Paul Ricœur

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Filosofi Paul Ricœur (1913– 2005).

Paul Ricœur (27. helmikuuta 1913 Valence, Ranska20. toukokuuta 2005 Chatenay Malabry) oli ranskalainen filosofi.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Ricœurin isä kuoli ensimmäisessä maailmansodassa, ja menetettyään myös äitinsä Ricœur eli lapsuutensa isovanhempiensa ja tätinsä hoivissa Rennesissä. Opiskellessaan filosofiaa 1930-luvulla Sorbonnessa hänen opettajanaan oli muun muassa Gabriel Marcel. Sotavuodet 1940–1945 kuluivat sotavankeudessa Pommerissa. Tänä aikana Ricœur käänsi Edmund Husserlin tuotantoa ranskaksi ja perehtyi ystävänsä Mikel Dufrennen kanssa Karl Jaspersin ja Karl Barthin ajatteluun. Ricœurin ensimmäinen merkittävä akateeminen asema oli Strasbourgin yliopiston filosofian historian professuuri vuosina 1948–1956. Vuonna 1956 hän siirtyi Pariisiin, filosofian professoriksi Sorbonneen. 1966–1968 hän opetti Pariisin lähellä vastaperustetussa Nanterren yliopistossa, josta tuli vuoden 1968 opiskelija-aktivismin keskuspaikka. Sittemmin hän työskenteli myös Belgiassa Louvainin yliopistossa sekä Yhdysvalloissa Chicagon yliopistossa.

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ricœurin monipuolista tuotantoa voi jaotella usealla tavalla. Keskeinen muutos tapahtui 1960-luvun alussa, jolloin Ricœur kiinnostui hermeneutiikasta ja irtaantui osittain aikaisemmasta fenomenologisesta suuntautumisestaan. Ricœur alkoi julkaista tutkimuksia symbolin teoriasta ja Sigmund Freudin psykoanalyysista sekä selvitteli välejään strukturalistien kanssa. Myöhemmin 1970- ja 1980-luvulla hän julkaisi artikkelikokoelmia sekä metaforatutkimuksen La métaphore vive ja laajan kolmiosaisen teossarjan Temps et récit, joka käsitteli narratiivisuutta ja aikaa.lähde?

Temps et récit -teossarjasta alkanut projekti jatkui narratiivista itseyttä ja etiikkaa tutkivalla teoksella Soi-même comme un autre (1990). Tämän jälkeen Ricœur palasi Temps et récit’ssä käsittelemiinsä ajallisuuden ja historiallisuuden kysymyksiin ja lisäsi niihin muistin ja unohduksen tematiikkaa teoksessa La Mémoir, l’histoire, l’oubli (2000). Ricœurin tuotantoon kuuluu myös kaksi oikeusfilosofista artikkelikokoelmaa Le Juste 1 (1995) ja Le Juste 2 (2001) sekä yhteiskuntafilosofinen L’idéologie et l’utopie (1986). Lisäksi Ricœurin artikkeleita on julkaistu uudelleen 1990-luvulla kokoelmissa Lectures 1–3.lähde?

Puolustaessaan epistemologian ja ontologian vastavuoroista suhdetta Ricœur esitti, että filosofilla tulisi olla pätevyys ainakin yhdessä erityistieteessä. Ricœurin omalla kohdalla tämä toteutui niin, että hän julkaisi filosofisen tuotantonsa ohessa useita tutkimuksia protestanttisen teologian ja teologisen hermeneutiikan alalta. Ranskan ulkopuolella hän tuli monissa maissa tunnetuksi aluksi tätä kautta. Ricœurin itsensä mukaan hänen teologinen tuotantonsa on pidettävä erillään hänen filosofisesta tuotannostaan, jossa hän ei hyväksy tai ota annettuna absoluutin käsitettä.lähde?

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Karl Jaspers et la philosophie de l'existence (yhdessä Mikel Dufrennen kanssa) (1947)
  • Gabriel Marcel et Karl Jaspers. Philosophie du mystère et philosophie du paradoxe (1948)
  • Philosophie de la volonté. Tome I: Le volontaire et l'involontaire (1950)
  • Histoire et vérité (1955)
  • Philosophie de la volonté. Tome II: Finitude et culpabilité (1960)
  • De l'interprétation. Essai sur Freud (1965)
  • Entretiens avec Gabriel Marcel (1968)
  • Le conflit des interprétations. Essais d'herméneutique I (1969)
  • MacIntyre, Alasdair & Ricoeur, Paul: The religious significance of atheism. Bampton lectures in America no. 18. New edition 1986. New York: Columbia University Press, 1969, 1986. ISBN 0-231-03139-4. (englanniksi)
  • La métaphore vive (1975)
  • Les cultures des temps (1975)
  • Temps et récit. Tome I: L'intrigue et le récit historique (1983)
  • Temps et récit. Tome II: La configuration dans le récit de fiction (1984)
  • Temps et récit. Tome III: Le temps raconté (1985)
  • Du texte à l'action. Essais d'herméneutique II (1986)
  • A l'école de la phénoménologie 1986)
  • Le mal. Un défi à la philosophie et à la théologie (1986)
  • Soi-même comme un autre (1990)
  • Réflexion faite. Autobiographie intellectuelle (1995)
  • Le juste, I (1995)
  • L'idéologie et l'utopie (1997)
  • Amour et justice (1997)
  • Ce qui nous fait penser (yhdessä Jean-Pierre Changeux'n kanssa) (1998)
  • La mémoire, l'histoire, l'oubli (2000)
  • L'herméneutique biblique (2000)
  • Le juste, II (2001)
  • La lutte pour la reconnaissance et l'économie du don (2002)
  • Parcours de la reconnaissance. Trois études (2004)

Suomennettuja kirjoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ricœur, Paul: Tulkinnan teoria: Diskurssi ja merkityksen lisä. (Interpretation theory: Discourse and the surplus of meaning, 1976.) Suomentanut Heikki Kujansivu. Paradeigma-sarja. Tutkijaliiton julkaisu 98. Helsinki: Tutkijaliitto, 2000. ISBN 952-5169-16-2.
  • ”Eksistenssi ja hermeneutiikka”. Suomentanut Jarkko Tontti. Teoksessa Tontti, Jarkko (toim.): Tulkinnasta toiseen: Esseitä hermeneutiikasta. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-152-6.
  • ”Mimesis, viittaus ja uudelleenhahmottuminen”. Suomentanut Antti Kauppinen. Teoksessa Tontti, Jarkko (toim.): Tulkinnasta toiseen: Esseitä hermeneutiikasta. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-152-6.
  • ”Arvostelemisesta tekona”. Suomentanut Jarkko S. Tuusvuori. niin & näin 2/2005.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Andris Breitling: Möglichkeitsdichtung - Wirklichkeitssinn. Paul Ricoeurs hermeneutisches Denken der Geschichte. Fink 2007.
  • François Dosse: Paul Ricoeur, le sens d'une vie. La Découverte 1997.
  • Richard Kearney: On Paul Ricœur: The Owl of Minerva. Ashgate 2004.
  • Lyyra, Pessi: Itseymmärrys Paul Ricœurin tekstin hermeneutiikassa. Perustuu Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella 2002 hyväksyttyyn filosofian pro gradu -työhön. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan julkaisusarja 68. Jyväskylä: Kampus kustannus, 2003. ISBN 951-9113-68-1.
  • Jens Mattern: Ricoeur zur Einführung. Junius 1996.
  • Johann Michel: Paul Ricœur. Une philosophie de l'agir humain. Cerf 2006.
  • Karl Simms: Paul Ricœur. Routledge Critical Thinkers. Routledge Press 2002.
  • Tontti, Jarkko (toim.): Tulkinnasta toiseen: Esseitä hermeneutiikasta. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-152-6.

Lähde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä artikkeli on osa Nykyaikaiset filosofit -sarjaa
Analyyttiset filosofit:
William Alston | Simon Blackburn | Ned Block | J. Budziszewski | David Chalmers | Patricia Churchland | Paul Churchland | Donald Davidson | Daniel Dennett | Jerry Fodor | Susan Haack | Jaakko Hintikka | Jaegwon Kim | Saul Kripke | Thomas Kuhn | Bryan Magee | Ruth Barcan Marcus | Colin McGinn | Bradley Monton | Thomas Nagel | Robert Nozick | Martha Nussbaum | Alvin Plantinga | Karl Popper | Hilary Putnam | W. V. Quine | John Rawls | Richard Rorty | Roger Scruton | John Searle | Peter Singer | David Stove | Eleonore Stump | Charles Taylor | Nicholas Wolterstorff | Georg Henrik von Wright
Mannermaiset filosofit:
Louis Althusser | Giorgio Agamben | Roland Barthes | Jean Baudrillard | Isaiah Berlin | Maurice Blanchot | Pierre Bourdieu | Hélène Cixous | Guy Debord | Gilles Deleuze | Jacques Derrida | Herman Dooyeweerd | Michel Foucault | Hans-Georg Gadamer | Jürgen Habermas | Werner Hamacher | Luce Irigaray | Julia Kristeva | Henri Lefebvre | Claude Lévi-Strauss | Emmanuel Lévinas | Jean-François Lyotard | Paul de Man | Jean-Luc Nancy | Antonio Negri | Paul Ricoeur | Michel Serres | Paul Virilio | Slavoj Žižek