Aleutit (kansa)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aleutit
Merkittävät asuinalueet
 Yhdysvallat19 282
 Venäjä482
Kielet aleutti, englanti, venäjä
Uskonnot ortodoksisuus
Sukulaiskansat inuitit

Aleutit, omankieliseltä nimeltään myös unangan tai anangin, ovat alkuperäiskansa Yhdysvaltojen Alaskassa osissa manteretta ja Aleuttien saaristossa, sekä Venäjällä Kommodorinsaarilla. Vuoden 2010 väestönlaskentojen mukaan aleutteja oli Yhdysvalloissa 19 282 ja Venäjällä 482. Aleuttien esi-isien uskotaan saapuneen Pohjois-Amerikkaan inuittien esi-isien kanssa noin 9 000–10 000 vuotta sitten ja he saivat elinkeinonsa esimerkiksi pyydystämällä merieläimiä. Venäjän keisarikunta hallitsi aikanaan aleuttien asuttamia alueita Alaskassa ja monet aleutit ovat Venäjän vallan ajan jäljiltä ortodokseja.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleuttimies juhlapuvussa Mikhail Tikhanovin teoksessa vuodelta 1818.

Aleuttien nykyinen nimi saattaa olla peräisin jostakin siperialaisesta kielestä ja tarkoittaa saaria. Nimen he saivat venäläisiltä. Aleutit itse käyttävät itsestään ihmistä tai kansaa tarkoittavaa sanaa unangan, jota myös jotkin tutkijat ovat alkaneet käyttämään.[1] Nykyisten intiaanien esi-isien uskotaan saapuneen Pohjois-Amerikkaan Beringinsalmen yli vähintään 40 000 vuotta sitten, tai mahdollisesti jopa aikaisemmin. Aleuttien ja inuittien eli esk-aleuttien esi-isien uskotaan kuitenkin edustaneen myöhempää muuttoliikettä alueelle noin 9 000–10 000 vuotta sitten. Inuitit ja aleutit lasketaan tavallisesti intiaaneista erilliseksi ryhmäksi, minkä lisäksi aleuttien katsotaan vielä muodostavan inuiteista erillisen ryhmänsä.[2]

Aleuttien perinteiset asuinalueet kattoivat Aleuttien saariston, minkä lisäksi heitä on asunut osissa Alaskan mannermaata.[3] 1700-luvun alussa aleutteja oli ehkä noin 16 000–20 000.[4] Ensimmäiset eurooppalaiset tulivat alueelle Venäjältä. Vuonna 1741 alueella liikkui Venäjän palveluksessa olleet Vitus Jonassen Beringin ja Aleksei Tširikovin tutkimusretket. Molemmat välttelivät alkuperäisasukkaita, mutta kohtasivat kuitenkin joitakin aleutteja. Beringin retkikunnan mukana ollut siperialainen korjakki kiinnosti erityisesti aleutteja. Venäläisiä alkoi kiinnostaa alueen runsaat turkiseläimet, kuten merisaukot, hylkeet ja ketut. Turkikset johti tutkimusretkien jälkeen suoranaiseen ryntäykseen alueelle. Venäläisten ja aluttien suhteet huononivat nopeasti ja osapuolten välillä käytiin väkivaltaisia yhteenottoja. Esimerkiksi vuonna 1762 aleutit surmasivat kymmenisen venäläistä eri puolilla saaristoa ja vuonna 1764 he upottivat neljä venäläistä laivaa. Venäläiset kostivat vuosina 1765–1766 toteutetulla hävitysretkellä, jota johtivat Ivan Soljov ja Stephan Glotov. Yhteensä surmattiin noin 3 000 aleuttia. Vähitellen paikalliset alistettiin, vaikka suhteet pysyivätkin huonoina. Osa kastettiin jopa ortodoksiseen kirkkoonja heitä työskenteli venäläisten alaisuudessa pyynnissä ja nahkojen jälkikäsittelyssä. Venäläisten alaisuudessa aleutteja siirrettiin esimerkiksi Pribilofsaarille, Uuteen Arkangeliin ja edelleen etelämmäs.[5]

Venäjä myi Alaskan Yhdysvalloille vuonna 1867 ja suurin osa aluteista jäi näin Yhdysvaltojen alaisuuteen. Joitakin aleuttiperheitä oli kuitenkin siirretty edelleen osana Venäjää säilyneille Kommodorinsaarille.[6] Alaskan rannikolla asuneet aleutit ja inuitit olivat omaksuneet venäläisiä tapoja, mutta Yhdysvallat alkoi soveltaa heihin sulauttamispolitiikkaa.[7] Japani miehitti osan Aleuttien saarista toisen maailmansodan aikana. Yhdysvallat oli evakuoinut saaret, joiden asukkaat vietiin väliaikaisille sijoituspaikoille Alaskan mantereelle. Monet aleuteista kuolivat sijoituspaikkojen huonojen olosuhteiden takia. Kun he pääsivät palaamaan kotikyliinsä vuonna 1945, monet asunnot oli poltettu ja tuhottu.[8]

Aleuttinainen Attulla vuonna 1941.

Kun Alaskasta tuli Yhdysvaltojen osavaltio vuonna 1959, sen sallittiin hallintonsa rahoittamiseksi valita 103 miljoonaa eekkeriä maata alueeltaan myyntiin. Vielä vuonna 1884 Alaskan siviilihallinnon laki esitti, ettei ”intiaaneilta viedä mitään heidän käyttämäänsä tai hallitsemaansa tai omakseen väittämäänsä maata”. Käytännössä Alaska valitsi myös alkuperäisasukkaiden kylien maita, vaikka niiden oli tarkoitus olla lain ulkopuolella. Aleutit perustivat Aleut-liiton (Aleut League) ajamaan omia oikeuksiaan ja vuonna 1966 perustettiin Alaskan alkuperäiskansojen liitto eli Alaska Federation of Natives. Lopulta joulukuussa 1971 solmittiin Alaskan alkuperäiskansojen maavaatimusten järjestelylaki, Alaska Native Land Claims Settlement Act eli ANCSA. Sen perusteella muodostettiin 12 alueellista ja 203 kyläkorporaatiota.[9] Yhdysvaltojen vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan aleutteja oli yhteensä 19 282. lukuun sisältyvät myös ne, jotka ilmoittivat kuuluvansa aleuttien lisäksi johonkin muuhun heimoon tai rotuun. Pelkästään aleutiksi itsensä ilmoitti 61,8 % koko luvusta.[10]

Venäjälle Kommodorinsaarille perustettiin vuonna 1928 Aleuttien kansallinen piiri. Tuolloin Kommodorinsaarilla oli noin 345 aleuttia ja he muodostivat saarten asukkaiden valtaosan. Vuonna 1969 kaikki alutit siirrettiin saariryhmän Nikolskojen saarelle.[6] Venäjän vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan aleutteja oli yhteensä 482.[11]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksinen kirkko Unalaskan saarella.
Merisaukon metsästäjiä kajakkeineen valokuvassa vuodelta 1896.

Suurin osa aleuteista on nykyisin ortodoksisen kirkon jäseniä. Heidän alkuperäiseen uskoonsa liittyi esimerkiksi usko hyviin ja pahoihin henkiin, jotka saattoivat vaikuttaa eri tavoin ihmisten elämään. Aleuttimiehet uhrasivat hengille erityisillä pyhillä paikoilla ja niiltä suojautumiseksi tehtiin erilaisia amuletteja. Henkien lepyttelemiseksi järjestettiin myös tansseja ja muita seremonioita. Aleutit uskoivat sieluun, joka liikkui kolmen eri maailman välillä. Eri maailmat olivat maanpäällinen maailma, ja sen ylä- ja alapuoliset maailmat. Henkimaailman kanssa yhteyttä pitivät šamaanit. Šamaaniksi ei päästy, vaan virkaan synnyttiin. Jotkin aleuttiryhmät muumioivat kuolleet yhteisönsä jäsenet.[4]

Aleutit jakautuivat vanhimman miehen johtamiin taloryhmiin, joista yhden johtaja toimi myös kunkin kylän päällikkönä. Asema periytyi isältä pojalle. Muuten aleuttien sukulinja lienee ollut Matrilineaarinen kuten muillakin alueen kulttuureilla. Yhteiskunnallisesti aleutit jakautuivat perinteisesti kolmeen luokkaan, yläluokkaan, tavalliseen kansaan ja orjiin. Aleuttien kylissä oli tavallisesti noin 200 asukasta, mutta niistä suurimmissa saattoi olla jopa 2 000 asukasta. Talot rakennettiin ajopuuta, valaanluuta ja turvetta käyttäen. Taloja tehtiin eri kokoisia ja samassa talossa asui useita toisilleen sukua olevia aleutteja.[4]

Aleutit saivat elinkeinonsa merestä. Pyydettävät saaliseläimet vaihtelivat hieman alueen mukaan. Metsästettäviin eläimiin lukeutuivat esimerkiksi merileijonat, mursut, muut hylkeet, merisaukot ja mustekalat. Etenkin aleuttien länsialueilla harjoitettiin myös valaanpyyntiä. Metsästyksestä vastasivat miehet kajakeillaan ja saaliseläimet pyydettiin harppuunoin nai nuijin. Itäalueilla käytettiin myös jousta. Metsästettyjen eläinten lisäksi harjoitettiin kalastusta ja kerättiin esimerkiksi linnunmunia, merilevää, marjoja, juuria ja simpukoita. Vaatteet tehtiin merisaukoista ja linnunnahoista. Kauppaa käytiin esimerkiksi tlingitien ja haidojen kanssa. Etenkin inuitien kanssa käytiin sotia, minkä lisäksi yhteenottoja tapahtui aleuttien eri ryhmien välillä. Vangiksi jääneet viholliset saatettiin vapauttaa panttia vastaan tai pitää orjina.[4]

Aleutin kieli kuuluu esk-aleutilaisiin kieliin, joista se muodostaa toisen suurryhmän. Toinen ryhmä ovat eskimokielet.[12] Kielellä on kaksi säilynyttä murretta, itäinen aleutti ja Atkanin aleutti. Kolmas murre Attun aleutti on säilynyt venäjän kanssa kreolisoituneena kielenä Kommodorinsaarilla.[13] Jotkin julkiset koulut Yhdysvalloissa tarjoavat aleutin kielen kursseja.[4] Nykyisin kielellä on alle 100 puhujaa.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rani-Henrik Andersson ja Markku Henriksson: Intiaanit : Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus Helsinki University Press, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Andersson ja Henrikkson 2010, s. 18
  2. ↑ Andersson ja Henrikkson 2010, s. 32
  3. ↑ Andersson ja Henrikkson 2010, s. 72
  4. ↑ a b c d e Bruce E. Johansen ja Barry M. Pritzker: Encyclopedia of American Indian History, s. 1343-1346. ABC-CLIO, 2008. ISBN ISBN 978-1-85109-818-7. (englanniksi)
  5. ↑ Andersson ja Henrikkson 2010, s. 153-156
  6. ↑ a b The Aleuts The Red Book of the Peoples of the Russian Empire. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)
  7. ↑ Andersson ja Henrikkson 2010, s. 265
  8. ↑ John Zada: The US island that once belonged to Russia BBC Travel. BBC. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)
  9. ↑ Andersson ja Henrikkson 2010, s. 357-360
  10. ↑ The American Indian and Alaska Native Population: 2010 (pdf) (s. 19) 2010 Census Briefs. U.S. Census Bureau. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)
  11. ↑ Национальный состав населения (pdf) (Алеуты (унанган)) Venäjän tilastokeskus. Arkistoitu 6.9.2018. Viitattu 2.10.2018. (venäjäksi)
  12. ↑ Andersson ja Henrikkson 2010, s. 37
  13. ↑ Aleut language Encyclopaedia Britannica. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)
  14. ↑ Unangam Tunuu / Aleut Alaska Native Language Center. University of Alaska Fairbanks. Arkistoitu 9.2.2018. Viitattu 2.10.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleutit_(kansa)&oldid=22010785”