Pohjois-Amerikan intiaanit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Perinteinen intiaanipäähine ja eurooppalaisten tuliase kertovat intiaanikulttuurin sulautumisesta eurooppalaisten tulokkaiden kulttuuriin.

Pohjois-Amerikan intiaanit olivat alkujaan joukko erilaisissa ympäristöissä asuvia alkuperäiskansoja, joiden esi-isät saapuivat Amerikkaan luultavasti kivikaudella Itä-Aasiasta. Historiassa henkimaailman ja luonnon yhteyteen liittyvä monesti shamanistinen uskonto erilaisine uhri- ja muine rituaaleineen oli useimmille intiaanikansoille tärkeä[1]. Rituaaleilla uskottiin varmistettavan riistan ja viljelykasvien saatavuus vanhan kivikautisen perinteen mukaisesti. Sen sijaan elatuksen hankintatavat, asutuksen kiinteys, sotaisuus ja suhtautuminen varallisuuteen vaihtelivat huomattavasti alueesta toiseen. Tekniikkansa pidemmälle kehittäneiden eurooppalaisten tulo 1600- ja 1700-luvuilla melkein tuhosi käytännössä kivikautta eläneet intiaanikansat ja heidän kulttuurinsa 1800-luvun loppuun mennessä. Toisaalta eurooppalaiset vaikutteet synnyttivät ennen tyhjälle Suurten tasankojen alueelle jonkin aikaa kestäneen hevosiin perustuvan biisoninmetsästyskulttuurin. Monet intiaanit kuolivat eurooppalaisten tartuttamiin sairauksiin tai eurooppalaisten surmaamina tai joutuivat muuttamaan pois alkuperäisiltä asuinsijoiltaan reservaatteihin. Intiaanien asema on parantunut taas 1900-luvulla, ja heidän väkilukunsa alkanut kasvaa.

Intiaanit ja muut alkuperäisasukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaista oli niin sanottuja varsinaisia intiaaneja, amerind-ryhmää, joka lienee muuttanut Amerikkaan ensin. Luoteis-Kanadassa ja Lounais-Yhdysvalloissa elävät jotkut heimot kuuluvat niin sanottuun athabasca- eli na dene -ryhmään, joka tuli Aasiasta Amerikkaan paljon myöhemmin. Na dene -ryhmään kuuluvia olivat apassit ja navajot. Pohjoisen eskimot on perinteisesti nähty intiaaneihin kuulumattomana ryhmänä, mutta tästä erottelusta on viime aikoina usein luovuttu. Yhdysvalloissa ja Kanadassa lienee puhuttu alkujaan noin 500 intiaanikieltä[2].

Intiaanien väestömäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On esitetty arvioita, joiden mukaan Pohjois-Amerikan ensiasuttajien määrä olisi ollut alle 100. Tämän jälkeisinä vuosituhansina intiaanien luku keskimäärin kasvoi varsinkin maanviljelyn alun jälkeen. Pohjois-Amerikan nykyisen Meksikon pohjoispuolella eläneiden intiaanien määräksi noin vuonna 1500 on arvioitu 1–16 miljoonaa[3]. Alhaisimman arvion mukaan 750 000 asui nykyisten Yhdysvaltain alueella ja noin 250 000 Kanadassa, ja lisäksi jonkun verran Alaskassa[4]. Erään arvion mukaan intiaaneja olisi ollut 1500-luvun alussa yli kaksi miljoonaa ja määrä olisi pudonnut nopeasti tautien takia 1,5 miljoonaan[5]. Näiden arvioiden mukaan usein esitetyt noin 6–8 miljoonaa intiaania olisivat vaatineet kokonaan toisenlaisen yhteiskunnan muun muassa Pohjois-Amerikan kaakkoisosiin. Väestö oli tiheintä maanviljelysalueilla sekä rannoilla, järvien lähellä ja jokilaaksoissa. Niinpä tiheästi asuttuja seutuja olivat Kalifornia, Luoteisrannikko, jotkut lounaan maanviljelysalueet, itäinen metsäalue ja pitkäheinäinen preeriakin Harvin asutus oli subarktisilla ja arktisilla alueella sekä Suurilla tasangoilla ja Suuressa altaassa[6][7]. Esimerkiksi Kolumbian ylätasangolla väentiheys oli keskimääräinen 0,01–1 as/100 km2[8]. Intiaanien määrä oli alimmillaan juuri intiaanisotien päätyttyä vuosina 1890–1910 ollen alle 250 000[9]. Toisen tiedon mukaan intiaanien luku olis ollut tuolloin 0,4–0,5 miljoonaa[10]. Vuonna 1980 Yhdysvaltain ja Kanadan intiaaneja ja valkoisten ja intiaanien jälkeläisiä oli ainakin 1,5 miljoonaa, ja 1994 noin kaksi miljoonaa. 1970-luvulla vielä 0,33 miljoonaa intiaania osasi oman kansansa kieltä, mutta monet kielet olivat katoamassa[11].

Pohjois-Amerikan kulttuurialueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Amerikan kulttuurialueet. Plains - preeriaintiaanit.
Kartta Pohjois-Amerikan intiaanien sekä eskimoiden ja aleuttien kielialueista ajalta ennen europidien saapumista

Lounaisalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa maataviljeleviä pueblointiaaneja, navajoja ja apaššeja.

Lounaisalueen intiaaneja ovat Arizonan ja Uuden Meksikon niin kutsutut pueblointiaanit (esp. pueblo = kylä). Heidän kylänsä muodostuvat taloryhmistä, jotka oli penkereittäin rakennettu yhteen. Varsinaiset pueblot asuvat pääasiassa Rio Granden varrella, ja heidän länsipuolellaan elivät hopi-intiaanit, joiden ympärillä elävät navajot, Yhdysvaltain suurin intiaaniheimo.[12] [13] [14] Yhdessä myöhemmin saapuneiden apaššien kanssa navajot muodostivat pysyvän uhan maata viljelevillä rauhanomaisille puebloille. Kielellisesti pueblot kuuluvat tanojen, keresien, zuñien ja uto-aztekin kielikuntiin. Heille on ominaista uskonnon keskeisyys ja naisen keskeinen asema perheessä. Kuivuus aiheutti pueblointiaaneille esihistoriallisena ja historiallisena aikana ongelmia, ja asutukset siirtyivät paikasta toiseen. Pueblointiaaneja on nykyään noin 30 000.

Läntinen vuoriseutu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suuren altaan intiaanit

Tämä kattaa Kalliovuorten Suuren altaan ja pohjoisemmat Brittiläisen Kolumbian ylätasangot. Pohjois-Amerikan karuimmalla seudulla, Isossa altaassa ja sitä ympäröivillä ylätasangoilla, on elänyt monia vaeltavia intiaaniheimoja (muun muassa shoshonit, utet, paiutet, paviotsot, washot). Valkoiset nimittivät näitä nimellä diggers, ”kaivajat”, koska he harjoittivat pääasiassa keräilyelinkeinoa. Asutus oli pääosin melko harvaa. Kolumbian ylätasangolla, jossa salishit elivät, oli pääelinkeinona lohestus jokien varsilla, mutta myös metsästettiin ja keräiltiin. Metsästyksen merkitys kasvoi, kun valkoiset tulivat.

Itäinen metsäalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itäinen metsäalue jaetaan kaakkoiseen ja koilliseen alueeseen. Alueen maata viljeleviä intiaaneja olivat muun muassa irokeesit, jotka asuivat kylissä. Missisipin seutuvilla asui ennen eurooppalaisten tuloa kummunrakentajia. Temppelikumpukulttuurit saivat mesoamerikkalaisia vaikutteita. Koillisella alueella metsästys oli tärkeämpi kuin kaakkoisella alueella.

Koillinen metsäalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intiaaniriisin keruuta.

Yhdysvaltain koillisella tai itäisellä metsäalueelle olivat intiaanien elinkeinot moninaisia, pohjoisosissa metsästys ja keräily oliat maanviljelyä merkittävämpiä, koska vuotuinen kasvukausi on siellä lyhyt. Erityisessä asemassa itäisistä maata viljelevistä intiaaneista ovat Erie- ja Ontariojärven sekä Saint Lawrence -joen alueella elävät irokeesi-intiaanit, jotka ainoina Meksikon pohjoispuolisena intiaanikansana muodostivat poliittisen liiton 1500-luvulla. Irokeesiliitoon eli suureen rauhanliittoon kuuluivat mohawkit, onondagat, senecat, oneidat, cayugat sekä vuodesta 1715 tuscacora-kansat. Liiton perusti intiaanivaltiomies De-ga-na-wi-dahin aloitteesta mohawkien päällikkö Hiawatha (Haio-hwa-tha). Tyypillinen esimerkki pohjoisen koillisalueen intiaaneista olivat ojibwat ja micmacit, jotka lähinnä kalastivat, metsästivät ja keräilivät luonnon antimia. Oklahomassa asuvat cherokeet.

Kaakkoinen metsäalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kattaa maata viljelleitä intiaaneja, muun muassa siouxit. Kaakkoisen alueen aurinkoa palvovat ja maata viljelevät intiaanit olivat monesti sotaisia ja julmia vihollisiaan kohtaan.[15]. Etelämpänä oli natchezeja, jotka olivat varhaisen kummunrakentajakulttuurin jäänteitä.

Preeria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Preerialla eläneet intiaanit olivat joko itäisen preerian maanviljelijöitä tai läntisen lyhytheinäpreerian biisoninmetsästäjiä. Vielä ennen 1600-luvun puoliväliä Pohjois-Amerikan lyhytheinäpreerialla ei ollut juurikaan ihmisasutusta. Preerian laidoilla elävät intiaanit tekivät sinne vain biisoninmetsästysretkiä. Lähialueen intiaanit olivat joko jokilaaksojen maanviljelijöitä tai metsästäjä-keräilijöitä. Mutta valkoiset tulivat ja muuttivat alueen kulttuurin. Intiaanit saivat etelästä hevosia ja idästä tuliaseita, mikä helpotti biisonijahtia. Nyt intiaanin oli mahdollista viettää liikkuvaa nomadielämää hevosen selästä biisoneita metsästäen. Vuodilla vuorattu tiipii oli mukavampi asumus kuin monet aiemmat. Silti preerian olot olivat kovat, kesällä kuumaa ja talvella kylmää. Intiaanit taistelivat keskenään mm hevosista. Monet heimot hylkäsivätkin maanviljelyn ja ryhtyivät metsästäjiksi, muun muassa varis-intiaanit (crow), comanchet, kiowat, shoshonit, pawneet, mustajalat sekä siouxit. 1834–1890 käytiin preerialla monia intiaanisotia. 1850-luvulta alkaen Kalifornian kultaryntäys aiheutti uudisasukkaiden kulkemisen preeriaintiaanien alueiden halki, mikä lisäsi konflikteja. Intiaanisotien syy oli suurelta osin jo 1850-luvulla se että valkoiset metsästivät intiaanien riistaa, biisoneita pois. Valkoiset olivat julmia ja petollisia intiaaneja kohtaan, mutta myös intiaanit sotivat herkästi valkoisia vastaan haluten säilyttää vapaan elämäntyylinsä. Heimojen keskinäiset sodat ja sodat valkoisia vastaan nostivat monia päälliköitä kansojensa sankareiksi. Sotien intiaanipäälliköistä tunnetaan muun muassa Punainen Pilvi, Hullu Hevonen ja Istuva Härkä joka kuoli Wounded Kneen verilöylyssä. Kun valkoiset noin 1880–1890 hävittivät miltei kaikki preerian biisonit, intiaanien oli pakko taipua asumaan valkoisten määräämissä reservaateissa.

Luoteisrannikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luoteisrannikon heimot, muun muassa tlingitit, haidat, tsimshianit ja kwakiut elivät kalastuksella, ja näin heidän kulttuurinsa erosi merkittävästi muiden alueen intiaanien kulttuureista. Luoteisrannikon intiaanit eivät tavallisesti hankkineet omaisuutta taloudellisen hyödyn, vaan sosiaalisen arvostuksen vuoksi. Mielikuvitusrikkaan tarustonsa he esittävät muun muassa taitavin puuleikkauksin kanooteissa, arkuissa, taloustarvikkeissa ja erityisesti toteemipaaluissa. Europidien kanssa kohdatessaan luoteisrannikon intiaanit hylkäsivät kalastuksen ja ryhtyivät käymään kauppaa.

Kalifornian intiaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kalifornian intiaanit

Kalifornia oli luonnonvaroiltaan anteliasta aluetta ja niinpä siellä asui runsaasti intiaaneja. Kalastus, keräily ja metsästys olivat tärkeimmät elinkeinot, maanviljely harvinainen. Aluetta peittävät laajalti vuoristot ja laaksot. Rannikolla on hyvinkin sateista, sisämaassa kuivaa aroa ja aavikkoa. Kalifornian keskiosissa kerättiin tammenterhoja ravinnoksi. Alue oli kielellisesti hajanainen, monia kansoja oli vaeltanut sinne. Monet olivat taitavia korintekijöitä. Yhteiskunnat olivat monesti pitkälle kehittyneitä, päälliköiden johtamia heimoja. Monilla heimoilla, muun muassa pomoilla omaisuus tärkeä arvon mitta, kotilonkuoret rahana[15]. 1700-luvulla espanjalaisten tulo ja myöhemmin 1850-luvun Kalifornian kultaryntäys aiheuttivat tautien, mailta karkotusten, huonon kohtelun ja tahallisen surmaamisen takia sen että arviolta 180 000 intiaania kuoli.

Pohjoiset metsäseudut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähinnä Kanadassa. Tällä niin sanotulla subarktisella alueella asuivat algonkinit ja athabascat, etelään vaelsivat muun muassa mohikaanit, chippewat ja shawneet.

Pohjoisten metsäseutujen metsästyksellä ja kalastuksella eläneet intiaanit asuivat Kanadan metsissä, eskimoiden asuttaman pohjoisen rannikkokaistan eteläisellä puolella. Tätä aluetta, jolla harjoitettiin hirven ja karibun metsästystä, sanotaan subarktiseksi kulttuurialueeksi. Karibua metsästävät intiaanit liikkuivat karibujen vuosivaellusten mukaan kesäleiristä talvileiriin, ja joillakin heimoilla kalastus tuotti niin hyvin, että he saattoivat asua paikoillaan. Subarktiset intiaanit jakautuvat kahteen suureen kieliryhmään, idässä algonkinet ja lännessä athabaskit, jotka vaelsivat etelään, missä heidän jälkeläisensä ovat apaššit ja navajot. Algonkinit taas vaelsivat Isojen järvien alueelle itään ja valtameren rantaa pitkin Etelä-Carolinaan. Heihin kuuluvat muun muassa Hudsoninlahden ja Connecticutjoen välissä elävät mohikaanit, chippewat, yan-intiaanit, delawaret, shawneet sekä lännessä Yläjärvellä asuvat cree- ja ojibwa-heimot ja kauempana lännessä mustajalat. Nykyään kansoja yhdistää lähinnä kielisukulaisuus.

Pohjois-Amerikan intiaanien historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja suurempia rakennelmia tehneet ovat:

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rani-Henrik Andersson & Markku Henriksson: Intiaanit – Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus, 2010. 978-952-495-162-3. Intiaanit (HTML) (viitattu 12.5.2011).
  • Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen. Otava, 1973. 951-1-00675-4. Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen (viitattu 13.5.2011). suomi
  • Pentti Virrankoski: Pohjois-Amerikan intiaanit - intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukon-joelle. , 1994. ISBN 951-717-7887.. suomi
  • Henriksson: Alkuperäiset amerikkalaiset. Gaudeamus, 1985. ISBN 951-662-385-9. suomi
  • Reino Kero: Intiaanien Amerikka. Keuruu: Otava, 1986. ISBN 951-1-08974-9. suomi
  • Colin F. Taylor, William C Sturtevant: Suuri intiaanikirja. Gummerus, 1995. ISBN 951-20-4749-7. suomi
  • Eva Lips: Intiaanit. Weilin+Göös, 1978. ISBN 951-35-1526-5. suomi
  • Gilbert Legay: Intiaaniatlas. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20440-4. suomi
  • Atlas of North American Indian: Carl Waldman. Facts of File publications, 1985. ISBN o-87196-850-9. (englanniksi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Virrankoski 1994, s 16
  2. Andersson&Henriksson 2010, s 36
  3. Andersson & Henriksson, s 40
  4. Atlas of North American indian, Carl Waldman, 1985, ISBN 0-87196-850-9, s 29
  5. Virrankoski 1994, s 11
  6. Atlas of the ancient America, Michael Coe s 16
  7. Waldman 1985, s 29, s 30
  8. Coe s 16
  9. Waldman 1985, s 29
  10. Virrankoski 1994, s 11
  11. Virrankoski 1994, s 11
  12. Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit - intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle. Gummerus 1994. ISBN 951-717-7887, Luku Lounaisen ylängön intiaanit, s. 223 ja kartta sivu 224.
  13. Suuri intiaanikirja,Colin F. Taylor, William C. Stuirtevant, ISBN 951-20-4749-7
  14. Intiaaniatlas, Gilbert Legay, WSOY 1995, 951-0-20440-4
  15. a b Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjois-Amerikan intiaanit.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Riitta Laitinen: Intiaanitietoutta suomalaisille Kirja-arvostelu teoksesta: Andersson, Rani-Henrik; Hämäläinen, Riku; Kekki, Saara: ”Intiaanikulttuurien käsikirja. Kulttuurin, historian ja politiikan sanastoa.” Gaudeamus, 2013. (Agricolan kirja-arvostelut, 10.7.2013)