Vesipää

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vesipää
Hydrokefaliasta kärsinyt vauva

Vesipää eli hydrokefalia (virallisesti hydrokefalus, lat. hydrocephalia) on synnynnäinen tai hankinnallinen aivojen nestekierron häiriö, jossa liika neste johtaa kallonsisäiseen paineeseen ja laajentuneisiin aivokammioihin.

Suomessa syntyy vuosittain kuutisenkymmentä lasta, joilla todetaan vesipäisyyttä. Tällöin syynä voi olla esimerkiksi keskushermoston kehityshäiriö, hapenpuute tai infektiosairaus.[1]

Lapsilla vesipään tavallisin syy on meningomyeloseele, aikuisilla esimerkiksi aivokasvain tai aivokuume.

Vesipään oireita ovat päänsärky, kouristelu, pahoinvointi, oksentelu, alentunut tajunnantaso ja joskus esimerkiksi CP-vammaisuus ja näköhäiriö. Oireet riippuvat myös paineen tasosta, ja joskus vesipää aiheuttaa ainoastaan tasapaino-ongelmia, psykomotoriikan häiriöitä, muistiongelmia ja virtsan karkailua.

Pahimmillaan vesipää on hengenvaarallinen oire. Tällöin turvaudutaan leikkaushoitoon. Meningomyeloseele-henkilöillä vesipää hoidetaan asentamalla potilaalle suntti, joka vie ylimääräisen nesteen sivuaivokammioista potilaan vatsaonteloon.[2] Potilaan selviytymisennuste riippuu muun muassa vesipäisyyden aiheuttajasta. Joissakin tapauksissa on potilas menettänyt näkönsä, mutta se on erittäin harvinaista.

Hydrokefaluksen kokee alle 16-vuotiaista arviolta kahdeksan 10 000:sta.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vesipää.
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.