Operaatio Beowulf

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Operaatio Beowulf
Osa Operaatio Barbarossaa
Päivämäärä:

29. huhtikuuta - 5. lokakuuta 1941

Paikka:

Länsi-Viron saaristo

Lopputulos:

Saksan voitto

Aluemuutokset:

Saaret saksalaisten valvontaan

Osapuolet

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

kenraaliluutnantti Siegfried Haenicke

kenraalimajuri A. B. Elissejev

Vahvuudet

vahvennettu 61. jalkaväkidivisioona

24 000

Tappiot

2850 miestä kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina

5000 kaatunutta
15000 sotavankia

Itärintaman taistelut toisessa maailmansodassa
Barbarossa (1. Harkova - Kiova - Sevastopol - Leningrad - Rostov - Moskova) - Talvioffensiivi (Demjansk - 2. Harkova) - Sininen (Voronez - Stalingrad) - 3. Harkova - Kursk - 4. Harkova - Korsun - Krim - Narva - Bagration - Varsovan kansannousu - Budapestin piiritys - Veiksel-Oder - Itä-Preussi - Berliini

Operaatio Beowulf (saks. Unternehmen Beowulf) oli toisessa maailmansodassa Saksan suunnitelma Länsi-Viron saariston Saarenmaan, Hiidenmaan ja Muhun saarten valloittamiseksi. Operaatio oli samantyyppinen kuin ensimmäisessä maailmansodassa suoritettu operaatio Albion. Operaatio pantiin täytäntöön 8. syyskuuta 1941 ja saatettiin onnistuneesti loppuun 21. lokakuuta 1941.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan pohjoisen armeijaryhmän meren puoleinen sivusta oli altis iskuille. Neuvostoliiton laivaston keveät ja keskiraskaat alukset olivat operaatio Barbarossaa suunniteltaessa tehtyjen oletusten vastaisesti huomattavan aktiivisia. Siten niiden tukialueena käyttämät Länsi-Viron saaret tuli vallata.[1]

Saksan 217. jalkaväkidivisioonan joukot valtasivat 10. syyskuuta Vormsin käytyään vuorokauden taisteluita saarta puolustaneita kahta puna-armeijan komppaniaa vastaan. Divisioonan tykistöllä kyettiin estämään liikennöinti Hiidenmaan ja Vormsin välisessä salmessa.[2]

Joukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan laivasto siirsi 27. elokuuta Rieven johtaman Itämeren koulutusosaston Riikaan. Lisäksi laivaston maihinnousujoukot määritti tarvittavat kuljetus- ja tukialukset joukkojen siirtämiseksi saarille. Maa- ja merivoimien yhteissuunnitelma operaatio Beowulf valmistui 13. syyskuuta. Sen mukaan pioneerikenraali Walter Kuntzen XLII armeijakunta vastaisi sotatoimista ja hän määräsi tehtävään tykistöllä ja pioneereilla vahvennetun Haenecken 61. jalkaväkidivisioonan. Vahvennuksina oli 217. jalkaväkidivisioonan Jalkaväkirykmentti 389, pioneerirykmentti 680:n esikunta, pioneeripataljoonat 660 ja 217, rakentajapataljoona 100, rakentajapataljoona 683:n 4. komppania, siltakolonna B 658 sekä syöksyveneosastot 904, 905 ja 906. Näiden lisäksi divisioonan tykistötueksi määrättiin tykistöosasto 114 ja sen kenttätykistörykmentti 609:n esikunta, raskaat motorisoidut kenttätykistöpatteristot 637 (210 mm mörssärit), 511 (150 mm kanuunat), 436 (100 mm kanuunat), 536 (sFH), IV patteristo/raskas hevosvetoinen kenttätykistörykmentti 217 (sFH), B-osasto 24 sekä I patteristo/111. ilmatorjuntarykmentti. Tykistöjoukkoja vahvisti vielä maavoimien rannikkopatterit 509 (150 mm kanuunat), 512 (120 mm kanuunat) sekä yksi 100 millimetrin merijalkaväen rannikkopatteri ja sen kaksi merijalkakomppaniaa.[3]

Ilmavoimat määräsi operaation tueksi kenraalimajuri von Wuenslischin komentaman lento-osasto B:n, johon kuuluivat lentorykmentti 806 ja(saks. Kampfgruppe 806) ja I/pommituslentorykmentti 77 (I/KG77) (Junkers Ju 88). Lento-osaston vahvennuksina olivat 21. syyskuuta alkaen K. Gr 506 (Ju 88), II/raskas hävittäjärykmentti 26 (II/ZG26, Messerschmitt Me 110), laivue erillisestä hävittäjälentorykmentti 54 (Erg JG 54, Messerschmitt Me 109E), kolme laivuetta tiedustelulentorykmentti 125. Lentävien osien lisäksi ilmapuolustusta vahvennettiin kolme jaoksella ja kolmella kevyellä patterilla 10. ilmatorjuntarykmentistä ja 10. ilmavalvontarykmentillä.[1][4]

Vara-amiraali Schmundtin johtamaan laivasto-osastoon kuuluivat Itämeren koulutusosaston lisäksi kevyet risteilijät Leipzig, Emden ja Köln sekä 2. torpedovene-, 1. miinanraivaaja-, 11. sukellusveneidentorjunta-, 2. ja 3. moottoritorpedovenelaivue. Suomen laivasto liitti osastoon vielä Ilmarisen ja Väinämöisen, kaksi jäänmurtajaa sekä niitä suojanneet alukset.[1]

Kesäkuun lopusta alkaen oli puna-armeija linnoittanut saaria, joille oli valmistunut juoksuhautoja pitkin rannikkoa sekä uusia rannikkopattereita. Kenraaliluutnantti Yelissejevin komentamiin puolustajiin kuuluivat 2. kivääridivisioona, 3. kivääriprikaati sekä erillisiä tykistö- ja pioneerijoukkoja. Rannikkopattereiden aseistuksena oli kaksi 280 millimetrin, yksitoista 180 millimetrin, 19 130 millimetrin, neljä 152 millimetrin, kymmenen 122 millimetrin ja neljä 105 millimetrin tykkiä.[5]

operaatiot Nordwind, Südwind ja Westwind[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maihinnousun harhautukseksi järjesti laivasto kolme valemaihinnousua - Nordwind, Südwind ja Westwind, jotka saivat saarella olleet puna-armeijan joukot uskomaan maihinnousun tapahtuvan merenpuoleiselle rannikolle. Harhautukseen osallistuneiden alusten palatessa kotisatamiinsa Suomen merivoimien panssarilaiva Ilmarinen upposi ajettuaan miinaan 13. syyskuuta.[6]

Saarten valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brandenburg rykmentin osasto Benesch teki liitokonein maahanlaskun lähelle puna-armeijan rannikkolinnaketta Kübassaaressa. Linnakkeen valtaamisen tueksi määrätty laivasto-osasto palasi satamaan voimakkaan merenkäynnin vuoksi.[2]

Jalkaväkirykmentti 151 I pataljoona nousimaihin 14. syyskuuta kello neljä 180:llä syöksyveneellä Muhulle Kuivastuun. Pataljoona sai luotua pienen sillanpään, mutta joutui sen jälkeen ryhmittymään puolustukseen kovan vastarinnan vuoksi. Saman aikaisesti nousi maihin Tiedustelupataljoona 161 90 syöksyveneellä Nommkulaan. Päivän aikana rykmentin II pataljoona sekä jalkaväkirykmentti 162:n III pataljoona nousivat maihin, minkä jälkeen sillanpää saatiin levennettyä kuuteen kilometriin.[6]

Saarenmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisää Saksan 61. jalkaväkidivisioonan joukkoja nousi maihin 15. syyskuuta ja heidän mukanaan virolainen vapaaehtoispataljoona. Seuraavana aamuna joukot ylittivät Muhun ja Saarenmaan välisen salmen saaden sillanpään varmistettua kello 11 mennessä. Vuorokautta myöhemmin pääosa saaresta oli saksalaisten hallussa ja puna-armeija vetäytyi etelään Sõrvenniemeen, jossa joukot ryhmittyivät puolustukseen. Saaren suurin kaupunki Kuressaare vallattiin 20. syyskuuta.[6]

Jalkaväkirykmentti 162 aloitti 22. syyskuuta hyökkäyksen Sõrvenniemeen edeten jokaisesta jalansijasta taistellen niemeä puolustaneiden asemiin.[6]

Saksan ilmavoimat ja laivasto tukivat hyökkäystä. Saksan laivaston 2. torpedovenelaivueen T2, T5, T7, T8 ja T11 tulittivat puna-armeijan asemia Saarenmaalla 13. syyskuuta-5. lokakuuta yhdessä risteilijöiden Emden ja Leipzig kanssa[7]. Abrukun rannikkopatteri ampui viimeisen kranaattinsa torjuessaan alusten hyökkäystä. Kaksi pioneeripataljoona 660:n komppaniaa tuhosi tykit kasapanoksin. Saarenmaan taistelu päättyi 5. lokakuuta. Niemestä vangittiin 4000 Neuvostoliiton maa- ja merivoimien sotilasta.[6]

Hiidenmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio Siegfried

Joukkojen uudelleen järjestelyn ja levon jälkeen hyökkäystä jatkettiin viikkoa myöhemmin Hiidenmaalle. Jalkaväkirykmentti 176:n ja 161. tiedustelupataljoonan joukot nousivat 12. lokakuuta kello 05.30 laivaston tukemana maihin Hiidenmaalle. Saarella olleet puna-armeijan joukot antautuivat 21. lokakuuta. Saksalaiset vangitsivat Hiidenmaalla 3000 puna-armeijan sotilasta keräten runsaan sotasaaliin.[8]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taisteluiden seurauksena akselivaltojen selustaan ei jäänyt voimakasta puna-armeijan miehittämää tukikohtaa häiritsemään huoltokuljetuksia. Saariston alueelta vangittiin kaikkiaan 15338 neuvostosotilasta. Näin Saksan 18. armeija voitiin siirtää rintamalle jatkamaan hyökkäystä kohti Leningradia.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Haupt, Werner: Army Group North The Wehrmacht in Russia 1941-1945. Atglen, Pennsylvania, Yhdysvallat: Schiffer Military History, 1997. ISBN 0-7643-0182-9. (englanniksi)
  • Kirchubel, Robert: Operation Barbarossa 1941 (2) Army Group North. Oxford: Osprey Publishing, 2005. ISBN 978-1-84176-857-1. (englanniksi)
  • Whitley, M. J.: The "Type 35" Torpedoboats of the Kriegsmarine. Kendal: World Ship Society. ISBN 0-905617-39-8. (englanniksi)
  • Hubatsch, Walther: Die 61. Infanterie-Division 1939-1945. Dörfler Zeitgeschichte. ISBN 3-89555-195-3. (saksaksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Haupt, Werner s. 100
  2. a b Kirchubel, Robert s. 73
  3. Hubatsch, Walther s. 33
  4. Hubatsch, Walther s. 34
  5. Haupt, Werner s. 100-101
  6. a b c d e Haupt, Werner s. 101
  7. Whitley, M. J. s. 15
  8. Haupt, Werner s. 101-102
  9. Haupt, Werner s. 102