Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut
Ohjaaja Aarne Tarkas
Käsikirjoittaja Aarne Tarkas
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Jaakko Salo
Kuvaaja Osmo Harkimo
Leikkaaja Armas Vallasvuo
Pääosat Hannes Häyrinen
Pirkko Mannola
Leo Jokela
Kurt Ingvall
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 26. helmikuuta 1960
Kesto 84 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut on Aarne Tarkaksen ohjaama suomalainen komediaelokuva vuodelta 1960. Pääosissa näyttelee aikansa tunnettuja elokuvanäyttelijöitä.

Elokuva perustuu toimittaja Erkki-Mikaelin Avussa julkaistuihin pakinoihin. Elokuva kertoo myyntimies Isaskar Keturin ja aputoimittaja Mikaelin vaiheista.[1] He kauppaavat imuria, maalaavat hotellia, hoitavat kauhukakaraa, esiintyvät mannekiineina ja suojelevat vuorineuvos Tömstenin tytärtä katalalta johtaja Lööperiltä. Yhdessä kohtauksessa Hannes Häyrinen ja Leo Jokela nähdään naiseksi pukeutuneena. Elokuvassa on mukana myös ajan suosikkilaulajia, esimerkiksi Umberto Marcato ja Seija Karpiomaa.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Hannes Häyrinen  … Isaskar Keturi  
 Pirkko Mannola  … Irma Tömstet  
 Leo Jokela  … Mikael, aputoimittaja  
 Siiri Angerkoski  … täti Eufrosyyne  
 Kurt Ingvall  … toimitusjohtaja Kurt Lööperi  
 Uljas Kandolin  … Körmy  
 Åke Lindman  … Liukas  
 Heimo Lepistö  … Luiru  
 Arvo Lehesmaa  … Juuso Tömstet  
 Umberto Marcato  … Umberto Marcato  
 Vesa Enne  … Richard Nokipii  
 Pia Hattara  … rouva Nokipii  
 Pertti Weckström  … arkkitehti  
 Tommi Rinne  … koelaulaja  
 Pentti Viljanen  … koelaulutilaisuuden järjestäjä  
 Seija Karpiomaa  … Seija Karpiomaa  
 Merja Tuohimaa  … Kisse  
 Kari Koskela  … Pete  
 Arttu Suuntala  … konna  
 Oiva Luhtala  … konna  
 Alf Salin  … konna  
 Eino Katajavuori  … konna  
 Henake Schubak  … pääkonna  
 Masa Niemi  … 1. myyntimies  
 Tuukka Soitso  … 2. myyntimies / laskun perijä  
 Paavo Hukkinen  … 3. myyntimies / autonkuljettaja  
 Mikko Niskanen  … 4. myyntimies  
 Arvo Kuusla  … myyntimies  
 Kauko Kokkonen  … laskujen perijä  
 Keijo Komppa  … laskujen perijä  
 Kaarlo Wilska  … laskujen perijä  
 Lennart Lauramaa  … laskujen perijä  
 Yrjö Kostermaa  … hotellin johtaja  
 Martti Palo  … piccolo  
 Severi Seppänen  … hotellivieras  
 Pentti Irjala  … hotellivieras  
 Marja Korhonen  … hotellivieras  
 Hannes Veivo  … hotellivieras  
 Eila Pehkonen  … hotellivieras  
 Leo Mustonen  … hotellivieras  
 Uolevi Lönnberg  … hotellivieras  
 Irja Kuusla  … hotellivieras  
 Aimo Paapio  … hotellivieras  
 Regina Keso  … hotellivieras  
 Mauri Jaakkola  … 1. portieeri  
 Tauno Söder  … 2. portieeri  
 Laila Rihte  … kihlajais- ja häävieras  
 Eero Eloranta  … kihlajais- ja häävieras  
 Witaly Ketterer  … kihlajais- ja häävieras  
 Matti Kuusla  … kihlajaisvieras  
 Toivo Lahti  … finanssiasiain valiokunnan jäsen  
 Kyösti Erämaa  … finanssiasiain valiokunnan jäsen  
 Veikko Linna  … finanssiasiain valiokunnan jäsen  
 Toimi Kiviharju  … finanssiasiain valiokunnan jäsen  
 Kalle Rouni  … Isättömien lasten avun johtokunnan jäsen  
 Aarne Orri  … Isättömien lasten avun johtokunnan jäsen  
 Eino Linnanheimo  … Isättömien lasten avun johtokunnan jäsen  
 Anton Soini  … Isättömien lasten avun johtokunnan jäsen  
 Issi Schaibel  … muotinäytöksen pitäjä  
 Jorma Kylander  … valokuvaaja  
 Seppo Rannikko  … saksofonisti, huilisti  
 Raimo Sarkio  … kitaristi  
 Erkki Valaste  … rumpali  
 Erkki Seppä  … basisti  
 Jaakko Salo  … Jaakko Salo  
 Harry Orvomaa  … palkintotuomari  
 Toini Vartiainen  … palkintotuomari  
 Alice Lyly  … luokkakokouksen täti  
 Saara Ranin  … luokkakokouksen täti  
 Liisa Nevalainen  … luokkakokouksen täti  
 Henny Waljus  … luokkakokouksen täti  
 Annikki Linnoila  … luokkakokouksen täti  
 Leila Wallenius  … häävieras  
 Göran Cederberg  … Irman poikaystävä  

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikalaisarvioijat antoivat elokuvalle jokseenkin tylyn tuomion, tosin Hannes Häyrisen koomikonkyvyt saivat kiitosta.[2] Myöhemmin televisioesityksen yhteydessä arvioijien linja on ollut sama: farssiksi luonnehdittu elokuva on kiireessä tehty ja epäonnistunut.[1][3] DVD:ltä elokuvan katsonut Elokuvauutiset.fi:n arvioija näkee elokuvassa paljon hyvää, ja se piti hänellä suupielet hymyssä alusta loppuun asti[4].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 28.3.2011, s. D 7.
  2. Aikalaisarvioita Elonet.fi, viitattu 20.5.2013
  3. AL: Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut Päivän elokuvia, Tv-maailma 20/2013, s. 13.
  4. Filmiuutiset.fi, viitattu 20.5.2013

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.