Pohjois-Amerikan jälkiarkaainen kausi

Pohjois-Amerikan kronologia

• Paleointiaanit (8000–4000 eaa. asti)
• Arkaainen kausi (noin 1000 eaa. asti)
• Jälkiarkaainen kausi (1500-luvulle asti)

---

• Metsämaan kausi
• Pecosin luokitus

Pohjois-Amerikan jälkiarkaainen kausi oli Pohjois-Amerikan esikolumbiaanisten intiaanikulttuurien vaihe noin 1000 eaa. – 1500 jaa. oli Pohjois-Amerikan esikolumbiaanisten intiaanikulttuurien vaihe noin 1000 eaa. – 1500 jaa. Kautta luonnehtivat laajamittainen maanviljely, pysyvän asutuksen synty, keramiikka, kankaiden valmistus, jousen ja nuolen käyttö sekä vakiintunut uskonnonharjoitus. Päällikköjen ja pappien johtamien kylien turvaksi rakennettiin joskus suojavarustuksia.

Maanviljelyskulttuuri seurasi arkaaista kautta, jolloin väestö oli hankkinut ravintonsa metsästyksellä ja keräilyllä. Arkaaisen kauden lopulla esiintyi jo pienimuotoista maanviljelyä. Siirtymä laajamittaiseen viljelytalouteen ja pysyvään asutuksen tapahtui eri puolilla Pohjois-Amerikkaa vaihtelevasti. Joillakin alueilla maatalous oli mittavaa jo kolmannella vuosituhannella eaa. Lajistoltaan rikkailla seuduilla arkaaisen kauden elämäntapa päättyi vasta 1800-luvulla, sillä metsästys ja keräily kykenivät ylläpitämään suurta väestöä eikä maataloudelle syntynyt tarvetta. Sama pätee toisaalta myös Pohjois-Amerikan karuimpiin seutuihin, joissa maatalous ei köyhän maaperän ja kylmän ilmaston vuoksi ollut mahdollista.

Pohjois-Amerikan kotoperäisiä viljelykasveja olivat auringonkukka, tupakka, kurpitsa, papu ja ripsi-iiva. Maissi omaksuttiin Mesoamerikasta jo varhain. Niin ikään mesoamerikkalaiset chili ja puuvilla omaksuttiin pohjoiseen jälkiarkaaisella kaudella. Maatalouden ylijäämä mahdollisti suurten asutuskeskusten synnyn, yhteiskuntien erikoistumisen ja teknologisen kehityksen. Mississippin kulttuurin alueella ja Pohjois-Amerikan lounaisosissa syntyi jälkiarkaaisen kauden lopulla suuria kaupunkimaisia asutuskeskuksia. Lounaisalueen maanviljelyskulttuurit taantuivat pitkään jatkuneen kuivuuden seurauksena 1300-luvulla. Itäisten maanviljelyskulttuurien tuhoksi koituivat Amerikkaan 1500-luvulla saapuneet eurooppalaiset.

Suurin osa Pohjois-Amerikan kansoista ei koskaan omaksunut jälkiarkaaiselle kaudelle ominaista pysyvään asutukseen ja maatalouteen perustuvaa kulttuuria. Jälkiarkaaisen kauden tutkimuksessa käytetäänkin siksi usein täsmällisemmin määriteltyjä paikallisia periodisointeja ja arkeologisia kulttuureja, jotka paremmin huomioivat Pohjois-Amerikan pitkän esihistorian ja siellä asuneiden kansojen elinkeinojen ja yhteiskuntien monimuotoisuuden.

Tausta

Pääartikkeli: Esikolumbiaaninen kronologia

Taiteilijan näkemys Cahokian kaupungista suurimmillaan (noin 1050–1350 jaa.).

Arkaaisella kaudella Pohjois-Amerikan asukkaat elättivät itsensä metsästyksellä ja keräilyllä. Kauden lopulla tapahtui vähittäinen siirtymä maanviljelyyn ja pysyvään asutukseen. Arkaaisen kauden päättymistä on mahdotonta määritellä tarkasti. Joillakin alueilla viljely alkoi jo kolmannella vuosituhannella eaa. Syrjäseuduilla arkaaisen kulttuurin elämäntapa jatkui 1800-luvulle saakka. Pisimpään se säilyi alueilla, jotka olivat luonnostaan niin rikkaita ettei maanviljelylle ollut tarvetta, ja toisaalta kaikkein kylmimmillä ja karuimmilla seuduilla, joissa maataloudelle ei ollut edellytyksiä.

Arkaaista kautta seuranneena ajanjaksona Pohjois-Amerikan esihistorialliset maanviljelyskulttuurit eriytyivät huomattavasti yhteiskuntien kehittyessä yhä monimutkaisemmiksi. Arkeologit käyttävät eri alueiden kaivauksilla erilaisia periodisointeja ja luokitteluja, jotka perustuvat paikallisten kulttuurien ominaispiirteisiin. Jälkiarkaaisesta kaudesta käytetään myös nimitystä muotoutumisvaihe. Sen tunnuspiirteitä ovat laajamittainen maatalous, pysyvien kylien synty, talojen rakentaminen, keramiikka, kankaiden kudonta, jousi ja nuoli sekä uskonnolliset oppijärjestelmät ja rituaalit. Päällikköjen ja pappien johtamien kylien turvaksi rakennettiin usein suojavarustuksia.

Pohjois-Amerikan arkaaisen kauden loppu ajoitetaan yleensä noin vuoteen 1000 eaa. Metsästys ja keräily menettivät sen jälkeen merkitystään maatalouden muodostuessa tärkeimmäksi elinkeinoksi. Maissi levisi Mesoamerikasta Yhdysvaltain lounaisosiin noin 1200 eaa. ja Itä-Yhdysvaltain metsäalueelle viimeistään noin 100 eaa. Ajanlaskun taitteen tienoilla Pohjois-Amerikkaan omaksuttiin muitakin Mesoamerikan viljelykasveja, kuten chili ja puuvilla. Myös Pohjois-Amerikan kotoperäiset viljelykasvit auringonkukka, tupakka, kurpitsa, papu ja ripsi-iivasäilyttivät tärkeän aseman.

Muotoutumisvaiheen määritelmän täyttäviä yhteiskuntia esiintyi Pohjois-Amerikassa vain paikallisesti. Käsite on nykyään suurelta osin vanhentunut, ja sen sijaan on määritelty täsmällisempiä paikallisia periodisointeja ja arkeologisia kulttuureja. Usein ne limittyvät ajallisesti, sillä teknologinen ja yhteiskunnallinen muutos tapahtui Pohjois-Amerikan eri alueilla eri aikoihin.

Pohjois-Amerikan esihistorialliset maanviljelyskulttuurit

Lounais-Yhdysvallat

Pääartikkeli: Pohjois-Amerikan lounaisalueen intiaanit

Pueblojen, Hohokamin ja Mogollonin kulttuurien levinneisyysalueet.

Yhdysvaltain lounaisosiin syntyi kolme merkittävää maanviljelyskulttuuria: Pueblo-kulttuuri (100–1600 jaa.), Mogollonin kulttuuri (200–1450 jaa.) ja Hohokamien kulttuuri (200–1400 jaa.). Niitä yhdistää kastelujärjestelmiin perustuva maatalous, voimakas väestönkasvu, laajentuminen uusille maa-alueille ja pueblotyylinen arkkitehtuuri.

Pueblot asuttivat New Mexicon, Arizonan, Utahin ja Coloradon osavaltioiden rajaseutua. Alueella on kausittain virtaavia jokia, joihin pueblot rakensivat matalia patoja hidastaen virtausta ja ohjaten vedet pelloille. Mogollonin kulttuuri asutti New Mexicon lounaisosien ja Arizonan kaakkoisosien vuoristoa. Heidän maataloutensa perustui sateisiin ja puroista johdettuun veteen. Hohokamit asuivat Gilajoen laaksossa etelä-Arizonassa ja rakensivat kastelukanavia.

Lounais-Yhdysvaltojen intiaanikulttuurit suurin kukoistus ajoittui noin vuosien 700–1300 välille, jolloin sateet suosivat maataloutta. Mesoamerikasta levittäytynyt vaikutus oli samaan aikaan voimakasta ja heijastui paikalliseen kulttuuriin. Mesoamerikasta omaksuttiin esimerkiksi kupariset kellot, papukaijat, pallopeli, simpukankuorista valmistetut puhallinsoittimet ja uudenlaisia saviastioita.

Kuivuus lisääntyi 1100-luvulta lähtien, mikä johti asutuskeskusten hylkäämiseen ja lisäsi sateen saamiseen tähdänneiden rituaalien kulttuurista painoarvoa. Kuivuus voimistui vuoden 1300 jälkeen, jolloin pueblot alkoivat siirtyä etelään ja itään. Mogollon-kulttuuri taantui 1200-luvulta lähtien ja vuoriston aiemmin tiheä asutus asutus kävi harvaksi. Myös hohokamien perinteisesti suuret asutuskeskukset kutistuivat vuosien 1350–1450 välillä.

Itäinen metsämaa

Pääartikkeli: Pohjois-Amerikan itäinen metsämaan kausi

Hopewellin kauppaverkoston vaikutuspiiri.

Mississippin itäpuolen varhaisviljelijöitä kutsutaan usein itäisen metsämaan kulttuureiksi (engl. Woodland). Näillä alueilla oli jo ennen maissin tuloa omia paikallisesti kesytettyjä viljelykasveja. Maissi omaksuttiin alueelle noin vuonna 100 eaa., mutta se ei aluksi mullistanut elämää merkittävästi.

Maissia edeltäneistä kulttuureista merkittävin oli Adenan kulttuuri, joka vaikutti Ohiojoen keskijuoksulla noin vuodesta 500 eaa. alkaen. Maanviljelyn ohella Adenan ihmiset metsästivät ja keräilivät ruokansa. Heidät tunnetaan suurista hautakummuistaan, jotka olivat jopa kymmenien metrien pituisia. He rakensivat myös eläimen muotoisia kuvakumpuja. Suuret rakennushankkeet kertovat pitkälle kehittyneestä yhteiskunnasta ja uskonnollisesta elämästä.

Adenan perintöä jatkoi Hopewell-kulttuuri, joka kukoisti vuosina 200 eaa. – 500 jaa. Illinoisin ja Ohion jokilaaksoissa. Yhteiskunta oli kerrostunut ja perustui kyliin, joiden yläluokka hallitsi ruoan ylijäämää. Ruoan ylijäämä mahdollisti suurten maakumpujen rakentamisen ja työvoiman erikoistumisen käsityöläisiksi. Hautaustavat olivat monivaiheiset, ja hautoihin laskettiin runsaasti koruja ja työkaluja.

Hopewellin aikakaudella syntyi laaja kauppaverkosto, jonka keskusalue sijaitsi nykyisen Ohion seudulla. Kuparia tuotiin Suurilta järviltä, obsidiaania Kalliovuorilta ja simpukankuoria Meksikonlahden rannikolta. Kauppareitit alkoivat kuihtua 400-luvulla, ja seuraavina vuosisatoina itäisen metsämaan kulttuuri hävisi.

Mississippin kulttuurit

Pääartikkeli: Mississippin kulttuuri

Mississippin kulttuurin tyyppisten kulttuurien summittaiset alueet.

Mississippin laaksossa noin vuonna 700 jaa. syntynyt kulttuuri levisi nopeasti Pohjois-Amerikan kaakkoisosiin ja osittain myös koilliseen. Mississippin kulttuuri rakentui paikallisten metsämaan kulttuurien pohjalle, kun pienistä kylistä kasvoi suuria keskuksia. Vaikutteita saatiin mahdollisesti myös Mesoamerikasta, mistä omaksuttiin uusia uskonnollisia käsityksiä ja viljelymenetelmiä. Nopeaan kukoistukseen vaikutti lisäksi ilmaston suotuisa muutos.

Mississippin yhteiskunnat perustuivat maatalouteen sekä auringon ja esi-isien palvontaan keskittyneeseen uskontoon, joka yhdisti eri kieliä puhuneet kansat. Maasta rakennettiin laajoja korotettuja tasanteita, joiden huipulle rakennettiin temppeleitä, neuvonpitosaleja ja muita tärkeitä rakennuksia. Kumpujen ympärillä oli juhla- ja kokoontumispaikkoina käytettyjä aukioita. Tärkein kaupunki Cahokia sijaitsi lähellä nykypäivän St. Louisia. Kaupungissa oli noin 120 kumpua, joista suurin oli noin 30 metriä korkea.

Käsityöteollisuus kehittyi suurimittaiseksi. Mississippin kaupungeissa valmistettiin muun muassa mattoja, koreja, vaatteita, astioita ja koriste-esineitä. Osa yhteisöistä erikoistui tietyntyyppisiin tuotteisiin, kuten hautalahjoihin tai keramiikkaan. Uskonnollista elämää johti papisto, joka ilmeisesti hallitsi myös ruoan ylijäämän ja muiden hyödykkeiden jakelua. Kuvataiteessa toistuvia symboleja ovat itkevät silmät, sulkakäärme, pöllö ja hämähäkki.

Kylien ympärille alettiin vähitellen rakentaa puisia paaluvarustuksia, mikä viittaa yhteisöjen väliseen väkivaltaan. Sotia käytiin maasta, työvoimasta ja arvotavaroista. 1200-luvulla Mississippin kulttuuri oli levittäytynyt kaikkialle Pohjois-Amerikan kaakkoisosiin. Amerikkaan 1500-luvulla saapuneet eurooppalaiset kohtasivat Pohjois-Amerikan kansoista ensimmäisinä juuri Mississippin kulttuurin. Hernando de Soto liikkui kaakkoisalueella vuosina 1540–1542 ja kertoi löytäneensä useita päällikkökuntia, jotka usein sotivat toisiaan vastaan. Kun ranskalaiset alkoivat liikkua alueella 150 vuotta myöhemmin, asutuskeskukset oli hylätty ja jopa 80 % väestöstä oli kuollut eurooppalaisten mukana levinneisiin kulkutauteihin. Paikallisesti jotkin Mississippin kansat ovat silti onnistuneet säilyttämään identiteettinsä 2000-luvulle saakka.

Tasankojen kulttuurit

Katso myös: Tasankointiaanit

Suurten tasankojen sijainti Pohjois-Amerikassa.

Itäisen metsämaan kulttuurin vaikutus ulottui ajanlaskun alussa Suurille tasangoille saakka. Hopewell-perinteen vaikutus oli voimakasta varsinkin Kansasin kaakkoisosissa. Syntynyttä kulttuuria kutsutaan tasankojen metsämaaksi. Sen ihmiset rakensivat jokien ja purojen varsille kyliä viljellen maissia ja papuja, myöhemmin myös auringonkukkaa, kurpitsaa ja tupakkaa. Talot rakennettiin maavallien sisään tai niitä vasten. Vaihtoehtoisesti talon rungoksi pystytettiin puita ja puiden väliin kehikko, joka lopuksi rapattiin savella tai mudalla. Myös keramiikka oli tasankojen metsämaan kulttuurille tuttu teknologia.

Suotuisan ilmaston ansiosta kylät kasvoivat ja asutus tiivistyi vuosina 1000–1250. Tätä vaihetta kutsutaan tasankojen kyläkulttuuriksi. Sille oli ominaista vankkarakenteisten majojen rakentaminen, hajanaisten kylien yhdistyminen suuremmiksi asutuskeskuksiksi sekä monimutkaisten rituaalien ja uskomusjärjestelmien kehitys. Noin vuonna 1275 alkanut kuivuuskausi heikensi elinoloja ja johti väkivaltaisuuksiin, joissasurmattiin jopa satoja ihmisiä.

Osa tasankokylistä sinnitteli vaikeiden aikojen yli. Toiset hylättiin ja niiden asukkaat siirtyivät idemmäksi, kunnes myöhemmin palasivat alueelle. Eurooppalaiset tutkimusmatkailijat saapuivat alueelle 1500-luvulla ja kohtasivat tasankojen kyläkulttuureista periytyviä kansoja, joita olivat esimerkiksi arikarat, mandanit, hidatsat, creekit, wichitat, pawneet ja poncat.

Osa tasankojen kansoista siirtyi 1500–1700-luvuilla liikkuvaan elämäntapaan, jossa eurooppalaisten tuomilla hevosilla oli tärkeä asema. Tunnetuimpia ratsastuksen omaksuneita intiaanikansoja ovat apassit ja comanchet. Viljely menetti merkitystään vaikka edelleen jatkuikin pienimuotoisesti. 1700-luvulta lähtien myös monet Koillis-Yhdysvaltojen maatalouskansat (mm. siouxit ja cheyennet) hylkäsivät perinteiset kotiseutunsa ja elinkeinonsa ja omaksuivat ratsastavan elämäntavan tasangoilla.

Jälkiarkaaisen kauden loppu

Wichita-intiaanien kylä, jota maissipellot ympäröivät. Kuva on vuodelta 1850–1875, mutta maissin viljely Suurilla tasangoilla alkoi jo esihistoriallisena aikana.

Jälkiarkaainen kausi päättyi vuoden 1500 tienoilla, kun eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan. Espanja, Ranska, Englanti, Alankomaat ja Ruotsi alkoivat pian haalia Pohjois-Amerikasta siirtomaita. Valloitusten painopiste oli aluksi etelämpänä, missä asteekkien ja inkojen vauraat valtakunnat tarjosivat houkuttelevaa ryöstösaalista. 1500-luvun puolivälissä espanjalaisten valta levittäytyi yhä pohjoisemmaksi. 1600-luvulla myös muut Euroopan suurvallat alkoivat haalia omistuksia Pohjois-Amerikasta. Koko Pohjois-Amerikkaan eurooppalaistaustaisen väestön valta levittäytyi vasta 1800-luvulla, kun Yhdistyneestä kuningaskunnasta itsenäistyneet Yhdysvallat ja Kanada laajenivat Atlantilta Tyynellemerelle.

Pohjois-Amerikan väkiluku oli jälkiarkaaisen kauden lopulla arviolta 900 000–18 000 000. Useimmat arviot liikkuvat 10 miljoonan molemmin puolin. Seuraavina vuosisatoina väkiluku laski murto-osaan aiemmasta. Tärkein syy olivat Euroopasta Amerikkaan kulkeutuneet tartuntataudit, mutta kehitykseen vaikuttivat myös eurooppalaisten aloittamat sodat ja intiaanien kaappaaminen orjuuteen. Amerikan kotoperäisten yhteiskuntien romahtaessa ihmiset joutuivat jättämään kotiseutunsa, jolloin he altistuivat luonnonvoimille ja nälänhädälle. Valloittajat kohtelivat alkuperäisväestöä huonosti ja pyrkivät hävittämään näiden perinteiset kulttuurit. Samalla käynnistyi muuttoliikkeitä, ja aiemmin etäällä toisistaan eläneet alkuperäiskansat saattoivatkin äkkiä päätyä läheiseen kosketukseen toistensa kanssa. Toisaalta intiaanit saivat käyttöönsä uudenlaista teknologiaa, kuten hevosia ja tuliaseita, mikä mahdollisti uusien elinkeinojen ja elämäntapojen omaksumisen.

Periodisointi

Itäiset metsät ja koillisalue

1. Metsämaan kausi
   • Varhainen (1200–200 eaa.)
   • Keskinen (200 eaa. – 400 jaa.)
   • Myöhäinen (400–1000 jaa.)
2. Mississippin kausi (1000–1500 jaa.)

Itäiset tasangot

1. Metsämaan kausi (1–1000 jaa.)
2. Tasankojen kyläkausi (600–1800 jaa.)

Lounaisalue

1. Korinpunojaperinne
   • Korinpunoja I (1000–1 eaa.)
   • Korinpunoja II (1–450 jaa.)
   • Korinpunoja III (450–750 jaa.)
2. Pueblo-kulttuuri
   • Pueblo I (750–900 jaa.)
   • Pueblo II (900–1150 jaa.)
   • Pueblo III (1150–1300 jaa.)
   • Pueblo IV (1300–1540 jaa.)

Lähteet

• Encyclopædia Britannica 1768–2025. Encyclopædia Britannica, Inc. (englanniksi)
• Coe, Michael D.; Snow, Dean & Benson, Elizabeth: Atlas of Ancient America. New York • Oxford: Facts on File, 1986. ISBN 0-8160-1199-0 Internet Archive Viitattu 7.4.2025. (englanniksi)
• Darvill, Timothy: The Concise Oxford Dictionary of Archaeology. (3. laitos. Sähkökirja.) Oxford: Oxford University Press, 2021. ISBN 9780191842788 (englanniksi)
• Henriksson, Markku: Kotka ja vaahteranlehti. Johdatus Pohjois-Amerikan tutkimukseen. Helsinki ; Lahti: Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1994. ISBN 951-45-6628-9
• Silberman, Neil Asher (toim.): The Oxford Companion to Archaeology. (2 ed.) Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 9780199739219 (englanniksi)
• Waldman, Carl: Atlas of North American Indian. (Third Edition) New York, NY: Checkmark Books, 2009. ISBN 0-87196-850-9 Internet Archive Viitattu 7.4.2025. (englanniksi)

Viitteet

Esikolumbiaaniset intiaanikulttuurit

Yleistä	Amerikan historia Kronologia Intiaanien alkuperä Paleointiaanit
Pohjois-Amerikka	Pohjois-Amerikan esihistoria Arkaainen kausi Jälkiarkaaiset maanviljelyskulttuurit
Keski-Amerikka	Mesoamerikka Kronologia Arkaainen kausi Muotoutumisvaihe Klassinen kausi Jälkiklassinen kausi
Etelä-Amerikka	Etelä-Amerikan esihistoria Andien sivilisaatiot Andien kronologia Ecuadorin intiaanikulttuurit Kolumbian intiaanikulttuurit