Ku Klux Klan

Ku Klux Klanin tunnus, "Mystic Insignia of a Klansman" eli "veripisararisti". Tällä hetkellä käytössä ainakin klaanilla nimeltä The White Camelia Knights of the Ku Klux Klan. Keskellä veripisara, joka symboloi Jeesuksen Kristuksen ristillään vuodattamaa verta, sisällissodassa kaatuneiden Konfederaation sotilaiden verta, rikoksen uhriksi joutuneen viattoman naisuhrin verta ja valkoisen rodun verta. Risti on samanlainen kuin ristiretkeläisillä ja symboloi kristinuskoa.

Ku Klux Klan (KKK) on Yhdysvalloissa toimiva poliittinen liike ja terroristijärjestö, joka koostuu joukosta itseään klaaneiksi kutsuvia salaseuroja ja järjestöjä. Näiden "klaanien" aatemaailma vaihtelee, mutta keskeisimmät aatteet ovat olleet valkoinen ylivalta, juutalaisvastaisuus, valkoinen rotutietoisuus, antikatolisuus (varsinkin 1920-luvulla), liittovaltion vastustaminen, homovastaisuus, antikommunismi ja maahanmuuton vastustaminen sekä siihen liittyvä valkoisen amerikkalaisuuden korostaminen. Klaanien toimintatapoihin on kuulunut ajoittain terrori, väkivalta ja joukkovoiman osoitukset, jotka ovat kohdistuneet erityisesti Yhdysvaltojen mustaan väestönosaan ja muihin KKK:n vastustamiin väestöryhmiin, kuten juutalaisiin.

Ku Klux Klan perustettiin vuonna 1865 Yhdysvaltain sisällissodan ja orjuuden lakkauttamisen jälkimainingeissa. Liikkeen toiminta tukahdutettiin 1870-luvun alkupuolella. KKK perustettiin uudestaan vuonna 1915. Liikkeen kultakausi oli 1920-luvulla, jolloin joka seitsemäs amerikkalainen oli sen jäsen. Alkuperäistä Ku Klux Klania jäljitteleviä ryhmiä on yhä olemassa, mutta niiden jäsenmäärä ja vaikutusvalta ovat nykyisin selvästi vähäisemmät kuin liikkeen suuruudenajalla.

Ku Klux Klanin historia

Ensimmäinen Ku Klux Klan

Perustaminen

Ku Klux Klanin perustamiselle omistettu muistolaatta, joka on kiinnitetty Klaanin perustamisrakennuksena toimineen vanhan lakitoimiston seinään.

Yhdysvaltojen sisällissodan jälkeen alkuperäisen Ku Klux Klanin perustivat 24. joulukuuta 1865 kuusi koulutettua, keskiluokkaista Konfederaation armeijan veteraaniupseeria, jotka olivat kotoisin Pulaskista Tennesseestä. He olivat turhautuneita eivätkä olleet sopeutuneet sodan loppumiseen ja oman kotimaansa sekä sen armeijan tappioon. Tavoitteena oli jatkaa sotaa Unionia eli "jenkkejä" ja näiden liittolaisia vastaan terrorin ja sissisodan keinoin. Perustajat olivat John C. Lester, John B. Kennedy, James R. Crowe, Frank O. McCord, Richard R. Reed ja J. Calvin Jones.

Amerikan Konfederaation valtiot. Ku Klux Klanin syntyalue oli Tennessee ja sen pääkaupunki Nashville.

Nimi Ku Klux Klan keksittiin kreikan pyörää tarkoittavasta sanasta κύκλος (kyklos). Tarinan mukaan Reed ehdotti nimeksi Kyklos ja Kennedy lisäsi tähän perään sanan clan, joka skottienglannissa tarkoittaa sukujuuria. Toisen tarinan mukaan Kennedy keksi molemmat sanat, mutta Crowe käänsi sanan kyklos muotoon kuklux. Alun perin järjestö keskittyi taistelemaan pohjoisvaltioista tulleita valkoisia onnenonkijoita ja uudisasukkaita (carpetbaggers) sekä Republikaaniseen puolueeseen liittyneitä ja Unionin puolelle loikanneita etelävaltioiden valkoisia (scalawags) luopioita vastaan. Jälkimmäisiä KKK ja muut konfederaatiota kannattavat pitivät maanpettureina ja takinkääntäjinä.

Ku Klux Klan levisi pian lähes jokaiseen etelävaltioon. Järjestö julisti terrorikampanjan Republikaanisen puolueen valkoisia ja mustia johtohenkilöitä vastaan. Kampanjan aikana surmattiin Arkansasin kongressimies James M. Hinds, kolme Etelä-Carolinan lainsäätäjää ja useita miehiä, jotka olivat mukana perustuslaillisissa puoluekokouksissa.

Vuosina 1867–68 Klaani aloitti mustien saarnaajakokousten hajottamiset ja mustien koteihin yöllä tunkeutumisen tuliaseiden varastamiseksi. Näissä tapahtumissa ilmeisesti matkittiin sellaisia Tennesseen tapahtumissa kunnostautuneita ryhmiä kuin "Yellow Jackets" ja "Redcaps".

Etelävaltioiden sotasankari ja Ku Klux Klanin ensimmäinen suurvisiiri kenraali Nathan Bedford Forrest

Vuoden 1867 Nashvillen kokouksessa yritettiin luoda järjestöstä hierarkkinen organisaatio, jossa paikalliset ryhmät olisivat vastanneet piirikunnan johtajalle, joka olisi vastannut aluepiireille. Aluepiiri olisi taas vastannut osavaltiolle, joka olisi vastannut kansalliselle päämajalle. Tämän suunnitelman nimeltä "The Prescript" kehitti Konfederaation prikaatikenraali George Gordon. Suunnitelma sisälsi Klaanin tavoitteet ja kysymykset, jotka esitettäisiin järjestön jäseniksi haluaville. Kysymykset olivat sellaisia, jotka keskittyivät jälleenrakennuksen ja republikaanisen puolueen vastustamisen ympärille. Jäsenhakijalta kysyttiin oliko hän republikaani, Unionin armeijan veteraani tai Loyal Leaguen jäsen. Loyal League eli Union League oli Unionia tukevien järjestö. Samoin hakijalta kysyttiin, vastustiko tämä "neekereiden sosiaalista ja poliittista tasa-arvoisuutta" ja kannattiko tämä "valkoisen miehen hallitusta". Hakijalta kysyttiin myös, pitikö tämä "kiinni Etelän perustuslaillisista oikeuksista" sekä kannattiko hän "Etelän valkoisen miehen vapautta ja etelän väestön kaikkien oikeuksien palauttamista" sekä "ihmisten oikeutta suojella itseään mielivaltaiselta ja luvattomalta vallalta".

Huolimatta tällaisen perustuskirjan ja ohjesäännön luomisesta ainutkaan paikallinen osasto ei hyväksynyt sitä. Ryhmät jatkoivat toimintaansa itsenäisinä ilman alueellisia, osavaltiollisia tai kansallisia päämajoja.

Liikkeen nimen muuttumisesta muotoon Ku Klux Klan vastasi entinen orjakauppias ja konfederaation kenraali Nathan Bedford Forrest vuonna 1867. Forrest päätteli, että lyhenteenä KKK vaikutti paremmalta kuin KC (Kuklux Clan). Suullisen tiedon mukaan Gordon meni Forrestin luo ja kertoi tälle uudesta järjestöstä, johon tämä vastasi: "Se on hyvä juttu. Se on pirun hyvä juttu. Voimme käyttää sitä pitämään nekrut paikallaan". Muutamaa viikkoa myöhemmin Forrest julistettiin KKK:n kansalliseksi johtajaksi eli suurvisiiriksi (The Grand Wizard, Suurvelho), mutta myöhemmissä haastatteluissaan Forrest väitti, ettei hänellä ollut otetta KKK:n ryhmiin eikä valtaa järjestössä.

Toiminta

Ku Klux Klan näki tehtäväkseen rajoittaa vapautettujen orjien yhteiskunnallista ja poliittista asemaa. Erityisesti Klaani yritti rajoittaa mustien koulutusta, taloudellisen aseman kohentumista, äänioikeutta ja aseenkanto-oikeuksia. Vaikka Klaanin pääasiallinen kohde oli mustassa väestössä, joutuivat myös etelävaltioiden republikaanit ankaran ja vihamielisen uhkailun kohteeksi. Väkivalta saavutti tuloksensa. Esimerkiksi huhtikuussa 1868 Georgian kuvernöörivaaleissa Columbian piirikunta antoi 1 222 ääntä republikaanien Rufus Bullockille, mutta marraskuun presidentinvaaleissa republikaanien ehdokas Ulysses Grant sai vain yhden äänen piirikunnasta.

Klaanin uhkailu kohdistui erityisesti opettajia ja kongressin perustaman Pakolaisten, vapaiden orjien ja hylättyjen alueiden toimiston (Bureau of Refugees, Freedmen and Abandoned Lands, tunnetummin Freedmen's Bureau) toimijoita vastaan. Tämä toimisto auttoi erityisesti vapautuneita orjia. Loyal Leaguen eli Union Leaguen mustat jäsenet olivat myös usein Klaanin rynnäköiden, iskujen ja ratsioiden kohteena. Erään alabamalaisen sanomalehden päätoimittaja kirjoittikin, ettei "Loyal League ole mikään muu kuin nekrujen Ku Klux Klan". Erään Klaanin toteuttaman iskun tapahtumat kirjattiin ylös kongressin kiertokyselyssä näin:

»Noin 50 ratsastavaa ja naamioitunutta miestä vieraili noin yhden ja kahden aikoihin yöllä Illinoisista kotoisin olevan neiti Allenin luona Gotton Gin Portin koulussa Monroen piirikunnassa maaliskuussa 1871. Jokaisella miehellä oli pitkä valkoinen viitta ja kasvoja peittävä irrallinen naamio, jossa oli punaisia raitoja. Miehet käskivät naista nousemaan sängystä ja pukeutumaan. Nopeasti puettuaan hänet komennettiin huoneeseen, jossa kapteeni ja luutnantti. Poikkeuksellisesti näillä kahdella upseerilla oli sarvet päässä ja eräänlainen laite edessään. Luutnantti piti revolveria kädessään ja kapteeni istuutui sillä aikaa, kun noin kahdeksan tai kymmenen miestä täytti ulko-oven eteisen. Miehet puhuivat hiljaa ja herrasmiesmäisesti, mutta valittivat raskasta kouluverotusta. Miehet sanoivat, että opettajattaren tuli lopettaa työnsä ja poistua paikkakunnalta. Toista varoitusta ei kuulemma tulisi. Opettajatar totteli varoitusta ja poistui piirikunnasta.»

Myös toisenlaista voimaa käytettiin. Klaanin jäsenet surmasivat yli 150 mustaa pelkästään yhdessä Floridassa sijaitsevassa piirikunnassa. Satoja muita surmattiin muissa piirikunnissa.

Prikaatikenraali George Gordon teki julkisen selvityksen Klaanin toteuttamista mustiin kohdistuneista väkivallanteoista:

• Moni musta mies oli Unionin armeijan veteraani ja siten aseistettu. Alusta lähtien Klaanin pääasiallisena tehtävänä oli riisua musta väestönosa aseista. Selvityksessä todettiin, että Klaania oli ammuttu kolme kertaa ja jos mustat "haluavat käydä sotaa meitä vastaan, tulee heidän varautua siitä seuraavaan kauheaan seuraukseen".
• Selvityksessä Gordon myös väitti, että Klaani oli rauhallinen järjestö. Tämä oli yleinen väite, jolla yritettiin suojella Klaania syytteiltä. Kuitenkin vuonna 1869 liittovaltion valamiehistö (federal grand jury) julisti Klaanin olevan terroristijärjestö. Satoja esimerkkejä rikoksista ja väkivallanteoista tuotiin julki asiaa käsitellessä. Klaanin jäseniä alettiin syyttää ja moni jäsenistä pakeni oikeudenkäyntejä, pääasiassa Etelä-Carolinaan.
• Gordon myös kertoi, että eräät henkilöt olivat tehneet olevan väkivallantekoja Klaanin nimissä. Oli kylläkin totta, että Klaanin jäsenistöön kuulumattomat henkilöt olivat huomanneet Klaanin valeasun olevan hyvä keino peittää henkilöllisyytensä väkivallan tekoja harjoittaessa. Oli myös yleistä, että Klaanin korkeampi johto sanoi itsensä ja vastuunsa irti näistä väkivallanteoista. Kaiken lisäksi Klaanin jäsenyys oli vaikea todistaa järjestön hajanaisen ja epäkeskittyneen luonteen takia. Monella tapaa Ku Klux Klan oli demokraattisen puolueen, maanviljelijäluokan ja valkoisen ylivallan ylläpitämistä kannattavien aseellinen siipi.

Vain kaksi vuotta järjestön perustamisen jälkeen vuonna 1868 Klaanin toiminnan aktiivisuus alkoi laskea. Kuten Gordonin selvitys todistaa, järjestön toiminnassa poliittisuus oli vähentynyt entisestään. Toiminnan ajatuksena oli lähinnä se kuinka välttää syytökset väkivallasta. Moni vaikutusvaltainen etelän demokraatti alkoi nähdä järjestön rasitteena, joka antoi liittovaltion hallitukselle tekosyyn säilyttää valtansa etelävaltioissa. Georgialainen B. H. Hill meni jopa niin pitkälle, että väitti "eräät näistä levottomuuksien aiheuttajista ovat itse asiassa surmattujen ystäviä". Tämä lausunto väitti siis Klaanin olevan itse asiassa liittovaltion ja republikaanien asialla.

Alabaman Tuscaloosan Independent Monitor-lehdessä vuonna 1868 julkaistu kuva, joka uhkaa Klanin lynkkaavan "carpetbaggerit"

Sanomalehtihaastattelussa 28. elokuuta 1868 prikaatikenraali kertoi ylpeänä, että Klaanilla oli etelävaltioissa noin 550 000 miestä ja Tennesseessä yli 40 000. Hän kertoi myös, että voisi viiden päivän varoitusajalla kutsua aseisiin jopa 40 000 miestä. Samoin hän sanoi, ettei itse asiassa ollut järjestön jäsen, vaan sen yhteistyökumppani ja tukija. Gordon väitti myös, ettei Klaanin vihollisia niinkään olleet mustat kuin pohjoisen puolelle kääntyneet etelävaltiolaiset eli scalawagit (scalawags) ja pohjoisesta tulleet maahanmuuttajat eli carpetbaggerit (carpetbaggers). Tämä oli puolitotuus, koska nämä valkoiset ryhmät juuri estivät sen, että Klaani voinut lähteä suoraan toimiin ja ponnisteluihin entisiä orjia vastaan. Tämän takia Klaani yritti tavoittaa juuri näihin ryhmiin kuuluvia valkoisia, erityisesti opettajia, jotka Freedmen's Bureau oli tuonut etelään. Näistä opettajista moni oli ollut ennen sotaa abolitionisti tai aktiiveja "maanalaisessa rautatiessä", joka oli etelästä karanneet orjat pohjoiseen auttanut eri etappipisteistä ja- reiteistä koostunut organisaatio. Monet valkoiset etelävaltiolaiset uskoivat, että mustat äänestivät republikaanista puoluetta vain, koska Loyal Leaquet olivat huijanneet näitä.

Perheen murhayrityksestä pidätettyjä Ku Klux Klanin jäseniä Tishomingon piirikunnassa Mississippissä syyskuussa 1871. Kuva ilmestyi Harper's Weekly -lehdessä 27. tammikuuta 1872.

Järjestön hajoaminen

Ensimmäinen Klaani ei ollut koskaan keskusjohtoisesti organisoitu. Salaisena "näkymättömänä" ryhmänä sillä ei ollut jäsenlistaa, velkoja, sanomalehtiä, puheenjohtajaa, paikallisosastoja, paikallisia päälliköitä eikä valtiollisia tai kansallisia toimihenkilöitä. Järjestön kannatus tuli sen maineesta, jota lisäsivät näyttävät valepuvut sekä villi ja uhkaava toiminta. Järjestön perustaminen ja toiminta oli spontaania. Historioitsija Elaine Frantz Parsons on kuvaillut järjestöä näin:

»Ku Klux Klan-naamion takaa paljastui kaoottinen ja kirjava joukko mustia vastustavia ryhmiä, tyytymättömiä köyhiä valkoisia maanviljelijöitä, sota-ajan sissijoukkoja, demokraattipoliitikkoja, laittomia viskin tislaajia, moraalin uudistajia, tylsistyneitä nuoria miehiä, sadisteja, raiskaajia, kilpailua mustien kanssa pelkääviä valkoisia työmiehiä, työkurin tiukentamista yrittäneitä työnantajia, tavallisia varkaita, vuosikymmenien kaunoja kantavia naapureita, ja jopa muutamia vapautettuja orjia ja valkoisia republikaaneja, jotka olivat liittoutuneet valkoisten demokraattien kanssa tai halusivat ajaa Klaanissa omia rikollisia tavoitteitaan. Kaikkia näitä, pääasiassa valkoisia, etelävaltiolaisia ja demokraatteja, yhdisti se, että he kutsuivat itseään tai heitä kutsuttiin klaanilaisiksi»

Kenraali Nathaniel Bedford Forrestin kansallisella organisaatiolla oli vähän hallintavaltaa paikallisiin ryhmiin, jotka olivat erittäin itsenäisiä. Eräs klaanin toimihenkilö valittikin, että hänen oma "niin sanottu johtajuus oli puhtaasti muodollista. Minulla ei ole vähäisintäkään arvovaltaa holtittomiin nuoriin maalaispoikiin, jotka ovat toimeliaimmillaan yöratsastuksessa, ruoskimisessa ja niin edelleen... Kaikki, mikä oli vastoin alkuperäistä aikomusta ja Klanin perustusasiakirjaa..." Forrest määräsi Klaanin hajotettavaksi 1869 ilmoittaen, että järjestö oli "poikennut sen alkuperäisistä kunniallisista ja isänmaallisista tarkoitusperistä tullen laittomaksi toimijaksi sen sijaan, että palvelisi yhteiskuntarauhaa". Koska kansallisen organisaatio kärsi vaikutusvaltansa puutteesta, tämä julistus oli lähinnä oire klaanin heikentymisestä, eikä niinkään heikentymisen aiheuttaja. Historioitsija Stanley Horn kirjoittaa, että "yleisesti ottaen klaanin loppu johtui lähinnä paikallisesti alkavasta, hitaasta ja lopullisesta hajaannuksesta kuin virallisesta ja ratkaisevasta hylkäämisestä." Georgialainen toimittaja kirjoitti tammikuussa 1870, että "Todellinen väite ei ole se, että Ku Klux olisi järjestäytynyt ryhmä ammattirikollisia, vaan se, että rikoksia suorittavat miehet kutsuvat itseään nimellä Ku Klux."

Pohjois-Carolinan kuvernööri William Woods Holden

Monesti Klaania käytettiin vain peitenimenä epäpoliittisia rikoksia tehdessä. Osavaltioiden tai paikallisten alueiden hallitukset hyvin harvoin toimivat järjestöä vastaan. Mustien lynkkaustapauksissa valkoisista koostuvat lakimiesoikeudet tuskin koskaan nostivat syytettä lynkkauksen tehneistä valkoisista. Vaikka syyte olisikin nostettu, valkoisista koostuvat tuomioistuimet jättivät monesti lynkkaajat tuomitsematta. Lisäksi monissa osavaltioissa pelättiin, että mustan miliisin käyttäminen aiheuttaisi rotusodan. Kun republikaaninen Pohjois-Carolinan kuvernööri William Woods Holden komensi miliisin Klaania vastaan vuonna 1870, tuloksena oli tilanteen kärjistyminen, joka johti republikaanien enemmistön menetykseen osavaltion parlamentissa. Lopulta kriisi johti kuvernöörin itsensä syytteeseen asettamiseen ja erottamiseen. Tämä oli klaanille erinomainen tuen osoitus, olihan Holden myös "scalawag".

Ajoittain järjestäytyneet ryhmät onnistuivat onnistuneesti vastustamaan Klaania. Valkoiset Unionin armeijan veteraanit organisoivat Blountin piirikunnassa Alabamassa anti-Ku Kluxin, joka uhkasi kostotoimilla, jollei Klaani lopettaisi unionistien ruoskimisia ja mustien koulujen sekä kirkkojen polttamista. Toinen esimerkki Klaanin vastustamisesta oli se, kun aseistautuneet mustat partioivat Bennetsvillen kaduilla Etelä-Carolinassa estääkseen Klaanin hyökkäykset.

Kongressiedustaja ja kenraali Benjamin Franklin Butler.

Oli myös olemassa kansallinen liike Ku Klux Klanin kaatamiseksi, vaikka monet kansallisen tason demokraatit kyseenalaistivat koko Klaanin olemassaolon ja pitivät sitä vain hermostuneiden etelävaltioiden republikaanikuvernöörien kuvitelmana. Tammikuussa 1871 Pennsylvanian republikaaninen senaattori John Scott perusti komitean, joka otti todistajanlausunnot 52:lta Klaanin hyökkäysten silminnäkijältä. Moni etelävaltio oli jo sivuuttanut Ku Klux Klanin vastaisen lainsäädännön ja helmikuussa etelävaltioissa parjattu kongressiedustaja sekä Unionin armeijan entinen kenraali Benjamin Franklin Butler Massachusettsista ehdotti liittovaltiollista klaanin vastaista lakia. Lakiesitys kääntyi suosioon sen jälkeen, kun Etelä-Carolinan kuvernööri pyysi liittovaltion joukoilta apua samaan aikaan, kun saapui raportteja yhteenotoista ja verilöylystä Meridianissa, Mississippissä, jonka oikeustalolta musta valtion edustaja oli joutunut pakenemaan metsään.

Vuonna 1871 presidentti Ulysses S. Grant allekirjoitti Ku Klux Klan -lain (The Ku Klux Klan Act), jota käytettiin yhdessä vuoden 1870 voimalain (1870 Force Act) kanssa panemaan täytäntöön Yhdysvaltain perustuslaissa kirjatut säädökset. Klaanilain aikana liittovaltion joukkoja käytettiin mieluummin kuin osavaltioiden miliisejä. Samoin klaanilaiset vietiin tuomittavaksi liittovaltion tuomioistuimeen, joita hallitsivat pääasiassa mustat. Klaanilaiset hävitettiin kaikista muistakin osista maata, vaikka klaani oli ollut taantuneena jo useita vuosia.

Syyttäjänä toimi oikeusministeri Amos Tappan Ackerman. Hallitus toteutti klaanilakia noin vuosina 1871–74, jolloin klaani hävitettiin lopullisesti. Joillakin alueilla toiminta, johon kuului uhkailu ja mustien äänestäjien surmat, jatkui paikallisesti erilaisina pienempinä järjestöinä, kuten Valkoisena liigana (White League), Punapaitoina (Redshirts) sekä erilaisina sapeli- ja kivääriseuroina. Vaikka varsinainen Ku Klux Klaani ei ollut enää olemassa, oli se saavuttanut monet tavoitteistaan, kuten etelävaltioiden mustien äänioikeuden poistamisen.

Klaani-ilmiöiden kitkeminen kuitenkin vei useita vuosia. Pääsiäissunnuntaina 1873 tapahtui Colfaxin verilöyly, joka on verisin yksittäinen esimerkki rodullisesta väkivallasta jälleenrakennuksen aikana. Verilöyly alkoi, kun mustat asukkaat tekivät vastarintaa Klaania ja sen liittolaista Valkoista liigaa vastaan. Louisianan musta opettaja ja osavaltion kansanedustaja John G. Lewis kuvaili tilannetta: "He yrittivät [aseellista itsepuolustusta] Colfaxissa. Tuloksena oli se, että auringon laskiessa illalla pääsiäissunnuntaina vuonna 1873 maassa makasi 280 neekerin ruumiit".

Vuonna 1882, useita vuosia ensimmäisen Klaanin jälkeen, Yhdysvaltain korkein oikeus tuomitsi jutun Yhdysvallat v. Harris käsittelyssään, ettei Ku Klux Klan ole perustuslain vastainen todeten, koska kongressin valta ei oikeuta perustuslain 14. kohdan perusteella puuttumaan yksityisiin salaliittoihin. Kuitenkin voimalaki ja klaanilaki ovat nousseet myöhemmissä oikeustaisteluissa esille muun muassa vuonna 1964, jolloin Ku Klux Klan murhasi kansalaisoikeusaktivistit James Chaneyn, Andrew Goodmanin ja Michael Schwernerin. Chaney oli musta ja Goodman sekä Schwerner olivat juutalaisia. Samoin lait ovat tulleet esille, kun Ku Klux Klan murhasi kansalaisoikeusaktivisti Viola Liuzzon. Lait nousivat esille myös vielä vuonna 1991 aborttiklinikoita koskevassa oikeusjutussa Bray v. Alexandria Women's Health Clinic, jossa todettiin 1994, ettei klaanilakia voida soveltaa aborttiklinikoiden saartojen lopettamiseen.

Toinen Ku Klux Klan

Neljä ja puoli vuosikymmentä alkuperäisen Klaanin hajottamisen jälkeen rotujen väliset suhteet pysyivät edelleen erittäin huonoina. Yleensä Amerikan rotujen välisten suhteiden synkin aika ajoitetaan juuri Klanin loppumisen jälkeiselle ajalle 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun. Tuona aikana väkivaltaisuudet ja murhat olivat itse asiassa paljon yleisempiä kuin klaanin aikoina. Esimerkiksi Tuskogee Instituten mukaan 1890-luvulla lynkkausten määrä saavutti huippunsa.

Perustaminen

Yleensä Toisen Ku Klux Klanin perustamisen mahdollistajana esitetään uudenaikaisten joukkotiedotusvälineiden kehittymistä. Kolme läheisesti liittyvää tapausta loi pohjan Klaanin uudelleentulemiselle:

Kansakunnan synty -elokuvan mainosjuliste

• Elokuvan Kansakunnan synty ensiesitys. Elokuva kertoi myyttisestä ja kunniakkaasta ensimmäisestä klaanista.
• Leo Frankin lynkkaus, joka syntyi pääasiassa tiedotusvälineiden jatkuvan kiihotuksen tuloksena. Juutalaista Frankia syytettiin 12-vuotiaan valkoisen tytön Mary Phaganin raiskauksesta ja murhasta.
• 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa maahanmuutto Yhdysvaltoihin kiihtyi. Uuden siirtolaisryhmän muodostivat juutalaiset, jotka nähtiin ongelmana. Ensimmäinen klaani ei välittänyt maahanmuutosta tai juutalaisista, mutta toinen klaani perustettiin aikakautena, jolloin pinnalla oli lisääntyneen maahanmuuton vastustaminen ja juutalaisvihamielisyys. Toinen Klaani perustettiin Mary Phaganin ritarit -nimisen järjestön (The Knights of Mary Phagan) ympärille. Uusi järjestö omaksui alkuperäisestä Klaanista Kansakunnan synty -elokuvassa esitetyn kuvitteellisen version.

D. W. Griffithin Kansakunnan synty ylisti alkuperäistä Klaania, joka oli tuohon aikaan enää pelkkä katoava muisto. Hänen elokuvansa perustuivat Thomas Dixonin kirjaan ja näytelmään nimeltä Klaanilaiset (The Clansmen) sekä kirjaan Leopardin täplät (The Leopards Spots). Dixon sanoi tarkoituksekseen "mullistaa pohjoinen asenneilmapiiri sellaisella historian esityksellä, joka muuttaisi jokaisen yleisössä istuvan miehen hyväksi demokraatiksi!" Elokuvasta tehtiin Klaanin kansallisen ylistyskertomus.

Los Angelesissa ennakkonäytöksen aikaan klaanilaisiksi pukeutuneet näyttelijät palkattiin ratsastamaan mainostustarkoituksessa. Myöhemmin ensinäytöksen aikaan oikeat toisen Klaanin jäsenet ratsastivat ylös ja alas Atlantan katuja. Etelävaltioissa sattui myös sellaisia tapauksia, että innostunut elokuvayleisö alkoi ammuskella valkokankaalle.

Elokuvan suosiota ja vaikutusta vahvisti myös se laajasti toistettu tieto, että historioitsijan taustan omaava Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson oli sanonut elokuvan olevan faktoiltaan totuudenmukainen. Wilson halusi sanoa näin tehdäkseen palveluksen vanhalle ystävälleen. Uuden klaanin tunnuspiirteet, kuten valkoinen kaapu ja ristien polttaminen, oli matkittu tästä elokuvasta. Kansakunnan synty -elokuvan kuvakieli perustui Dixonin romantisoituun käsitykseen vanhasta Skotlannista sellaisena kuin se on kuvattu Sir Walther Scottin romaaneissa ja runoissa pikemminkin kuin ensimmäiseen klaaniin.

Tunnettu Kansakunnan synty -elokuvan väliteksti, jossa siteerataan Yhdysvaltain presidenttiä ja historioitsijaa Woodrow Wilsonia.

Kansakunnan synty sisältää useita laajoja lainauksia Woodrow Wilsonin teoksesta History of the American People. Yksi tunnetummista kohdista on tämä: "Valkoiset miehet sai liikkeelle pelkkä itsesuojeluvaisto... kunnes esiin nousi suuri Ku Klux Klan, Etelän todellinen valtakunta, suojelemaan etelävaltioita.". Nähtyään elokuvan erityisessä Valkoisen talon yksityisnäytöksessä 18. helmikuuta 1915 Wilson totesi, että elokuva "on kuin salamalla kirjoitettua historiaa ja minun ainut murheeni on se, että se kaikki on niin valtavan totta". Wilsonin perhe oli sympatisoinut Konfederaatiota sisällissodan aikana ja perheenjäsenet olivat hoitaneet sen haavoittuneita sotilaita kirkossa. Kun Wilson oli nuori mies, hänen puolueensa vastusti ankarasti jälleenrakennusta ja presidenttinä hän aloitti uudelleen rotuerottelun ensimmäistä kertaa sitten jälleenrakennuksen aloittamisen.

Kun tiedetään elokuvan olleen vahvasti demokraattimielinen ja Wilsonin näkemykset roduista sekä klaanista, ei ole perusteetonta tulkita Wilsonin elokuvan jälkeistä lausuntoa Klania tukevaksi. Lausunnosta selviää Wilsonin pitäneen murheellisena koko radikaalirepublikaanien toteuttamaa jälleenrakennusta, joka vapautti orjat ja murskasi Etelävaltioiden Konfederaation itsenäisyyden. Myöhempi kirjeenvaihto elokuvaohjaaja Griffithin kanssa vahvistaa Wilsonin innostuneen elokuvasta. Wilsonin huomautukset raportoitiin laajasti ja niistä tuli heti kiisteltyjä. Wilson yritti pysyä erossa lausuntojansa aiheuttamasta väittelystä, mutta viimein 30. huhtikuuta hän antoi julki kaksimerkityksisen poliittisen lausunnon, joka vaikutti aikaisempien lausuntojen kiistämiseltä, muttei todellisuudessa ollut sitä. Wilsonin tuki elokuvalle kuitenkin kasvatti sen suosiota laajasti ja helpotti Griffithiä puolustautumaan NAACP:n arvostelua vastaan. National Association for the Advancement of Colored People (Kansallinen järjestö värillisen väestön kehityksen puolesta, NAACP) on mustan ja värillisen väestönosan etuja sekä kansalaisoikeuksia ajava järjestö, jonka vaikutusvaltaisimmat johtajat olivat juutalaisia. Joka tapauksessa elokuvalla oli suuri vaikutus toisen Klaanin syntymiseen myöhemmin samana vuonna.

Toisen Ku Klux Klanin perustajajärjestön The Knights of Mary Phaganin 17. elokuuta 1915 lynkkaama juutalainen tehtaanomistaja Leo Frank, jota syytettiin lapsen murhasta ja raiskauksesta.

Toinen merkittävä tapahtuma toisen Klaanin syntymiselle oli juutalaisen tehtaanomistajan Leo Frankin lynkkaus 17. elokuuta 1915. Phagan työskenteli Frankin tehtaassa. Frank tuomittiin oikeudenkäynnissä Georgiassa murhasta. Tuomaristo oli pyytänyt, etteivät Frank ja hänen asianajajansa näyttäytyisi tuomion julistamisen aikana, koska vihainen ja väkivaltainen ihmisjoukko ympäröi oikeustaloa. Frankin vetoomukset ja valitukset hylättiin. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden jäsen Oliver Wendell Holmes oli kuitenkin eri mieltä todeten, ettei valamiehistö ollut pelottelun takia toiminut asian käsittelyssä puolueettomasti. Kuvernööri lähetti Frankin elinikäiseen vankeuteen, mutta Mary Phaganin ritarit -järjestö (Knights of the Mary Phagan) kaappasi Frankin vankilan pihalta ja lynkkasi tämän. Itse asiassa oikeudenkäynneissä tuli esiin paljon todisteita sen puolesta, että tehtaan musta portinvartija oli syyllinen lapsen murhaan ja raiskaukseen. Syyttäjä kuitenkin väitti portinvartijan vain auttaneen Frankia piilottamaan ruumiin.

Monelle Frankin syyllisyyteen uskovalle etelävaltiolaiselle Frankin oikeudenkäynnin ja elokuvan Kansakunnan synty välillä oli voimakas yhteenliittyvyys. He näkivät yhtenäisyyden Mary Phaganin ja elokuvan henkilöhahmon Floran välillä. Elokuvassa nuori neitsyt Flora hyppää mieluummin kalliolta alas kuin jää häntä jahtaavan mustan Gusin raiskaamaksi. Elokuvassa kerrotaan, että Gus on "luopio, carpetbaggerien levittämän petomaisen opin tuote".

Toisen Ku Klux Klanin perustaja, saarnaaja William J. Simmons.

Frankin oikeudenkäyntiä käytti taidokkaasti hyödykseen georgialainen poliitikko ja julkaisija Thomas E. Watson, joka oli The Jeffersonian -lehden päätoimittaja. Myöhemmin hän oli uudelleenjärjestäytyneen Klanin johtaja, joka myöhemmin valittiin Yhdysvaltain senaattiin. Uusi Klan vihittiin tehtäväänsä metodistisaarnaaja William J. Simmonsin johdolla Stone Mountainin huipulla. Tapahtumaa seurasivat vanhat ensimmäisen Klanin ikääntyneet jäsenet Knights of Mary Phaganin jäsenten kanssa.

Simmons sai innoituksen toisen Klanin perustamiseen vuoden 1867 Klanin "Prescriptistä", joka oli George Gordonin yritys luoda alkuperäisestä Klanista kansallinen organisaatio. Vuoden 1867 "Prescript" antaa Klanin ohjesäännöiksi:

• Ensimmäinen: Suojella heikkoja, viattomia ja puolustuskyvyttömiä häpeällisiltä, vääriltä ja laittomilta vahingonteoilta; väkivaltaisilta ja raaoilta; vapauttaa loukkaantuneet ja poljetut; auttaa kärsiviä ja epäonnisia sekä erityisesti Konfederaation sotilaiden leskiä ja orpoja.
• Toinen: Suojella ja puolustaa Yhdysvaltain perustuslakia
• Kolmas: Auttaa ja avustaa kaikkien perustuslaillisten lakien toimeenpanossa ja suojella ihmisiä laittomilta takavarikoinneilta ja oikeudenkäynneiltä.

Jäsenyys

WKKK:n (Women of the Ku Klux Klan, Naisten Ku Klux Klan) jäsenet marssivat pitkin Washingtonin Pennsylvania Avenueta vuonna 1928. WKKK oli yksi kansallisen KKK:n alajärjestöistä, johon kuului ainakin miljoona jäsentä ellei neljäkin miljoonaa.^lähde?

Myöhemmin historioitsijat ovat saaneet haltuunsa muutamien paikallisten ryhmien jäsenlistoja, joita he ovat vertailleet kaupunkien ja paikallisten alueiden luetteloihin luodakseen tilastoja järjestön jäsenmäärästä. Suurten kaupunkien juutalaisomisteiset sanomalehdet suhtautuivat järjestöön vihamielisesti ja pitivät yleensä klaanilaisia vain mitättöminä maanviljelijöinä. Seuraava tutkimus Indianasta osoittaa, että stereotypia oli väärä:

»Indianan klaanilaiset käsittivät eri yhteiskunnan osat laajasti: he eivät olleet vain yksinkertaisesti jaettavissa kaupunkilaisiin ja maalaisiin. Eivätkä he myöskään olleet todennäköisemmin jostain tietystä yhteiskuntaluokasta, kuten työväestä, keskiluokasta tai yläluokasta. Klaanilaiset olivat protestantteja, mutta heitä ei voida kuvailla edes erityisesti tai hallitsevasti fundamentalistisiksi. Todellisuudessa he kattoivat laajan kirjon eri uskonnollisista käsityksistä valkoisessa protestanttisessa yhteisössä kattaen myös ne, jotka eivät kuuluneet mihinkään kirkkoon.»

Klan onnistui värväyksessään hyvin, mutta liittymisten määrä kääntyi pian nopeasti. Silti edelleen miljoonia liittyi ja 1920-luvulla jäsenmäärä saavutti huippunsa, kun 15 prosenttia järjestön jäseniksi kelpaavista Yhdysvaltojen valkoisista miehistä kuului järjestöön. Klaaneja perustettiin myös Kanadaan, jossa merkittävin klaani oli Saskatchewanissa. Täällä klaani taisteli katolisia maahanmuuttajia vastaan.

Klanin johto tavoitteli alkuperäiselle Klanille poikkeuksellisesti rahallista hyötyä. Siksi järjestö liittyi aikanaan salaseurojen nousukauteen. Paikalliset organisaattorit värväsivät useita satoja uusia jäseniä, jotka maksoivat jäsenmaksuja sekä ostivat KKK-asuja. Organisaattori piti puolet rahoista ja lähetti loput osavaltiollisille ja kansallisille virkailijoille. Kun värväys oli toteutettu alueella, järjesti organisaattori alueella suuret Klan-tapahtumat, joissa poltettiin ristejä ja pidettiin mahdollisesti paikallinen Raamatun esittely paikalliselle protestanttipastorille. Tämän jälkeen organisaattori lähti rahojen kanssa kaupungista. Paikalliset Klan-yhdistykset toimivat, kuten veljeskunnat ja salaseurat, silloin tällöin ansaiten rahaa puhujilla. Osavaltiollisilla tai alueellisilla virkailijoilla ei ollut juurikaan tai ollenkaan vaikutusvaltaa paikallisiin ryhmiin ja harvoin yrittivät pakottaa paikallisia niitä poliittisiksi aktivistiryhmiksi.

Toiminta ja tavat

Palava risti ja muutamia toisen Ku Klux Klanin jäseniä.

Toisen Ku Klux Klanin aatteellinen perusta oli Leo Frankin lynkkaukseen johtaneessa ilmapiirissä. Siksi uusi Klan oli antisemitistinen, antikommunistinen, antikatolinen ja maahanmuuton vastainen. Antikommunismi oli uusi aate, joka johtui maailman kaksinapaistumisesta. Ensimmäisen Klanin aikaan Yhdysvalloissa ei vielä ollut mitään tietoa kommunismista saatikka Neuvostoliitosta. Klan siis omaksui antikommunismin saman ajan Euroopan alkavalta oikeistoradikaalilta liikehdinnältä. Antikatolisuus oli siten alkuperäisen Klanin peruja, että Klan oli aina korostanut etelävaltioiden protestanttisuutta. Ensimmäinen Klan lähinnä vastusti maahanmuuttoa eli uudisasutusta pohjoisvaltioista etelävaltioihin, muttei ottanut kantaa Yhdysvaltoihin suuntautuvaan maahanmuuttoon. Kuitenkin toisen Klanin aatteet tunnetaan paremmin ja samaistetaan yleensä kuuluviksi koko Ku Klux Klaniin.

Uusien aatteidensa takia Klan sai kannatusta lähinnä Keskilännessä eikä niinkään etelävaltioissa. Sen sijaan, että ensimmäinen Klan syytti etelävaltioiden köyhyyden johtuvan Yhdysvalloista eli pohjoisvaltioista, uusi Klan syytti joidenkin Euroopan radikaaliryhmien tapaan Yhdysvaltojen ongelmista vaikutusvaltaisia juutalaisia, joiden sanottiin käyttävän mustia välineenä valkoisia ja valkoisten kulttuuria vastaan. Ensimmäinen Klan oli ollut lähinnä sisällissodan jälkeinen viimeinen keino taistella Unionia vastaan etelävaltion oman demokratian ja itsenäisyyden puolesta.

Toinen merkittävä ero ensimmäiseen Klaniin oli se, että alkuperäinen nojasi ehdottomasti Demokraattiseen puolueeseen ja etelävaltioihin, kun taas toinen Klan nojasi edelleen demokraatteihin, mutta yhä enemmän republikaaneihin. Ensimmäisellä klaanilla sisällissodan hävinneen osapuolen edustajana ei ollut suurta vaikutusta politiikkaan tai poliitikkoihin, mutta toisella Klanilla oli erittäin merkittävä. Monet Yhdysvaltojen ja sen osavaltioiden myöhemmistä korkea-arvoisista poliitikoista on kuulunut toiseen Klaaniin.

1920- ja 1930-luvuilla Klanista erosi radikaali alajärjestö Musta legioona (Black Legion), jonka noin 20 000–30 000 jäsentä operoi mustiin univormuihin pukeutuneena pitkin Keskilänttä. Se oli Klanin väkivaltaisin ja häikäilemättömin haara, joka kunnostautui erityisesti kommunistien ja sosialistien murhissa.

Klanin ryhmät ottivat osaa lynkkauksiin. Klan lynkkasi ensimmäisestä maailmansodasta palaavia mustia sotilaita niin nopeaan tahtiin, että monella lynkatulla oli vielä asepuku päällä. Klan muistutti, että mustien tuli kunnioittaa valkoisia "joiden maassa heillä oli lupa asua".

Ku Klux Klaniin yleensä samaistettavat rituaalit ja tavat ovat toisen Klanin keksintöjä ja pääasiassa Kansakunnan synty-elokuvan tuotetta. Legendaariset valkoiset kaavut ja huput ovat kyseisen elokuvan romantisoitua kuvitelmaa. Ensimmäiselle Klanilla oli kylläkin huppu tai naamio päässä, muttei sellaista kaapua kuin nykyään KKK:n ajatellaan käyttävän. Ilmeisesti rekvisiittana ensimmäisellä Klanilla oli kylläkin päällään valkoisia viittoja tai jonkintyylistä kaapua. Monesti ensimmäisen Ku Klux Klanin jäsenillä oli Konfederaation armeijan asepuku tai etelävaltiolaisen maanviljelijän asu. Mitään yhtenäistä univormua ei ensimmäisillä Klanilla siis ollut. Kuuluisa ristien polttaminen on ilmeisesti toisen Klanin perustajan metodistisaarnaaja William J. Simmonsin keksintö. Hän keksi tämän liikkeen kristillisyyttä pelottavalla tavalla korostavan tavan vuonna 1915. Kuitenkin jo keskiajalla skottiklaanit polttivat ristejä uhmatakseen vastustajiaan. Toinen Klan ilmeisesti omaksui paljon tapoja muinaisilta, erityisesti skotlantilaisilta salaseuroilta ja veljeskunnilta. Samoin kaikki salaseuratyyliset soihtukulkueet ja kehäkokoukset ovat Kansakunnan synty -elokuvan keksintöä ja toisen Klanin kehittelemiä sekä omaksumia.

Poliittinen vaikutus

Toisen Ku Klux Klanin vaikutus oli erittäin suuri ja sen toiminta levittäytyi etelävaltioista Keskilänteen ja pohjoisvaltioihin sekä Kanadaan. Huippukaudellaan, jolloin sen jäsenmäärä ylitti neljä miljoonaa, joidenkin suurten alueiden valkoisista miehistä 20 prosenttia kuului Klaniin ja joillain alueilla jopa 40 prosenttia. Suurimmat jäsenmäärät olivat Keskilännessä.

Ku Klux Klan kontrolloi KKK-mielisten viranomaisten kautta Tennesseen, Indianan, Oklahoman ja Oregonin osavaltioiden hallituksia ja myös joitakin etelävaltioiden parlamentteja. Klanin vaikutusvalta oli erityisen suuri Indianassa, jossa republikaaninen klaanilainen Edward Jackson valittiin kuvernööriksi vuonna 1924. Täten samalla koko osavaltiohallinto tuli klaanilaisten haltuun. Toinen tunnettu esimerkki samalta vuodelta on se, kun Klan päätti tehdä Anaheimista klaanilaisen mallikaupungin. Klan otti haltuunsa salaisesti neljällä jäsenellään kaupunginvaltuuston, mutta nämä neljä klaanilaista äänestettiin valtuustosta ulos erityisillä ylimääräisillä vaaleilla.

Klanilla oli erittäin suuri vaikutus presidenttiehdokasasettelussa vuoden 1924 Demokraattien puoluekokouksessa Madison Square Gardenissa New Yorkissa. Heti alussa puoluekokous asetti klaanilaisen ehdokkaan William Gibbs McAdoon vastakkain New Yorkin kuvernöörin Al Smithin kanssa, joka sai katolisuutensa takia Klanin ja sitä tukevien demokraattien vastustuksen päälleen. Useiden päivien umpikujaan johtaneiden väittelyiden ja rähinöinnin jälkeen molemmat ehdokkaat vetäytyivät ehdokkuudesta sovitteluratkaisussa. Klan myös onnistui kumoamaan puolueohjelman kohdat, jotka olisivat tuominneet sen toiminnan. 4. heinäkuuta tuhannet klaanilaiset kokoontuivat New Jerseyn läheisellä kentällä ja polttivat ristejä sekä Smithin kuvia juhlien voittoa puolueohjelman KKK:n tuominneista kohdista.

On myös näyttöä siitä, että joissakin osavaltioissa, kuten Alabamassa, KKK ei ollut vain niin sanottu viharyhmä, vaan se vaati myös poliittisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia. Klan vastusti Alabaman konservatiivista poliittista ilmapiiriä ja vaati parempia julkisia kouluja, tehokkaampaa kieltolain toimeenpanoa, teiden kunnostusta ja muita edistyksellisiä poliittisia vaatimuksia. Nämä uudistukset hyödyttivät pääasiassa tavallista ja köyhempää valkoista väestöä. Klan tarjosi tälle köyhälle valkoiselle väestölle mahdollisuudet saada edustajan poliittisiin virkoihin ja päästä vaikuttamaan omiin oloihin. Vuodesta 1925 lähtien Klan oli merkittävä poliittinen voima Alabaman valtiossa, jonka voimakkaat johtohahmot, kuten senaattori J. Thomas Heflin, kuvernööri David Bibb Graves ja senaattori Hugo Black, manipuloivat Klanin jäsenistöä taistelemaan alueen suurtehtaanomistajia ja suurtilallisia vastaan. Black valittiin senaattoriksi 1926 ja hänestä tuli johtava New Dealin kannattaja. Kun hänet valittiin korkeimpaan oikeuteen vuonna 1937, selvisi hänen olleen Klanin jäsen. Tämä aiheutti skandaalin, mutta hän pysyi silti korkeimman oikeuden virassaan. Vuonna 1926 Klanin tuella kuvernööriksi valittiin Bibb Graves, joka oli alun perin Klanin paikallisjaoston johtaja. Hän johti Klanin tuella edistyksellisiä lakialoitteita painostamalla koulutuksen rahoittamiseen, parempaan julkiseen terveydenhuoltoon, valtateiden kunnostamiseen ja työlainsäädännön parantamiseen.

Kun Klan sai näitä vaatimiaan poliittisia saavutuksia, sen iskuryhmät ajattelivat nauttivansa hallituksen suojelusta ja käynnistivät Alabamassa 1927 laajan terroriaallon, joka kohdistui sekä valkoisiin että mustiin. Alabaman Birminghamissa KKK poltti bordelleja. Alabaman Troyssa Klan julkisesti ilmoitti vanhemmille kaikista teineistä, jotka se oli löytänyt lemmiskelemästä autoista. Eräs paikallinen klaani kaappasi myös "erään eronneen valkoisen naisen, riisui hänet vyötäröön asti, sitoi puuhun ja ruoski villisti". Konservatiivinen eliitti teki vastahyökkäyksen. Montgomery Advertiser-lehden päätoimittaja Grover C. Hall vanhempi alkoi kirjoittaa useita pääkirjoituksia ja artikkeleita, joissa hyökättiin Klania tämän "rodullisen ja uskonnollisen suvaitsemattomuuden" takia. Hall sai Pulitzer-palkinnon Klanin vastaisen toimintansa ansiosta. Myös useat muut sanomalehdet aloittivat voimakkaan hyökkäyksen Klania vastaan syyttäen sitä väkivaltaiseksi ja "epäamerikkalaiseksi". Sheriffit murskasivat ja kuihduttivat Klanin väkivallan. Vastahyökkäys onnistui; katolinen Al Smith sai osavaltion kannatuksen vuoden 1928 presidentinvaaleissa. Vuonna 1930 Klanin virallinen jäsenmäärä Alabamassa laski alle kuuden tuhannen.

Klanin poliittisen vallan huipulla useat erittäin korkeat poliittiset vaikuttajat Yhdysvalloissa ja Kanadassa liittyivät Klaniin tai olivat läheisessä yhteistyössä sen jäsenistön kanssa. Klanin jäsenistöön tai sen piireihin on väitetty kuuluneen muun muassa kaksi korkeimman oikeuden tuomaria ja kaksi Yhdysvaltain presidenttiä, joista toinen oli Harry S. Truman ja toinen Warren G. Harding. Truman kuului vuonna 1924 Klanin rivijäsenistöön, eikä ollut kovin aktiivinen. Hardingia on väitetty Klanin jäseneksi, mutta hänen jäsenyytensä on erittäin epätodennäköistä. Korkeintaan hän saattoi olla rivijäsen. Sen sijaan korkeimman oikeuden tuomari Hugo Black oli erittäin aktiivinen ja Klanin johtoa. Korkeimman oikeuden päätuomari Edward Douglass Whiten on sanottu väittäneen olleensa ensimmäisen Klanin jäsen, muttei toisen. Hän ainakin oli Konfederaation sotilas. Demokraattinen senaattori Robert Byrd taas taisteli Klanin arvojen ja aatteiden puolesta. Hän oli tunnetusti 1920–1930-luvuilla Klanin jäsen. Klanin on väitetty järjestäneen 16 miestä (yhdeksän republikaania ja seitsemän demokraattia) Yhdysvaltain senaattiin, 11 kuvernööriä (kuusi republikaania ja viisi demokraattia) osavaltion johtoon ja tietämättömän määrän kongressiedustajia kongressiin.

Hajoaminen

Toinen Klan romahti pääasiassa sitä vastaan suuntautuneen toiminnan takia. Klan ei ollutkaan enää poliitikkojen suosiossa ja suojeluksessa. Toinen hajoamiseen vaikuttanut tekijä oli 25. marraskuuta 1925 skandaaliksi syntynyt suurvisiiri David Stephensonin oikeudenkäynti, jossa hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Madge Oberholtzerin raiskauksesta ja toisen asteen murhasta. Oberholtzer oli purtu erään miespuolisen silminnäkijän mukaan niin pahasti, että hän näytti kuin "kannibaalin järsimältä".

Stephenson oli ollut alun perin myyntiedustaja Amerikan sosialistisen puolueen (Socialist Party of America) aktiivijäsen, mutta vuonna 1920 hän oli liittynyt Demokraattiseen puolueeseen ja Ku Klux Klaniin. Marraskuussa 1923 hänestä tuli Suurvisiiri (Grand Wizard) eli Indianan osavaltion ja 23 muun pohjoisvaltion Klanin johtaja. Samana vuonna hän liittyi Republikaaniseen puolueeseen ja perusti kansallisen Klanin kanssa kilpailevan Ku Klux Klanin. Stephenson raiskasi ja pahoinpiteli Oberholtzerin ja ajoi tämän lopulta itsemurhaan. Kokonaiset aluejärjestöt erosivat Klanista. Vuonna 1922 Stephenson oli johtanut 300 000 klaanilaista Indianassa (siis noin joka kolmas valkoinen mies oli Klanin jäsen). Kansallisesta Klanista eronneessa Stephensonin johtamamalla Klanilla oli Indianan osavaltiossa ennen Oberholtzerin raiskausta ja murhaa 178 000 jäsentä, mutta 20. helmikuuta 1928 enää 4 000 jäsentä. Historioitsija Leonard Mooren mukaan johtajien epäonnistuminen johti järjestön romahtamiseen:

»Stephenson ja muut kaupparatsut ja viran tavoittelijat, jotka esiintyivät Indianan Näkymättömän Valtakunnan (Invicible Empire, Stephensonin johtama KKK) johtajilta puuttui sekä kyky, että halu käyttää poliittista järjestelmää Klanin tavoitteiden läpiajamiseksi. He eivät olleet kiinnostuneita, tai ehkä jopa tietämättömiä, liikkeen ruohonjuuritason toiminnasta. Heille Klan oli vain keino päästä käsiksi vaurauteen ja valtaan. Nämä syrjässä olleet miehet olivat nousseet huppupäisen veljeskunnan johtoon, koska Klan ei ollut vaatinut vahvaa, omistautunutta johtoa, ennen kuin siitä tuli poliittisesti voimakas tekijä. Osaavammat ja kokeneemmat poliitikot, jotka kannattivat Klania tai olivat sen linjoilla, saivat aikaiseksi vain vähän. Myös puoluepolitiikka oli yksi este, mutta moni poliitikko kannatti Klania vain yksinkertaisesti oman edun takia ja hyötyäkseen siitä. Kun rikossyytteet ja korruptio alkoi tunkeutua järjestöön, nämä poliitikot huolestuivat poliittisesta tulevaisuudestaan ja saivat syyn olla vielä vähemmän tekemisissä järjestön kanssa»

Näiden skandaalien myötä järjestön julkinen kannatus väheni pitkin 1930-lukua ja järjestö vetäytyi päivänpolitiikasta. Suurvisiiri (Grand Wizard) Hiram Wesley Evans myi järjestön indianalaiselle eläinlääkäri James Collescottille ja atlantalaiselle synnytyslääkäri Samuel Greenille, mutta he eivät pystyneet pysäyttämään jäsenmäärän vähenemistä. Klanin mainetta vahingoittivat myös Colescottin suhteet natsimielisiin järjestöihin, sen osallistuminen Detroitin rotumellakkaan vuonna 1943 ja yritykset sekoittaa Yhdysvaltojen sotaponnistelut toisessa maailmansodassa. Yhdysvaltain verojen perintätoimisto Internal Revenue Service peri 685 000 Yhdysvaltain dollaria maksamattomia veroja ja Colescott oli pakotettu purkamaan ja lakkauttamaan järjestöä vuonna 1944.

Amerikkalainen folkloristi ja kirjailija Stetson Kennedy soluttautui pienentyneeseen Klaniin toisen maailmansodan jälkeen ja tarjosi Klanista saamaansa luottamuksellista tietoa tiedotusvälineille ja virkavallalle. Hän tarjosi myös Klanin tietoja, kuten salasanoja, amerikkalaisen Teräsmies-radioshow'n käsikirjoittajille. Näistä tiedoista syntyikin neljä kuunnelmajaksoa, joissa Teräsmies taisteli Klania vastaan. Kennedyn pyrkimyksillä riisua Klanin salaperäisyys ja mitätöidä salasanat vähäpätöisiksi oli todennäköisesti vaikutusta Klanin värväyksen ja jäsenmäärän laskuun. Kennedyn kirja I Rode With The Ku Klux Klan julkaistiin vuonna 1954 ja se vahingoitti entisestään Klania.

Myöhemmät Klanit

Kansallisena organisaationa toimineen toisen Ku Klux Klanin jälkeen on muodostunut enää vain yksittäisiä itsenäisiä Ku Klux Klan-nimeä käyttäviä "klaaneja". Taulukosta näkee jäsenmäärän kehityksen eri aikakausina:

vuosi	1920	1924	1930	1970	2006	2007
jäsenmäärä	4 000 000	6 000 000	30 000	2 000	5 000	5 000

16th Street Baptist Church, jonka kellarissa räjähti Klanin asettamat 19 dynamiittipötköä surmaten neljä lasta syyskuussa 1963.

1950-luvun alussa suuri joukko erilaisia itsenäisiä klaaneja alkoi vastustaa Yhdysvaltojen mustien kansalaisoikeusliikettä. Tämä vastarinta sisälsi useita väkivallantekoja ja erinäisiä uhkailuja. Tunnetuimmat ja tärkeimmät tapahtumat tältä aikakaudelta olivat:

• NAACP:n organisaattorin Medgar Eversin salamurha 12. kesäkuuta 1963. Entinen klaanilainen Byron De La Beckwith tuomittiin tästä teosta 1994.
• 58-vuotiaan Forrestin piirikunnan NAACP:n jaoston puheenjohtajan Vernor Dahmer vanhemman surmaaminen polttopulloilla Mississippissä 10 tammikuuta 1966. 21. elokuuta 1998 entinen Klanin suurvisiiri Sam Bowers tuomittiin Dahmerin murhasta. Kahta muutakin klaanilaista syytettiin Bowersin lisäksi, mutta toinen heistä kuoli ennen oikeudenkäyntiä ja toisen syytteet hylättiin. 82-vuotias Bowers kuoli elinkautisvankina 5. marraskuuta 2006.
• Pommi-isku 16th Streetin baptistikirkkoon 15. syyskuuta 1963 Birminghamissa, Alabamassa. Iskussa sai surmansa 4 mustaa lasta ja 22 haavoittui. Tässäkin tapauksessa tekoon syylliseksi epäiltyjä neljää klaanilaista saatiin syytettyä vasta vuosia myöhemmin kiinni. Robert Chambliss tuomittiin vuonna 1977, Thomas Blanton vuonna 2001 ja Bobby Frank Cherry vuonna 2002. Neljäs epäilty Herman Cash kuoli ennen kuin häntä ehdittiin syyttää.
• Mustan Willie Edwards nuoremman kuolema 23. tammikuuta 1957 Alabamassa. Neljä klaanilaista pakotti Edwardsin hyppämään sillalta 27 metrin korkeudesta Alabama-jokeen. Miehiä ei saatu tuomituksi erään syytetyn tunnustuksesta huolimatta, koska kuolinsyytulosta ei ollut saatu selville ruumiin mädäntyneisyyden takia. Juridisesti ei siis voitu olla varmoja siitä, että hyppäämiseen pakottaminen olisi johtanut kuolemaan. Myöhemmin tapauksen on katsottu olleen murha, mutta epäillyt ovat kuolleet, eikä tapausta enää käsitellä.
• Kansalaisoikeusaktivistien mustan James Chaneyn ja juutalaisten Michael Schwernerin ja Andrew Goodmanin ampumiset 21. kesäkuuta ja ruumiiden löytymiset 4. elokuuta 1964. Goodmania ja Schwerneriä oli ammuttu kerran sydämeen ja Chaney pahoinpidelty, jonka jälkeen häntä oli ammuttu kolme kertaa. Murhia sympatisoivat paikalliset viranomaiset ja lopulta syytettiin demokraattista sheriffiehdokasta E.G. Barnettia ja pastori Edgar Ray Killeniä. Lopulta klaanilainen Killen tuomittiin kolmesta taposta 21. kesäkuuta 2006.
• 25. maaliskuuta 1965 Viola Liuzzon ampuminen Alabamassa. Detroitissa asuva etelävaltiolainen valkoinen viiden lapsen äiti oli vierailemassa Alabamassa osallistuakseen kansalaisoikeusliikkeen marssiin. Murhan aikana Liuzzo kuljetti autollaan marssiin osallistuneita. Eräs Liuzzon ampuneista Klanin jäsenistä oli FBI:n tietolähde, joten lisäksi tämä sekoitti murhan selvittämistä myöhemmin.

Klaanit surmasivat myös useita muita näihin aikoihin, mutta moni näistä tapauksista jäi ilmoittamatta. Esimerkiksi vuonna 1951 opettaja ja NAACP:n osavaltiojohtaja Harry T. Moore kuoli vaimonsa Harrietten kanssa, kun heidän makuuhuoneensa lattian alle asetettu pommi räjähti. Vaikka FBI:n tutkimuksissa nousi esille useita eri epäiltyjä, ketään vastaan ei nostettu syytteitä. Myöhemmin eräs klaanilainen ja Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas kertoi NAACP:n toimijoilla, että hän ja eräät muut klaanilaiset olivat viranomaisten kanssa suunnitelleet Mooren murhaa ja sen toteuttamista. Atlantan Southern Regional Councilin tekemän murhan jälkeisen raportin mukaan neljänkymmenen mustan etelävaltiolaisen perheen koteja oli pommitettu 1951–1952 välisenä aikana. Moore oli juuri sellaisia henkilöitä, jotka olivat jatkuvasti vaarassa, mutta suurin osa surmansa saaneista oli viattomia tai sellaisia, jotka eivät välittäneet klaaneja myötäilevästä ilmapiiristä.

Sodanjälkeiset klaanit olivat erityisen väkivaltaisia. Itse asiassa Klanin todellinen maine väkivaltaisena järjestönä perustuu juuri näihin aikoihin. Kuitenkin Klan kärsi myös tappioita voimannäytöistään huolimatta. Esimerkiksi yöllä 18. tammikuuta 1958 käytiin Hayes Pondissa, Maxtonissa, Pohjois-Carolinassa intiaanien ja Klanin välinen taistelu, jossa intiaanit piirittivät Klanin kokouksen eräällä aukealla kaupungin lähettyvillä ja avasivat tulen kohti kokoontujia. Klaanilaisista neljä haavoittui, muttei kovin vakavasti. Ennen kokoontumista klaanilaiset olivat polttaneet ristejä intiaanien kotien edustoilla.

Vuonna 1964 FBI:n Cointelpro alkoi soluttautua Klaniin ja häiritä tämän toimintaa. COINTELPRO (Counter Intelligence Program) soluttautui kaikkiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin niin mustien kansalaisoikeusliikkeeseen ja Martin Luther Kingin Southern Christian Leadership Conferenceen kuin radikaaleihin oikeisto- ja vasemmistoliikkeisiin, kuten The Weather Undergroundiin ja Ku Klux Klaniin. Päätarkoituksena oli pitää yllä yhteiskuntarauhaa ja neutralisoida kaikki yhteiskuntajärjestystä mahdollisesti horjuttavat järjestöt. FBI sai tärkeitä avainpaikkoja järjestössä, mutta se tuotti myös ristiriitaisia ongelmia. Kuuluihan Liuzzon murhanneeseen klaanilaisjoukkoon myös yksi FBI:n yhteistyöhenkilö. FBI yritti muuttaa tilannetta edukseen syyttämällä Liuzzon olleen kommunisti, joka hylkäsi lapsensa harrastaakseen seksiä mustien kansalaisoikeustyöntekijöiden kanssa. Ongelmista huolimatta soluttautuminen toi tulosta. Klaniin vuonna 1979 soluttautunut toimittaja Jerry Thompson raportoi, että COINTELPRO:n toimet olivat huomattavasti vaikeuttaneet ja häirinneet Klanin toimintaa. Kilpailevat klaanit syyttivät toistensa johtajia FBI:n soluttautujiksi. Esimerkiksi Invisible Empire, Knights of the Ku Klux Klan -klaanin johtaja Bill Wilkinson paljastuikin myöhemmin FBI:n palkkalistoilla olleeksi.

Kun vuosisadan kestänyt kamppailu mustien äänioikeudesta etelävaltioissa päättyi, klaanit päättivät keskittyä muihin aihepiireihin, joita olivat positiivinen syrjintä, maahanmuutto ja erityisesti tuomioistuimien pyrkimykset taistella rotuerottelun perintöä vastaan muuttamalla julkiset koulut pakkokeinoin monirotuisiksi. Esimerkiksi oppilaita vietiin kouluihin pitkien matkojen päähän koulubussien avulla. Vuonna 1971 klaanilaiset aloittivat pommi-iskuilla tuhota koulubusseja Pontiacissa, Michiganissa ja kuuluisa klaanijohtaja David Duke oli aktiivinen Etelä-Bostonissa vuoden 1974 koulubussikriisin aikana. Duke myös yritti parantaa Klanin julkikuvaa kehottamalla klaanilaisia "siirtymään lehmien laidunmaalta hotellihuoneisiin". Duke oli Knights of the Ku Klux Klanin johtaja vuodesta 1974 eroamiseensa vuoteen 1978 asti. Vuonna 1980 Duke perusti National Association for the Advancement of White Peoplen (NAAWP), joka oli valkoista nationalismia edustava poliittinen organisaatio. Vuonna 1989 hänet valittiin Lousianan osavaltion alahuoneeseen republikaanina, vaikka puolue veti tukensa toiselle ehdokkaalle. Duke on sittemmin ollut merkittävä konservatiivipoliitikko Yhdysvalloissa kuuluen välillä niin demokraatteihin kuin republikaaneihinkin.

Ku Klux Klanin marssi johti mellakkaan Mobilessa, Alabamassa vuonna 1977.

Tähän 1970-luvun lopun ja 1980-luvun aikoihin Klanin vastustuksesta tuli yleistä ja avointa. Toimittaja Jerry Thompson raportoi, että hänen klaanijäsenyytensä aikana hänen autoaan ammuttiin, mustat lapset huusivat hänelle ja eräs klaanikokoontuminen muuttui mellakaksi, kun läheisen sotilastukikohdan mustat sotilaat alkoivat pilkata klaanilaisia. Klaanilaisten yritykset tehdä marsseja kohtasivat yleensä vastamielenosoituksia ja joskus nämä johtivat väkivaltaisiin yhteenottoihin.

Ku Klux Klan on ollut erittäin haavoittuvainen amerikkalaisille oikeusjutuille. Tämä haavoittuneisuus on johtanut siihen, että loputkin keskitetyn organisaation piirteet ovat kadonneet ja on syntynyt useita erillisiä autonomisia klaaneja. Esimerkiksi mustan Michael Donaldin lynkkaamisesta 20. maaliskuuta 1981 syntynyt oikeudenkäynti johti erään klaanin, United Klans of American (Amerikan yhdistyneet klaanit), vararikkoon. Oikeusjutut halvaannuttivat klaanien toiminnan. Esimerkiksi eräässä tapauksessa toimittaja Thompson huomasi, kuinka klaanijohtajat olivat erittäin huolestuneita siitä, että kansalaisoikeusjärjestö Southern Poverty Law Center haastaisi heidät yksilöinä useita miljoonia maksavaan oikeusjuttuun, koska muutama klaanin jäsen oli ajautunut tulitaisteluun mustien kanssa. Klaanijohtajat supistivat klaanin toimintaa, jotta rahaa säästyisi oikeusjuttua varten. Southern Poverty Law Center otti tehtäväkseen kaataa kaikki klaanien tapaiset järjestöt omaisuuksia maksavien oikeusjuttujen avulla. Kuitenkin myös klaanit ovat käyttäneet oikeusjuttuja, esimerkiksi toimittaja Thompsonin teoksesta taskukirjaversio jätettiin julkaisematta klaanin nostettua oikeuskanteen.

Klanin toiminta on myös jakautunut useisiin eri ryhmiin ja järjestöihin, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä alkuperäisen Ku Klux Klanin kanssa, kuten uusnatseihin, skinheadeihin ja useiden löyhästi liittoutuneiden yleensä protestanttisten ryhmien muodostamaan Christian Identity -aatesuuntaan. Klaanien tapoja ja aatteita on siirtynyt muihin järjestöihin ja toisin päin. Näin ollen monet klaanit lasketaan nykyään äärioikeistolaisiksi, koska ne ovat omaksuneet monia piirteitä juuri skineiltä ja uusnatseilta. Väkivaltaa vastustavat, mutta valkoista nationalismia kannattavat, kuten esimerkiksi David Duken kannattajat, ovat perustaneet omia järjestöjään.

Nykyään

Tällä hetkellä eri hajanaisten klaanien jäseniä on yhteensä vain muutamia tuhansia ja ne ovat jakautuneet yli sataan eri ryhmään, jotka ovat eristäytyneet eivätkä pidä välttämättä lainkaan yhteyttä toisiinsa.

Muutamia nykyisin toimivia Ku Klux Klan -järjestöjä:

• Bayou Knights of the Ku Klux Klan (toimii Texasissa, Oklahomassa, Arkansasissa, Louisianassa ja muilla Yhdysvaltain kaakkoisosien alueilla)
• Church of the American Knights of the Ku Klux Klan
• Imperial Klans of America Knights of the Ku Klux Klan (järjestää joka vuosi Amerikan suurimmat valkoisten nationalistien ja valkoista ylivaltaa kannattavien juhlat, "Nordic Fest". Päämaja sijaitsee Dawson Springsissä, Hopkinsin piirikunnassa, Kentuckyssa)
• The White Camelia Knights of the Ku Klux Klan (Käytännössä samanniminen järjestö (Knights of the White Kamelia) perustettiin jälleenrakennuksen aikana vuonna 1867 Louisianassa. Nykyinen järjestö toimii Texasissa.)
• Knights of the Ku Klux Klan eli The Knights Party (kansallisena johtajanaan pastori Thomas Robb, mutta järjestön aate perustuu paljolti David Duken opetuksiin. Päämaja sijaitsee Zincin kaupungissa, Boonen piirikunnassa, Arkansasissa. Väitetään olevan Yhdysvaltain suurin klaani. Republikaaninen Robb sanoo kommunismia ja rotujen sekoitusta vastustavan järjestön olevan rauhanomainen ja maltillinen. Järjestö myös puolustaa ensimmäisen Klanin tavoin perustuslaillista oikeutta kantaa asetta. Järjestö pyrkii yhdistämään "kaksipuoluejärjestelmän jakaman valkoisen kansan" kristillisyyden ja perustuslaillisuuden hengessä.)

Lisäksi on useita pienempiä järjestöjä, jotka käyttävät Klanin nimeä.

Vuonna 2005 arveltiin maassa olevan noin 3 000 klaanilaista, jotka olivat jakautuneet noin sataan klaaniin ja 158 jaostoon. 2/3 näistä klaaneista sijaitsee etelävaltioissa, entisen Amerikan Konfederaation alueella. Loput 1/3 sijaitsee Yhdysvaltojen Keskilännessä.

Huolimatta useista kilpailevista klaaneista, yleisessä kielenkäytössä puhutaan edelleen Ku Klux Klanista niin kuin olisi edelleen olemassa yksi iso yhtenäinen organisaatio, vaikka näin ei todellakaan ole.

Heinäkuussa 2005 hispaanomiehen talo paloi sen jälkeen, kun tätä oli syytetty yhdeksänvuotiaaseen valkoiseen tyttöön sekaantumisesta. Jälkeenpäin ilmaantui klaanilaisia Klanin viittoihin pukeutuneina jakamassa julistuksia. Toukokuussa 2006 eräs klaani järjesti maahanmuutonvastaisen marssin Russellvillen kaupungissa, Franklinin piirikunnassa, Alabamassa.

Ku Klux Klan -sanastoa

Klanin jäsenyys on salaista, ja Klanilla, kuten muillakin salaseuroilla ja veljeskunnilla, on omat keinonsa tunnistaa järjestön jäsen.

Historiansa aikana Klanilla on ollut käytössä useita sanoja. Monesti sanat alkoivat aina alulla "KL":

• Klabee: aarteet
• Kleagle: värväri
• Klecktoken: jäsenmaksu
• Kligrapp: sihteeri
• Klonvocation: kokoontuminen
• Kloran: rituaalikirja
• Kloreroe: valtuutettu
• Kludd: kappalainen

Kaiken edellä mainitun sanaston loi pastori William Simmons perustaessaan toisen Ku Klux Klanin vuonna 1915. Alkuperäinen ja ensimmäinen sisällissodan jälkeisen jälleenrakennuksen aikainen Ku Klux Klan käytti useita arvonimiä, joista ainoita nykypäivään asti kantaneita on "Wizard" (tai Imperial Wizard). Wizard tarkoittaa suomeksi velhoa ja Imperial Wizard vapaasti suomennettuna imperiaalista velhoa eli suurvelhoa, mutta monesti tämä Klanin korkeinta johtajaa tarkoittava arvonimi suomennetaan "visiiriksi" tai "suurvisiiriksi".

33/5 on Ku Klux Klanin tunnusnumero. 33 tarkoittaa 3 kertaa 11. K-kirjain on aakkosjärjestyksessä yhdestoista. 5 tarkoittaa viidettä aikakautta eli nykypäivää. Ku Klux Klanin jäsenillä saattaa olla numero tatuointina.

Lähteet

• Horn, Stanley F. Invisible Empire: The Story of the Ku Klux Klan, 1866–1871, Patterson Smith Publishing Corporation: Montclair, NJ, 1939.

Kirjallisuutta

• Axelrod, Alan. The International Encyclopedia of Secret Societies & Fraternal Orders, New York: Facts On File, 1997.
• Dray, Philip. At the Hands of Persons Unknown: The Lynching of Black America, New York: Random House, 2002.
• Feldman, Glenn. Politics, Society, and the Klan in Alabama, 1915–1949. University of Alabama Press, Tuscaloosa, AL, 1999.
• Ingalls, Robert P. Hoods: The Story of the Ku Klux Klan, New York: G.P. Putnam's Sons, 1979.
• Levitt, Stephen D. and Stephen J. Dubner. Freakonomics: A Rogue Economist Explores the Hidden Side of Everything. New York: William Morrow (2005).
• Moore, Leonard J. Citizen Klansmen: The Ku Klux Klan in Indiana, 1921–1928 Chapel Hill: U of North Carolina Press, 1991.
• Newton, Michael, and Judy Ann Newton. The Ku Klux Klan: An Encyclopedia. New York & London: Garland Publishing, 1991.
• Parsons, Elaine Frantz, "Midnight Rangers: Costume and Performance in the Reconstruction-Era Ku Klux Klan." The Journal of American History 92.3 (2005): 811–836.
• Rhodes, James Ford. History of the United States from the Compromise of 1850 to the McKinley-Bryan Campaign of 1896. Volume: 7. (1920)

Pulitzer-palkinnon voittaja.

• Rogers, William; Ward, Robert; Atkins, Leah; and Flynt, Wayne. Alabama: The History of a Deep South State. University of Alabama Press, Tuscaloosa, AL, 1994.
• Steinberg. Man From Missouri. New York: Van Rees Press, 1962.
• Thompson, Jerry. My Life in the Klan, Rutledge Hill Press, Nashville. Originally published in 1982 by G.P. Putnam's Sons, ISBN 0-399-12695-3.
• Trelease, Allen W. White Terror: The Ku Klux Klan Conspiracy and Southern Reconstruction (Louisiana State University Press: 1995).
• Wade, Wyn Craig. The Fiery Cross: The Ku Klux Klan in America. New York: Simon and Schuster (1987).

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ku Klux Klan Wikimedia Commonsissa

• Pastori Thomas Robbin johtaman Knights of the Ku Klux Klanin eli The Knights Partyn kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
• "Ku-Klux-Klan". Amerikalaista omankäden oikeutta, Suomen Kuvalehti, 10.02.1923, nro 6, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot