John Bardeen
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. toukokuuta 1908 Madison, Yhdysvallat |
| Kuollut | 30. tammikuuta 1991 (82 vuotta) Boston, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvaltalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
Wisconsinin yliopisto Princetonin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Eugene Wigner |
| Instituutti |
University of Illinois at Urbana-Champaign Bell Labs |
| Opettaja | Eugene Wigner |
| Tutkimusalue | Fysiikka |
| Tunnetut työt |
Transistori BCS-teoria |
| Palkinnot |
 Nobelin fysiikanpalkinto (1956, 1972)Franklin-mitali (1975) |
| Aiheesta muualla | |
| physics.illinois.edu/people/memorials/bardeen.asp | |
John Bardeen (23. toukokuuta 1908 – 30. tammikuuta 1991)[1] oli yhdysvaltalainen fyysikko. Hän on ainoa, joka on saanut Nobelin fysiikanpalkinnon kahdesti, ensin transistorista 1956 ja sitten suprajohtavuuden perusteoriasta 1972.[2][3]
Bardeen opiskeli diplomi-insinööriksi Wisconsinin yliopistossa, meni töihin öljy-yhtiöön, kyllästyi työhön ja meni jatkamaan opintojaan Princetonin yliopistoon. Siellä hän opiskeli sekä matematiikkaa että fysiikkaa ja väitteli matemaattisesta fysiikasta 1936. Hänen kiinteän olomuodon fysiikkaan liittyvää väitöskirjaansa ohjasi Nobel-palkittu Eugene Paul Wigner.
Sodan jälkeen hän meni töihin Bell Labsiin, jossa julkisti vuonna 1947 yhdessä Walter Brattainin ja William Shockleyn kanssa transistorin. Työ palkittiin Nobelilla 1956.
Bardeen palasi akateemiseen maailmaan 1951 siirtyessään Illinoisin yliopistoon, Urbana-Champaign'iin. Hänen ensimmäinen jatko-opiskelijansa oli Nick Holonyak, joka keksi myöhemmin LEDin. Bardeen työskenteli Leon Cooperin ja Robert Schriefferin kanssa tuottaakseen perusselityksen suprajohtavuudesta. Tämä työ, jota kutsutaan heidän nimiensä alkukirjainten mukaan BCS-teoriaksi, toi Nobelin palkinnon 1972.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ John Bardeen
- ↑ The Nobel Prize in Physics 1956 nobelprize.org. Viitattu 9.7.2012.
- ↑ The Nobel Prize in Physics 1972 nobelprize.org. Viitattu 9.7.2012.
| ||||||||||||||||||||||||||
