Barry White

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Barry White
Grand Gala du Disque Populaire 1974 - Barry White 927-0099.jpg
Barry White esiintymässä vuonna 1974.
Syntynyt 12. syyskuuta 1944
Galveston, Texas
Kuollut 4. heinäkuuta 2003 (58 vuotta) Los Angeles, Kalifornia
Taiteilijanimet Maestro
Walrus of Love
(Rakkauden mursu)
Kotipaikka Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Aktiivisena 1972–2003
Tyylilajit R&B, soul, funk, disko
Ammatit laulaja-lauluntekijä, tuottaja
Soittimet laulu, piano, koskettimet, rummut
Yhtyeet sooloura, Love Unlimited, The Love Unlimited Orchestra
Levy-yhtiöt Uni Records/MCA Records
20th Century Records
Casablanca/PolyGram Records
Mercury/PolyGram Records
A&M/PolyGram Records
Private Music/BMG Records
Eagle Records

Barry Eugene White, alun perin Barry Eugene Carter, (12. syyskuuta 1944 Galveston, Texas4. heinäkuuta 2003 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen äänilevytuottaja ja laulaja. Hänen kädenjälkensä näkyy monissa soul- ja diskomusiikin kappaleissa. Hän johti Love Unlimited Orchestra -yhtyettä. Whiten levyjä käytetään usein romanttisen ilmapiirin luomiseksi hänen matalan ja sulavan äänensä takia. Hänestä käytettiin usein nimityksiä ”Maestro” ja ”Walrus of Love” (”rakkauden mursu”).lähde?

Barry Whitella oli kaiken kaikkiaan 103 kulta-albumia, 39 platina-albumia, 20 kultasingleä ja 10 platinasingleä ympäri maailman.[1]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

White syntyi Galvestonissa, Texasissa, mutta varttui eteläisessä Los Angelesissa. Rikollisuuden vaivaamalla alueella hän liittyi jengiin kymmenvuotiaana, ja 17-vuotiaana hänet tuomittiin neljäksi kuukaudeksi vankeuteen hänen varastettuaan 30 000 dollarin arvosta Cadillacin renkaita.

Vankilasta päästyään Barry White jätti jengit loppuelämäkseen ja aloitti 1960-luvun alussa musiikkiuransa lauluyhtyeissä ennen kuin siirtyi soolouralle vuosikymmenen puolivälissä. Uransa alkuvaiheilla hän ei saavuttanut suurta menestystä; suurimmat saavutukset tulivat laulujen kirjoittamisesta. Hänen laulujaan esittivät rocklaulaja Bobby Fuller ja The Banana Splits.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1969 Barry ryhtyi kolmen lahjakkaan naislaulajan muodostaman Love Unlimited -ryhmän taustavaikuttajaksi. Ryhmä oli perustettu legendaarisen Motown-lauluyhtye The Supremesin seuraajaksi, ja se harjoitteli yhdessä Whiten kanssa seuraavat kaksi vuotta ennen kuin se sai levytyssopimuksen 20th Century Fox Recordsin kanssa. White tuotti, sanoitti ja sävelsi klassisen soul-balladin ”Walking in the Rain (With The One I Love)”. Kappale nousi popmusiikkilistoilla 20 parhaan joukkoon.

Ryhmä sai aikaiseksi lisää hittejä, ja White meni lopulta naimisiin ryhmän päälaulajan Glodean Jamesin kanssa. Miesäänelle tarkoitetun laulun työstövaiheessa levy-yhtiö ehdotti, että White astuisi taustavaikuttajan paikalta mikrofonin eteen. White suostui vastahakoisesti, ja loppu on kevyen musiikin historiaa. Tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”I’m Gonna Love You Just a Little More Baby” (1973), ”Never, Never Gonna Give You Up” (1973), ”Can’t Get Enough of Your Love, Babe” (1974), ”You’re the First, the Last, My Everything” (1974), ”What Am I Gonna Do With You” (1975), ”Let the Music Play” (1976), ”Sho’ You Right” (1987) ja ”Practice What You Preach” (1994).

Sairaus ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

White oli kärsinyt kroonisesta korkeasta verenpaineesta jonkin aikaa, kun se aiheutti munuaisen vajaatoiminnan syksyllä 2002. Hän joutui sairaalahoitoon Los Angelesiin ja kärsittyään toukokuussa 2003 aivohalvauksen hän halvaantui eikä häntä enää nähty julkisuudessa. Hän kuoli 4. heinäkuuta 58-vuotiaana. Kuolinsyyksi ilmoitettiin munuaisen vajaatoiminta.

Barry Whiten omaelämäkerta Barry White: Love Unlimited julkaistiin vuonna 1999. Kirjan on kirjoittanut Marc Eliot.

Vaikutus populaarikulttuuriin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barry Whiten musiikkia käytettiin säännöllisesti 1990-luvun lopulla televisiosarjassa Ally McBeal. Sarjassa käytettiin usein vaikeatajuisia viittauksia siihen, mitä roolihahmojen päässä liikkui. Barry Whiten laulu kuului aina, kun John Cage (Peter MacNicol) tunsi itsensä vahvaksi ja itsevarmaksi, varsinkin suhteessa naisiin. Whiten musiikin käyttö sarjassa elvytti hänen uraansa ja johti lopulta hänen vierailuunsa sarjassa.

Barry White oli South Park -piirrossarjan Chef-hahmon esikuva. Roolia tarjottiin Whitelle,[2] mutta hän kieltäytyi. Hän oli harras kristitty, ja sarjassa käytetty huumori ei ollut hänelle mieluista. Hänen kieltäydyttyään roolin otti vastaan toinen soul-legenda Isaac Hayes.

White esiintyi kahdesti ääniroolissa myös Simpsonit-piirrossarjassa.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Love Unlimited & Love Unlimited Orchestra
  • 1972: From a Girl's Point of View We Give to You
  • 1973: Under the Influence Of
  • 1974: Rhapsody in White
  • 1974: Together Brothers
  • 1974: In Heat
  • 1974: White Gold
  • 1975: Music Maestro Please
  • 1976: My Sweet Summer Suite
  • 1977: He's All I've Got
  • 1978: My Musical Bouquet
  • 1979: Super Movie Themes, just a little bit different
  • 1979: Love Is Back
  • 1981: Let 'Em Dance!
  • 1981: Welcome Aboard
  • 1983: Rise
Barry White
  • 1973: I've Got So Much to Give
  • 1973: Stone Gon'
  • 1974: Can't Get Enough
  • 1975: Just Another Way to Say I Love You
  • 1976: Let the Music Play
  • 1976: Is This Whatcha Want?
  • 1977: Barry White Sings for Someone You Love
  • 1978: The Man
  • 1979: The Message Is Love
  • 1979: I Love to Sing the Songs I Sing
  • 1980: Sheet Music
  • 1981: Barry & Glodean
  • 1981: Beware!
  • 1982: Change
  • 1983: Dedica Ted
  • 1987: The Right Night & Barry White
  • 1989: The Man Is Back!
  • 1991: Put Me In Your Mix
  • 1992: Just For You (kolmen CD:n 20-vuotisjulkaisu)
  • 1994: The Icon Is Love
  • 1999: The Ultimate Collection
  • 1999: Staying Power

Singlet ja sijoitus Yhdysvaltain listoilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pop-listat: Billboard Hot 100; Tanssimusiikkilistat: Hot Dance Music/Club Play

Love Unlimited:

  • 1972 "Walkin' In the Rain With the One I Love (#14 US)
  • 1973 "It May Be Winter Outside (But In My Heart It's Spring) (#83 US)
  • 1974 "Under the Influence Of Love" (#76 US)
  • 1975 "I Belong To You (#27 US)

Love Unlimited Orchestra:

  • 1974 "Love's Theme" (#1 US)
  • 1974 "Rhapsody In White" (#63 US)
  • 1975 "Satin Soul" (#22 US, #11 Tanssi)
  • 1976 "My Sweet Summer Suite" (#48 US) / "Brazillian Love Song" (#1 Tanssi)
  • 1977 "Theme From King Kong" (#68 US, #7 Tanssi)
  • 1981 "Welcome Aboard" (#59 Tanssi)

Barry White:

  • 1973 "I'm Gonna Love You Just a Little More Baby" (#3 US)
  • 1973 "I've Got So Much Love To Give" (#32 US)
  • 1974 "Never, Never Gonna Give You Up" (#7 US)
  • 1974 "Honey Please, Can't Ya See" (#44 US)
  • 1974 "Can't Get Enough Of Your Love Babe" (#1 US)
  • 1975 "You're the First, the Last, My Everything" (#2 US, #2 Tanssi)
  • 1975 "What Am I Gonna Do With You" (#8 US)
  • 1975 "I'll Do For You Anything You Want Me To" (#40 US)
  • 1976 "Let the Music Play" (#32 US)
  • 1976 "Baby, We Better Try To Get It Together" (#92 US)
  • 1977 "I'm Qualified To Satisfy You" (#30 Tanssi)
  • 1977 "It's Ecstasy When You Lay Down Next To Me" (#4 US, #5 Tanssi)
  • 1978 "Oh What a Night For Dancing" (#24 US)
  • 1978 "Your Sweetness Is My Weakness" (#60 US, #16 Tanssi)
  • 1990 "The Secret Garden (Sweet Seduction Suite)" (Quincy Jones sekä Al B. Sure!, James Ingram, El DeBarge ja Barry White) (#31 US)
  • 1994 "Practice What You Preach" (#18 US)
  • 1995 "Come On" (#87 US)
  • 1996 "Slow Jams" (Quincy Jones sekä Babyface, Tamia, Portrait ja Barry White) (#68 US)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]