkin vuoristoissa. Koiraat alkavat sirityksensä yleensä iltapäivän aikana ja, lämpötilan pysyessä tarpeeksi korkeana, jatkavat aamuyölle saakka. Paikalla, jolla yksilöitä on paljon, koiraat asettautuvat tasaisin välimatkoin muutaman metrin päähän toisistaan. Lajin suojaväri on hyvä, eikä sirittävääkään eläintä ole helppoa löytää. Häiriöstä siritys loppuu ja hepokatti kävelee ylöspäin pyrkien samalla kääntymään piiloon.[1]

Muiden hepokattien tavoin idänhepokatti on peto, joka syö muita hyönteisiä, mutta kelpuuttaa myös kasviravintoa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Sami Karjalainen: Suomen heinäsirkat ja hepokatit. Tammi 2009. ISBN 978-951-31-4483-8 s. 71–74

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]