Critical legal studies
Critical legal studies -liike (CLS) on 1970-luvulla Yhdysvalloissa syntynyt kriittinen oikeusteoreettinen ja -tieteellinen suuntaus.[1] Se on perustavalla tavalla kyseenalaistanut niin oikeuden determinanssin, objektiivisuuden, puolueettomuuden kuin oikeustieteen perinteiset konventiot.[2] CLS-liikkeelle on ominaista radikaali sääntö- ja faktaskeptisyys, eli se kyseenalaistaa yhtäältä sääntöjen mahdollisuuden ohjata oikeudellista ratkaisutoimintaa ja toisaalta neutraalien tai objektiivisten faktojen olemassaolon.[3]
CLS-liike on saanut vaikutteita etenkin amerikkalaisesta oikeusrealismista[3], marxilaisuudesta[4] ja 1900-luvun jälkipuolen eurooppalaisen filosofian eri koulukunnista, kuten dekonstruktiosta, strukturalismista, fenomenologiasta ja feminismistä[5]. CLS-liike on jakautunut erilaisiin tutkimuksellisiin alaryhmiin tai koulukuntiin, ja se on määriteltävissä yhtenäiseksi koulukunnaksi vain hyvin laajoin yleistyksin.[5][2] CLS-liike on myös vaikuttanut esimerkiksi kriittiseen rotuteoriaan. CLS-liikkeen edustajiin kuuluvat esimerkiksi Duncan Kennedy ja Robert M. Unger.
CLS-liikkeen oikeusteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
CLS ei pyri muotoilemaan abstrakteja tai yleisiä väitteitä oikeuden luonteesta vaan tarkastelee oikeutta konstekstissa osana ympäröivää yhteiskuntatodellisuutta. Se tarkastelee sekä oikeuden sisäisiä mekanismeja, kuten oikeudellista argumentaatiota tai jotain oikeusnormeja, että niiden poliittisia ja yhteiskunnallisia yhteyksiä, keskittyen usein konkreettisiin oikeudellisiin ongelmiin. CLS-tutkijat myös yleensä rajaavat tutkimuksensa jollekin oikeudenalalle.[6]
CLS keskittyy usein oikeudelliseen argumentaatioon. Se kritisoi formalismia eli käsitystä oikeudellisesta argumentaatiosta rationaalisena ja objektiivisena toimintana ja väittää oikeuden olevan indeterminanttia. Oikeudellisia tekstejä voidaan tulkita loputtomasta ja näin oikeuttaa lähes päättymätön kirjo mahdollisia lopputuloksia, jolloin tuomarin pyrkimys löytää yksi oikea merkitys oikeudelliselle tekstille ja päätyä yhteen determinanttiin ratkaisuun on vain itsepetosta[7]. Oikeudellinen argumentaatio tuottaa jokaiseen normatiiviseen ongelmaan kaksi vastakkaista ratkaisua, jotka ovat yhtä valideja. Oikeudellinen argumentaatio on aina luonteeltaan avointa, siinä ei ole kyse pelkästä sääntöjen neutraalista soveltamisesta vaan siihen sisältyy retoriikkaa, startegiaa ja jopa manipulaatiota. Indeterminanssi ei kuitenkaan tarkoita mielivaltaisuutta, sillä tuomarien ratkaisut ovat usein ennakoitavissa heidän jakamaansa oikeuskulttuuriin pohjautuvien tapoja ja tottumusten johdosta, mutta nämä konventiot ovat tarpeeksi heikkoja jättääkseen tilaa muutokselle. Indeterminanssiteesistä on useita eri variaatioita, ja siitä voidaan erottaa heikompi muoto, jossa ratkaisutoiminnan kyllä katsotaan johtavan ennakoitaviin tuloksiin mutta nämä tulokset ovat riippuvaisia ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta monmerkityksisten sääntöjen sijasta, ja vahvempi muoto, jossa indeterminanssi läpäisee oikeuden rakenteet eikä oikeudellisten ratkaisujen lopputulos olisi oikeuden sisäisesti määrättävissä vaikka kaikki kuviteltavissa olevat oikeuden ulkopuoliset tekijät tehtäisiin vaarattomiksi.[8][9]
CLS-teoreetikot eivät sovella indeterminanssiteesiä ainoastaan lainoppiin vaan lähes kaikkeen sosiaalisen elämän kuvaukseen. Kaikki yhteiskunnallinen tieto on siis indeterminanttia, eikä sosiaalisen ja taloudellisen elämän rakenteissa ole mitään itsestäänselvää tai välttämätöntä. CLS kritisoi ajatusta siitä, että voimassa oleva oikeus heijastaisi jotain tiettyä moraalista järjestystä, hyläten väitteet oikeuden minkäänlaisesta rationaalisesta perustasta. Oikeutta ei pidetä koherenttina tai systemaattisena järjestyksenä vaan oikeusjärjestys ymmärretään konfliktien, jännitteiden ja vastakkainasettelun kenttänä.[10][11] Oikeudellinen ajattelu on ristiriitaista, koostuen vastakkaisia reagointitapoja annettuihin kysymyksiin edustavista binaarioppositioista.[12] CLS-liikkeen on väitetty vievän nihilismiin, jossa vallitsee epävarmuus ja rajoitusten puute, mutta CLS-teoreetikoiden mukaan tätä nihilismin ongelmaa ei ole. Heidän mukaansa oikeuden indeterminanssi, subjektiivisuus ja puoluellisuus ei johda välinpitämättömyyteen tai mielivaltaisuuteen, vaan tavoitteena on saada juristit tunnustamaan oma vastuunsa oikeusjärjestyksestä.[13]
CLS-liikkeen edustajat painottavat oikeuden poliittisia sitoumuksia. Oikeuden ajatellaan aina heijastelevan olemassaolevaa valtarakennetta ja olevan näin sorron väline. Luonnollisilta ja ainoilta mahdollisilta vaikuttavien oikeudellisten käytäntöjen ja instituutioiden taustalla vaikuttaa huomaamatta yhteiskuntarakenteita ja ideologisia taustaoletuksia, jotka CLS pyrkii paljastamaan.[4][5] CLS-liikkeen mukaan yhteiskunta on epäoikeudenmukainen ja ainakin osittain syypää tähän on oikeusjärjestys. CLS-liikkeen kannattajat esittävät usein de lege ferenda -kannanottoja siitä, mikä on vialla vallitsevassa yhteiskunnassa ja miten lainsäädäntöä tai oikeuskäytäntöä tulisi kehittää. Eri teoreetikoita yhdistää pyrkimys kehittää oikeusjärjestystä ja oikeudellista tutkimus tasa-arvoisempaan suuntaan. CLS-liikkeeseen sisältyy siis eksplisiittisiä poliittisia päämääriä, eivätkä liikkeen kannattajat edes yritä väittää tutkimuksensa olevan neutraalia tai vailla poliittisia kytköksiä vaan pitävät neutraalia tutkimusta mahdottomana.[14]
CLS-liikkeessä myös oikeustieteilijällä nähdään olevan yhteiskunnallinen vastuu tutkimuksestaan ja muusta toiminnastaan. Oikeustiede nähdään sosiaalisena konstruktiona, joka ylläpitää olemassa olevia valtarakenteita siirtämällä varsin suoraan oletuksia oikeuden roolista ja oikeudenmukaisesta oikeusjärjestyksestä tulevaisuuden oikeuselämään. Toisaalta oikeustieteellä nähdään myös olevan emansipaatiota ja tasa-arvoa edistävä potentiaali. CLS-liikkeen kannattajilla onkin usein halu uudistaa oikeudellista kasvatusta ja koulutusta.[9]
Kriittinen oikeusteoria Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
CLS on varsin amerikkalainen ilmiö, mutta myös Euroopassa on kehittynyt vastaavia ajatusvirtauksia.[15] Eurooppalainen kriittinen oikeusteoria on hyvin hajanainen ryhmä, johon kuuluu varsin erilaisia tutkimuksia. Eurooppalaisen kriittisen oikeusteorian versiot ovat usein vielä voimakkaammin marxilaisvaikutteisia kuin amerikkalaiset verokkinsa.[16]
Myös Suomessa on harjoitettu kriittistä oikeustutkimusta, jota edustaa esimerkiksi 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa vaikuttanut Lars D. Eriksonin vaihtoehtoinen lainoppi.[17]
Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
CLS-liikkeen käsitystä oikeudesta on kritisoitu siitä, että se on ristiriidassa tuomarien ja muiden juristien ammatillisen itseymmärryksen kanssa. Niin tuomioistuinten ratkaisujen perustelut, niiden ammatilliset vertaisarviot, juristikoulutus, muutoksenhaku kuin laillisuusvalvonta perustuvat kaikki oikeudellisiin näkökohtiin eikä esimerkiksi poliittisiin perusteisiin. CLS-liikkeen käsityksiä on jopa verrattua salaliittoteorioihin.[18]
CLS-liikettä on myös kritisoitu sen metodisesta ekletismistä, jossa yhdistetään erilaisia, keskenään ristiriitaisia teoreettisia vaikutteita, minkä on katsottu johtavan tietoteoreettisiin ongelmiin.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ervasti, Kaijus; Meincke, Nina (toim.): Oikeuden tuolla puolen. Helsinki: Kauppakaari, 2002.
- Lindroos-Hovinheimo, Susanna: Oikeuden rajoilla. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.
- Siltala, Raimo: Oikeudellisen ajattelun perusteet - Pääsykoekirja 2/2010. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Siltala 2012, s. 123-124
- ↑ a b Ervasti, Meincke (toim.) 2002, s. 73
- ↑ a b Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 87
- ↑ a b Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 88
- ↑ a b c d Siltala 2012, s. 124
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 91
- ↑ Ervasti, Meincke (toim.) 2002, s. 74
- ↑ Ervasti, Meincke (toim.) 2002, s. 75-77
- ↑ a b Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 89-90
- ↑ Ervasti, Meincke (toim.) 2002, s. 78
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 90-91
- ↑ Ervasti, Meincke (toim.) 2002, s. 81
- ↑ Ervasti, Meincke (toim.) 2002, s. 83-84
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 88-89
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 86
- ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 92
- ↑ Siltala 2012, s. 289-290
- ↑ Siltala 2012, s. 126