Johannes Diderik van der Waals

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johannes Diderik
van der Waals
Johannes Diderik van der Waals.jpg
Syntynyt 23. marraskuuta 1837
Leiden, Alankomaat
Kuollut 8. maaliskuuta 1923 (85 vuotta)
Amsterdam, Alankomaat
Kansallisuus alankomaalainen
Tutkimusala fysiikka
Instituutti Amsterdamin yliopisto
Tutkinnot Leidenin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja Pieter Rijke
Oppilaat Diederik Korteweg
Obe Postma
Tunnetuimmat työt Heikot sidokset
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin fysiikanpalkinto (1910)

Johannes Diderik van der Waals (23. marraskuuta 18378. maaliskuuta 1923) oli alankomaalainen fyysikko, joka tuli kuuluisaksi kaasujen ja nesteiden tilanyhtälön kehittämisestä. Vuonna 1910 hänet palkittiin Nobelin fysiikanpalkinnolla.[1]

Van der Waals oli ensimmäinen tutkija, joka otti huomioon molekyylien tilavuuden ja niiden väliset vuorovaikutukset, kun hän pyrki selvittämään suljetussa systeemissä olevien kaasujen ja nesteiden lämpötilan, tilavuuden, ja paineen välistä yhteyttä. Sittemmin näitä vuorovaikutuksia on kutsuttu nimellä van der Waalsin voima.

Perhe ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van der Waalsin vanhemmat olivat Jacobus van der Waals ja Elisabeth van den Burg. Päästyään oppikoulusta hän toimi opettajana, mutta opiskeli vapaa-ajallaan Leidenin yliopistossa matematiikkaa ja fysiikkaa 1862–1865, vaikka hän ei ollut saanut koulutusta klassisissa kielissä, mikä siihen aikaan oli yliopistoon pääsyn edellytys. Vuonna 1864 hän meni naimisiin Anna Magdalena Smitin kanssa. Avioliitosta syntyi kolme tytärtä ja yksi poika. Pojasta, Johannes Diderik juniorista, tuli sittemmin Groningenin yliopiston professori, ja myöhemmin hän astui isänsä seuraajaksi Amsterdamin yliopiston fysiikan professorin virkaan.

Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Van der Waals väitteli tohtoriksi vuonna 1873 väitöskirjalla Over de Continuïteit van den Gas – en Vloeistoftoestand (Kaasujen ja nesteiden jatkuvuudesta), ja vuonna 1876 hänet nimitettiin Amsterdamin yliopiston fysiikan professorin virkaan.

Urallaan van der Waals keskittyi kaasujen ja nesteiden käyttäytymisen teoreettiseen selvittämiseen. Hänen teorioihinsa pohjautuvien kokeiden johdosta vuonna 1898 James Dewar muun muassa onnistui nesteyttämään vedyn ja vuonna 1908 Heike Kamerlingh Onnes heliumin. Nesteheliumilla on nykymaailmassa valtava määrä tärkeitä sovelluksia lääketieteessä ja tutkimuksessa muun muassa suprajohtavien sähkömagneettien jäähdytyksessä ja kvantti-ilmiöiden kokeellisessa todentamisessa. Keksinnön merkitys ymmärrettiin, ja Onnesille myönnettiin 1913 Nobelin fysiikanpalkinto.

Van der Waals jäi eläkkeelle 1908, ja kaksi vuotta myöhemmin 1910 hän vastaanotti Nobelin fysiikanpalkinnon kaasujen ja nesteiden tilanyhtälöä käsitelleestä työstään.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Nobel Prize in Physics 1910 Nobelprize.org - The Official Website of the Nobel. Viitattu 12.7.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]