Simpsonit (4. tuotantokausi)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Simpsoneiden 4. tuotantokausi
Simpsoneiden 4. tuotantokauden kansi
Maa Yhdysvallat
Verkko Yhdysvaltain lippu FOX
Suomen lippu MTV3
Julkaisupäivä 15. kesäkuuta 2004
Ensimmäinen esitys 24. syyskuuta 1992
Viimeinen esitys 13. toukokuuta 1993
Maa Yhdysvallat

Simpsoneiden 4. tuotantokausi käynnistyi Yhdysvalloissa 24. syyskuuta 1992 ja päättyi 13. toukokuuta 1993, alkamalla jaksolla Kamp Krusty, jonka nimisuomennos on Kymmenen plus. Suomessa kausi käynnistyi 23. tammikuuta 1993 ja päättyi 20. marraskuuta 1993.

4. tuotantokausi julkaistiin DVD:llä Yhdysvalloissa 15. kesäkuuta 2004 ja Suomessa 2. elokuuta 2004.

Jaksoluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kymmenen plus (Kamp Krusty)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homer lupaa, että Bart ja Lisa pääsevät kesäleirille, mikäli saavat keskiarvoa paremmat todistukset. Lisa saa kaikista ainesta A+, paitsi yhdestä B, mutta Bart saa melko huonon todistuksen. Bart koittaa väärentää sen, mutta jää heti kiinni. Homer päästää Bartin kuitenkin leirille, sillä ei halua Bartin olevan koko kesää kotona. Leiri kuitenkin osoittautuu rangaistussiirtolaksi. Lapset aloittavat vastarinnan. Kun Hassu saapuu paikalle hän saa lapset leppymään ja vie nämä Tijuanaan.

Primadonna (A Streetcar Named Marge)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marge hakee mukaan musikaaliin. Hän saa roolin ja vastanäyttelijäkseen Ned Flandersin. Harjoituksissa Margella menee huonosti, sillä hänen pitää näytellä inhoavansa Flandersin roolihahmoa. Flandersin esittämä mies on kovaääninen, väkivaltainen ja ajattelematon. Marge löytää itsestään vihaa, kun kuvittelee Flandersille Homerin kasvot ja kropan. Kotona Marge jatkaa roolin harjoittelua ja kohtelee Homeria töykeästi. Homer ja lapset tulevat katsomaan ensi-iltaa. Homer on surullinen, kun Margen roolihenkilöä kohdeltiin niin huonosti ja tajuaa itse olleensa samankaltainen. Homer ja Marge sopivat riitansa.

Margen ollessa harjoituksissa Maggie joutuu päiväkotiin. Päiväkerhon johtajatar on ankara ja kieltää vauvoilta tutit. Maggie käy ankaraa taistelua saadakseen tuttinsa takaisin. Simpsoneiden 4. tuotantokauden DVD-julkaisussa jakson nimi on Viettelysten Marge.

Kerettiläinen keskuudessamme (Homer the Heretic)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homer lintsaa kirkosta ja päättää, ettei käy enää kirkossa. Homer päättää perustaa oman uskonnon nähtyään Jumalan näyssä. Ned Flanders yrittää käännyttää Homerin takaisin uskoon, muttei onnistu. Homer on kotona polttamassa sikaria. Se tippuu lattialle, aiheuttaen tulipalon. Ned pelastaa Homerin ja vapaapalokunta sammuttaa talon. Homer kääntyy takaisin uskoon, mutta nukkuu vain kirkkomenojen ajan. Unessa Jumala kertoo Homerille elämän tarkoituksen.

Kauneuskilpailut (Lisa the Beauty Queen)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakson tiedot
Lisa the Beauty Queen.gif
Jaksonumero 63
Tuotantokoodi 9F02
Ensiesitys Yhdysvalloissa 15. lokakuuta 1992
Ensiesitys Suomessa 6. helmikuuta 1993
Käsikirjoittaja(t) Jeff Martin
Ohjaaja(t) Mark Kirkland

Springfieldin ala-asteella järjestetään pihajuhla, jossa Lisa on karikatyyritaiteilijan mallina. Lisa näkee kuvan ja tajuaa olevansa ruma. Arpajaisissa Homer voittaa ajelun Duff-ilmalaivalla. Lisa itkee isälleen rumuuttaan ja Homer koettaa lohduttaa häntä. Moen kapakassa Homer näkee mainoksen lasten kauneuskilpailuista ja päättää ilmoittaa Lisan mukaan kisaan. Lisa ei tahdo osallistua, mutta muuttaa mielensä kuultuaan, että Homer myi ilmalaivalippunsa, että sai maksettua kauneuskilpailuiden osallistumismaksun. Lisa valmistautuu kilpailuun ahkerasti ja jopa Bart kannustaa häntä. Lisa pettyykin pahasti tultuaan vasta toiseksi kilpailussa.

Simpsonit katsovat olohuoneessaan, kun kauneuskilpailun voittanut Amber on televisiossa suorittamassa Little Miss Springfield –missin hommiaan. Kesken kaiken kuitenkin tulee sadekuuro ja salama iskee suoraan Amberin valtikkaan. Amber selviytyy, mutta joutuu sairaalaan ja Lisa saa perintöprinsessana hänen työnsä.

Lisa järkyttyy, kun paljastuu että hän joutuu mainostamaan tupakkaa. Aluksi hän suostuu, mutta nähdessään pienten lasten polttavan tupakkaa, hän muuttaa mielensä ja ryhtyy ajamaan hyviksi näkemiään asioita. Lisalta kuitenkin viedään kruunu, kun paljastuu, että Homer oli tehnyt virheen kauneuskisan ilmoittautumiskaavaketta täyttäessään. Kaikesta huolimatta Lisa on tyytyväinen, kun Homer sai hänet taas tuntemaan olonsa hyväksi.

Kauhuja kerrassaan (Treehouse of Horror III)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On Halloween ja Simpsonit pitävät talollaan kekkereitä kukin vuorollaan kertoo muille kauhutarinan; ensin Lisa, sitten Abe ja lopulta Bart.

Klovni ei tuntenut armoa (Clown Without Pity): Homer ostaa Bartille syntymäpäivälahjaksi puhuvan Hassu-klovni-nuken. Pian nukke yrittää toistuvasti tappaa Homerin. Aluksi kukaan ei usko Homeria, mutta lopulta Marge tajuaa Homerin olleen tosissaan ja kutsuu paikalle Hassu-yhtiön korjaajan, joka muuttaa nuken asetukset hyviksi. Homer tekee nukesta palvelijansa.

Kuningas Homer (King Homer): King Kong-parodia, jossa Homer esittää King Kongia. Herra Burns tuo sen viidakosta New Yorkiin, mutta se pääsee vapaaksi ja vie Margen mukanaan. Lopuksi kaikki on kuitenkin hyvin ja Marge ja Homer menevät naimisiin.

Z - niin kuin zombi (Dial "Z" for Zombie): Bart ja Lisa yrittävät herättää kuolleen kissansa Lumipallo I:n henkiin, mutta erehdyksessä he herättävät koko hautausmaan ruumiit. Koko perhe lähtee koululle etsimään loitsukirjaa, joka palauttaisi kaiken ennalleen. Loitsuja lukiessaan Bart aluksi vahingossa muuttaa Lisan jättietanaksi, mutta lopulta kaikki zombit palaavat hautoihinsa.

  • Joissakin uusintaesityksissä jakson nimi on ollut Kauhujen talo 3.

Rangaistus (Itchy & Scratchy: The Movie)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakson tiedot
ISMovie.png
Jaksonumero 65
Tuotantokoodi 9F03
Ensiesitys Yhdysvalloissa 3. marraskuuta 1992
Ensiesitys Suomessa 13. helmikuuta 1993
Käsikirjoittaja(t) John Swartzwelder
Ohjaaja(t) Rich Moore

Marge ja Homer lähtevät ala-asteen vanhempainiltaan jättäen Homerin isän, Abraham Simpsonin, vahtimaan Bartia ja Lisaa. Koulussa Bartin opettaja Edna Krabappel pitää Margelle lyhyen esitelmän Bartin vuosien varrella tekemistä kepposista. Hän kehottaa vanhempia koventamaan kuria Bartin kohdalla.

Kotona isoisä on nukahtanut ja Bart nappaa hänen tekohampaansa hänen suustaan ja alkaa pelleillä, mutta rikkoo ne vahingossa. Marge ja Homer ovat jo ovella, ja Bart teippaa palaset huolimattomasti yhteen ja kiirehtii työntämään hampaat takaisin ukin suuhun. Bartin teko huomataan ja hän joutuu sänkyyn ilman illallista.

Kepposet kuitenkin jatkuvat, Bart muun muassa kiskoo kokolattiamattoa irti ja pahimmillaan jopa kadottaa Maggien, kun häntä pyydettiin vahtimaan tätä. Maggie on karannut ajamaan autolla, ja Marge huomaa sen tullessaan kaupasta. Maggie törmää autolla vankilan muuriin, joka romahtaa. Maggie itse pelastuu turvatyynyn ansiosta, mutta kaikki vangit karkaavat muurin aukosta. Marge ja Homer antavat Bartille pahimman mahdollisen rangaistuksen eivätkä päästä tätä katsomaan uutta Tikku ja Takku -elokuvaa. Bart murtuu ja joutuu vain kuuntelemaan uutisista, kuinka elokuva on voittanut yhdeksän Oscar-palkintoa.

Pian elokuva poistuu teattereista. Lopussa nähdään katsaus vuoteen 2034, jossa Bart on korkeimman oikeuden presidentti ja Homer vie hänet katsomaan elokuvan.

Susi ihmiselle susi (Marge Gets a Job)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simpsonien talo alkaa vajota maan sisään. Koska Homerin taidot eivät hommaan riitä, tarvitsevat he ammattilaisen töihin, mutta siihen Simpsoneilla ei ole varaa. Marge päättää mennä töihin ja saakin paikan ydinvoimalasta, sektorilta 7G. Homer ei asiasta innostu, vedoten siihen, että he joutuisivat olemaan töissä ja kotona yhdessä. Kun lintu tulee Simpsonien talon savupiipun päälle talo vajoaa vähän, niin että Bart putoaa oman huoneen ikkunasta. Monty Burns ihastuu Margeen saaden tästä pakkomielteen ja koettaa saada tämän itselleen. Lopulta Burns päätyy kidnappaamaan Tom Jonesin ja tämän avulla houkettelee Margea yhteiseen illanviettoon. Burns kauhistuu kuullessaan, että Marge on jo naimisissa ja antaa Margelle potkut. Homer pitää Burnsille puhuttelun, jonka myötä Burns tajuaa, että miten Homer rakastaa Margea. Burns järjestääkin Homerille ja Margelle Tom Jonesin yksityiskonsertin.

Abraham Simpsonista tulee Simpsonien lapsenvahti. Bart lintsaa koulusta, vältelläkseen kokeen tekemistä. Hän esittää sairastuvansa ja kaikki muistuttavat häntä sadusta Poika joka huusi sutta. Lopulta Bart joutuu tekemään koetta koulun käytävällä. Hassun-klovnin talkshowsta on karannut susi, joka ilmestyykin ala-asteelle. Talonmies Willie pelastaa Bartin suden hampaista.

Syömäkone (The New Kid on the Block)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakson tiedot
New Kid On The Block.jpg
Jaksonumero 67
Tuotantokoodi 9F06
Ensiesitys Yhdysvalloissa 12. marraskuuta 1992
Ensiesitys Suomessa 6. maaliskuuta 1993
Käsikirjoittaja(t) Conan O'Brien
Ohjaaja(t) Wes Archer

Simpsonien perheen naapuripariskunta Winfieldsit päättää muuttaa pois — lähinnä Homerin oudoksuttavan ja nolon käytöksen takia. Bart ja Lisa hiipivät tyhjäksi luulemaansa asuntoon salaa ja menevät kellariin. Bart säikäyttää Lisan pois mutta eräs kaunis tyttö säikäyttää Bartin pahanpäiväisesti. Bart pyörtyy mutta virkoaa pian ja huomaa tytön olevan yhä kellarissa. Tyttö on Simpsonien perheen uusi naapuri, Laura Powers, joka on Ruth Powersin tytär. Samaan aikaan Homer katsoo TV-mainosta, jossa mainostetaan kala- ja meriaiheista "syö niin paljon kuin jaksat" -ravintolaa. Homer haluaa heti lähteä sinne.

Bart tykästyy Lauraan ja alkaa viettää aikaa hänen kanssaan. Homer ja Marge vierailevat Lauran äidin, Ruth Powersin luona tervetuliasvierailuna. He kuulevat että Ruth on eronnut Lauran isästä. Samaan aikaan Bart ja Laura istuvat kadunreunalla ja paikalle tulevat Dolph ja Kearney. Laura säikäyttää heidät pois ja alkaa ennustaa Bartille tulevaisuutta Bartin käden perusteella. Hän sanoo Bartin tulevan rikkaaksi ja lopuksi sylkäisee Bartin kädelle sanoen, että sinä saat joskus uima-altaan. Bart sanoo, ettei ikinä enää aio pestä kättään.

Homer ei saa kiinni lastenvahtia puhelimella, mutta Bart ehdottaa että Laurahan voisi vahtia heitä. Homer suostuu. Bartin käsi jää kuitenkin kiinni Pukin Pikku Apurin turkkiin ja lopulta Bart päättää pestä käden ja ottaa kunnon kylvyn ja laittautuu kylvyn jälkeen hienoksi, lähinnä Lauraa varten. Laura saapuu ja vahtii lapsia ja Bart pääsee jopa tanssimaan hänen kanssaan.

Homer ja Marge istuvat televisiossa mainostetussa kalaravintolassa, ja Homer syö lähes kaiken ruoan, ennen kuin kapteeni McCallister potkaisee hänet ulos. Homer menee tapaamaan lakimies Lionel Hutzia suivaantuneena harhaanjohtavasta mainonnasta, jonka jälkeen hän ja ravintola pääsevät yhteisymmärrykseen. Homer saa syödä ravintolan näyteikkunassa Syömäkoneena.

Samaan aikaan Laura tapaa Jimbo Jonesin ja he rakastuvat. He suutelevat Simpsoneiden olohuoneen sohvalla ja mustasukkainen Bart soittaa pilapuhelun Moelle, Jimbon nimissä. Hurjistunut Moe saapuu Simpsonien talolle, mutta Jimbo anelee itkien armoa ja Moe ei lynkkaakaan tätä. Laura häätää Jimbon pois, ja hän sekä Bart soittavat uuden pilapuhelun.

Ystävä hädässä (Mr. Plow)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakson tiedot
Mr Plow.gif
Jaksonumero 68
Tuotantokoodi 9F07
Ensiesitys Yhdysvalloissa 19. marraskuuta 1992
Ensiesitys Suomessa 13. maaliskuuta 1993
Käsikirjoittaja(t) Jon Vitti
Ohjaaja(t) Jim Reardon

Lumisena päivänä Marge soittaa Moen kapakkaan ja käskee Homerin tulla kotiin välittömästi. Kovassa lumimyrskyssä Homer ajaa autonsa perheen toisen auton perään, jolloin molemmat autot tuhoutuvat.

Homer menee autonäyttelyyn hankkiakseen uuden auton. Siellä myyntimies kehottaa häntä ostamaan aura-auton, koska sellainen maksaisi itsensä takaisin, jos sen ostaja auraisi muiden ihmisten ajoteitä rahasta. Homer perustaa aurausyrityksen nimeltä Mr. Plow (suom. Auramies). Yrityksestä tulee menestys ja Homerille myönnetään jopa kaupungin avain.

Istuessaan Moen kapakassa iltaa Barney kysyy Homerilta, miten hänestäkin voisi tulla samanlainen menestyjä. Homer käskee Barneyn näyttää maailmalle parhaan puolensa. Seuraavana aamuna Homer ihmettelee kaikkien lähipihojen aurattuja teitä ja pian huomaakin Barneyn ajamassa vielä isompaa aura-autoa kuin Homerin oma on. Barney perusti oman aurausliikkeensä nimeltä The Plow King (suom. Aurakunkku). Ennen häipymistään paikalta hän ampuu Homerin aura-auton renkaat tyhjiksi.

Homer huijaa Barneyn menemään valeaurakeikalle kaukaisen vuoren päälle ja alkaa aurata tämän asiakkaiden teitä. Pian uutisissa kuitenkin kerrotaan suuresta lumimyrskystä, joka riehuu vuoren lähistöllä. Homer tuntee syyllisyyttä ja lähtee Barneyn perään pelastamaan tätä. Homer pelastaa lumivyöryyn juuttuneen Barneyn, joka on teosta todella kiitollinen. Barney ja Homer sanovat perustavansa yhteisen aurayrityksen ja jatkavat: "Edes Jumala ei voi estää meitä tässä asiassa". Hetken kuluttua kaikki lumi kuitenkin sulaa ja kevät saapuu Springfieldiin.

Lisan ensimmäinen sana (Lisa's First Word)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakson tiedot
Simpsonittakauma.jpg
Jaksonumero 69
Tuotantokoodi 9F08
Ensiesitys Yhdysvalloissa 3. joulukuuta 1992
Ensiesitys Suomessa 20. maaliskuuta 1993
Käsikirjoittaja(t) Jeff Martin
Ohjaaja(t) Mark Kirkland

Kun Simpsonin perhe yrittää yhdessä opettaa Maggien puhumaan kukin omalla keinollaan ja siinä onnistumatta, Lisa kysyy Margelta, mikä oli hänen ensimmäinen sanansa. Marge alkaa kertoa uutta tarinaa Simpsoneiden menneisyydestä, Lisan syntymästä.

On maaliskuu 1983 ja Homer, Bart ja Marge asuvat vielä pienessä kerrostalohuoneistossa itäisessä Springfieldissä. Eräänä kauniin päivän aamuna Marge tulee Homerin luokse ja kertoo odottavansa uutta vauvaa. Niinpä Simpsonit joutuvat muuttamaan pois pienestä kerrostaloasunnosta, sillä asunnossa ei olisi tilaa neljälle hengelle. Homerin suunnitelma on, että Lisa saa Bartin huoneen ja Bart nukkuu vanhempiensa välissä 21-vuotiaaksi, mutta Marge on eri mieltä. Niinpä Marge ja Homer seuraavana päivänä jättävät Bartin hoitoon Pattylle ja Selmalle ja lähtevät etsimään uutta taloa. Evergreen Terracelta löytyy täydellinen talo, tosin Homerilla ei ole varaa siihen. Niinpä Homer pyytää isältään Abrahamilta rahaa luvaten isoisän saavan asua heillä ja isoisä antaa 15 000 dollaria taloon (Homer vei Abrahamin vanhainkotiin kolmen viikon päästä).

Simpsonit muuttavat nykyiseen taloonsa ja ensimmäisenä Ned Flanders perheineen tulee toivottamaan heidät tervetulleiksi. Homer lainaa Nedin juuri ostamaa TV-pöytää "hetkeksi", vaikka hänellä on sama pöytä vielä kun Marge kertoo tätä tarinaa lapsilleen. Bart on kaksivuotias, ja hän alkaakin katsella Tikkua ja Takkua (Itchy and Scratchy), kuten myös Hassu-klovnin (Krusty the Clown) ohjelmaa. Vuoden 1984 kesäolympialaiset Los Angelesissa ovat juuri ovella, ja Hassun kampanja lupaa ilmaisen Hassu-purilaisen arvalla, jossa on kesäolympialaislajin nimi, mikäli Yhdysvallat voittaa kultaa kyseisessä lajissa. Koska Neuvostoliitto boikotoi kisoja, Yhdysvallat voitti kultaa kaikissa lajeissa ja Hassu hävisi kampanjassaan 44 miljoonaa dollaria.

Bart ei haluaisi luopua pinnasängystä Lisan takia, joten Homer tekee Hassua idolinaan pitävälle Bartille pellesängyn. Kiitos Homerin "kätevien" käsien, sänky pelottaa Bartia hullun lailla. Seuraavana päivän Bart istuu olohuoneen lattialla käpertyneenä toistaen "ei voi nukkua, pelle syö minut". Pian Margesta tuntuu, että vauva on tulossa. Bart jätetään hoitoon Flanderseille, ja Homer ja Marge ajavat sairaalaan, jossa Lisa syntyy. Kaikki paitsi Bart pitävät Lisaa kauniina vauvana, ja siitä Bart tulee mustasukkaiseksi. Yöllä Bart leikkaa Lisan kaljuksi, kysyen sitten äidiltään "kumpi nyt on söpömpi?", läiskii Lisaan postimerkkejä yrittäen postittaa tämän pois ja työntää tämän Flandersien koiranluukusta sisälle, ja häntä rangaistaan. Bart on vihainen Lisalle, mutta heltyy, kun kuulee hänen ensimmäisen sanansa; "Bart".

Takauma päättyy, ja Lisa ja Bart menevät nukkumaan. Homer käy peittelemässä Maggien ja sanoo: "Toivottavasti et ikinä sano sanaakaan". Homerin suljettua Maggien huoneen oven, Maggie ottaa tutin suustaan ja sanoo ensimmäisen sanansa; "Isi" (engl. Daddy) (äänenä Elizabeth Taylor), ennen kuin vaipuu rauhallisesti uneen.

Pumppu pettää (Homer's Triple Bypass)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakson tiedot
TripleBypass.jpg
Jaksonumero 70
Tuotantokoodi 9F09
Ensiesitys Yhdysvalloissa 17. joulukuuta 1992
Ensiesitys Suomessa 27. maaliskuuta 1993
Käsikirjoittaja(t) Gary Apple & Mike Reiss
Ohjaaja(t) David Silverman

Homer makoilee sängyllä ja katselee televisiota syöden rasvaista ja epäterveellistä ruokaa. Yhtäkkiä, juuri kun Marge varoittaa häntä ruokien epäterveellisyydestä ja haittavaikutuksista sydämelle, hän tuntee kipua rinnassaan. Aamiaisella kivut ilmaantuvat uudelleen. Kivut pahenevat, mutta Homer luulee sydämen tykytystä vain viaksi autonsa vaihteistossa.

Töissä Burns kutsuu Homerin toimistoonsa - vain haukkuakseen Homerin pataluhaksi ja muuksi sellaiseksi. Homerin sydän temppuilee saarnan aikana, mikä johtaa lopulta sydänkohtaukseen. Homer on jo kuollut ja hänen haamunsa nousee ruumiista kohti taivasta, mutta kun haamu kuulee Burnsin määräävän Smithersiä lähettämään kinkun leskelle, haamu palaa takaisin ruumiiseen ja Homer herää kuolleista. Burns peruuttaa kinkun lähettämisen, ja Homer huudahtaa: D'oh!

Kotona Marge saa puhelun sairaalasta ja perhe kiiruhtaa tapaamaan sydänvikaista Homeria klinikalle. Tohtori Hibbert kertoo, että Homerin sydän on leikattava. Hinta on 30 000 dollaria, jolloin Homer saa jälleen sydänkohtauksen ja hinta nousee 40 000:n dollariin. Ydinvoimalalla ei ole vakuutuksia, eikä Simpsoneilla ole tarpeeksi rahaa leikkaukseen. Kolmannen sydänkohtauksensa hän saa juuri vakuutussopimusta allekirjoittaessaan, ja vakuutusmies kauhuissaan kiskaisee lappusen pois Homerin ulottuvilta.

Tuskissaan Homer katsoo perheensä kanssa televisiota, jossa tohtori Nick Riviera esittelee halpahoitojaan. Tohtorin uusin tarjous on mikä tahansa leikkaus hintaan 129,95 dollaria, johon syöttiin Simpsonit epätoivoissaan tarrautuvat. Leikkauspäivän aattona Riviera katselee opetusvideoita ja epäonnekseen huomaa, että joku on nauhoittanut ohjelmiaan niiden päälle.

Leikkauksessa mikään ei ala hyvin. Riviera on unohtaa pestä kätensä ja on täysin epätietoinen siitä, miten leikkaus suoritetaan. Lisa Simpson onnistuu auttamaan tohtoria suorittamaan leikkauksen menestyksekkäästi.

Joko säteilee (Marge vs. the Monorail)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakson tiedot
9f10.png
Jaksonumero 71
Tuotantokoodi 9F10
Ensiesitys Yhdysvalloissa 14. tammikuuta 1993
Ensiesitys Suomessa 3. huhtikuuta 1993
Käsikirjoittaja(t) Conan O'Brien
Ohjaaja(t) Rich Moore

Ydinvoimalan johtaja Burns ja Smithers yrittävät piilottaa ydinjätettä puistoon, mutta jäävät kiinni. Burnsille järjestetään oikeudenkäynti, jonka tuloksena hän joutuu maksamaan kaupungille kolme miljoonaa dollaria korvauksia.

Springfieldin kaupunki järjestää pormestari Joe Quimbyn johdolla kaikille kaupunkilaisille avoimen kokouksen, jossa päätetään ja kuullaan ehdotuksia rahojen käytöstä. Marge ehdottaa, että rahoilla voitaisiin kunnostaa kaupungin pääkatu, joka on aivan surkeassa kunnossa. Ehdotusta tuetaan, kunnes kokoukseen saapuu vieras muukalainen, joka esittelee itsensä Lyle Lanleyksi. Hän ehdottaa, että rahoilla Springfieldiin voitaisiin rakentaa monorail, yksiraiteinen juna, joka kiertää kaupunkia yhteen suuntaan. Hän rupeaa laulamaan ehdotuksestaan laulua ja pian kaikki paitsi Marge ovatkin hänen ehdotuksensa kannalla. Pian monorailiin ruvetaan hakemaan konduktööriä, johon työhön Homer valitaan.

Huolestuneena ja epävarmana Marge lähtee katsastamaan edellistä kaupunkia, johon Lanley on lanseerannut Monorailinsa. Kaupunki on aivan surkeassa kunnossa ja asukkaita on enää muutama. Margen kysellessä Monorail-nimisen kioskin myyjältä asiasta, tämä sanoo hätääntyneenä, ettei koko kaupungissa ole koskaan ollutkaan monorailia, ja sulkee kioskin. Margelle selviää, että Monorail onkin erittäin vaarallinen ja että Springfieldin kaupungille voisi käydä samoin kuin edellisille. Hän lähtee ajamaan kohti Springfieldiä, jossa juna valmistautuu ensilähtöönsä. Tällöin Lyle Lanley istuu jo lentokoneessa matkalla kohti Tahitia, Springfieldin rahat laukussaan.

Junan lähdön jälkeen Marge saapuu paikalle vain sekunnin myöhässä ja jää kauhuissaan katsomaan, kun junan vauhti kiihtyy kiihtymistään. Lopulta junan pysäyttämiseksi tarvitaan ankkuria, joka isketään kiinni suureen donitsimainokseen. Kaupunkilaiset pelastuvat.

  • Jakson on käsikirjoittanut Conan O'Brien.
  • Joissakin uusintaesityksissä jakson nimi on ollut Joko säteilee!

Selman valinta (Selma's Choice)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Margen täti Gladys kuolee. Gladys oli yksinäinen kuollessaan ja Simonin videotestamentin myötä Selma alkaa pelätä, että hän kuolee yhtä yksinäisenä. Selma tajuaa haluavansa lapsen. Selma ryhtyy esimään miestä. Miehet vain eivät huoli häntä, tosin Myyrämies (Moleman) lähtee hänen kanssa treffeille. Selma alkaa harkita spermapankissa käyntiä. Selma joutuu viemään Bartin ja Lisan Duff-puistoon Homerin saatua ruokamyrkytyksen. Selma ei kuitenkaan pärjää lasten kanssa huvipuistossa ja päättää ottaa itselleen hoidokikseen tädiltään jääneen iguaanin Jub-Jubin.

Isoveli (Brother From the Same Planet)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homer unohtaa hakea Bartin jalkapalloharjoituksista. Bart näkee televisiossa mainoksen, jossa kerrotaan Isoveli –toiminnasta. Bart valehtelee, ettei hänellä ole isää ja saa Isoveljekseen Tom –nimisen miehen ja tästä tulee Bartin uusi esikuva. Homer näkee, kun Tom ja Bart ovat riippuliitämässä. Homer suuttuu Bartille ja päättää kostaa ryhtymällä itse Isoveljeksi. Hän ottaa Pikkuveljekseen Peppie -nimisen pojan. Homer ja Peppie sekä Bart ja Tom osallistuvat Isoveli –järjestön tapahtumaan. Siellä Tom ja Homer tapaavat ensimmäisen kerran ja päätyvät tappelemaan. Homer joutuu sairaalaan loukattuaan selkänsä. Tomista tulee Peppien uusi Isoveli.

Lisa on ihastunut teinijulkkikseen nimeltä Corey ja soitellut tämän fanilinjoille, aiheuttaen perheelle suuren puhelinlaskun. Hän lupaa olla soittelematta enää kyseiselle linjalle, mutta jäädessään yksin puhelimen kanssa hän soittelee taas Coreyn linjoille ja kuuntelee, kun Coreyn äänite puhuu hänelle. Koululla hän jää kiinni rehtori Skinnerille. Marge ja Lisa sopivat, että Lisa ei saa soittaa Coreyn linjalle ennen puolta yötä. Vaikka odotus käy Lisan hermoille, hän onnistuu odottamaan keskiyöhön asti ja pääsee irti addiktiostaan.

Rakastan Lisaa (I Love Lisa)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ala-asteella tehdään ystävänpäiväkortteja. Lapset jakavat niitä toisilleen ja Lisa huomaa, ettei Ralph Wiggum saa ainuttakaan. Hänen käy poikaa sääliksi ja hän piirtää tälle äkkiä kortin. Ralph ilahtuu jopa siihen asti, että ihastuu Lisaan. Lisa ei oikein ihailijalleen tahdo lämmetä. Ralph kuitenkin jatkaa ahkerasti Lisan piirittämistä.

Hassu viettää ohjelmansa 29-vuotisjuhlaa ja järjestää sen kunniaksi erikoisshow'n. Bart ja Lisa haluaisivat päästä katsomaan show’ta. Lisa saa Ralphilta lahjaksi liput esitykseen ja lähtee katsomaan esitystä Ralphin ja Ralphin isän kanssa. Suorassa lähetyksessä Hassu haastattelee Ralphia, joka vannoo rakkautaan Lisaan. Lisa haukkuu Ralphin.

Ala-asteella järjestetään presidenttien päivän kunniaksi näytelmä, jossa Martha Washingtonia esittää Lisa ja George Washingtonia – kaikkien yllätykseksi – Ralph. Näytelmän ensi-ilta alkaa kireissä tunnelmissa Lisan ja Ralphin välillä, mutta lopulta he saavat sovittua.

Oluetta, ole oluetta (Duffless)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Homer lintsaa töistä ja lähtee Barneyn kanssa Duff –panimolle. Barney humaltuu ja Homer estää tätä ajamasta autolla. Homer kuitenkin puhaltaa liikaa poliisien ratsiassa ja joutuu pidätetyksi. Homerin ajokortti hyllytetään ja hänen pitää käydä uudestaan autokoulussa ja lisäksi myös AA–kerhossa. Marge panee Homerin lupaamaan, ettei juo olutta kuukauteen. Vaikka olutkiusaus vaivaa Homeria, hän onnistuu olemaan kuukauden ilman olutta. Heti ajan umpeuduttua Homer palaa Moen baariin, mutta nähdessään miten masentuneita kaikki baarissa olijat ovat, hän päättääkin ryypyn sijasta ottaa pyöräilylenkin Margen kanssa.

Bart tuhoaa Lisan tiedeprojektin, steroidien avulla kasvatetun jättitomaatin, heittäen sillä rehtori Skinneriä. Lisa päättää aloittaa uuden tiedeprojektin tutkimalla, onko Bart tyhmempi kuin hamsteri. Bart saa projektin selville ja yrittää piilottaa Lisan muistiinpanot, mutta tämä löytää ne heti. Koulun tiedemessuilla Lisa yrittää esitellä projektinsa muille, mutta Bartin projekti "Osaako hamsteri lentää lentokonetta?" vie kaikkien huomion, ja Skinner antaa Bartille messujen ensimmäisen palkinnon.

Lisan hammastuet (Last Exit to Springfield)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Simpsonien lapset ovat hammaslääkärissä. Hammaslääkäri toteaa Lisan tarvitsevan hammasraudat. Ydinvoimalassa on katkaistu sopimus hammashuollosta, jolloin Homer tajuaa, että hän joutuu itse maksamaan Lisan raudat. Homer puhuu hammashuollon puolesta ja hänestä tehdään ydinvoimalan työntekijöiden liiton puheenjohtaja. Lisa saa vanhat ja rumat hammasraudat käyttöönsä, koska Simpsoneilla ei ole varaa parempiin. Hän tuntee olonsa masentuneeksi ne suussaan.

Herra Burns tekee kaikkensa, ettei Homer kannattaisi hammashuoltoa. Työntekijät ryhtyvät lakkoon. Burns katkaisee sähköntuotannon kaupungista, mutta työntekijät jatkavat lakkoaan ja laulavat Lisan soittaessa kitaraa. Lopulta Burns tajuaa hävinneensä ja suostuu tekemään uuden sopimuksen hammashuollosta yhdellä ehdolla: Homer ei olisi enää liiton puheenjohtaja. Homer suostuu iloisesti. Lisa saa uudet raudat, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

  • Joissakin uusintaesityksissä jakson nimi on ollut Lisan hampaat.

Silliä ja kuravettä (So It's Come to This: A Simpsons Clip Show)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistelujakso. Simpsonit viettävät aprillipäivää. Bartin kepposen vuoksi Homer joutuu sairaalaan, jossa muistellaankin yhdessä menneitä tapahtumia.

Palkitut (The Front)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tikku ja Takku –piirrettyjen taso on huonontunut. Lisa ja Bart ratkaisevat ongelman alkamalla itse käsikirjoittaa piirrettyä ukkinsa nimellä. Abraham kutsutaan studiolle ja hänestä tehdään pääkäsikirjoittaja. Lisa ja Bart kertovat tälle tekosistaan ja Abe suostuu siihen, että lapset käyttävät hänen nimeään.

Marge saa kutsun lukionsa luokkakokoukseen. Hän ihmettelee missä Homerin kutsu on ja Homer joutuu myöntämään, ettei ikinä valmistunut lukiosta, sillä häneltä jäi yksi kurssi suorittamatta. Homer kuitenkin lähtee luokkakokoukseen, mutta heidän entinen rehtorinsa paljastaa juhlassa Homerin salaisuuden. Homer päättää mennä iltakouluun ja hankkia päättötodistuksen.

Pieksäjäispäivä (Whacking Day)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koululla Bart, Nelson ja muut kiusaajat lukitaan pommisuojaan tarkastaja Chalmersin käynnin ajaksi. Bart kuitenkin pääsee vapaaksi ja onnistuu traktorin avulla aiheuttamaan sellaisen kaaoksen, että Bart saa potkut koulusta. Marge päättää ruveta opettamaan Bartia kotona. Springfieldissä vietetään perinteistä käärmeiden pieksäjäispäivää. Lisaa koko perinne inhottaa. Lisa ja Bart päättävät pelastaa kärmeet Barry Whiten avulla. Temppu onnistuu ja rehtori Skinner toivottaa Bartin jälleen tervetulleeksi kouluun.

Telkien takana (Marge in Chains)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flunssa-aalto Japanista iskee Springfieldiin ja kaikki Simpsoniella, Margea lukuun ottamatta ovat sairaina. Marge on kiireinen ja väsynyt, koska joutuu tekemään toisille koko ajan palveluksia. Kauppakäynnilä Marge unohtaa maksaa Ukin Bourbonin, ja kaikki luulevat sitä tahalliseksi myymälävarkaudeksi. Järjestetään oikeudenkäynti, jossa Marge ja hän joutuu muutamaksi kuukaudeksi vankilaan. Simpsoneilla kaikki on sekaisin, ja Margen kuuluisat vaahtokarkkineliöt hyväntekeväisyysmyyjäisiissä jäävät myymättä. 15 dollarin vajauksesta johtuen Springfieldin puistoon laitetaan Jimmy Carterin patsas Abraham Lincolnin sijasta. Kaupunkilaiset kapinoivat. Marge pääsee vankilasta, ja kaikki kaupunkilaiset ovat Simpsoneiden talolla ja tajuavat, ettei Marge ollut syyllinen. Marge saa Jimmy Carterin patsaan, jossa on Margen tukka.

Gabbo vai Krusty (Krusty Gets Kancelled)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gabbo-nimisen vatsastajapuhujan uudesta ohjelmasta tulee koko Springfieldin kuumin ohjelma, ja Hassu-klovnin show perutaan alhaisten katsojalukujen ansiosta. Aluksi Hassu on murtunut show’nsa perumisesta, mutta Bart ja Lisa saavat hänet suostuteltua takaisin lavalle tekemään comebackin, ja kutsumaan julkkiystävänsä ottamaan siihen osaa. Erikoisjakso on valtava menestys ja Hassun show’ta aletaan jälleen esittää.

Vierailevat tähdet: Johnny Carson, Hugh Hefner, Bette Midler, Barry White, Luke Perry, Elizabeth Taylor ja Red Hot Chili Peppers

Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Simpsonit
Simpsoneiden perhe
Homer Simpson | Marge Simpson | Bart Simpson | Lisa Simpson | Maggie Simpson 
Sekalaista
D’oh! | Duff Beer  | Simpsoneiden intro | Simpsoneiden lyhytfilmit  | Springfield  | Springfieldin ydinvoimala
Luettelot
Luettelo jaksoista | Luettelo hahmoista | Luettelo vakiovitseistä  | Luettelo Kauhujen talo -jaksoista  | Luettelo sivuhahmoista  | Luettelo palkinnoista | Luettelo DVD-julkaisuista | Luettelo videopeleistä  | Vierailleet tähdet
Tuotantokaudet
1.2.3.4.5.6.7.8.9.10.11.12.13.14.15.16.17.18.19.20.21.22.23.24.25.
Elokuvat ja erikoisjaksot
The Simpsons Movie  | "Kuka ampui johtajan?"  | The Longest Daycare
Videopelit
Virtual Bart  | Bart and the Beanstalk  | The Simpsons Wrestling  | The Simpsons Road Rage | The Simpsons Skateboarding  | The Simpsons Hit & Run | The Simpsons Game  | The Simpsons: Tapped Out