Sequoyah
Sequoyah | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1760–1779 -luvulla |
Kuollut | n. 1843 |
Ammatti | hopeaseppä, sotilas, kielitieteilijä |
Muut tiedot | |
Merkittävät teokset | cherokeelainen kirjaimisto |
Sequoyah (cherokeeksi ᏍᏏᏉᏯ, myös George Gist, 1770-luku – n. 1843) oli cherokee, joka 1800-luvun alkupuolella loi cherokeen kielen kirjoitusjärjestelmän eli kirjaimiston. Hän oli myös hopeaseppä, taidemaalari ja sotilas.[1] Hän osallistui Creek-sotaan vuonna 1812 Yhdysvaltojen puolella.[2]
Sequoyahn kävely oli ontuvaa suurimman osan hänen elämästään, mutta historiantutkijat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mistä tämä johtui. Syyksi on epäiltyä sairautta (esim. polio) tai onnettomuutta (esim. metsästyksen yhteydessä).[3][4]
Kirjalliset merkinnät Sequoyahn elämästä eivät ole yhtäläisiä. Jo hänen synnyin- ja kuolinvuosistaan ei ole yhtenevää käsitystä. Huolimatta siitä, että hän keksi kirjoitusjärjestelmän, hän ei juurikaan kirjoittanut itsestään, vaan hänen elämänsä vaiheista kerrottiin eteenpäin suullisesti.[5]
Nuoruus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sequoyahn syntymäajasta ei ole täyttä varmuutta, mutta oletttavasti hän syntyi 1770-luvulla.[1][6] Hän syntyi pienessä kylässä Tennesseen osavaltion itäosissa, nykyisen Echotan kaupungin lähistöllä. Hänen äitinsä oli cherokee ja isä todennäköisesti Nathaniel Gist, joka toimi alueella George Washingtonin lähettiläänä armeijassa.[7][3]
Sequoyahn isä ei ollut mukana poikansa elämässä, vaan kasvatuksesta vastasi yksinomaan hänen äitinsä, ja siksi Sequoyahn kasvatuksessa näkyi ennen kaikkea cherokee-tausta. Aikuistuttuaan Sequoyah alkoi työskennellä seppänä. Hän oli itseoppinut ja rakensi muun muassa ahjon ja sepän työkalut.[3] Sepän työ oli aikansa hyvätuloisimpia, ja Sequoyah eli kohtalaisen vaurasta elämää.[5]
Cherokeen tavumerkit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Cherokeelainen kirjaimisto
Sequoyah ei osannut puhua eikä kirjoittaa englantia mutta tuli vakuuttuneeksi siitä, että eurooppalaisten menestyksen salaisuus oli kirjoitustaito, joka mahdollisti tiedon tallentamisen ja välittämisen paremmin kuin kuulopuhe.[1] Kirjakielen kehittämisestä tuli Sequoyahlle pakkomielle, ja lopulta jopa hänen vaimonsa yritti tuhota tämän kirjoituksia, koska katsoi niiden vievän turhan paljon aikaa, joka olisi pitänyt käyttää perheen hoitamiseen.[3]
Sequoyah aloitti cherokeen kirjoitusjärjestelmän kehittämisen sanamerkeistä eli piktogrammeista, mutta siirtyi sitten tavumerkkeihin. Vuonna 1821 hän sai valmiiksi 86 tavumerkin järjestelmän. Se tuli maan eri osissa asuvien cherokeiden käyttöön, sitä opetettiin kouluissa, ja sillä julkaistiin sanomalehteä.[1] Cherokee oli ensimmäisiä intiaanikieliä, jolla oli toimiva kirjoitusjärjestelmä.[8]
Saatuaan tavumerkistönsä valmiiksi Sequoyah kutsui koolle naapureita ja ystäviä esitelläkseen keksintönsä. Aluksi he pitivät kirjoitusta jopa noituutena. Sequoyah otti kuitenkin avukseen kuusivuotiaan tyttärensä Ahyokan, jonka hän lähetti pois väkijoukon luota. Sittn hän pyysi väkijoukolta sanaa, jonka hän kirjoitti ylös. Kun tytär kutsuttiin takaisin ja tämä luki sanan ääneen, yhteisön johtajat vakuuttuivat siitä, että Sequoyah’n keksinnössä olisi jotain hyötyä. Vuoden kuluttua cherokee-yhteisön lukutaitoisuus oli kolme kertaa suurempi kuin lähialueen eurooppalaistaustaisten.[3]
Cherokee Phoenix perustettiin vuonna 1828. Lehti käyttää edelleen cherokeen kirjoitusjärjestelmää.[9] Myös lähetyssaarnaajat alkoivat käyttää tavukirjoitusta ja käänsivät Raamatun ja kokoelman virsiä cherokeeksi käyttäen Sequoyah’n tavukirjoitusta.[10]
Muu toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sequoyah muutti 1824 nykyisen Arkansasin alueelle. Syytä ei tiedetä, mutta oletettavasti hän halusi kauemmas Yhdysvaltain liittovaltion hallinnosta, joka vaikeutti alkuperäiskansojen elämää koko ajan enemmän. Toisaalta hän saattoi olla kiinnostunut harvaan asutun alueen kasoittamisesta cherokee-yhteisöllä.[11]
Seuoyah matkusti vuonna 1828 Washingtoniin delegaatiossa, jonka tavoite oli estää Mississipijoen itäpuolella vielä asuvien intiaanien pakkosiirrot. Siinä ei kuitenkaan onnistuttu.[9]
Viimeiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]George Lowery, Sequoyahn serkku, joka puhui sekä cherokeeta että englantia, kirjoitti tämän elämäkerran vuonna 1835.[9]
Vuonna 1841 Sequoyah lähti etelään kohti Meksikoa tavoitteenaan löytää huhuttu cherokee-yhteisö, joka oli ajautunut erilleen muista ja jonka Sequoyah halusi tuoda kotiin. Hän ei kuitenkaan palannut tältä matkalta.[3] Sequoyahn kuolemasta ei ole varmaa tietoa, mutta oletettavasti hän kuoli matkalla kohti Meksikoa.[5] Kuolinvuodeksi mainitaan usein 1843.[1][3][11]
Merkitys ja muistaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sequoyah oli ensimmäinen Amerikan alkuperäisväestöön kuulunut henkilö, joka oli kehittänyt alkuperäiskielelle oman kirjoitusjärjestelmän sitten Väli-Amerikan siviilisaatioiden. Hänet tunnustettiin osaksi Yhdysvaltain älymystöä ja hänen työnsä osoitti amerikkalaisille, että myös Euroopan ulkopuolelta tulevat voivat osoittaa neroutta ja että Amerikan alkuperäiskansat eivät olleet pelkkiä sivistymättömiä villi-ihmisiä.[9]
Sequoyah oli myös ensimmäinen tunnettu henkilö, joka loi kirjoitusjärjestelmän kielelle huolimatta siitä, että oli itse täysin luku- ja kirjoitustaidoton.[3][4] Sequoyah puhui koko elämänsä ajan pelkästään cherokeeta, vaikkaksin joidenkin tutkijoiden mukaan hän saattoi osata vähän englantia. Hän ei myöskään koskaan omaksunut länsimaisia tapoja tai uskontoa.[3]
Sequoyahin syntymäpaikan lähellä on hänen elämäntyölleen omistettu museo, jota hallitsevat paikalliset cherokeet.[2] Jättiläispunapuu (Sequoia sempervirens) sai tieteellisen nimensä Sequoyahin muistoksi.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Sequoyah Encyclopaedia Britannica. Viitattu 9.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b History Sequoyah Birthplace Museum,. Arkistoitu 3.11.2021. Viitattu 9.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i How Sequoyah, who did not read or write, created a written language for the Cherokee Nation from scratch PBS. 24.11.2020. Viitattu 20.6.2023. (englanti)
- ↑ a b Sequoyah Early Life Georgia Historical Society. 28.5.2013. Viitattu 20.6.2023. (englanti)
- ↑ a b c Sequoyah–a great man whose life is shrouded in mystery The Tennessee Magazine. 1.6.2015. Viitattu 20.6.2023. (englanti)
- ↑ Sequoyah The Encyclopedia of Oklahoma History and Culture. 2023. Viitattu 20.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Sequoyah Brief Biography Georgia Historical Society. 25.7.2013. Viitattu 20.6.2023. (englanti)
- ↑ Sequoyah and the Creation of the Cherokee Syllabary National Geographic. päivitetty 19.10.2023. Viitattu 9.5.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d Sequoyah and the Almost-Forgotten History of Cherokee Numerals The MIT Press Reader. 18.3.2021. Viitattu 20.6.2023. (englanniksi)
- ↑ Sequoyah Encyclopedia of Alabama. 2023. Viitattu 20.6.2023. (englanti)
- ↑ a b Sequoyah (1770?–1843) Encyclopedia of Arkansas. Viitattu 20.6.2023. (englanti)
|