Emilio Gino Segrè

Emilio Gino Segrè
Henkilötiedot
Syntynyt	1. helmikuuta 1905 Tivoli, Italia
Kuollut	22. huhtikuuta 1989 (84 vuotta) Lafayette, Yhdysvallat
Kansalaisuus	Yhdysvaltalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot	Rooman yliopisto
Väitöstyön ohjaaja	Enrico Fermi
Instituutti	Rooman yliopisto Palermon yliopisto Kalifornian yliopisto, Berkeley Los Alamos
Tutkimusalue	Fysiikka
Palkinnot	Nobelin fysiikanpalkinto (1959)
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Emilio Gino Segrè (1. helmikuuta 1905 – 22. huhtikuuta 1989) oli italialaissyntyinen yhdysvaltalainen fyysikko. Hän sai Owen Chamberlainin kanssa vuonna 1959 Nobelin fysiikanpalkinnon antiprotonin löytämisestä.

Segrè syntyi ja kävi koulunsa Tivolissa Roomassa ja aloitti opinnot Rooman yliopistossa insinööritieteissä vuonna 1922. Vuonna 1927 hän vaihtoi fysiikkaan ja suoritti tohtorin tutkinnon vuonna 1928 professori Enrico Fermin ensimmäisenä ohjattavana.

Segrè palveli Italian armeijassa vuosina 1928 ja 1929 ja aloitti Rooman yliopistossa professori Corbinon assistenttina vuonna 1929. Vuonna 1930 hän sai Rockefeller-säätiön apurahan ja työskenteli Otto Sternin kanssa Hampurissa Saksassa ja professori Pieter Zeemanin kanssa Amsterdamissa Hollannissa. Vuonna 1932 hän palasi Italiaan ja hänet nimitettiin apulaisprofessoriksi Rooman yliopistoon, missä hän työskenteli jälleen professori Fermin ja muiden kanssa. Vuonna 1936 hänet nimitettiin Palermon yliopiston fysiikan laboratorion johtajaksi, jossa hän pysyi vuoteen 1938 asti.

Vuonna 1938 Segrè muutti Kalifornian yliopiston Berkeleyn kampukselle missä hän toimi ensin tutkimusapulaisena säteilylaboratoriossa ja myöhemmin luennoitsijana fysiikan laitoksella. Vuosina 1943–1946 hän oli ryhmänjohtaja Manhattan-projektin Los Alamosin laboratoriossa. Vuonna 1946 hän palasi Kalifornian yliopistoon Berkeleyhin fysiikan professoriksi.

Segrèn työ on keskittynyt pääasiassa atomi- ja ydinfysiikkaan. Atomifysiikassa hän työskenteli atomispektroskopiassa ja antoi panoksensa kiellettyjen viivojen spektroskopiaan ja Zeemanin ilmiön tutkimukseen. Vuonna 1934 hän siirtyi ydinfysiikan puolelle tekemällä yhteistyötä Fermin kanssa neutronitutkimuksessa. Hän osallistui hitaiden neutronien löytämiseen ja Roomassa vuosina 1934–1935 tehtyyn neutronien uraauurtavaan työhön. Myöhemmin hän kiinnostui radiokemiasta ja löysi yhdessä Perrierin kanssa teknetiumin, yhdessä Corsonin ja Mackenzien kanssa astatiinin ja yhdessä Kennedyn, Seaborgin ja Wahlin kanssa plutonium-239:n ja sen fissio-ominaisuudet.