Siirry sisältöön

Gustaf Mauritz Armfelt

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kustaa Mauri Armfelt)
Gustaf Mauritz Armfelt
Gustaf Mauritz Armfelt, kopio Carl Fredric von Bredan vuonna 1811 maalaamasta muotokuvasta.
Gustaf Mauritz Armfelt, kopio Carl Fredric von Bredan vuonna 1811 maalaamasta muotokuvasta.
Suomen kenraalikuvernööri
1812–1813 (vt.)
Edeltäjä Fabian Steinheil
Seuraaja Arseni Zakrevski
Henkilötiedot
Syntynyt31. maaliskuuta 1757
Tarvasjoki, Marttila
Kuollut19. elokuuta 1814 (57 vuotta)
Tsarskoje Selo, Pietari
Arvonimikreivi
Vanhemmat Magnus Wilhelm Armfelt ja Maria Catharina Wennerstedt
Puoliso Hedvig Ulrika Armfelt os. De la Gardie
Tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t)  Ruotsi
Venäjä
Palvelusvuodet Ruotsi: 1774–1794, 1800–1811
Venäjä: 1811–1814
Sotilasarvo Ruotsi: jalkaväenkenraali
Venäjä: jalkaväenkenraali
Komentajuudet Uudenmaan rykmentti 1787–1790 Taalainmaan sotaretki 1788
Etu-Pommerissa olevat Ruotsin läntisen armeijan joukot 1805–1807
Norjan rajalla oleva armeija 1808–1809
Taistelut ja sodat Kustaa III:n sota (1788–1790), sota Ranskaa vastaan Pommerissa (1805–1807)

Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri; 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki[1], Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli suomalais-ruotsalainen kreivi, hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali.[2] Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika.

Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armfeltin aatelissuvun vapaaherralliseen haaraan kuulunut Gustaf Mauritz Armfelt syntyi Tarvasjoella sijaitsevassa Juvan kartanossa, joka oli Kuninkaallisen henkirakuunarykmentin Maskun komppanian päällikön virkatalo.[3] Hänen syntymäkotinsa on nykyään museona.[4] Armfeltin vanhemmat olivat myöhemmin Turun ja Porin läänin maaherrana toiminut kenraalimajuri Magnus Wilhelm Armfelt ja Maria Katarina Wennerstedt. Armfelt opiskeli Turun Akatemiassa vähän aikaa vuosina 1770–1771 ja suoritti upseerintutkinnon Karlskronan kadettikoulussa vuosina 1771–1773.

Toimet Ruotsissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armfeltista tuli vuonna 1774 henkivartiokaartin vänrikki Ruotsin Kustaa III:n hovissa. Hän joutui jättämään Ruotsin kaksintaistelusta syntyneen skandaalin vuoksi ja matkusti Pietarista Varsovaan ja Berliinin kautta Pariisiin vuosina 1778–1780. Armfelt tutustui Kustaa III:een Belgian Spassa ja hänestä tuli kruununprinssi Kustaa Aadolfin kavaljeeri sekä henkivartiokaartin kapteeni. Hän osallistui neuvotteluihin Venäjän Katariina II:n kanssa vuonna 1783, ja Kustaa III:n sodan aikana 1788–1790 hän oli yksi kuninkaan luotetuista neuvonantajista. Tanskalaisten noustessa maihin vuonna 1788 ja uhatessa Göteborgia Armfelt järjesti Taalainmaan sotajoukot ja johti ne voittoon. Hän pysyi hallitsijan puolella epäluulon kasvaessa kuninkaan järjestämää sotaa vastaan. Hän oli Ruotsin pääneuvottelija Värälän rauhanneuvotteluissa elokuussa 1790. Armfelt oli haavoittunut vakavasti olkapäähän 4. kesäkuuta 1790 Savitaipaleen taistelussa.

Armfelt oli myös kulttuurimies, joka osallistui Kustaa III:n Italian-matkalle 1783–1784. Matkalla he kävivät Roomassa, Napolissa ja Pariisissa osallistuen moniin teatteri- ja oopperaesityksiin. Tästä matkasta oli perintönä valtion talouden huonontuminen ja epäluottamuksen kasvu kuninkaaseen, mutta myös Ruotsin akatemian perustaminen. Armfelt valittiin sinne 14:stä edustajasta teatteriansioidensa perusteella. Hän oli Ruotsin akatemian jäsen ja puheenjohtaja 1786–1794, Draamateatterin ja Oopperan johtaja sekä Musikaalisen akatemian jäsen 1786–1792.

Vallanvaihdos ja Armfeltin salaliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuollessaan maaliskuussa 1792 Kustaa III määräsi Armfeltin alaikäisen poikansa holhoojaksi ja nimitti tämän valtaneuvostoon sekä Tukholman ylikäskynhaltijaksi. Kustaa III:n veli, Kaarle, delegoi valtansa ystävälleen Gustaf Adolf Reuterholmille, joka pyrki pääsemään Armfeltista eroon. Syyskuussa 1792 Armfelt nimitettiin lähettilääksi Napoliin.[5] Nimitystä on luonnehdittu myös ”kunnialliseksi karkotukseksi”.[6]

Napolista käsin Armfelt neuvotteli Venäjän Katariina II:n kanssa suostutellen tätä voimanäytökseen kustavilaisten pääsemiseksi valtaan Ruotsissa. Vuosina 1793–1794 Reuterholmin vakoojat paljastivat Armfeltin salaliiton, ja Armfelt pakeni Napolista Venäjälle vuoden 1794 alkupuolella.[7] Keisarinna ei suostunut luovuttamaan Armfeltia Reuterholmille,[8] mutta Venäjällä hänet silti käytännössä vangittiin ja sijoitettiin pienehköön huvilaan Kalugan pikkukaupunkiin kohtalaisen eläkkeen turvin – mutta tosiasiassa hän oli koko Venäjällä olonsa ajan 1794–1797 poistumiskiellossa. Tukholmassa hänen omaisuutensa takavarikoitiin ja hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan petturina. Hänen rakastajattarekseen mainittua kreivitär Magdalena Rudenschöldiä syytettiin myös salaliittolaisuudesta, ja tämä sai kuolemantuomion. Tuomio kuitenkin muutettiin ensin elinikäiseksi vankeudeksi, ja kahta vuotta myöhemmin Rudenschöld armahdettiin.[9]

Tosin eräs yllättävä taho asettuikin vastahankaan: Tanskan hovi ilmoitti kylmästi ruotsalaisille, ettei heidän nähdäkseen Armfelt ole syyllistynyt mihinkään todelliseen rikokseen – eikä sijaishallitsija Reuterholm vaatimusta, että Armfeltille myönnetty Elefanttiritarikunnan suurristi olisi pitänyt peruuttaa ja takavarikoida, voitaisi toteuttaa: tanskalaisten mielestä syyte Armfeltia vastaan olisi vain poliittisten vastustajien häpäisy-yritys ja Armfelt säilyttäisi ritarikunnan jäsenyyden – kuten kävikin. Julkisuuteen tämä päätös tuli vasta kun Armfelt sai kunniansa ja kaikki ruotsalaiset ritarimerkkinsä takaisin. Hän oli tosin pitänyt niitä hallussaan koko karkotuksen ajan ja polttanut monen mutkan kautta käsiinsä päätyneet Reuterholmin kirjeet, joissa vaadittiin kunniamerkkien palautusta.

Vuosina 1797–1799 Armfelt asui muun muassa Berliinissä ja Dresdenissä. Vuosina 1799–1802 Armelt asui Kuurinmaan herttuan Peter von Bironin perheessä muun muassa Sleesiassa ja Böömissä.

Armahdus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa IV Aadolf nousi valtaistuimelle vuonna 1796, ja Armfelt armahdettiin ja hänen aatelisarvonsa ja kunniansa palautettiin vuonna 1800.[10] Ruotsiin hän palasi yhdeksän vuoden tauon jälkeen toukokuussa 1801.[11] Hän tapasi Venäjän uuden keisarin Aleksanteri I:n ja pyrki parantamaan Ruotsin ja Venäjän välejä Drottningholmin sopimukseen vedoten. Kuningas Kustaa IV Aadolfilla ei kuitenkaan ollut halua jatkaa liittopolitiikkaa Venäjän kanssa.[12]

Toimet armahduksen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kolme kustaviaania pohtimassa tulevaisuuttaan: ranskalaismaalari René Théodore Berthonin maalaus vuodelta 1803. Vasemmalla Johan Fredrik Aminoff, keskellä Johan Albrecht Ehrenström ja oikealla Armfelt. He tapasivat Wienissä elokuussa 1803 Armfeltin toimiessa siellä Ruotsin lähettiläänä. Armfelt kuvaili kolmikon jakaneen yhdessäolon riemun mutta myös epävarmuuden tulevasta.[13]

Armfelt nimitettiin Ruotsin lähettilääksi Wieniin, mutta joutui eroamaan kaksi vuotta myöhemmin hyökättyään Itävallan hovin kantaa vastaan Napoleon-kysymyksessä. Hänet tunnettiin voimakkaasta Napoleon-kriittisyydestään ja ranskalaisvastaisista näkemyksistään.[14] Itävallan ulkoministeri toivoi syksyllä 1804, että Armfelt kutsuttaisiin takaisin Ruotsiin. Armfelt tosin ehti jo tätä ennen pyytämään eroa itse.[15]

Armfeltilla oli alun perin ollut myönteinen käsitys Napoleonista, kunnes he olivat tavanneet Pariisissa talvella 1801–1802. Suhtautuminen muuttui vihaksi viimeistään sen jälkeen, kun Napoleon sieppasi ja teloitti Enghienin herttuan maaliskuussa 1804.[16] Herttua oli siepattu Badenin puolueettomalta maaperältä Kustaa IV Aadolfin Badenin-vierailun aikana.[17] Armfeltista tuli yksi Euroopan kiihkeimmistä Napoleonia vastustajista, ja tapaus sai myös Kustaa IV Aadolfin loitontumaan puolueettomuuspolitiikasta.[17] Viha Napoleonia kohtaan yhdisti Armfeltia ja nuorta kuningasta. Se myös erotti molemmat Ruotsin vallanpitäjien enemmistöstä.[18] Armfelt kuitenkin neuvoi kuningasta olemaan ryhmättä selkkauksiin Ranskan kanssa, sillä sotaan Ruotsi ei ollut varustautunut.[17] Armfeltista tuli kuninkaan lähin neuvonantaja.[19]

Vuosina 1805–1807 Armfelt toimi Ruotsin Läntisen armeijan joukkojen johdossa Etu-Pommerissa. Armfeltin johtamissa linnoitustöissä Stralsund vahvistettiin muun muassa maanalaisilla kasemateilla niin kestäväksi, että ranskalaisten hyökkäys tammikuussa 1807 onnistuttiin torjumaan.[20] Keväällä 1807 tehdyssä osittain Armfeltin johtamassa vastahyökkäyksessä ranskalaiset karkotettiin Pommerista, ja Armfelt ylennettiin jalkaväenkenraaliksi.[21] Muutamaa viikkoa myöhemmin[22] ranskalaiset saivat kuitenkin vahvistuksia ja kukistivat ruotsalaiset 15 000 sotilaan armeijallaan, ja Ruotsi joutui solmimaan aselevon.[21] Taisteluissa Armfelt haavoittui kahdesti, ja riitautuessaan kenraalikuvernööri Hans Henric von Essenin kanssa hän joutui kuningas Kustaa IV Aadolfin epäsuosioon.[21] Kuninkaan lähimmäksi sotilasneuvonantajaksi yleni Johan Christopher Toll, joka nimitettiin sotamarsalkaksi.[23]

Ruotsi menetti koko Pommerin vuoden 1807 aikana, ja Armfelt katsoi uransa tulleen päätepisteeseensä.[23] Tappio asetettiin kuitenkin pääasiassa von Essenin vastuulle,[24] ja vuoden 1808 alussa Kustaa IV Aadolf suhtautui jälleen Armfeltiin suopeammin ja tarjosi tälle ylipäällikkyyttä Suomessa. Tietoisena varustelujen heikosta tilasta Armfelt kieltäytyi.[25] Osa Suomessa olleesta tykistöstä ja ruudista oli aiemmin viety Pommeriin, ja osa oli myyty Venäjälle. Armfelt ei pitänyt Suomen puolustamista realistisena ja ehdotti Ruotsin liittymistä Ranskan ja Venäjän puolelle. Venäjän hyökättyä Suomeen helmikuussa 1808 eli Suomen sodan syttyessä Suomen joukkojen ylipäälliköksi nimitettiin Wilhelm Mauritz Klingspor. Armfelt sen sijaan sai komentoonsa 15 000 sotilaan kokoisen Läntisen armeijan sen jälkeen, kun Venäjän liittolainen Tanska oli julistanut sodan Ruotsille. Sen tehtäväksi tuli valloittaa Norja, mutta etenemisyritykset epäonnistuivat ja päätyivät aselepoon, sillä vuoristoinen maasto oli vaikeakulkuista ja norjalaisten puolustus vahvaa. Armfelt vapautettiin päällikkyydestä elokuussa 1808.[24]

Paluu Suomeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä valloitti Suomen, ja Ruotsin vallankaappaus 1809 syöksi Kustaa IV:n ja hänen koko perheensä vallasta. Armfelt ei voinut hyväksyä Napoleonin kenraalin, Jean Baptiste Bernadotten (kuninkaana Kaarle XIV Juhana), nimittämistä Ruotsin kruununperilliseksi ja de facto hallitsijaksi. Hän pyrki siirtymään Suomeen, vaikkakin hänen vihollisensaselvennä estivät hänen lähtönsä, kunnes he vuonna 1811 saivat nostettua syytteen, jossa Armfelt karkotettiin salaliittolaisena. Hän vannoi uskollisuudenvalan Venäjän Tukholman-lähetystössä 31. maaliskuuta ja lähti Suomeen seuraavana päivänä.

Armfeltista tuli keisari Aleksanteri I:n kenraaliadjutantti Pietarissa. Hänen ansiokseen luetaan muun muassa voimakas vaikutus niin sanotun Vanhan Suomen liittämiseksi suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812, ja hän vaikutti myös Helsingin nimittämiseen pääkaupungiksi samana vuonna[26]. Hän toimi Pietarissa Suomen asiain komitean ensimmäisenä puheenjohtajana ja vuosina 1812–1813 hän oli myös virkaatekevä Suomen kenraalikuvernööri. Armfelt vaikutti Haminan kadettikoulun ja Suomen kaartin syntyyn.[27][28] Armfelt oli ollut kuninkaallisen Turun Akatemian kansleri vuosina 1791–1792, ja hän sai saman viran samassa yliopistossa, jonka nimi oli muutettu Turun Keisarilliseksi Akatemiaksi. Keisari korotti Armfeltin kreiviksi vuonna 1812.

Armfelt Suomen asiain komitean jäsenenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Armfelt vanhemmilla päivillään.

Armfelt ajoi suomalaisille suhteellisen itsenäistä asemaa omana kansakuntana. Hän kirjoitti keisarille virkakirjeen Nöyrä selonteko Suomen oloista (1810), jossa hän propagoi pyrkimystään: ”Rauhamme ja menestyksemme riippuu siitä, että me rehellisesti ja täydellisesti muutumme suomalaisiksi”. Historioitsija Päiviö Tommila pitää Armfeltia ensimmäisenä suomalaisuusohjelman laatijana.

Suomalaisuus oli Armfeltille tavoite, jota kohti voitiin ja tuli pyrkiä. Samaan aikaan eräät akatemian edustajat suhtautuivat Suomen uuteen asemaan skeptisesti. Aura-seurassa vaikuttanut Johan Jakob Tengström pelkäsi maan kulttuurin luisuvan Venäjän vallan alla alaspäin eikä hän löytänyt suomalaisuudesta mitään omintakeista. Armfelt taas puhui suomalaisen kasvatuksen puolesta ja kutsui ”kanaljoiksi” sellaisia, jotka eivät tahtoneet olla suomalaisia. Sittemmin kansalliseksi herättäjäksi nimitetyn Adolf Iwar Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” (”Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar”), oli jo Armfeltin piirin johtolauseena.

Armfelt kehotti suomalaisia erilaisiin parannuksiin. Hänen virkakirjeensä yleisönä oli paitsi keisari, myös kollegat, jotka rakensivat maahan uutta institutionaalista järjestelmää. Armfeltin mukaan ei ollut Venäjänkään etu, että sen alaisena oli erämaita. Parannuksia pidettiin tärkeinä, sillä yleinen hyvinvointi ja yleisön vaurastuttaminen nähtiin isänmaanrakkautta herättäväksi. Kuten P. J. Bladh Suomen Talousseurasta asian ilmaisi: ”Kurjalle on samantekevää, kenen maalla hän kerjää.”

Suomen Asiain Komitean mukaan ylempien säätyjen tehtävä oli johtaa muutosta. Rahvaasta sanottiin, että se ei tehnyt omin päin ja omasta aloitteestaan mitään, ja kuten komitean jäsen C. J. Walleen lisäsi: ”eikä onneksi ole tapahtunut mitään sellaista, joka olisi saanut sen liikkeeseen.” Alempia kansankerroksia pidettiin hallitsemattomana väkijoukkona, villieläiminä, joihin ei ollut syytä luottaa. Armfelt suositti keisarille lujatahtoista lempeyttä ja vakuutti, että kansa ei kapinoisi, jos sille tehtäisiin oikeutta. Hemmotteluun ei hänen mukaansa kuitenkaan ollut tarvetta. Kansa tyytyi vähään, kun sen ei annettu tietää paremmasta. Tämä armfeltilainen käsitys periytyi sittemmin muiden muassa Zacharias Topeliuksen kansankuvaan.[29]

Yksityiselämä ja perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oleskellessaan Pariisissa Armfeltillä oli suhde näyttelijätär Mademoiselle L’Eclairin kanssa, josta syntyi avioton poika Maurice L’Eclair (1780–1841). Armfeltillä oli suhde kreivitär Magdalena Rudenschöldin (1766–1823) kanssa vuosina 1785–1793. Armfelt avioitui 7. elokuuta 1785 kreivitär Hedvig Ulrika De la Gardien (1761–1832) kanssa Drottningholmin linnassa. Hedvig oli kreivi Carl Julius De la Gardien ja kreivitär Magdalena Christina Stenbockin tytär.

Heillä oli kahdeksan lasta:

  1. Maria Magdalena Catharina Augusta Armfelt (1786–1845), kreivitär
  2. Gustaf Fredrik Armfelt (1788–1789).
  3. Carl Armfelt, syntyi ja kuoli 1788.
  4. Magnus Armfelt, syntyi ja kuoli 1788.
  5. Gustav Magnus Armfelt (1792–1856), kenraalimajuri, kreivi
  6. Alexander Armfelt (1794–1876), kapteeni, ministerivaltiosihteeri, todellinen salaneuvos, kreivi
  7. Constantin Armfelt (1796–1797).
  8. Carl Magnus Wilhelm Armfelt (1797–1878).

Suhteesta Kuurinmaan herttuan tyttären Saganin prinsessan Catharina Fredrika Wilhelmina Benigne von Kurlandin (1781–1839) (myöhemmin Rohan-Guémenée’n herttuatar; ruhtinatar Trubetskoi; kreivitär von der Schulenburg-Vitzenburg) kanssa oli avioton tytär Adelaide Gustava Aspasie (Vava) Armfelt (1801–1881). Adelaide Gustava Aspasie avioitui Wiurulan kartanon omistajan kreivi Magnus Reinhold Armfeltin kanssa.[30]

Avioton poika Maurice aateloitiin Ruotsissa vuonna 1816 nimellä Mauritz Clairfelt ja hänestä tuli kenraali; Vava adoptoitiin Armfeltien kreivilliseen sukuun vuonna 1812.

Armfelt menehtyi rintatautiin 19. elokuuta 1814 57-vuotiaana Tsarskoje Selossa Pietarin lähellä. Hänet on haudattu sukuhautaan Halikon kirkkoon, lähelle omistamaansa Joensuun (Åminne) kartanoa. Viimeisinä vuosinaan 1811–1814 hän kunnosti kartanon päärakennusta ehtimättä kuitenkaan asua siellä. Armfeltin suku omisti kartanon vuosina 1786–1925.

Kuvanveistäjä Matti Peltokankaan veistämä patsas Gustaf Mauritz Armfeltista pystytettiin vuonna 2010.[31] Patsas sijaitsee Halikon kirjaston puistossa Salossa.[31]

Huomionosoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ritarikunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Postimerkki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Blomstedt, Yrjö: Johan Albrecht Ehrenström: kustavilainen ja kaupunginrakentaja. Helsinki: Helsingin kaupunki, 1963.
  • Jäntti, Yrjö A. (toim.): Suomen sana, osa 1, s. 25–29. (Armfelt, Gustaf Mauritz: Nöyrä selonteko Suomen oloista. Alkuperäinen teksti vuodelta 1810.) WSOY, Porvoo, 1963.
  • Korhonen, Keijo: Suomen asiain komitea. Suomen korkeimman hallinnon järjestelyt ja toteuttaminen vuosina 1811–1826. Turun Sanomalehti ja Kirjapaino Osakeyhtiö, Turku, 1963.
  • Ramel, Stig: Kustaa Mauri Armfelt, 1757–1814: Ruotsissa kuolemaantuomittu kuninkaan suosikki, Suomessa kunnioitettu valtion perustaja. Suomentanut Ilkka Pastinen. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15338-2
  • Tommila, Päiviö: Suomen historiankirjoitus. Tutkimuksen historia. WSOY, Porvoo, 1989.
  • Tommila, Päiviö: Herää Suomi. Suomalaisuusliikkeen historia, s. 51–65. (Artikkeli: Päiviö Tommila, Mitä oli olla suomalainen 1800-luvun alkupuolella) Kustannuskiila, Kuopio, 1989.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Oja, Aulis: Tarvasjoen historia, s. 308. Tarvasjoen kunta, 1971.
  2. ↑ ”Armfelt, Gustaf Mauritz”, Biografiskt lexikon för Finland. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland. URN:NBN:fi:sls-4538-1416928957144 Armfelt, Gustaf Mauritz. (ruotsiksi)
  3. ↑ Juvan kartano Punainen Turku. 6.4.2010. Viitattu 11.9.2025.
  4. ↑ Turvallinen kotikunta Tarvasjoki. Arkistoitu 21.10.2014. Viitattu 11.9.2025.
  5. ↑ Ramel 1998, s. 157
  6. ↑ Blomstedt 1963, s. 141
  7. ↑ Ramel 1998, s. 189–194
  8. ↑ Ramel 1998, s. 195
  9. ↑ Ramel 1998, s. 184, 188
  10. ↑ Ramel 1998, s. 208–211
  11. ↑ Ramel 1998, s. 211
  12. ↑ Ramel 1998, s. 224–225
  13. ↑ Ramel 1998, s. 247
  14. ↑ Ramel 1998, s. 244
  15. ↑ Ramel 1998, s. 245
  16. ↑ Ramel 1998, s. 221–223
  17. ↑ a b c Ramel 1998, s. 252
  18. ↑ Ramel 1998, s. 243
  19. ↑ Ramel 1998, s. 256
  20. ↑ Ramel 1998, s. 259
  21. ↑ a b c Ramel 1998, s. 262–263
  22. ↑ Blomstedt 1963, s. 226
  23. ↑ a b Ramel 1998, s. 265
  24. ↑ a b Ramel 1998, s. 273–276
  25. ↑ Blomstedt 1963, s. 227
  26. ↑ Halonen, Marko & Hilska, Minna: 1812 – pääkaupunki 29.10.2021. Helsingin kaupunki. Viitattu 24.8.2025.
  27. ↑ Screen, J.E. O. & Syrjö, Veli-Matti: Keisarillinen Suomen kadettikoulu 1812-1903 Haminan kadetit koulussa ja maailmalla. Tammi, 2003.
  28. ↑ Ekman, Torsten: Suomen kaarti 1812-1905. Schildts Söderströms, 2006.
  29. ↑ Kannisto, Päivi (=Rantanen Päivi): Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. E-kirja. (väitöskirja) Helsinki: SKS, 1997. ISBN 978-952-99867-3-6 Teoksen verkkoversio (pdf). ISBN 951-717-947-2 (painettu)
  30. ↑ Wiurilan kartanon perintö – vanhaa eurooppalaisuutta ja uutta yrittäjyyttä Varsinais-Suomessa Yle Luovat sisällöt ja media. 12.8.2019. Viitattu 12.7.2025.
  31. ↑ a b Armfelt sai patsaan Halikkoon Yle Uutiset. 13.8.2010. Viitattu 11.1.2024.
  32. ↑ Uusissa postimerkeissä esitellään Suomen historiaa, luontoa ja lapsia Yle Uutiset. 22.1.2009. Viitattu 14.4.2024.
  33. ↑ Markkula, Hannes: Porvoon valtiopäivistä julkaistaan näyttävä postimerkkiarkki Ilta-Sanomat. 22.12.2008. Viitattu 14.4.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen suuriruhtinaskunta Edeltäjä:
Fabian Steinheil 		Suomen kenraalikuvernööri
1812–1813 		Seuraaja:
Arseni Zakrevski
Edeltäjä:
Viran ensimmäinen haltija 		Ruotsin akatemia, tuoli 14
1786–1794 		Seuraaja:
Malte Ramel
Edeltäjä:
Johan Murberg 		Ruotsin akatemia, tuoli 17
1805–1811 		Seuraaja:
Gustaf af Wetterstedt
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Gustaf_Mauritz_Armfelt&oldid=23828191”