Andrei Tšikatilo

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 7. syyskuuta 2016 kello 14.26 käyttäjän Msaynevirta (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Andrei Romanovitš Tšikatilo
Henkilötiedot
Syntynyt16. lokakuuta 1936
Jablotšnoje, Ukrainan SNT, Neuvostoliitto
Kuollut14. helmikuuta 1994
Novotšerkassk, Venäjä
Kansalaisuus Neuvostoliitto
Muut tiedot
Uhrit 53
Vangittu 20. marraskuuta 1990
Rangaistus kuolemantuomio
Ammattikoulu no. 33 Šahtyssa, jossa Tšikatilo työskenteli ensimmäisen murhansa aikana.
Talo jossa Tšikatilo asui viimeiset vuotensa ennen pidätystä.

Andrei Romanovitš Tšikatilo (ven. Андрей Романович Чикатило, 16. lokakuuta 1936 Jablutšne – 14. helmikuuta 1994 Novotšerkassk) oli neuvostoliittolainen sarjamurhaaja,[1] kannibaali,[1] nekrofiili[1] ja pedofiili,[1] joka tunnettiin nimillä ”Punainen viiltäjä”, ”Rostovin viiltäjä” ja ”Rostovin teurastaja”.[1][2] Oikeudenkäynnissä Tšikatilo tunnusti murhanneensa kaikkiaan 53 naista ja lasta vuosina 1978–1990. Todellinen uhriluku saattaa olla huomattavasti suurempi.[1][2] Andrei Tšikatiloa pidetään yhtenä Neuvostoliiton ja koko maailman pahimmista sarjamurhaajista.[1][2]

Tšikatilo oli siitä poikkeuksellinen pedofiili, että hän oli niin sanotusti ”kaikkiruokainen”, toisin sanoen hän käytti hyväkseen sekä tyttöjä että poikia ja hänen uhreihinsa lukeutuivat myös aikuiset naiset.[1][2]

Lapsuus ja nuoruus

Syntymä ja lapsuus

Tšikatilo syntyi Jablutšnen kylässä Ukrainassa vuonna 1936.[1] Hänellä oli syntyessään vesipää, mikä aiheutti hänelle myöhemmin inkontinenssia ja impotenssia.[2] Hänen vanhempansa olivat Anna ja Roman Tšikatilo.[3]

Tarinan mukaan Tšikatilon äiti olisi pelotellut poikaansa usein kauhutarinoilla siitä, kuinka tämän isoveli Stepan oli siepattu, surmattu ja syöty.[1] Neuvostoliitto oli tuolloin aloittanut teollistamisohjelmansa, ja Stalinin suunnittelema maatalouden kollektivisointi oli hiljattain aiheuttanut laajan nälänhädän. Ukrainassa dokumentoitiin kannibalismitapauksia, ja niistä kehittyi eräänlaisia kansantaruja.[1][2] Tšikatilon pelottelua ei ole voitu todistaa oikeaksi, eikä edes varmuudella tiedetä hänellä olleen veljeä.[2]

Toisen maailmansodan aikana Tšikatilo todisti useita tuhoisia ja verisiä saksalaisten pommituksia. Hän kuvitteli, kuinka saksalaisia sotavankeja vietiin metsään ja teloitettiin. Vaikka neuvostoliittolaisilla lapsilla oli useinkin tuollaisia fantasioita sota-aikaan,[2] tässä tapauksessa on nähty selviä yhteyksiä Tšikatilon murhatekoihin.[2]

Sisaren syntymä

Tšikatilon isän ollessa sodassa perheeseen syntyi tyttölapsi. Tšikatilon nuorempi sisar sai alkunsa todennäköisesti saksalaisen sotilaan raiskattua Tšikatilon äidin, ja koska perheellä oli ainoastaan pieni mökki, yksi huone ja yksi vuode, nuori Andrei mahdollisesti näki äitinsä raiskauksen, mikä on saattanut traumatisoida häntä.[1][3] Lapsi on myös saattanut syntyä irtosuhteesta.[1][3]

Äiti kohteli poikaansa kaltoin. Tšikatilo joutui nukkumaan samassa vuoteessa äitinsä kanssa ja vesipään aiheuttamien inkontinenssiongelmien takia hän kasteli vuoteensa jatkuvasti.[2] Vuoteenkastelun vuoksi äiti nöyryytti poikaa, pilkkasi tämän miehisyyttä ja pieksi häntä usein ankarasti ja väkivaltaisesti.[1][2]

Seksuaalisuuden herääminen

Tšikatilon varhaisnuoruuden ensimmäinen ja ainoa seksuaalinen kokemus tapahtui 15-vuotiaana 1950-luvun alkupuolella. Hän hyökkäsi nuoren tytön kimppuun, kaatoi tämän maahan ja sai siemensyöksyn, kun tyttö yritti kamppailla itseään vapaaksi. Tšikatilon mielessä saattoi syntyä elinikäinen assosiaatio seksin ja väkivaltaisen aggression välille. Hän ei koskaan kyennyt normaaliin sukupuoliseen kanssakäymiseen.[2]

Tšikatilo yritti myös normaalia ihmissuhdetta ihastuttuaan erääseen paikalliseen tyttöön asepalveluksen jälkeen, mutta joutui pahasti nöyryytetyksi, kun tyttö huomasi Tšikatilon kyvyttömyyden. Tyttö kertoi Tšikatilon salaisuuden ystävilleen. Pian Tšikatilon impotenssista tiesivät kaikki kyläläiset, ja hän itse ensimmäistä kertaa elämässään tajusi, ettei koskaan pystyisi normaaliin seksuaaliseen kanssakäymiseen.[2]

Tšikatilo tunsi suurta häpeää ja kostonhimoa ja alkoi kuvitella, kuinka tappaisi tytön ja paloittelisi ruumiin. Kyseisen tapauksen jälkeen Tšikatilon seksuaalisadistinen persoonallisuushäiriö alkoi vaivata hänen arkielämäänsä. Hän kuitenkin syyllistyi ensimmäiseen murhaansa vasta vuonna 1978.[2]

Aikuisikä ja avioliitto

Tšikatilo avioitui vuonna 1963 sisarensa ystävättären Fainan, 24-vuotiaan hiilikaivosmiehen tyttären, kanssa.[4] Tšikatilo asui tuolloin sisarensa kanssa, joka joutui seuraamaan, kuinka veli ei onnistunut löytämään itselleen tyttöystävää. Niinpä hän järjesti säälistä veljensä yhteen Fainan kanssa.[1]

Pariskunnalla ei ollut paljonkaan sukupuolielämää miehen impotenssin takia, mutta lukuisten yritysten jälkeen he saivat kuitenkin kaksi lasta: tyttären Ljudmilan (s. 1965) ja pojan Jurin (s. 1966).[5][6] Tšikatilo siitti lapsensa masturboimalla vaimonsa sukuelinten päälle ja työntämällä sormin siemennestettä vaimonsa emättimeen.[1]

Työ, koulutus ja ura

Tšikatilo menestyi peruskoulussa hyvin ja pyrki Moskovan valtionyliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä, mutta hän ei selvinnyt pääsykokeesta. Sen jälkeen hän hakeutui paikalliseen ammattikouluun ja alkoi opiskella marxismi-leninismiä, Venäjän kirjallisuutta ja konetekniikkaa.[1]

Asepalveluksen jälkeen vuonna 1960 Tšikatilo muutti Rodjonovo-Nesvetajevskiin. Suoritettuaan tutkinnon teknisessä ammattikoulussa hän aloitti työn puhelinasentajana. Vapaa-ajalla hän jatkoi kirjallisuuden opintojaan. Tšikatilo halusi uskoa itseensä ja kompensoi impotenssiaan ahkeralla opiskelulla ja ”nerouden” tavoittelulla.[1]

Vuonna 1970 Tšikatilo lopetti työn puhelinteknikkona. Seuraavana vuonna hän suoritti loppuun Venäjän kirjallisuuden tutkinnon kirjekurssina. Koska Tšikatilolla oli jo suoritettuina laki- ja kirjallisuusopintoja, hänet katsottiin riittävän päteväksi toimimaan opettajana.[2]

Tšikatilo epäonnistui opettajana; hän ei saanut lapsia kuriin, koululaiset pilkkasivat häntä ja polttivat tupakkaa luokassa Tšikatilon kasvojen edessä.[1] Lapset usein nimittelivät häntä ”hanheksi”, joka on venäjällä eräänlainen vastine idiootille.[1]

Seksuaalinen turhautuminen

1970-luvun alkupuolella Tšikatilon seksuaalinen turhautuminen alkoi käydä sietämättömäksi. Hänen vihansa kasvoi kävelyillä kaduilla tai puistoissa, joissa näki nuoria rakastavaisia – nämä saivat Tšikatilon raivon valtaan. Häntä suututti ajatus, että kuka tahansa vähä-älyinenkin voisi harrastaa seksiä, mutta Tšikatilo, korkeasti koulutettu ja oppinut mies, ei pystynyt normaaliin sukupuoliseen kanssakäymiseen.[1]

Lopulta Tšikatilo alkoi ahdistella koululuokkansa lapsia, sekä poikia että tyttöjä. Tämän tultua ilmi Tšikatilo erotettiin; koulun johto ei tehnyt rikosilmoitusta, vaan vaikeni asiasta. Tuon ajan Neuvostoliitossa lasten seksuaalisen hyväksikäytön paljastuminen oli häpeällistä ja kiusallista monille tahoille. Hän onnistui kuitenkin pitämään työpaikkansa jopa kymmenen vuoden ajan.[1][3] Koska hänet erotettiin kaikessa hiljaisuudessa, uudessa työpaikassaan ei tiedetty hänen menneisyydestään.[1]

Muutto Šahtyyn

Tšikatilo muutti perheineen läheiseen Šahtyyn, josta sai uudestaan töitä opettajana ammattikoulusta numero 33. Siellä hän jatkoi koululaisten hyväksikäyttöä.[1]

Tšikatilo toimi opettajana vuoteen 1981 asti, jolloin uudet hyväksikäyttötapaukset selvisivät ja hän menetti opettajanvirkansa lopullisesti.[1] Tšikatilo sai sittemmin työtä konttoristina ja paikallisen tehtaan kiertävänä tuote-esittelijänä. Tuote-esittelijän työhön kuului pitkiä, monipäiväisiä matkoja ympäri Neuvostoliittoa julkisissa kulkuvälineissä.[2]

Murhasarjan alku

Ensimmäinen uhri

Mökki jossa Tšikatilo murhasi ensimmäisen uhrinsa Jelena Zakotnovan.
Oja josta Jelena Zakotnovan ruumis löyti 24. joulukuuta 1978.

Vuonna 1978 Tšikatilo muutti Šahtyyn lähelle Rostov-na-Donun kaupunkia. Alkuun Tšikatilo joutui asumaan yksin odottaen perheensä muuttoa perässä. Tänä aikana hän saattoi vapaasti toteuttaa perversioitaan. Tšikatilo asui vakituisesti kerrostaloasunnossa, johon hänen perheensäkin oli määrä muuttaa. Asunnon lisäksi hän kuitenkin hankki itselleen pienen ja salaisen, ränsistyneen kolmen huoneen mökin hämärältä syrjäkujalta.[1]

22. joulukuuta 1978 Tšikatilo teki ensimmäisen murhansa. Hän houkutteli paikalliselta bussipysäkiltä matkaansa yhdeksänvuotiaan tytön, Jelena Zakotnovan tarjoamalla hänelle purukumia, joka oli tuon ajan neuvostolapsille harvinaista herkkua.[1] Zakotnova suostui mukaan, ja Tšikatilo vei hänet salaiselle mökilleen tarkoituksenaan raiskata hänet.[1]

Impotenssin vuoksi raiskaus epäonnistui, mutta kamppaillessaan tytön kanssa Tšikatilo iski tätä veitsellä ja sai orgasmin.[1] Näin Tšikatilo huomasi, että hän voisi toteuttaa seksuaalisuuttaan käyttämällä sukupuolielimensä sijaan veistä. Tšikatilo heitti Zakotnovan ruumiin ja tämän koulurepun läheiseen jokeen, josta uhri myöhemmin löydettiin.[1]

Työmatkoillaan Tšikatilo toteutti raakoja fantasioitaan. Hänellä oli vapaa-aikaa, ja hän oleskeli paljon julkisilla rautatie- ja linja-autoasemilla, joilta oli helppo löytää uhreja kenenkään huomaamatta. Tämä osaltaan vaikeutti poliisin tutkimuksia, koska ruumiita löytyi satunnaisesti ympäri maata. Neuvostoliiton rikostutkintamenetelmät olivat länsimaisen mittapuun mukaan vanhentuneita. Tämä vaikeutti entisestään syyllisen löytämistä.[1] Poliisit epäilivät aina uhrin löytöpaikan perusteella paikallisia, mutta eivät ottaneet huomioon mahdollisuutta, että murhaaja saattaisi matkustaa paljon.[1]

Ensimmäinen epäilty

Poliisit ottivat kiinni useita epäiltyjä ja yrittivät pakottaa heidät tunnustamaan. Lopulta eräs nuori mies, Aleksandr Kravtšenko, tunnusti ja hänet tuomittiin kuolemaan, vaikka todistusaineisto viittasikin Tšikatiloon. Oletetun syyllisen teloituksesta huolimatta uusia ruumiita löytyi edelleen. Teloitus oli jo suoritettu, kun tuomio todettiin vääräksi.[1][2]

Tšikatilo seurasi tarkasti murhauutisia paikallisista sanomalehdistä. Hän pelkäsi kiinnijäämisensä olevan lähellä, kun Kravtšenko teloitettiin. Tšikatilo odotti kaksi vuotta ennen kuin teki seuraavan murhansa.[1] Syyskuussa 1981 Tšikatilo houkutteli 17-vuotiaan Larisa Tkatšenkon mukaansa bussipysäkiltä Rostovissa ja murhasi hänet metsässä lähellä Donjokea.[7]

Varsinaisen murhasarjan alku

Varsinainen murhasarja alkoi vuonna 1982. Tšikatilo antautui täysin perversioilleen ja metsästi uhreja rautatie- ja linja-autoasemien läheisyydestä, missä usein liikuskeli prostituoituja, köyhiä kulkureita ja lapsia.[1] Tšikatilo toimi tuolloin paikallisen tehtaan tuote-esittelijänä ja matkusti paljon julkisissa kulkuvälineissä[1]. Lopulta hänet erotettiin, koska hän laiminlöi työtehtävänsä keskittyessään etsimään uhreja.[2] Kesäkuussa 1982 Tšikatilo kohtasi 13-vuotiaan tytön Ljubov Birjukin, joka oli palaamassa kotiin ostosmatkalta Donskoin kylästä.[8] Tšikatilo alkoi puhua tytön kanssa, ja kun huomasi olevansa tytön kanssa kahden, hyökkäsi hänen kimppuunsa ja puukotti hänet hengiltä. Birjukin murhan jälkeen Tšikatilo ei enää kyennyt vastustamaan murhanhimoaan. Heinäkuussa Tšikatilo murhasi nuoren tytön Krasnodarissa ollessaan työmatkalla. Elokuussa hän murhasi 9-vuotiaan pojan ja 16-vuotiaan tytön. Syyskuussa Tšikatilo murhasi 19-vuotiaan tytön ja 15-vuotiaan sisäoppilaitoksesta karanneen pojan Šahtyssa.[9]

Irina Karabelnikovan, Andrei Tšikatilon seitsemännen uhrin murhapaikalle hänen isänsä tyttärelleen pystyttämä muistomerkki Šahtyssa.

10. joulukuuta 1982 Olga Stalmatšenok lähti pianotunnille ja katosi jälkiä jättämättä. Ainoa merkki tytöstä oli vanhempien saama outo postikortti, jonka mukaan heidän tyttärensä oli tapettu metsään ja tulevana vuonna kymmenen muuta kuolisi. Kortissa oli allekirjoitus ”Sadisti Musta Kissa”; myöhemmin se osoittautui Tšikatilon kirjoittamaksi. Stalmatšenokin ruumis löytyi huhtikuussa 1983 jäätyneenä, alastomana ja silvottuna viiden kilometrin päästä musiikkiopistosta; hänet oli jätetty pellolle traktorinrenkaan jättämään uraan.[10]

Tšikatilo yritti harrastaa seksiä prostituoitujen kanssa, mutta impotenssinsa vuoksi hän ei siihen kyennyt. Naiset pilkkasivat hänen mieskuntoaan, mikä sai Tšikatilon raivostumaan suunnattomasti, ja mikä lopulta johti murhaan.[1]

Uhrien kohtelu

Poliisit olivat järkyttyneitä murhien raakuudesta: monet uhreista oli silvottu ja paloiteltu, ja useissa tapauksissa oli ilmeistä, että murhaaja oli purrut irti ruumiinosia uhreistaan. Tšikatilo puri usein irti naispuolisten uhriensa rinnat ja ulkosynnyttimet, samoin nuorukaisten siittimen. Yleensä hän myös puhkoi tai kaivoi uhreiltaan silmät päästä, koska vanhan venäläisen uskomuksen mukaan murhaajan kuva jää uhrin silmiin.[1]

Murhasarja oli niin raaka, että aluksi epäiltiin jonkin saatananpalvontakultin suorittavan uhrimenojaan, tai että kysymyksessä olisi jokin sisäelimiä siirtoelimiksi varasteleva ryhmittymä.[1] Totuus oli ehkä vielä tyrmistyttävämpi: murhaaja oli naimisissa oleva keskiluokkainen, keski-ikäinen kahden lapsen isä, isoisä ja aktiivinen kommunistipuolueen jäsen.[1]

Vuoteen 1983 mennessä ruumiita oli löytynyt jo kuusi. Moskovan poliisin tutkija, majuri Mihail Fetisov lähetettiin Rostov-na-Donun kaupunkiin johtamaan tutkimuksia. Fetisov keskitti tutkimukset Šahtyn alueelle ja määräsi rikostutkintaspesialisti Viktor Burakovin johtamaan tutkintaryhmää. Tutkimukset alkoivat edistyä Burakovin johdolla, mutta syyllistä ei saatu kiinni.[1] Poliisit epäilivät ja kuulustelivat enimmäkseen paikallisia mielenterveysongelmaisia ja seksuaalirikollisia, joista moni pidätettiin syyttömänä.[1] Eräs epäillyksi joutunut alaikäinen homoseksuaali jopa teki itsemurhan pidätyssellissä. Ruumiita löytyi kuitenkin koko ajan lisää, mikä todisti, että tunnustuksen tehneet miehet olivat syyttömiä. Lokakuussa 1983 Tšikatilo murhasi 19-vuotiaan prostituoidun Vera Shevkunin ja joulukuussa 14-vuotiaan pojan Sergei Markovin.[11]

1984

Tammikuun ja helmikuun aikana Tšikatilo murhasi kaksi naista Lentäjien puistossa, Rostovissa. 24. maaliskuuta Tšikatilo houkutteli 10-vuotiaan Dimitri Ptašnikovin mukaansa postimerkkikioskilta Novošahtinskissa esittäytymällä postimerkkien keräilijäksi. Useat ihmiset näkivät Tšikatilon kävelemässä yhdessä pojan kanssa ja pystyivät myöhemmin antamaan poliisille kuvauksen murhaajasta. Ptašnikovin ruumis löydettiin kolme päivää myöhemmin. Ruumiin löytöpaikalla oli murhaajan jättämä jalanjälki ja uhrin vaatteista löytyi siemennestetahroja.[12]

25. toukokuuta Tšikatilo kutsui 31-vuotiaan naisen Tatjana Petrosjanin ja tämän 11-vuotiaan tyttären Svetlanan retkelle metsään lähellä Šahtya. Tatjana oli tuntenut Tšikatilon jo vuosien ajan. Tšikatilo yritti harrastaa seksiä naisen kanssa, mutta epäonnistui erektion saamisessa, ja nainen pilkkasi hänen impotenssiaan. Tšikatilo raivostui silmittömästi ja puukotti naisen hengiltä. Tämän jälkeen Tšikatilo jahtasi Svetlanan kiinni ja murhasi hänet vasaralla.[13] Heinäkuussa Tšikatilo murhasi kaksi nuorta naista ja 13-vuotiaan pojan.[14]

2. elokuuta Tšikatilo murhasi 16-vuotiaan Natalia Golosovskajan Lentäjien puistossa, Rostovissa. 7. elokuuta hän murhasi 17-vuotiaan tytön Ljudmila Aleksejevan Donjoen varrella ennen kuin hän lähti Uzbekistanin pääkaupunkiin Taškentiin työmatkalle. Taškentissa Tšikatilo murhasi 12-vuotiaan tytön ja nuoren naisen. 28. elokuuta Tšikatilo murhasi 11-vuotiaan pojan Aleksandr Tšepelin Rostovissa Donjoen varrella lähellä Aleksejevan murhapaikkaa. 6. syyskuuta Tšikatilo murhasi 24-vuotiaan kirjastonhoitajan Irina Lutšinskajan Lentäjien puistossa, Rostovissa.[15]

Ensimmäinen pidätys ja vankilatuomio

Rostovin linja-autoaseman läheisyydestä tavattiin harhailemassa epäilyttävästi käyttäytyvä mieshenkilö, joka yritti päästä puheisiin nuorten naisten ja lasten kanssa. Mies oli Andrei Tšikatilo, joka pidätettiin. Poliisilla oli syytä epäillä Tšikatiloa murhaajaksi, mutta virallinen syy pidätykseen oli hänestä tehty rikosilmoitus: toimiessaan tuote-esittelijänä hän oli varastanut tavaraa työpaikaltaan. Tšikatiloa epäiltiin murhista, mutta sitovaa näyttöä ei ollut. Hänet tuomittiin varkaudesta vuodeksi vankilaan, mutta hän vapautui jo joulukuussa 1984 kärsittyään tuomiostaan kolme kuukautta.[2]

Tšikatilo oli edelleen epäiltyjen listalla, mutta uhreista löydettyjen siemennestetahrojen perusteella oletetun murhaajan veriryhmän oli määritetty olevan eri tyyppiä kuin Tšikatilon.[1] Myöhemmin on oletettu Tšikatilon kuuluneen harvinaiseen ihmistyyppiin, jonka veriryhmä poikkeaa ruumiin eritteiden perusteella määritettävästä veriryhmästä. Tätä ei kuitenkaan koskaan osoitettu Tšikatilon elinaikana, ja on myös epäilty Neuvostoliiton poliisin sekoittaneen näytteet.[1] Tähän ei ratkaisua ole vielä löydetty.

Etsintöjen käynnistyminen

Tšikatilo löysi uuden työpaikan Novotšerkasskista ja pysytteli syrjässä. Hän murhasi seuraavan kerran elokuussa 1985 nuoren naisen Natalia Pohlistovan lähellä Domodedovon lentokenttää Moskovassa ollessaan työmatkalla. Hän iski toistamiseen elokuussa murhaten 18-vuotiaan Irina Guljajevan metsässä lähellä Šahtyn linja-autoasemaa. Toukokuussa 1987 Tšikatilo murhasi 13-vuotiaan Oleg Makarenkovin työmatkalla Revdassa. Tšikatilo murhasi työmatkoillaan samana vuonna vielä kaksi uhria: heinäkuussa 12-vuotiaan Ivan Bilovetskin Zaporižžjassa ja syyskuussa 16-vuotiaan Juri Terešonokin Leningradissa.[16]

Tutkinta alkoi edistyä vuoden 1985 keskivaiheilla, kun pääkuulustelija Issa Kostojev otti johdon tutkimuksissa. Rostovin ympäristössä tehtyjä murhia otettiin uudelleen tarkemman tutkinnan alle ja tunnettuja seksuaalirikollisia alettiin kuulustella. Joulukuussa 1985 siviiliasuiset poliisit alkoivat vartioida Rostovin rautatieasemia ja tehostaa etsintöjä.[1] Tšikatilo seurasi tutkimusten kulkua joukkotiedotusvälineistä ja pysytteli omissa oloissaan kaksi vuotta. Poliisit turvautuivat sarjamurhaajan jäljittämisessä nyt myös psykiatrin konsulttiapuun, ensimmäistä kertaa Neuvostoliiton historiassa.[1]

Vuonna 1988 Tšikatilo jatkoi murhaamista – mahdollisimman kaukana Rostovin alueesta. Hän tappoi naisen Krasny Sulinissa huhtikuussa. Toukokuussa Tšikatilo murhasi 9-vuotiaan Aleksei Voronkon metsässä lähellä Ilovaiskin kaupunkia, Ukrainassa.[17] Heinäkuussa Tšikatilo murhasi 15-vuotiaan Jevgeni Muratovin metsässä lähellä Šahtya.[18] Maaliskuussa 1989 hän houkutteli nuoren naisen mukaansa tyttärensä asuntoon Šahtyssa. Tšikatilo murhasi naisen, silpoi hänet ja kätki palaset viemäriin. Toukokuun ja elokuun välillä Tšikatilo murhasi neljä muuta uhria Rostovissa ja Šahtyssa.[19] Tammikuussa 1990 hän houkutteli 11-vuotiaan Andrei Kravtšenkon mukaansa elokuvista ja murhasi hänet Šahtyssa. 7. maaliskuuta Tšikatilo houkutteli 10-vuotiaan Jaroslav Makarovin mukaansa Rostovin rautatieasemalta ja murhasi hänet Rostovin kasvitieteellisessä puutarhassa. Pojan silvottu ruumis löydettiin seuraavana päivänä.[20] Huhtikuussa Tšikatilo murhasi 31-vuotiaan naisen metsässä lähellä Lešozin asemaa.[21] 28. heinäkuuta Tšikatilo houkutteli 13-vuotiaan Viktor Petrovin mukaansa Rostovin rautatieasemalta ja murhasi hänet Rostovin kasvitieteellisessä puutarhassa lähellä Makarovin murhapaikkaa.[22] 14. elokuuta hän murhasi 11-vuotiaan Ivan Fominin rannalla Novotšerkasskin kaupungissa.[23] 17. lokakuuta Tšikatilo houkutteli 16-vuotiaan kehitysvammaisen pojan Vadim Gromovin pois junasta ja murhasi hänet metsässä lähellä Šahtya.[24] 30. lokakuuta Tšikatilo houkutteli 16-vuotiaan Viktor Tištšenkon mukaansa Šahtyn rautatieasemalta ja murhasi hänet läheisessä metsässä.[25]

Ruumiiden löytyminen johti laajamittaisiin poliisioperaatioihin, ja kaikille Rostovin alueen suurille linja-auto- ja rautatieasemille määrättiin suurmiehitys. Liikkuva poliisi käskettiin kuulustelemaan joka ikistä vähänkään epäilyttävää henkilöä. Murhaaja pyrittiin tietoisesti ohjaamaan pois suurilta asemilta pienemmille, jotka oli miehitetty siviiliasuisilla poliiseilla.[1] Pienillä asemilla, etenkin niillä, joiden läheisyydestä ruumiita oli löydetty, oli paljon naispuolisia poliiseja ja agentteja houkutuslintuina.[2]

Läpimurto

6. päivänä marraskuuta 1990 Tšikatilo murhasi ja silpoi raa’asti nuoren naisen, Svetlana Korostikin. Kun Tšikatilo poistui murhapaikalta, häntä tarkkailtiin. Siviiliasuinen poliisi, joka oli partiossa Lešozin rautatieasemalla, näki epäilyttävän miehen kävelevän asemalle läheisestä metsästä. Partiopoliisin mukaan mies oli epäilyttävä jo siksi, että hän ylipäätään liikkui metsässä – kaikki murhat kun olivat tapahtuneet metsissä ja myös ruumiit oli löydetty niistä. Mies käveli läheiselle kaivolle ja puhdisti kenkänsä ja takkinsa verestä.[1]

Mies ei näyttänyt vaeltelijalta, joka samoilisi metsässä vain omaksi huvikseen, sillä hän oli pukeutunut ennemminkin arkivaatteisiin. Mies kantoi mukanaan urheilukassia, joka ei sopinut yhteen senkään kanssa, että mies olisi ollut esimerkiksi keräämässä sieniä. Miehen tultua lähemmäs partiopoliisi huomasi tämän vaatteiden olevan hyvin likaiset ja kasvojen veriset. Partiopoliisi pysäytti hänet ja pyysi häntä näyttämään henkilöllisyystodistuksen. Mies oli Andrei Tšikatilo.[1]

Poliisilla ei ollut syytä pidättää Tšikatiloa tai epäillä tätä mistään, mutta hän kirjasi tämän tiedot ylös siitä huolimatta.[1] Myöhemmin ilmeni, että tapaamishetkellä Tšikatilo kuljetti kassissaan juuri murhaamansa Svetlana Korostikin irti leikattuja rintoja.[2]

Myöhemmin poliisi löysi samasta metsästä kaksi ruumista sadan metrin etäisyydellä toisistaan. Kävi ilmi, että toinen uhreista oli murhattu samoihin aikoihin kuin partiopoliisi näki Tšikatilon kävelevän pois metsästä.[1] Tšikatiloa epäiltiin jälleen lapsenmurhasta. Edellisen kerran häntä oli epäilty samanlaisesta rikoksesta jo vuonna 1978, ensimmäisen murhan jälkeen. Silminnäkijöiden kuvaukset oudosta miehestä, joka oli nähty myöhemmin murhattuna löydetyn tytön seurassa, täsmäsivät Tšikatiloon.[2]

Uusi pidätys ja tunnustus

Tapahtumista huolimatta poliisilla ei vieläkään ollut riittävästi todisteita, jotta Tšikatilo voitaisiin pidättää. Häntä alettiin kuitenkin seurata ympäri vuorokauden, ja poliisit salakuvasivat häntä.[2]

20. marraskuuta 1990 Tšikatilon nähtiin lähtevän kotoaan mukanaan nelisen litraa olutta. Hän vaelteli ympäri kaupunkia tarjoten olutta vastaantuleville nuorukaisille ja yritti houkutella näitä mukaansa. Viimein Tšikatilo poikkesi pieneen kahvilaan ja osti pienemmän olutpullon, jolla olisi helpompi houkutella lapsia. Poliisit olivat seuranneet häntä, ja pelkästään tuntikausien vaeltelu ison olutpullon (tuohon aikaan Venäjällä oluen ostaminen omaan pulloon oli helpompaa, kuin useamman pienemmän olutpullon ostaminen) kanssa oli riittävän epäilyttävää. Tšikatilon astuessa ulos kahvilasta hänet pidätettiin.[2]

Tšikatilon ollessa pidätettynä saivat poliisit lisää todisteita häntä vastaan. Yksi hänen viimeisistä uhreistaan oli ollut 16-vuotias poika Viktor Tištšenko, joka oli fyysisesti hyvin voimakas. Murhapaikalla oli kamppailun jälkiä, ja Tšikatilon sormessa oli pahannäköinen haava. Lääkärintarkastuksessa ilmeni, että sormi oli murtunut ja haava tullut ihmisen, nimenomaan lapsen, puremasta. Tšikatilo ei ollut hakeutunut lääkäriin. Tämä nähtiin erittäin vahvana osoituksena Tšikatilon syyllisyydestä.[2]

Poliisi kuulusteli Tšikatiloa ja yritti puristaa tunnustusta hokemalla hänen olevan hyvin sairas mies ja kertomalla, että hän voisi välttää tuomion tunnustamalla ja vetoamalla mielenvikaisuuteen. Lopulta perinteisestä kuulustelumenetelmästä luovuttiin, ja paikalle kutsuttiin kriminaalipsykiatri Aleksandr Buhanovski Moskovasta.[1] Buhanovski suhtautui myötätuntoisesti Tšikatiloon ja vietti hänen seurassaan koko päivän varhaisesta aamusta myöhään yöhön. Muutaman tunnin keskustelun jälkeen Tšikatilo alkoi tunnustaa tekojaan Buhanovskille.[1]

Pelkkä tunnustus ei kuitenkaan riittänyt vangitsemisperusteeksi, vaan tarvittiin paljon vahvempaa ja sitovampaa näyttöä. Tšikatilo suostui yhteistyöhön ja kertoi kaiken. Hän tunnusti yhteensä 56 murhaa, mikä järkytti poliisia. Vain 36 murhaa oli listattu saman murhaajan tekemiksi – muut oli liitetty muihin tapauksiin, koska ne olivat joko kaukana Tšikatilon tavanomaisista uhrinmetsästysalueista tai ruumiit oli haudattu syrjään eikä niitä ollut löydetty. Pitävä näyttö saatiin vasta Tšikatilon johdatettua poliisit haudoille. Kun Tšikatilolta kysyttiin syitä murhaamiseen, hän vastasi nauttineensa uhriensa itkusta, verestä ja kivusta.[1]

Vangitseminen

Tšikatilon vangitseminen vaati erityisiä varotoimenpiteitä. Venäläisessä alamaailmassa raa’at murhaajat ja erityisesti seksuaalimurhaajat olivat alinta kastia, ja he joutuivat usein toisten vankien pahoinpitelemiksi tai tappamiksi. Erityisen vaikeaa varotoimien järjestäminen oli siksi, että useiden Tšikatilon uhrien omaisia työskenteli vankilassa, johon hänet oli määrätty. Tšikatilo oli kuolemanvaarassa jo ennen oikeudenkäyntiä.[2]

Sellissään Tšikatilo oli ympärivuorokautisessa kameravalvonnassa. Vaikka hän usein käyttäytyikin oudosti kuulustelijoidensa nähden, sellissä hänen käytöksensä (hän ei tiennyt kameravalvonnasta) muuttui täysin normaaliksi. Hän nukkui ja söi hyvin ja jopa voimisteli joka aamu. Hän myös luki innokkaasti kirjoja ja lehtiä ja käytti paljon aikaa kirjeiden kirjoittamiseen: Hän lähetteli valituksia perheelleen, valtion virkamiehille ja medialle.[2]

Kirjoittaminen oli Tšikatilon intohimo hänen elämänsä loppuun asti. Opettajana hän kirjoitti paljon artikkeleita paikallisiin sanomalehtiin. Hänen kirjoituksensa käsittelivät usein etnologiaa ja moraalia.[2]

Oikeudenkäynti ja teloitus

Tšikatilon oikeudenkäynti alkoi 14. huhtikuuta 1992. Huolimatta oudosta ja häiritsevästä käyttäytymisestä oikeussalissa hänet todettiin kykeneväksi vastaamaan teoistaan oikeudessa. Oikeussaliin rakennettiin suuri, valkoiseksi maalattu teräshäkki hänen turvallisuutensa varmistamiseksi. Koko oikeudenkäynti oli kaoottinen: uhrien omaiset huusivat ja raivosivat, kirosivat Tšikatiloa ja yrittivät päästä häneen käsiksi. He vaativat saada Tšikatilon omiin käsiinsä ja repiä hänet palasiksi, aivan kuten hän oli tehnyt heidän omaisilleen.[1] Tuomarin luetellessa uhrien nimiä omaiset pyörtyilivät. Tilanne uhkasi moneen kertaan riistäytyä hallinnasta.[2]

Oikeudenkäynti päättyi heinäkuussa, ja tuomion julistamista lykättiin lokakuun 15. päivään asti. Tšikatilo todettiin syylliseksi 53 murhasta 52:een. Kun hänen annettiin esittää lausuntonsa, hän piti sekavan puheen ja syytti valtiota, Josif Stalinia, poliittisia johtajia, vaikeaa lapsuuttaan, impotenssiaan, jopa omaa veriryhmäänsä.[1] Hän herjasi oikeutta, heitteli penkkiään ympäri häkkiä ja sylki päin vartijoita. Hän jopa laski housunsa alas ja paljasti sukuelimensä huutaen olevansa mies, jonka miehisyys on varastettu. Hän syytti myös 1930-luvun nälänhätää. Merkille pantavaa oli kuitenkin, että Tšikatilo oli syntynyt vuonna 1936, kolme vuotta nälkävuosien 1932–1933 päättymisen jälkeen. Hän myös ilmoitti tehneensä yhteiskunnalle palveluksen siivotessaan pois epäkelpoja yksilöitä: prostituoituja, alkoholisteja, karanneita teini-ikäisiä ja silkkoja ”ongelmatapauksia”.[2]

Tuomari Leonid Akubžanov lopetti oikeudenkäynnin lukemalla valamiehistön antaman viimeisen tuomion: Ottaen huomioon hirviömäiset rikokset, joita hän teki, tällä valamiehistöllä ei ole muuta mahdollisuutta kuin antaa hänelle ainoa tuomio, jonka hän ansaitsee. Näin ollen tuomitsen hänet kuolemaan. Tuomion julistamisen jälkeen Tšikatilon uhrien omaiset ja yleisö puhkesivat raivokkaisiin hurraa-huutoihin ja suosionosoituksiin.[1]

Tšikatilo teloitettiin Novotšerkasskin vankilassa 14. helmikuuta 1994 ampumalla häntä oikean korvan taakse erityisessä äänieristetyssä sellissä.[1] Ennen tuomion toimeenpanoa Tšikatilo pyysi armahdusta presidentti Boris Jeltsiniltä, mutta anomus hylättiin. Armoa hän anoi vielä teloittajaltaankin.[2]

Tšikatilon tiedetään sanoneen oikeudenkäynnin jälkeen: ”Nyt minun aivoni tulisi tutkia pala palalta, ettei syntyisi toisia minunlaisiani ihmisiä.”[1] Tšikatilon kiinni jäämiseen johtanut rikostutkija ja miliisieversti Viktor Burakov on todennut Tšikatilosta: ”Hän oli erittäin sairas mies, joka toimi vastoin omaa tahtoaan.”[1]

Tšikatilo söi viimeisellä ateriallaan puuroa ja pienen lihapalan.[26][27] Hänen viimeisten sanojen kerrotaan olleen: ”Älkää ampuko minua aivoihin! Japanilaiset haluavat ostaa ne!”[3][28]

Modus Operandi

Tšikatilon tiedetään sanoneen: ”Se mitä tein, en tehnyt sitä seksuaalisen tyydytyksen vuoksi. Enemmänkin tein sen siksi että se toi minulle mielenrauhan.”[3]

Hän alkoi usein jututtamaan uhrejaan rautatie- ja bussiasemilla, tarjosi heille alkoholia, huumeita tai rahaa, tai lapsiuhrien ollessa kysymyksessä leluja tai makeisia ja sai heidät houkuteltua näin mukaansa. Hän houkutteli uhrinsa usein läheisiin metsiin, sitoi heidät koydellä ja puukotti heitä saadakseen seksuaalisen tyydytyksen. Tämän vuoksi hänen on päätelty kärsineen piquerismi-nimisestä parafiliasta.[3]

Hän usein silpoi uhrinsa, suolisti heidät, puri heidän nenänsä irti ja leikkasi kielet ja sukupuolielimet irti. Kiduttaessaan miespuolisia uhrejaan, hän usein fantasioi siitä, että uhrit olisivat hänen vankejaan, ja nämä teot tekisivät hänestä sankarin.[3]

Kerran hän puri nännin irti nuorelta naispuoliselta uhriltaan, nielaisi sen ja ejakuloi tämän johdosta. Hän myös toisinaan tukki uhrinsa suut esimerkiksi mullalla hiljentääkseen heidät.[3]

Aiheesta muualla

Kuvia Andrei Tšikatilosta

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh A&E Document: The Butcher Of Rostov - Andrei Chikatilo
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae The Crime Library: Andrei Chikatilo
  3. ↑ a b c d e f g h i http://criminalminds.wikia.com/wiki/Andrei_Chikatilo
  4. ↑ Досье Андрей Чикатило Slaughter-House. 2005. www.serial-killers.ru. Viitattu 12.1.2009.
  5. ↑ Marija Tšernitsina: Исповедь наследника сатаны - Юрий Чикатило: “В тюрьме все завидовали моему происхождению” MK_Gazeta. 03.07.2006. Viitattu 12.1.2009.
  6. ↑ Сын Чикатило: «Мой отец – не маньяк!» Сегодня.ua. 11 syyskuuta 2008. Viitattu 12.1.2009.
  7. ↑ The Red Ripper, p. 55.
  8. ↑ The Killer Department, p. 4.
  9. ↑ Real Life Crimes, issue 7, p. 150.
  10. ↑ The Crime Library: Andrei Chikatilo - 3. Confusion
  11. ↑ The Red Ripper, p. 76.
  12. ↑ Murder of Dmitry Ptashnikov
  13. ↑ The Red Ripper, pp. 85-87
  14. ↑ The Red Ripper, p. 79
  15. ↑ The Red Ripper, p. 100.
  16. ↑ The Red Ripper p. 133
  17. ↑ The Red Ripper, p. 256-57
  18. ↑ The Killer Department, p. 152
  19. ↑ The Red Ripper, pp. 256-57
  20. ↑ The Red Ripper, p. 257
  21. ↑ The Red Ripper, p. 157
  22. ↑ The Red Ripper, p. 167
  23. ↑ The Killer Department, p. 160-161
  24. ↑ The Killer Department, p. 165.
  25. ↑ The Killer Department, p. 166
  26. ↑ http://www.ghosttheory.com/2011/09/23/last-meal-on-death-row-what-would-you-order
  27. ↑ http://tastytrix.blogspot.fi/2013/10/the-butcher-of-rostovs-last-meal-serial.html
  28. ↑ http://crimefeed.com/2015/03/final-words-death-row-notorious-killers-share-poetic-goodbyes/

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Andrei_Tšikatilo&oldid=15936832”