Oikeusfilosofia
Wikipedia
 |
|
|
|---|
| Filosofi · Filosofeja |
| Koulukuntia ja oppeja |
 Filosofian teemasivu |
| Osa-alueita |
| Estetiikka · Etiikka · Logiikka · Metafysiikka · Ontologia · Tieteenfilosofia · Tietoteoria · Yhteiskuntafilosofia |
| Erityistieteiden ja tutkimusalojen filosofioita |
| Biologian · Filosofian · Fysiikan · Historian · Ihmisyyden · Kasvatuksen · Kemian · Kielen · Matematiikan · Mielen · Musiikin · Oikeuden · Politiikan · Psykologian · Taiteen · Talouden · Tietojenkäsittelytieteen · Uskonnon · Yhteiskuntatieteiden |
| Historia |
| Länsimainen filosofia Itämainen filosofia |
Oikeusfilosofia on filosofian ja oikeustieteen osa-alue, joka tutkii oikeuteen liittyviä peruskysymyksiä sekä oikeustieteeseen liittyviä tieteenfilosofisia kysymyksiä. Se selvittää kysymyksiä siitä,
- mikä on oikeustieteen kohteena olevan todellisuuden luonne,
- millaista on pätevä oikeustieteellinen tieto,
- millaisin menetelmin tällaista tietoa voidaan saavuttaa ja
- millaiset ovat oikeudellisen tiedon totuuden kriteerit.
Oikeusfilosofia jaetaan usein varsinaiseen oikeusfilosofiaan ja oikeusteoriaan. Oikeusfilosofia soveltaa perinteistä filosofista lähestymistapaa pohtiessaan esim. oikeuden suhdetta yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen sekä oikeuden yleistä olemusta. Se on hyvin läheisessä suhteessa yleiseen filosofiaan ja erityisesti moraalifilosofiaan. Oikeusteoria on puolestaan lähellä perinteistä "juridiikkaa". Oikeusfilosofian ja oikeusteorian välinen raja on epäselvä ja jatkuvan akateemisen keskustelun kohteena.
Oikeusteoria on lähellä lainopin näkökulmaa oikeuteen ja sen alaan kuuluvat mm.
- oikeudellinen tulkinta- ja perusteluteoria
- oikeusnormiteoria
- oikeustieteen tieteenteoria ja metodioppi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Teoreettinen lainoppi
Teoreettisessa lainopissa pyritään oikeusteorian peruskannanottoihin nojautuen luomaan oikeudenalan ilmiöitä koskevia teorioita ja selvittämään eri oikeudenalojen peruskäsitteitä ja -periaatteita varsinaisen ’’lainopillisen tutkimuksen’’ käyttöön.
[muokkaa] Käytännöllinen lainoppi
Käytännöllinen lainopillinen tutkimus tutkii voimassa olevaa oikeutta sellaisenaan. Lainopillisessa tutkimuksessa on aikojen saatossa vallinnut erilaisia koulukuntia.
[muokkaa] Oikeuspositivistinen koulukunta
Nykyään vallalla olevaa käsitystä voi kutsua oikeuspositivistiseksi koulukunnaksi. Oikeus on tämän teoreettisen perusnäkemyksen mukaan asetettua eli säädettyä oikeutta, siis ihmistekojen tuotetta. Sen perustana on lainsäätäjän tahto. Oikeuspositivismi korostaa oikeusnormin muodollista voimassaoloa.
[muokkaa] Luonnonopillinen koulukunta
Aikaisemmista koulukunnista voi mainita luonnonoikeudellisen koulukunnan. Sen mukaan velvoittavaa oikeutta on vain "oikea oikeus". Velvoittavan oikeuden kriteereinä ovat luonnonoikeuden suuntauksesta riippuen joko luojan asettama maailmanjärjestys tai järjen avulla selvitettävät moraaliset normit. Luonnonoikeudellisesti suuntautuneissa teorioissa oikeusnormien voimassaolo ratkeaa siis niiden hyväksyttävyyden perusteella. Vaikka luonnonoikeudelliset teoriat ovatkin joutuneet väistymään moderneissa yhteiskunnissa oikeuspositivististen peruskatsomusten tieltä, ne ovat kuitenkin mukana myös modernin oikeuden tutkimuksessa oikeussäännösten tulkintaa koskevissa normeissa ja valtion vallankäytön rajoituksena ilmenevissä ihmis- ja perusoikeusnormeissa. Luonnonopillisen koulukunnan vaikutusta näkyy esimerkiksi lakikirjan johdantoon kirjoitetuissa Olaus Petrin tuomarinohjeissa.
[muokkaa] Oikeusrealistinen koulukunta
Oikeusrealistisen koulukunnan teorioissa oikeus nähdään inhimillisenä käyttäytymisenä. Tuomioistuinrealistisissa teorioissa oikeutta on tuomioistuimiin kuuluvien viranomaisten käyttäytyminen. Kansalaiskeskeisessä oikeusrealismissa taas tarkastellaan kansalaisten oikeussääntöjen noudattamista. Oikeusnormien voimassaolon kriteeri on näiden suuntausten mukaan siis niiden tehokkuus, ts. tosiasiallinen noudattaminen.
[muokkaa] Monipuolistuva oikeusfilosofian kenttä
Viimeisten vuosikymmenten aikana oikeusfilosofisen ja -teoreettisen tutkimuksen ala on voimakkaasti laajentunut ja useita uusia tutkimussuuntauksia on syntynyt. Monet näistä ovat yhteydessä mannermaisen filosofian eri koulukuntiin, kuten jälkistrukturalismiin, Frankfurtin koulukunnan kriittiseen teoriaan, hermeneutiikkaan, fenomenologiaan ja feministiseen filosofiaan.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Anne Alvesalo: Critical legal studies - Kriittinen lähestymistapa oikeuteen. Helsinki: Talentum, 1997.
- Ronald Dworkin: Law's Empire. London: Fontana Press, 1986.
- Arthur Kaufmann: Rechtsphilosophie. München: Beck, 1997.
- Hans Kelsen: Puhdas oikeusoppi. Suomennos Olli Nikkola. Helsinki: WSOY, 1968.
- Kevät Nousiainen & Anu Pylkkänen: Sukupuoli ja oikeuden yhdenvertaisuus. Helsinki: Forum Iuris, 2001.
- Jarkko Tontti: Right and Prejudice - Prolegomena to a Hermeneutical Philosophy of Law. Ashgate 2004.
- Tontti, Jarkko & Mäkelä, Kaisa (toim.): Filosofien oikeus 1 ja 2. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 2001.
- Tuori, Kaarlo: Kriittinen oikeuspositivismi. Helsinki: WSOY, 2000.
- Kaarlo Tuori: Foucault’n oikeus – Kirjoituksia oikeudesta ja sen tutkimisesta. Helsinki: WSOY, 2002.
