Johannes Diderik van der Waals

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johannes Diderik van der Waals
Johannes Diderik van der Waals.jpg
Syntynyt 23. marraskuuta 1837
Leiden, Alankomaat
Kuollut 8. maaliskuuta 1923
Amsterdam, Alankomaat
Asuinpaikka Alankomaiden lippu Alankomaat
Kansallisuus Alankomaiden lippu Alankomaalainen
Tutkimusala Fysiikka
Instituutti Amsterdamin yliopisto
Tutkinnot Leidenin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Pieter Rijke
Oppilaat Diederik Korteweg
Obe Postma
Tunnetuimmat työt Heikot sidokset
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin fysiikanpalkinto (1910)

Johannes Diderik van der Waals (23. marraskuuta 18378. maaliskuuta 1923) oli alankomaalainen tiedemies, joka tuli kuuluisaksi kaasujen ja nesteiden tilanyhtälön kehittämisestä. Vuonna 1910 hänet palkittiin Nobelin fysiikanpalkinnolla.[1]

Van der Waals oli ensimmäinen tiedemies, joka otti huomioon molekyylien tilavuuden ja niiden väliset vuorovaikutukset, kun hän pyrki selittämään suljetussa systeemissä olevien kaasujen ja nesteiden lämpötilan, tilavuuden, ja paineen välistä yhteyttä. Sittemmin näitä vuorovaikutuksia on kutsuttu nimellä van der Waalsin voima.

Perhe ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van der Waalsin vanhemmat olivat Jacobus van der Waals ja Elisabeth van den Burg. Päästyään oppikoulusta hän toimi opettajana, mutta opiskeli vapaa-ajallaan Leidenin yliopistossa matematiikkaa ja fysiikkaa 18621865 huolimatta siitä, ettei hän ollut saanut koulutusta klassisissa kielissä, mikä siihen aikaan oli yliopistoon pääsyn edellytys. Vuonna 1864 hän meni naimisiin Anna Magdalena Smitin kanssa. Avioliittoon syntyi kolme tytärtä ja yksi poika. Pojasta, Johannes Diderik juniorista, tuli sittemmin Groningenin yliopiston professori ja myöhemmin hän astui myös isänsä fysiikan professorin virkaan Amsterdamin yliopistossa.

Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1873 van der Waals väitteli tohtoriksi. Väitöskirjan otsikkona oli Over de Continuïteit van den Gas – en Vloeistoftoestand (Kaasujen ja nesteiden jatkuvuudesta). Jo vuonna 1876 hänet nimitettiin fysiikan professorin virkaan Amsterdamin yliopistoon.

Urallaan van der Waals keskittyi kaasujen ja nesteiden käyttäytymisen teoreettiseen selittämiseen. Hänen teorioihinsa pohjautuvien kokeiden johdosta vuonna 1898 J. Dewar muun muassa onnistui nesteyttämään vedyn ja vuonna 1908 Heike Kamerlingh Onnes heliumin. Nesteheliumilla on nykymaailmassa valtava määrä tärkeitä sovelluksia lääketieteessä ja tutkimuksessa muun muassa suprajohtavien sähkömagneettien jäähdytyksessä ja kvantti-ilmiöiden kokeellisessa todentamisessa. Keksinnön merkitys ymmärrettiin ja Onnesille myönnettiin 1913 Nobelin fysiikanpalkinto.

Van der Waals jäi virastaan eläkkeelle 1908 ja kaksi vuotta myöhemmin 1910 hän vastaanotti Nobelin fysiikanpalkinnon kaasujen ja nesteiden tilanyhtälöä käsitelleestä työstään.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Nobel Prize in Physics 1910 Nobelprize.org - The Official Website of the Nobel. Viitattu 12.7.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]